OODI PELTOJEN SANKARILLE
Hei maamies, mitä mietit
yksin pöydässä istuessasi ?
Juoma lasissasi katsoo
ilmeettömiä kasvojasi
Sen heität kuin nielun
alas kurkustasi
Olitko tänään viljankorjuussa
vai onko naisesi taas sinut jättänyt ?
Mielessäni vain näitä kyselen,
et puhu, et vastaa
oudon haikeuden poistuessasi jätät ainoastaan
Ja niin taas aseman valot
pimeässä yössä kajostavat elämää
Odottavat sinua, askel laiturille
sinne jäänet lepäämään
Kunnes reunalla kotilaaksosi
jälleen tanssit omat tanssisi
Avaat sydämesi heille
jotka ymmärtävät riittisi
Taas hengität ilmaa avaraa
joka puhdistanee mielesi
Uitat virrassa aikojen
rasittuneet vanhat jalkasi
Tunnet kuinka kuohut kutittavat
uutta varpaistasi tavoittaa
Siemen maasta muokatusta
jälleen taivaisiin versoaa...
Elokuun yössä kun äänet kuuluvat
kauas, puhkovat
huokoisen pimeän... ilmassa
on tuhkaa, taivaalla hareat tulet,
elosalamat.
Koko yön valvovat tomuiset
miehet, koko yön kuivaamolla
työssä: seinillä
huojahtelevat pulleitten säkkien varjot: ne
mätkähtävät täysiin kuormiin,
ruumenet ratisevat
työkenkien anturoissa;
koko yön työssä tomuiset miehet, välillä
maistavat lekkeristä
savuista viinaa, ja heidän
huudahduksensa puhkovat yötä,
huokoista, pimeää.
Mutta näin kävi:
äkkiä sähkölamput alkoivat lepattaa,
kävi viileä suhu läpi tunkkaisen
huoneen: siilon takaa ilmestyi
nälkävuosina kuolleen haamu, katosi...
Niin kerrotaan, ja kertojan holkissa
tupakka vapisee vieläkin.
Pajan mustissa ikkunoissa kipinöitä.
häilähteleviä liekkejä, sillä näin kävi:
hevonen pillastui, kaatoi kuorman, katkennutta
akselia hitsataan.
Sillä näin kävi:
maa tuli karsaaksi, nokkoset mustuivat
pientareilla, ja oksista
riivittiin kitkerät omenat, syötettiin
sioille. Niin kerrotaan, ja kertojan holkissa
tupakka vapisee vieläkin.
Hei maamies, mitä mietit
yksin pöydässä istuessasi ?
Juoma lasissasi katsoo
ilmeettömiä kasvojasi
Sen heität kuin nielun
alas kurkustasi
Olitko tänään viljankorjuussa
vai onko naisesi taas sinut jättänyt ?
Mielessäni vain näitä kyselen,
et puhu, et vastaa
oudon haikeuden poistuessasi jätät ainoastaan
Ja niin taas aseman valot
pimeässä yössä kajostavat elämää
Odottavat sinua, askel laiturille
sinne jäänet lepäämään
Kunnes reunalla kotilaaksosi
jälleen tanssit omat tanssisi
Avaat sydämesi heille
jotka ymmärtävät riittisi
Taas hengität ilmaa avaraa
joka puhdistanee mielesi
Uitat virrassa aikojen
rasittuneet vanhat jalkasi
Tunnet kuinka kuohut kutittavat
uutta varpaistasi tavoittaa
Siemen maasta muokatusta
jälleen taivaisiin versoaa...
Elokuun yössä kun äänet kuuluvat
kauas, puhkovat
huokoisen pimeän... ilmassa
on tuhkaa, taivaalla hareat tulet,
elosalamat.
Koko yön valvovat tomuiset
miehet, koko yön kuivaamolla
työssä: seinillä
huojahtelevat pulleitten säkkien varjot: ne
mätkähtävät täysiin kuormiin,
ruumenet ratisevat
työkenkien anturoissa;
koko yön työssä tomuiset miehet, välillä
maistavat lekkeristä
savuista viinaa, ja heidän
huudahduksensa puhkovat yötä,
huokoista, pimeää.
Mutta näin kävi:
äkkiä sähkölamput alkoivat lepattaa,
kävi viileä suhu läpi tunkkaisen
huoneen: siilon takaa ilmestyi
nälkävuosina kuolleen haamu, katosi...
Niin kerrotaan, ja kertojan holkissa
tupakka vapisee vieläkin.
Pajan mustissa ikkunoissa kipinöitä.
häilähteleviä liekkejä, sillä näin kävi:
hevonen pillastui, kaatoi kuorman, katkennutta
akselia hitsataan.
Sillä näin kävi:
maa tuli karsaaksi, nokkoset mustuivat
pientareilla, ja oksista
riivittiin kitkerät omenat, syötettiin
sioille. Niin kerrotaan, ja kertojan holkissa
tupakka vapisee vieläkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
lisää melleriä:
Tulee rakkauden syksy, ja ruska ajallaan
Katsellaan käsi kädessä sen sammuvaa hehkua,
tuomittua, katoavaa
Se resonoi jäähyväisiin, lopullisiin-
meidän välillä vähintään kerran viikossa
Tulee rakkauden syksy, ja loska, ennen aikojaan
Kiistellään kumpi vie roskat,
heitettäisiin lanttia jos vain olisi
Emme lähde ulos: tämän tunteen velkojat,
saamamiehet, hiiviskelevät pihalla,
odottavat kymmenyksiään
Tulee rakkauden talvi, ja jäätyneet lakanat
soivat pyykkinarulla:
Paganinin Kapriisi yhdellä kielellä
kun kaikki muut on katki
Kuule, on olemassa piisejä joita yksinkertaisesti
ei voi soittaa nelikätisesti
Rakkauden talvi! ja hiekoittamattomalla tiellä
villiintyvät pyörät, pyörien puolat...
Vaikka vääräksi tiesimme tien, sen valitsimme-
piti vielä odottaa kärryjen kaatumista
Tässä nyt ollaan, rullatuolissa molemmat
Rakastan sinua niin että työntäisin alas parvekkeelta
Jos voisin, jos vain voisin
Jos liittyisinkin Runopiiriin
Aloittaisin alusta
En joisi, en polttaisi - ärsyttäisi, kiroilisi, kompuroisi...
Huolella harjaisin hampaat aamuin illoin
Pureskelen kynää kauan, kirjoitan - ikään kuin työnäytteeksi -
"...niin vanha tarina että lähes uusi taas
Se mikä meitä tänään kiusaa,
ahdistaa ja maahan painaa
saa siinä hohdon purppuraisen,
kultapäärmäyksen -
niinkuin menneet aina
kun seula muistojen
tanssittaa pois arjen ruumenet..."
Jotain tuttua? Onko joku muu ehtinyt kirjoittaa
saman ennen minua?
Tapaisin siellä tytön, Runopiiriläisen
Tulkittaisiin ensin säettä: "poimulehti, keijukaisten kastemalja"
Seurusteltaisiin, mentäisiin naimisiin
Saataisiin lapsia, emme eroaisi koskaan
Pääsisin läänin taiteilijaksi
Kuka vielä kehtaa väittää
ettei minulla päämäärää elämässä
(lainaus Arto Mellerin teoksesta Puukkobulevardi, Otava, 1997)