Karhukainen, ydinsodan ainoa voittaja.

Tuhon aatto

Kun ydinsota alkaa maapallolla - ja on vain ajan kysymys, koska se alkaa - on olemassa yksi eliölaji, joka selviää siitä. Muut tuhoutuvat. Jopa aiemmin ydinsodan kestäväksi luultu torakkakin on myöhemmissä testeissä osoittautunut huonosti atomisäteilyä kestäväksi. Se eläinlaji, joka kestää, pysyy ja paranee, on nimeltään karhukainen.

Karhukainen on kovempi poika, oikea eläinkunnan Chuck Norris. Kyseessä on millin mittainen hyönteinen, jolla on kahdeksan jalkaa ja joka ulkonäöltään muistuttaa karhua. Asustelee mm. suomalaisessa sammalessa, mutta tämä vesseli kykenee helposti elämään myös Mount Everestin huipulla ja neljän kilometrin syvyydessä valtameren pohjallakin. Se ei vain piittaa olosuhteista.

Se tykkää myös asutella kuumissa lähteissä, eikä sitä haittaa, vaikka sitä keitettäisiin kiehuvassa vedessä tai kiehuvassa alkoholissa. Se voi elää syömättä vähintään yhdeksän vuotta, ja se nauraa avaruuden ilmattomalle tyhjiölle ja avaruuskylmyydelle, joka on lähellä absoluuttista nollapistettä, sillä karhukaisten kuntoa on testattu myös avaruudessa. Karhukaista ei myöskään isommin ota päähän, vaikka se altistettaisiin ultraviolettisäteilylle, joka on tuhat kertaa voimakkaampi kuin ihmisen tappava säteily.

http://tieku.fi/elaeimet-ja-kasvit/rajallista-eloa?utm_source=ILL_uge14_2011

Vähän kuvia karhukaisista:
http://www.sciencephoto.com/search?subtype=keywords&searchstring=tardigrade&oldsearchstring=&refine=0&sort_results=&per_page=12&page=&previews=1&media_type=images&matchtype=fuzzy&license=M&license=F&people=yes&people=no&orientation=all&closed=search_motion_filters&shot_audio=yes&shot_audio=no&shot_aspect_ratio=all&shot_speed=all&shot_type=all&channel=all

Kille Karhukaisen kotiinpaluu. Kertomus avaruusmatkasta:
http://satuvuollet.blogit.fi/kille-karhukaisen-kotiinpaluu/

Karhukaiselle omistettu biisi:
http://www.mikseri.net/artists/villi-elaintarha/karhukainen/512042/

Karhukaisaiheinen T-paita:
http://www.redbubble.com/people/emilyjanec/works/8600049-tardigrade-dont-care?p=t-shirt

Karhukaisaiheinen juliste:
http://dftba.com/product/117/Tardigrade-Poster

Näin löydät karhukaisen ja otat lemmikiksesi:
http://www.wikihow.com/Find-and-Care-for-a-Pet-Tardigrade-(-Water-Bear-)
.
Me elämme tuhon aattoa. Karhukainen, lajinsa vahvin, ei piittaa sellaisista pikkuasioista kuin maailmatuho:
http://www.youtube.com/watch?v=ntLsElbW9Xo

19

580

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Born to win.

      Last man standing.

      • I am

        Yeah,whos the man?Master of the universe.


    • Mökin mummo

      No sehän kuulosti hyvältä!

    • Kiitti jenkit

      Karhukainen on siis uuden maailman alku, ...jossakin... Sen jälkeen kun tämä pallo posahtaa amerikkalaisten hienon keksinnön ansiosta, ja sinkoutuu riekaleina avaruuteen.

      • Hilipatihippan

        Amerikkalaisten hienon keksinnön, sanoi mustapartainen ruukinmatruuna, jota käyttävät venäläiset ja kiinalaiset, ansiosta.


    • G-manipulaatio

      Eiköhän jenkkilässä jo ole karhukaisen geenien avulla luotu säteilynkestävää ihmissukupolvea...

    • sdgfgg

      Ei ihmiset kuole sukupuuttoon vaikka kaikki ydinaseet siroteltaisiin tasaisesti kaupunkeihin.

      • V. Putin

        Kokeillaanko?


    • jää nähtäväksi

      Onhan tämä apinalaji joka on johtavassa asemassa aika nuori tällä telluksella, näkee joka näkee miten käy.

      • Jeesus tulee

        ja pysäyttää sen viimeisen suuren sodan, ennen kuin maailman hallitsijat tuhoavat kaiken.


    • JonesHenry
      • Ei toimi

        toi Wikipedian linkki.


      • Kuinkas paljon

        mahtuu pieneen Hiaceen? Rakkautta, kaipuuta...


    • tekisitkö?

      Aloittaja menee nyt vain takaisin sinne mistä tulikin eli sinne minne Aurinko ei paista. Ja vie kaikki törkynsä minkä toi mennessään.

    • Repair Earth WE CAN

      Tsemppiä! Kun ollaan näin monta tuhatta vuotta täällä pärjätty niin nyt ei ole aika tuhota maapalloa vaan korjata se !

      Kaikki ihmisrodut ovat yhtä hyviä ja luontoa pitää kunnioittaa !

    • On hyvä olla

      voittajan puolella.

    • 234234

      Ydinsodan mahdollisuus lienee oikeasti olemassa.

    • Siinä on

      MIES eikä mikään MARJASKARHU! Kunnia KARHUKAISELLE!

    • IIIKKKK!!!

      IHANA toi KARHUKAIS-AIHEINEN T-PAITA!!! "Tardigrade don´t care"! Pakko saada!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1670
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      349
      992
    4. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    5. 69
      768
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      8
      623
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe