Puoluejohtajat ovat huippupalkkaisia

Puoluejohtajat ovat huippupalkkaisia

Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki puoluejohtajat kuuluvat Suomen parhaimmin palkattuun prosenttiin.
Parhaiten ansaitsevan prosentin palkka on yli 9 000 euroa kuukaudessa

Keskustan johtaja Sipilä ei tiedä tarkkaan omaisuutensa arvoa
Myös miljonäärinä tunnettu Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, ettei hän tiedä tarkalleen omaisuutensa ja sijoitustensa arvoa
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ihan hyvää palkkaa 12500 euroa verottomana ja kaikki edut päälle, äänestäjien pettäminen kannatti ainakin taloudellisesti.

Äänestä
  • verottomana? Kyllä se kai nyt sentään on bruttopalkka.

    Mutta tottahan se on että esim. toi keskustan heppu on niin kaukana
    kuin olla voi normi keskuslaisesta maajussista.
    Kaverilla 10 millin omaisuus jauhaa pääomatuloja sitä luokkaa
    että ihan sama millainen palkka on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


10 milliä kirjoitti:

Puoluejohtajat ovat huippupalkkaisia

Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki puoluejohtajat kuuluvat Suomen parhaimmin palkattuun prosenttiin.
Parhaiten ansaitsevan prosentin palkka on yli 9 000 euroa kuukaudessa

Keskustan johtaja Sipilä ei tiedä tarkkaan omaisuutensa arvoa
Myös miljonäärinä tunnettu Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä sanoo, ettei hän tiedä tarkalleen omaisuutensa ja sijoitustensa arvoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu