Usko helvettiin

Talouskasvun salaisuus: usko helvettiin
Julkaistu 28.7. 20:19

tulosta juttu
lähetä linkki

Washington. Eräät taloustieteilijät uskovat löytäneensä syyn siihen, miksi toiset kansakunnat ovat rikkaampia kuin toiset. Yhdysvaltain keskuspankin St. Louisin konttorin teettämän raportin mukaan ne valtiot, joissa on vahva usko helvetin olemassaoloon ovat vähemmän korruptoituneita ja vauraampia kuin ne, joissa usko kadotukseen on vähäinen.
Tutkijat käyttivät myös ulkopuolisten taloustieteilijöiden 35 maasta tekemiä selvityksiä.
"Maissa, joissa suuri osa väestöstä uskoo helvettiin, näyttää olevan vähemmän korruptiota ja korkeampi elintaso", pankin neljännesvuosikatsauksessa todetaan.
Esimerkkinä käytetään Yhdysvaltoja, jossa valtaosa - 71 prosenttia - ihmisistä uskoo helvettiin.
"Usko helvettiin näyttää merkitsevän vähemmän korruptiota ja vähäisemmällä korruptiolla on tapana merkitä korkeampaa bruttokansantuotetta henkeä kohti", raportissa todetaan.

Yhdysvaltain ateistien puheenjohtaja Ellen Johnson piti tutkimusta uskonnollisen järjestelmän viimeisimpänä temppuna.
"Uskonnolliset ihmiset eivät voi tukeutua teologiaansa edistääkseen sitä, mitä he tekevät, joten he kääntyvät muiden asioiden puoleen."
"En pysty kuvittelemaan, mitä usko mytologisiin olentoihin tai olemattomiin asioihin tekee bisnekselle. Entä pornograafinen teollisuus? Se mahtaa olla erittäin hyvä kasvulle."

Reuters

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153349877
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kauttta maailman sivu, papit ja leviitat ovat köyhää, tietämätöntä kansaa peloitellut helvetillä. Jopa anekauppa kukoistipelon voimalla.
Me jokainen luodaan jo täällä oma helvettimme. Siksi on parempi kuvitella / uskoa kaikkeen siihen hyvään mikä odottaa sitten siirtymän jälkeen siellä oikeassa kodissamme. Toivon luotan ja uskon että minulle järjestetään tervetuliais juhlat. Sillä siellä ovat kaikki läheiseni. Tämä ei ole pilkkaa vaan vahva vakaumukseni.

Äänestä
  • Sinähän alat päästä kärryille kaikesta uskontosekamelskasta huolimatta.Pidä siitä kiinni mutta älä tuomitse uskovia..se saattaa auttaa heitä tässä elämässä eteenpäin.Parempi jotain kun ei mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antiateisti kirjoitti:

Talouskasvun salaisuus: usko helvettiin
Julkaistu 28.7. 20:19

tulosta juttu
lähetä linkki

Washington. Eräät taloustieteilijät uskovat löytäneensä syyn siihen, miksi toiset kansakunnat ovat rikkaampia kuin toiset. Yhdysvaltain keskuspankin St. Louisin konttorin teettämän raportin mukaan ne valtiot, joissa on vahva usko helvetin olemassaoloon ovat vähemmän korruptoituneita ja vauraampia kuin ne, joissa usko kadotukseen on vähäinen.
Tutkijat käyttivät myös ulkopuolisten taloustieteilijöiden 35 maasta tekemiä selvityksiä.
"Maissa, joissa suuri osa väestöstä uskoo helvettiin, näyttää olevan vähemmän korruptiota ja korkeampi elintaso", pankin neljännesvuosikatsauksessa todetaan.
Esimerkkinä käytetään Yhdysvaltoja, jossa valtaosa - 71 prosenttia - ihmisistä uskoo helvettiin.
"Usko helvettiin näyttää merkitsevän vähemmän korruptiota ja vähäisemmällä korruptiolla on tapana merkitä korkeampaa bruttokansantuotetta henkeä kohti", raportissa todetaan.

Yhdysvaltain ateistien puheenjohtaja Ellen Johnson piti tutkimusta uskonnollisen järjestelmän viimeisimpänä temppuna.
"Uskonnolliset ihmiset eivät voi tukeutua teologiaansa edistääkseen sitä, mitä he tekevät, joten he kääntyvät muiden asioiden puoleen."
"En pysty kuvittelemaan, mitä usko mytologisiin olentoihin tai olemattomiin asioihin tekee bisnekselle. Entä pornograafinen teollisuus? Se mahtaa olla erittäin hyvä kasvulle."

Reuters

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1076153349877

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu