http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/981-kotimaa/108424-perussuomalaiset-puuhamassa-karjalan-palauttamista
Niinpä Immonen kysyy, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden palauttamiseksi takaisin Suomelle
Niinpä Immonen kysyy, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden palauttamiseksi takaisin Suomelle
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ja mitäs sit kun ruottalaiset muistaa, että suomihan on iteasiassa kuulunut heille...
Hei haloo persut, eiks teillä tosiaan ole tähdellisempää puuhaa??? Vaikka jos karjala jouduttaisiin ottamaan suomelle, niin sinnehän vois asuttaa kaikki persut!
Tämähän on vain neuvottelukysymys. Saamme petsamonkin takaisin jolloin myös meille kuuluu osamme jäämeren luonnonrikkauksista. Lienee parasta että aloitamme jo nyt öljynjalostamon rakentamisen vaikkapa utsjoelle.
Nyt lähtee Suomi nousuun.
Immonen tietysti neuvotteluvaltuuskunnan johtoon.
Suursuomi takas, jonka mars kivaltas atun tuella?
Kyllä valtaosa KESK,KOK,RKP,KD,PS kansanedustajista haluaisi Karjalan takaisin, mutta valtaosa on niin itään nöyristelevää nössöä, ettei uskalla ajaa julkisesti asiaa. Suomettumisen aika jatkuu edelleen.
Haluta voi aina kaikenlaista, vaikka miten mahdotontakin. Kukapa meistä ei näkisi päiväunia kaikenlaisista käytännön kannalta järjettömistä haaveista. Henkisesti kypsä ihminen kuitenkin näkee mahdollisuuksien rajat ja mukautuu niihin. Vain houkat ja haihattelijat tekevät politiikkaa mahdottoman pohjalta. Poliittinen romantiikka on jotain, mihin pienellä maalla ei ole varaa. Eikä suurellakaan, kuten Saksan kohtalo maailmansodissa - varsinkin jälkimmäisessä - osoittaa. Yhdysvaltojenkin imperialistinen hybris tulee pian kohtaamaan nemesiksensä.
Persu tahtoo Karjalan takaisin pullo kerrallaan..
Ryssä varasti palan suomea. Nyt Halitys rosvoaa verorahoja jakaen etelävaltioille.
Nämä valtiot ova maailman vanhimpia ja konstit on sen mukaisia.
Hyväuskoinen suomeen tullut pakolainen uskoo kaikkeen. Ilmaseksi ovat saaneet kaiken ja nyt huutelevat eivä tee omien maittensa hyväksi mitään RAUKAT kerjäläiset.
Minkähän sodan mukaan maiden rajoja pitäisi persujen mukaan alkaa uudelleen piirtämään? Otetaanko käyttöön vaikka Pähkinäsaaren rauhan rajakartta?
Karjala takaisin!
Karjala - Karjala - Karjala !!!
Suomi voittooooooon!
Tässä tapauksessa mitä ilmeisimmin pullo kerrallaan?!
Realismin nimessä Venäjäkään ei vaadi takaisin Suomea, jonka se aikoinaan menetti maailmansodan, vallankumouksen ja saksalaisintervention seurauksena. Onhan noista ajoista kulunut jopa kauemman aikaa kuin siitä historiallisesti katsoen hyvin lyhyestä parista vuosikymmenestä, jolloin Tarton rauhan raja oli voimassa. Venäjän raja oli Pohjanlahdella ja Tornionjoella paljon pidempään, enemmän kuin vuosisadan.
Perussuomalaisten halla-aholaiselle oikeistoradikaalille ja kansalliskiihkoiselle ryhmäkunnalle on kuitenkin turha mennä puhumaan realismista - tai Suomen kansallisesta edusta. Paasikiviläinen tosiasioiden tunnustaminen on heikäläisille ajatuksena kuin pahinta myrkkyä.
Missä viipyy Suomen sodan 1808-1809 vääryyksien oikaiseminen? Venäjähän vei viekkaudella ja vääryydellä Ruotsilta sen itäiset läänit. Äänestäjänä kysynkin nyt, mitä persut aikovat tehdä tämän hirvittävän vääryyden oikaisemiseksi ja valloitettujen alueiden palauttamiseksi niiden lailliselle omistajalle eli Ruotsin valtiolle?
Oli se joskus Pähkinäsaaren rauhan rajakin voimassa. Mitä persut aikovat tehdä näiden rajojen takaisinsaamiseksi?
Ja jotta persut tietävät mitä tarkoitan, niin rauha solmittiin vuonna1323.
Valitettavasti persut eivät näköjään tiedä, että rajoja on siirrelty milloin missäkin sodassa. Persujen käsitys näyttäisi olevan, että ainoa sota mitä ikinä on käyty on Suomen ja Neuvostoliiton välinen sota ja näköjään on myös vallalla käsitys, että Suomi on ollut AINA. Varmaan lohduttavaa olla noin tietämätön maailman historiasta!
Ja näin, kiitos Perussuomalaisten halla-aholaisten oikeistoradikaalien, PS hukkasi hetkessä sen poliittisen pääoman, jonka PS oli Venäjän silmissä hankkinut Timo Soinin - taktisesti viisaasti - paheksuttua Pussy Riot -provokaatiota. Perussuomalaiset ampui jälleen itseään jalkaan oman äärioikeistosiipensä toimesta. Tällainen puolue ei hevillä tule voittamaan Moskovan luottamusta puolelleen. PS on Suomelle ulkopoliittinen rasite, jopa riski elintärkeällä suunnalla.
Kannattaa julistaa sota entistä Neuvostoliittoa vastaan, kun viimeksi kävi niin häpeällisesti. Pieni nuketus ja Suomea eikä persuja enää ole. Eikä mamuja. Eikä Teuvoa.
Annetaan mieluummin persut lahjana Karjalaan. Petrosavodskin tytöt jo siellä oottaa.
Saisivat persulurppaherrat kerrankin naista....
Mutta onhan persuille tulossa niitä satasen akkoja, ei tarvii lähteä rajan taa :)
Sen näkee nytkin. Suomea myydään pikavauhdilla . Kaikki eu kannatajat raastaa sen minä saavat ja pakenevat iki ihanaan eu hun.
FinneSweedut uivat ahvenenmaalle ja sieltä ruotsiin.
Ahvenenaa vaihdettava karjalaan ja ahvenenmaalaiset jäävät vanhoina asukkeina venäläisiksi. Pakko venäjä on aloitettava heti.
Miksi ei karjalaiset ja heidän jälkeläiset muuta sinne? Sillä se marina loppuu!
Veikkaanpa, että jos se Karjala tulisi takaisin, niin eipä sinne muuttajia Suomesta löytyisi. Evakot ovat jo suurinpiirtein pois pelistä ja tuskin persujakaan kauheasti sinne ihan aikuisten oikeesti kiinnostaisi muuttaa.
Mutta olisipa satasen ihana Irina heti naapurissa. Hoitaisi ns. miehiset tarpeet ja tarvittaessa vaaliehdokkuudetkin.
Maksaako naapurin Irina yhtä paljon kuin persuakka? Melko kallista tai sitten persuakka antaa halvalla?!