Nyt kun elämme viimeisiä aikoja, on tärkeää, että kaivat sen yhden talentin maasta, jonka hautasit.
Nyt, jos koskaan, on aika käyttää talenteja, joita meille on annettu.
Oikeasti, talentien omistajat eivät ainoastaan tanssi ja osaa laulaa, vaan he kykenevät laittamaan talenttinsa likoon Jumalan valtakunnan hyväksi. Ei kun lapiot kouraan ja kaivamaan.
Nyt, jos koskaan, on aika käyttää talenteja, joita meille on annettu.
Oikeasti, talentien omistajat eivät ainoastaan tanssi ja osaa laulaa, vaan he kykenevät laittamaan talenttinsa likoon Jumalan valtakunnan hyväksi. Ei kun lapiot kouraan ja kaivamaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Nyt kun elämme viimeisiä aikoja"
-Emme elä.
Elämme aina viimeisimpiä aikoja, emme ehkä viimeisiä (tästähän ei voi olla 100% varma, kuten ei mistään muustakaan).
Näin näyn missä ensi tiistaina tapahtuu jotakin suurta.
Saa nähdä onko minulla profetoimisen talentti.
mitähän suurta
Samian ulkonäöstä tulee ihan mieleen että oisko hän perimältään tai edes osittain joku Jenkki-intiaani, mitä niitä on pueploja, sero- ja irokeeseja, apasseja, navajoja, sioukseja ja ohan niitä eri lajeja iha halavatunmoinen määrä. Lienenkö aiva hakoteillä vai onko Samia vaan vähän normaalia tummempi supisuomalainen?
Joo mutta kyllä talentit pitäs panna käyttöön jos haluaa jonkinlaisen palkanki sitten taivaassa saaha. Ohan se nolo juttu että jos vaikka pääsiski taivaasee mutta ei oo mitään näyttöä elämäsä aikana antanu Jumalalle siitä, miten osaisi käyttää taitojaan. Ettei kävis sitten niin että jollekulle uskotaan ikuisuushommakseen pelkkää peukalonpyöritystä.
Meiän pitää täälä maallisen tuherruksen aikana vähän jalostaa ittiämme ja taitojamme että Jumala teitäs kuinka vaativiin hommiin voi meiät sitte ikuisuudessa asettaa.
Siinä se on se talentin salaisuus, että kun sen panee likoon, se kasvaa korkoa ja enentyy! "Sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin, mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on."
Kyse on asenteesta: arvostanko sitä mitä Jumala on minuun pannut? Onko minulla se asenne, että minulla o n, vai että minulla e i o l e !
Kun näen, mitä minulla o n, Jumala voi myös enentää lahjojani.
Kyse ei ole siitä, mitä minulla toisten mielestä on, vaan kyse on Herran pelosta ja kunnioituksesta, ja kiitollisuudesta siitä, mitä on saanut. Herranhan elämäni on, ja Häneltä se on tullut. Miksi en siis laittaisi itseäni likoon?!
Kas perskutaa, en muistanutkaan enkä välttämättä tiennytkään että se joka ryhtyy käyttämään yhtä lahjaansa oikein kunnolla niin löytää jossain vaiheessa lisää niitä itsessään vielä piilossa luuraavia kykyjään. Noinko se on?
Johtuukohan kateilu muuten paljolti siitä, että kun vaikka huomaa jonku joka o kehittäny taitojaan ollen jo aika etevä omassa hommassaan ja sitten ryhtyy vertailemaan, että oisin minäkin varmaan omien leivisköitteni jalostamisessa ja monistamisessa varsin pitkällä, ellen ois kaikkea tätä aikaa uhruannu toiste ihimiste perseennuolentaan ja hedelmättömään mielistelyyn?
Vähän liia pöhköromanttiselta ja lapselliselta tuntuu se ajatus että ihminen olis kateellinen jollekin ehkä vaan siksi että se joku o kaapinu haltuunsa enempi tavaraa.
No, taivaassa ei kateutta olekaan. Eiköhän jokainen, joka sinne pääsee, ole iloinen osastaan.
Mutta Jeesus varoitti talentin kaivamisesta maahan. Jokainen on saanut osansa.
Uskova onkin siellä taivaassa 1000 vuotta.
Voisin veikata että taivas-osan ns. laatu vähän riippu siitä kuinka on sen talenttinsa käyttänyt. Jos sen on käyttäny hyvin niin palkka on suuri mutta jos on kaivanu maahan ja sitten uskovana kuitenki pääsee perille niin koko elämä palaa eikä saa oikeen mitään palkkaakaan, mutta ompahan nyt ainakin taivaan puolella. on kenties ehkä siellä vähän syrjässä kattomassa miten hyvinpalkitut saa hallita komiasti. Jos on uskollinen vähässä eli maallisten kykyjensä jalostamisessa niin sillon kai Jumala panee semmosen paljon vartijaksi iankaikkisuuessa, mutta jos henkilö äks vaan lymyilee täällä eikä hoija niitä jutuja jotka kenties vain juuri hän voisi hoitaa (ei siis kerää aarteita eli sieluja taivasten valtakuntaan) niin eipä hänen kannata mitään suurta iankaikkisuudelta odottaakaan.
Jokasella on kyllä talenttisa, joillain useitakin. On toki ihmise oma valinta, käyttääkö niitä Jumalan vai Saatanan mieliksi. Outoa on se että ihmine yleensä pitää siitä, joka häntä vihaa ja vihaa sitä joka häntä rakastaa. Olemme siis luonnostamme aina Saatanan puolella.
Tässä on talentin voittaja:
http://www.nelonen.fi/ohjelmat/talent-suomi/etusivu/uutinen/tässä-tuore-talent-suomi-voittaja
kyllä se sieltä nousee vielä, jos uskoo toivoon ja rakkauteen.
mihinkäs luulet SamiA sen talentin hävinneen ja miksi se on hukassa?
"mihinkäs luulet SamiA sen talentin hävinneen ja miksi se on hukassa? "
Eihän se ole hukassa, jos tiedät missä se on.
tietääkseni olen kuullut, että se ei ole hukassa, se on vain haavoittunut.
Talentti hukassa? Ehkä se hävisi siksi, että sitä oli jo satutettu liikaa. Ihmiset ovat kateellisia, jos joku osaa jotain, ja mustamaalaajia riittää. Kuitenkin talentti on pikkuhiljaa alkanut uskomaan itseensä ja siihen, että on olemassa ihmisiä, joihin voi vielä luottaa. Niitä, jotka haluavat sinulle oikeasti hyvää, niitä on vain nykyään vähän.
Talentti on kaivettu maasta jo useaan kertaan ja aina se on noussut ylös, vaikka se on usein epäonnistunut, mutta se on noussut uudestaan yrittämään. SamiA olen kiitollinen, että ajattelet näin, että lahjakkuutta ei kannata hukata, jos se on annettu Jumalan lahjana. Usein kuitenkin olen joutunut miettimään sitä, miten yhdistää naisena tämä kaikki: muusikkous, äitinä oleminen, puolisona oleminen, jne, koska koti ja perhe ovat minulle ykkösasia. Mistä löytää kultainen keskitie? Sen pohtiminen on vienyt paljon aikaa. Olen kuitenkin huomannut, että olen löytänyt itsestäni paljon puolia, jotka tukevat sitä tosiasiaa, että elämässä minulle on tärkeintä se, että voin jakaa sen toisten samanhenkisten ihmisten kanssa. Uskon, että minulla on vielä paljon annettavaa kaikille rakkailleni ja luotan siihen, että voin tehdä sen yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, jotka uskovat minuun ja jotka välittävät minusta. Tärkeää on taustatiimin tuki, sen nojaan voin rakentaa, silloin voin uskoutua heille ja kertoa heille suurimmat murheeni, tuskani, huoleni ja ahdistukseni. Heitä joihin uskallan luottaa, on vain niin vähän, mutta on heitä muutama. Kaikkea hyvää sinulle, että jaksat kannustaa meitä siipirikkoja.
....