Voinko vielä valita?

Vielä viime talvena elin onnellisena omakotitalossa kotiäidin elämää. Olin tyytyväinen ulkonäkööni ja kaikki elämän osa-alueet olivat kunnossa. Ei päihteitä, ei taloudellisia vaikeuksia ja puolison kanssa riitti intohimoa vielä kymmenen vuoden yhteiselon jälkeenkin.. Elin täydellistä elämää! Sitten... :( mieheni jätti minut! Täysin yllättäen! Jouduin aloittamaan uuden elämän.

Muutin vuokra-asuntoon, aloitin opiskelun ja työt, totuttelin yhteishuoltajuuteen ja ennen kaikkea yritin pysyä järjissäni. Alku shokki kesti vajaan kuukauden, jolloin olin miltein syömättä. Kurkussani tuntui olevan lukko joka ei päästänyt ruokaa sisään. Laihduin normaalipainosta noin kuusi kiloa.

Shokin jälkeen alkoi hyperaktiivinen bailuvaihe. Hain ja sain paljon huomiota miehiltä ja keräsin ympärilleni paljon uusia ihmisiä, jotka antoivat energiaa ja voimaa. Ja ennen kaikkea itsevarmuutta! Lapset jäivät taka-alalle ja menin kuin tuulispää kohti seikkailuja. Sitten tapasin enkelin :) miehen joka jo katseellaan sai minut hehkumaan. Aloimme seurustella ja arki alkoi pikkuhiljaa tulla kuvioihin lapsineen ja ruokineen yms.

Erosta siis reilu puoli vuotta ja uusi suhde kukoistaa! Olen onnellinen ja olen saanut äitiyden ihanuuden takaisin ja valmistun pian. Kaikki siis hyvin.MUTTA!!!! Aivan järkyttävät ulkonäköpaineet ja lihomisen pelko! Oksentelu tuli kuvioihin kuukausi sitten salakavalasti. Kaloreita olen laskenut jo kolmisen kuukautta ja orjallisesti olen syönyt vaan terveellisesti. Sitten sorrun kaikkeen makeaan ja sitä menisi sanko tolkulla! Koskaan aiemmin en ole makean perään ollut! Ihan tyypillistähän tämä on kun on liian vähällä syömisellä ollut. Bulimia siis astumassa kuvioon :(

Olen nykyään valehtelun mestari ja odotan vaan, että saan olla yksin kotona päivän jolloin voin vetää navan täyteen leivoksia ja oksennan ne sitten pois! Kuullostipas helpolta.. Todellisuudessa oksentaminen on niin vaikeaa, että rystyset on verillä samoin kurkku! Yhteen kertaan menee vajaa tunti, että saan kaiken pois. Sitten väsyttää niin paljon. Syömisen himo vaan niin suuri!! Mysli on yksi mitä tulee napsittua jatkuvasti!

Pahinta on se, etten malta odottaa yksin oloa vaan syön lapsilta piilossa ja sitten häviän vaivihkaa vessaan.. Kauheaa :(

Uusi mieheni on urheilullinen ja kehuu minua paljon.. Ja on huolissaan minusta. Pystyn puhumaan hänelle tästä, mutta en aivan kaikkea kerro. Ongelma on kyllä hänen tiedossa ja saan tukea ja neuvoja paljon. Tuntuu, että olen veitsen terällä ja mieliala vaihtelee jatkuvasti ruuan suhteen. Luen paljon bulimikoiden tarinoita, jotta ymmärtäisin miten vakavan asian kanssa temppuilen ja mitä voi menettää tälle paskalle sairaudelle.

Olen ottanut urheilun osaksi elämää ja tiedän olevani ihan hyvännäköinen ja kauniskin :) pelkään vain menettäväni taas kaiken ja lihomisen pelko on valtava!!! Haluan korostaa etten ole ollut koskaan lihava eikä ole ollut huonoa itsetuntoa, kuin jälkimmäinen vasta nyt. Tuntuu ettei mikään muu kiinnosta kuin ruoka! Olen siis nyt ihanne painossa. Millä ihmeellä saan bulimian ja muut syömishäiriöt pysymään loitolla, etten menettäsi elämääni, miestäni ja etenkään rakkaita lapsiani sille?