Miksi tilaisin hesarin?

Hesari bye bye

Miksi tiliaisin hesarin ja lukisin sen vanhentuneita uutisia. Olen lukenut kaiken netistä jo edellisenä päivänä. Lopun alku on alkanut.

Netissä ei myöskään yritetä aivopestä lukijaa ja vaikuttaa esimerkiksi äänestäjiin.

156

1849

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niks hesari

      Älä vaan tilaa, lehden toimittajat viherhyysäreitä. Antavat vääristynyttä kuvaa onnellisesta monikultturisesta suomesta. Joka kuvaan ängetään onnellinen somali ja suomalainen oli kyseessä päiväkoti, koulu tai jokin muu. Eipä vaan ole kuvia maleksevista somaleista keskellä päivää kauppakeskuksissa tms. Jokainen on hesarin mukaan bussikuski tms vaikka todellinen työttömyysprosentti 90% luokkaa.

      Poliittinen lehti nykyään, hyysäreiden lehti. Moni lopettanut tilauksen ja moni lopettanee.

      • herraasiallinen

        Samalla lailla ne nettilehdet on valheita ja väänneltyjä totuuksia kertovia lehtiä. Esimerkkinä Breivikin tapaus joka on täysin terrorismia (täyttää kaikki kriteerit), mutta eihän sitä suomessa voida uutisoida terrorismina koska hän on valkoihoinen.

        Mielestäni uutisointi pitäisi olla puolueetonta ja faktat esiin tuovaa. UusiSuomi on tätä lähimpänä.

        Lisäksi ihmisten pitäisi oppia että eivät tekisi mielipiteitä yhden uutisen perusteella jostakin asiasta vaan lukisi jotakin puolueetonta materiaalia. Tiedetään kaikki asiasta vaikka tieto perustuu roskalehden uutisointiin.

      • Hmm. se pieni ero
        herraasiallinen kirjoitti:

        Breivik taisi kyllä olla yksittäinen hörhö joka tosin terrorisoi kokonaista kansakuntaa ja paria naapurikansaakin rajulla tempauksellaan siinä ohessa. Mutta mikään järjestäytynyt hän ei ollut. Terroristilla tarkoitetaan nykynäkemyksen mukaan henkilöä joka on osallisena järjestössä jonka tarkoituksena on aiheuttaa epäjärjestystä kylvämällä kauhua yhteiskuntaan. Yksittäinen häirikkö joka terrorisoi ympäristöään ei ole terroristi vaan edelleen häirikkö.

      • kyllä kannattaa

        kyllä lehtiä kannattaa lukea.itse löysin viikon vanhan lehden jossa talo myynnissä lukijan palstalta.nyt olen talon omistaja jossa neljän auton talli ja 230m2 tiilitalo.jos en viikon vanhaa lehteä lukenut en asuisi isoss tiilitalossa jossa on myös kolmen auton katos paikat.

      • ala-arvoista.
        Hmm. se pieni ero kirjoitti:

        Breivik taisi kyllä olla yksittäinen hörhö joka tosin terrorisoi kokonaista kansakuntaa ja paria naapurikansaakin rajulla tempauksellaan siinä ohessa. Mutta mikään järjestäytynyt hän ei ollut. Terroristilla tarkoitetaan nykynäkemyksen mukaan henkilöä joka on osallisena järjestössä jonka tarkoituksena on aiheuttaa epäjärjestystä kylvämällä kauhua yhteiskuntaan. Yksittäinen häirikkö joka terrorisoi ympäristöään ei ole terroristi vaan edelleen häirikkö.

        Hiljattain Hesari teki jutun, mitä tapahtuu kun eri liikkeissä asiakas (hesarin toimittaja) tulee liikkeeseen pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, ja jää sulkemisajan jälkeen kaikessa rauhassa kuluttamaan aikaa. Siis kun henkilökunnan pitäisi pikkuhiljaa päästä KOTIIN työpäivän jälkeen. Mainitut liikkeet mainittiin nimeltä.
        Mikäköhän tämmöisenkin artikkelin idea on? Olisiko toimittaja itse valmis tekemään töitä työajan jälkeen ilman palkkaa? Naurettavaa "journalismia". Ihan kuin CIty-lehti!

      • Niin totta!
        ala-arvoista. kirjoitti:

        Kyseinen "artikkeli" oli todellakin syvältä ja poikittain. Harvoin olen niin ärsyyntynyt mistään minkään lehden jutusta kuin tuosta. Mikä ihme jutun idea oli? Osoittaa että ihmisellä on oikeus käyttäytyä kuin kusipää, täysin piittaamatta siitä että vaikeuttaa toisen ihmisen elämää, ja kaupan henkilökunnan pitää sietää tämä ja hymyillä?

        Ihme kyllä en nähnyt tuosta juurikaan palautetta. Sitä olisi luullut tulevan runsaasti.

      • MakeX3
        ala-arvoista. kirjoitti:

        Hiljattain Hesari teki jutun, mitä tapahtuu kun eri liikkeissä asiakas (hesarin toimittaja) tulee liikkeeseen pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, ja jää sulkemisajan jälkeen kaikessa rauhassa kuluttamaan aikaa. Siis kun henkilökunnan pitäisi pikkuhiljaa päästä KOTIIN työpäivän jälkeen. Mainitut liikkeet mainittiin nimeltä.
        Mikäköhän tämmöisenkin artikkelin idea on? Olisiko toimittaja itse valmis tekemään töitä työajan jälkeen ilman palkkaa? Naurettavaa "journalismia". Ihan kuin CIty-lehti!

        Kyllä kannattaa, jos toimittajien ego kiinnostaa, katsoa Pasilan jakso, jossa Kontiovaara menee Viroon. Näin on marjat Suomessa!

      • Ihana aitous
        MakeX3 kirjoitti:

        Kyllä kannattaa, jos toimittajien ego kiinnostaa, katsoa Pasilan jakso, jossa Kontiovaara menee Viroon. Näin on marjat Suomessa!

        Henkilö joka "oikeesti" seuraa uutisia on pelkkä juoruämmä persoona, sellaisen henkilön uskottavuus on 0%, sen henkilön puhe kuulostaa siltä kun pudottaisi kiviä peltikatolle.

        Kirjoitettu esimerkki sen henkilön mielipiteistä ja niiden ilmaisusta on tämä: Äöäöä öä öäöä, öä öäöäöä öäö äöäöäöä! Äöäöä äöäö äöäöäöä öä? Äöäöäö äöäö äöäöäöä äöäö, äöäö äöäöäöä öä.

      • Näin on
        kyllä kannattaa kirjoitti:

        kyllä lehtiä kannattaa lukea.itse löysin viikon vanhan lehden jossa talo myynnissä lukijan palstalta.nyt olen talon omistaja jossa neljän auton talli ja 230m2 tiilitalo.jos en viikon vanhaa lehteä lukenut en asuisi isoss tiilitalossa jossa on myös kolmen auton katos paikat.

        "kyllä lehtiä kannattaa lukea.itse löysin viikon vanhan lehden jossa talo myynnissä lukijan palstalta.nyt olen talon omistaja jossa neljän auton talli ja 230m2 tiilitalo.jos en viikon vanhaa lehteä lukenut en asuisi isoss tiilitalossa jossa on myös kolmen auton katos paikat. "

        Vaikka et lehtiä lukisi niin tuskin olisit koditon. Voi olla että olisit netistä löytänyt jonkun paljon paremman asunnon.

      • näin minäkin teen
        ala-arvoista. kirjoitti:

        Hiljattain Hesari teki jutun, mitä tapahtuu kun eri liikkeissä asiakas (hesarin toimittaja) tulee liikkeeseen pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, ja jää sulkemisajan jälkeen kaikessa rauhassa kuluttamaan aikaa. Siis kun henkilökunnan pitäisi pikkuhiljaa päästä KOTIIN työpäivän jälkeen. Mainitut liikkeet mainittiin nimeltä.
        Mikäköhän tämmöisenkin artikkelin idea on? Olisiko toimittaja itse valmis tekemään töitä työajan jälkeen ilman palkkaa? Naurettavaa "journalismia". Ihan kuin CIty-lehti!

        Toimittajat joutuvat useinkin tekemään töitä työajan jälkeen ilman palkkaa. Jututhan on saatava ajoissa kun dedline painaa päälle. Lehtialalla tämä on ihan normaalia. Lehden tekeminenhän ei ole koskaan mikää kultakaivos.

        En tiedä Helsingin Sanomista, mutta maakuntalehdet ja paikallislehdet toimivat tiukoilla. Mutta sen tiedän että joka lehdessä tehdään ylitöitä ja aina ei voi ylitöitä laskuttaa. Tehtaantyöläiset ja kunnan ja valtion virkamiehet vain voivat niin tehdä. Mutta kuntienkaan kaikki virkamiehet eivät. Esim. Kunnanjohtajan pitää näkyä joka pippaloissa, muuten tykätään huonoa. Ei niistä voi laskuttaa.

        Samoin monet esimiesasemassa olevat kouluttavat itseään omalla ajalla tai muuten perehtyvät ammattiinsa.

      • Kaukomato

        Hai nyt kun ostat tuon tapletin taikka tuon nettikännykän.Hai saat kaupanpäälliseksi tuon vatkaimen,votkapullon taikka leivänpaahtimen joissa on pikarentti näkö ja maku.

      • mr.hehe
        Ihana aitous kirjoitti:

        Henkilö joka "oikeesti" seuraa uutisia on pelkkä juoruämmä persoona, sellaisen henkilön uskottavuus on 0%, sen henkilön puhe kuulostaa siltä kun pudottaisi kiviä peltikatolle.

        Kirjoitettu esimerkki sen henkilön mielipiteistä ja niiden ilmaisusta on tämä: Äöäöä öä öäöä, öä öäöäöä öäö äöäöäöä! Äöäöä äöäö äöäöäöä öä? Äöäöäö äöäö äöäöäöä äöäö, äöäö äöäöäöä öä.

        Se on eri asia lukeeko Korean ydinuhkasta tai USAn vaaleista kuin Tuksun ym seurapiirikaunottarien kommelluksista.

      • nörttiboy

        Haloo, netissäkö on tiedonvälitys muka puhtaampaa?!?!
        Siellä se on kyllä oikeasti saastuneempaa kuin missään muualla!!!!

      • Eipäs olekkaan
        mr.hehe kirjoitti:

        Se on eri asia lukeeko Korean ydinuhkasta tai USAn vaaleista kuin Tuksun ym seurapiirikaunottarien kommelluksista.

        Anteeksi vain herra Rambo mutta normi kansalainen ei voi Korean ydinuhkille yhtikäs mitään vaikka saisikin täyden briiffauksen iltalehden ja muiden tiedottajien kautta.

        Sama koskee joka ainoaa uutista, siinä mielessä tuksu uutiset on järkevämpää luettavaa koska lukijalla ei ole mitään tehtävissä asialle muutenkaan.

      • 24232432
        ala-arvoista. kirjoitti:

        Hiljattain Hesari teki jutun, mitä tapahtuu kun eri liikkeissä asiakas (hesarin toimittaja) tulee liikkeeseen pari minuuttia ennen sulkemisaikaa, ja jää sulkemisajan jälkeen kaikessa rauhassa kuluttamaan aikaa. Siis kun henkilökunnan pitäisi pikkuhiljaa päästä KOTIIN työpäivän jälkeen. Mainitut liikkeet mainittiin nimeltä.
        Mikäköhän tämmöisenkin artikkelin idea on? Olisiko toimittaja itse valmis tekemään töitä työajan jälkeen ilman palkkaa? Naurettavaa "journalismia". Ihan kuin CIty-lehti!

        Hieman hölmöä kritisoida sellaista mitä ei lehden sisällöstä ymmärrä.

        Vaikka en juttua ole lukenut niin tuossa jutussahan oli paljonkin ideaa. Iso osa ihmisistä käy ns. myöhään kaupoissa. Miten henkilöstö suhtautuu tälläisiin asiakkaisiin eli hätistelläänkö pois vai palvellaanko?

      • Perusstadilainen

        Hyysärisanomat on bilderberg-miljonäärien asialla ja silloinhan halpa työvoimareservi on vain tervetullutta, kun valde maksaa viulut kuitenkin. On aivan sama, mitä kärsimystä suomalaisille tuotetaan, sillä rahalla ei ole isänmaata. Ikinä en enää tilaa sitä läpyskää.

      • iso arska
        näin minäkin teen kirjoitti:

        Toimittajat joutuvat useinkin tekemään töitä työajan jälkeen ilman palkkaa. Jututhan on saatava ajoissa kun dedline painaa päälle. Lehtialalla tämä on ihan normaalia. Lehden tekeminenhän ei ole koskaan mikää kultakaivos.

        En tiedä Helsingin Sanomista, mutta maakuntalehdet ja paikallislehdet toimivat tiukoilla. Mutta sen tiedän että joka lehdessä tehdään ylitöitä ja aina ei voi ylitöitä laskuttaa. Tehtaantyöläiset ja kunnan ja valtion virkamiehet vain voivat niin tehdä. Mutta kuntienkaan kaikki virkamiehet eivät. Esim. Kunnanjohtajan pitää näkyä joka pippaloissa, muuten tykätään huonoa. Ei niistä voi laskuttaa.

        Samoin monet esimiesasemassa olevat kouluttavat itseään omalla ajalla tai muuten perehtyvät ammattiinsa.

        kunnan johtajat saa niissä pippaloissa ilmaseksi ruokaa ja juomaa verenmaksajan kustannuksella

    • plussat lukittu

      Ei kai Hesari kuulu samaan konserniin kuin suoli24?

      • ei kuulu kun suoli24 kuuluu samaan konserniin kun roskalehdistö seiska hymy ym ja sen huomaa.

      • metallurgi kirjoitti:

        ei kuulu kun suoli24 kuuluu samaan konserniin kun roskalehdistö seiska hymy ym ja sen huomaa.

        Heippa,

        Tarkennus: Aller Median lehtiä ovat Seiska, Elle, Fit, Koti ja keittiö, Miss Mix, Katso ja Top Model.

        http://www.aller.fi/fi/mediaopas

        Terkuin,
        Elina
        Suomi24

      • !!
        suomi24 kirjoitti:

        Heippa,

        Tarkennus: Aller Median lehtiä ovat Seiska, Elle, Fit, Koti ja keittiö, Miss Mix, Katso ja Top Model.

        http://www.aller.fi/fi/mediaopas

        Terkuin,
        Elina
        Suomi24

        ONNEKSI teillä on huumorintajua. :D

      • Niinpä,
        !! kirjoitti:

        ONNEKSI teillä on huumorintajua. :D

        olisipa vielä lehtiäkin eikä pelkkää roskaa ;=

      • journalismionkuollut
        suomi24 kirjoitti:

        Heippa,

        Tarkennus: Aller Median lehtiä ovat Seiska, Elle, Fit, Koti ja keittiö, Miss Mix, Katso ja Top Model.

        http://www.aller.fi/fi/mediaopas

        Terkuin,
        Elina
        Suomi24

        Ja kaikki nuo(kin) tuottavat moninverroin laadukkaampaa journalismia kuin hesari. Ihmisen täytyy kyllä olla täysi älykääpiö, että suostuu maksamaan hesarin kaltaisesta roskasta.

      • -Jalmari-
        Niinpä, kirjoitti:

        olisipa vielä lehtiäkin eikä pelkkää roskaa ;=

        No ainakin R kioskilla oli kerran pornolehti yhden miehen kädessä?

      • matti ykkönen
        metallurgi kirjoitti:

        ei kuulu kun suoli24 kuuluu samaan konserniin kun roskalehdistö seiska hymy ym ja sen huomaa.

        mistä sitten tietää mitä,esimerkiksi nykäsen matti on vouhauttanut jos ei lue lehtiä?

      • NYKÄNEN PARAS
        matti ykkönen kirjoitti:

        mistä sitten tietää mitä,esimerkiksi nykäsen matti on vouhauttanut jos ei lue lehtiä?

        TIEDOTUS TAITEEN YSTÄVILLE: MATTI NYKÄNEN ON TULOSSA KONTULAAN TÄNÄILTANA, ESIINTYMINEN OSTARILLA JA LAATU TAATTUA!

    • jkyhgjkg

      HS on suomalaisia vihaava s..ntalehti

      • KONKKA EDESSÄ

        HS on kuin lukis TIEDONANTAJAA eli TÄYTTÄ P.....KAA !!!!

    • ilmaiseksi luen

      Nettilehdet menee pikkuhiljaa maksullisiksi sen jälkeen en lue nettilehtiä.

    • lopetin tilauksen

      Itse lakkautin Hesarin tilauksen hiljattain. Syynä lähinnä se, kun alkoivat tekemään henkilöjuttuja joistakin turhiksista Tauskista ja Markus Selinistä.
      HS alkaa muistuttaa iltapäivälehtiä. Lisäksi lapsellinen, typerä Nyt-liite, joka on pakko ottaa vastaan perjantain lehden välissä halusi tai ei.

      • riippumattomuutta

        Hesari selkeästi on puolueellinen lehti ja kannattaa tiettyjä asioita. Tämä mielestäni vie pohjan koko lehdeltä eikä tee mieli koskea pitkällä tikullakaan.

      • fsado9023

        Ihmettelenpä, miksi lopetit hesarin tilaamisen VASTA äskettäin. Oletko erityisen nuori vai hieman hidasälyinen? Miksi sinulle ylipäätään on hesari koskaan edes ollut tilattuna???

    • lopuitilaus

      Itse lopetin Hesarin tilaamisen jo parikymmentä vuotta sitten .

      Sain kylläksen Hesarin naistoimittajiin jotka olivat jo tuolloin selkeästi , lukiaa aivopesevää, Vihervasemmistolaisia

      Karin potkut oli viimmeinen niitti päätöksen teossa

      Jos aloittaisin HS tilauksen uudelleen niin johan olisi Maailman Kirjat laitettu ,

      Uuteen Uskoon !

    • alkoi kiinnostamaan

      Karin potkut? Kari kuka? Kertokaa tarkemmin mistä / kenestä kyse.

      • Talesman

        Kari Suomalainen !

        Kari oli LIIAN viisas ja kaukonäköinen Helsingin Sanoien pilapiirtäjä jonka piirrokset osui aina kohdalleen .

        Karin sanoma ei sopinut femakkolesbo- toimittajakaardille joten Kari sai mennä .

        Karin sukunimelläkin oli ilmeisesti osansa asiassa , se muistutti liikaa suomalaisuudesta .

      • Media on
        Talesman kirjoitti:

        Rahamiesten vallassa.

        Lukeehan sen jutuista.

        Jos et kannata kokoomusta tai vihreitä, sinut haukutaan populistiksi.

        Totuudenkertovaa mediaa ei ole!
        Kaikki media on varustettu rahamiesten tarpeisiin, koska tavallisella kansalla
        ei mediaa ole!

        Siis yrittäkää suodattaa paska median jutuista pois!

    • Lukija vuodesta 1970

      Hesari on perinne, instituutio, ketkä sitä arvostavat. Itse arvostan. Se on ollut osa elämääni. Nyt vaan en ehdi lukemaan arki lehtiä ja nettiäkin tulee seurattua, siis uutisrintamalla, niin lopetin kuun alusta muiden päivien lehdet, mutta sunnuntai Hesari tulee edelleen. Ja onhan paperilehdessä luettavaa paljon enemmän kuin netissä olevat "pääkatsaukset".
      Tosin. Koska Hesari siirtyy tablet versioihin, niin tämän jakson jälkeen vuoden alusta saa sunnuntai lehtikin jäädä pois. Se tablet ei ole enää hesari.

    • Hesarin politiikka

      >Tosin. Koska Hesari siirtyy tablet versioihin, niin tämän jakson jälkeen
      >vuoden alusta saa sunnuntai lehtikin jäädä pois. Se tablet ei ole enää hesari.

      Tablet tai tabloid, ihan se ja sama. Hesari on minulle kuollut uutismedia.

      Lehti otti jostakin ihmeen syystä linjakseen Suomen syömisen. Hesarin korkeimpana tavoitteena on sulauttaa Suomen valtio palaseksi EU-Neuvostoliiton liittovaltioon. Ilman kansanäänestyksiä, hiljaa hivuttamalla ja kriisien kautta pakottamalla.

      Sunnuntainakin oli tällainen Liittovaltio-asiaa nuoleskeleva koko sivun juttu.

      Mitä hitsin etua Hesari luulee saavansa itselleen tai omistajakunnalleen siitä, että suomalaisilta viedään päätösvalta omiin asioihinsa? Kuinka se Liittovaltiojuttu millään tavalla muuttuu uudeksi rahaksi Sanoma Oy:n osakkeenomistajien taskuihin? En ymmärrä tuota ajatuskuviota.

      En ole lainkaan samalla linjalla Helsingin Sanomien kanssa, ja siksi jo keväällä lopetin Hesarin tilausken, yli 20 vuoden asiakkuuden jälkeen. Veljelle Hesari edelleen tulee, mutta minun lehteni Hesari nykyisine ideologioinensa ei vain enää ole.

    • Tuoreet uutiset

      Nytkin luen aamupaskalla maailman uutiset ipadilla. Hesaria en lue enää koskaan.

      • Kakkonen on anaali

        Hesari on vähän kuin ajankohtainen kakkonen.

    • uusi aika tullut

      Miksi maksaa, kun samat uutiset saa netistä ilmaiseksi. Hesarin jutut ovat ilmestyessään jo vanhentuneita.

      • näin tulee menemään.

        Eine kauaa ole ilmaisia muuttuvat maksullisiksi on liike-elämän laki.

    • Kaikki rysähti

      Hesari ilmoitti ajavansa Suomen Natoon. Nettipuolella Hesarin Tavallinen maisteri haukkuu kaikki ne Hesarin lukijat, tilaajat, mainostajat venäläisiksi ripulihousuiksi ja Moskovan tiltuiksi kaikki ne, jotka eivät kannata Suomen Nato-jäsenyyttä.

      Ei mikään ihme, että Hesarissa on nyt menossa yt-neuvottelut. Katsotaan sitten Hesan kuppiloissa vieläkö Hesarin toimittajat ja entiset toimittajat ovat kovia kokoomuslaisia ja Nato-faneja.

      Myös MTV:llä on yt-neuvottelut. Siellä sama juttu. Vieläkö heiluvat Hesan kuppiloissa paasaamassa kokoomuspolitiikkaa ja Natoa.

    • aikaansa seuraava

      Lopetin paperilehden tilaamisen 1998. Netissä on uutiset reaaliajassa. Hulluhan se on joka wanhoja uutisia jaksaa lehdestä lukea ja vielä maksaa siitä ilosta erikseen.

    • Onni pää pensaassa

      MIKSI OLLENKAAN LUKEA UUTISISA? SUOJELE MIELTÄSI!

      On vähän hyviä. Etenkään negatiiisia uutisia ei kannta lukea. Ne ovat negatiivista energiaa, joka kasautuu aivoihin. Niistä saa "näppylöitä" ja mielen masennusta.

      Onnettomuuksia ja maailman katastrofeja ei voim muuttaa. Ei myöskään tappoja ja murhia voi tehdä tekemöttömiksi.

      Miksi murehtia kaikesta siitä, mihin ei voi vaikuttaa?

      Myös Suomi24:n kesjusteluja ei kannata lukea. Ne ovat roskaa, ja täynnä ihmistyen ongelmia.

    • Ei mitään järkevää

      syytä tilata kun paskapaperinakin on niin hyödytöntä.

      • HS=Hevon P.

        No en nyt ihan heittäisi tunkiolle Hesariakaan tuolla tavalla, kyllä se paskapaperiksi käy jotenkuten, ainakin täällä syvällä maaseudulla, kun ei aina paperia ole saatavissa muualta. Mutta ei me sitä tietenkään lueta, muuten tulee paskahalvaus!

    • Nettivale

      Miten ihmeessä uutinen netissä sen puhtaammaksi tulisi? Sama asenteellisuus sieltä paistaa. Ja kun pitää ilamsia vielä lyhyemmin, joudutaan tosioasioita oikomaan entistä enemmän...

      • papers

        varsinkin Kauppalehden nettisivua lukiessa huomaa kuinka nettipuoli on jätetty harjoittelijoiden käsiin.

    • Agent X

      Itse luen uutiset netissä ja puhtaampaa on.

    • Hesari, adieu!

      Tunnen julmaa iloa siitä, että nyt Hesari saa mitä on tilannutkin. Vanha päätoimittaja avoimesti kerskui miten Hesari teki kaikkensa saadakseen Suomen EU:oon. Sen sijaan, että Hesari olisi kertonut faktat ja antanut lukijoiden päättää faktojen perusteella, se rupesikin propagandan linjoille.

      Sitä Hesari onkin kehnyt siitä lähtien: propagandaa. Nyt vain propagandan aiheena on maahanmuuttoloisten rikoksien piilottelu ja loisimisen kaunistelu ja selittely, vihreitten nuoleminen ja Suomen ja suomalaisten halveksunta.

      Hesari valehtelee rutiininomaisesti, tervemenoa historian tunkiolle.

    • papers

      nettiin voi kirjoittaa uutisia kuka vain joten se myös näkyy totuusarvossa.
      Aatos Erkon kuolema voi ajan mittaan näkyä Hesarinkin suunnan muutoksena ...

    • Hesari kaunistelee liikaa !

    • nettiboikotti

      Minä en ole edes käynyt Hesarin nettisivuilla sen jälkeen, kun ilmoittivat sen lukemisen ja lainaamisen (linkittämisen) muuttuvan maksamiseksi.

      • Jou jep

        Hei idiootti.Onko sinulle tullut mieleen että joku ne uutiset sinne nettiinkin kirjoittaa ja kai siitä jotain palkkaakin pitäisi jossain vaiheessa saada?Vai tekisitkö itse töitä ilmaiseksi?.Eivät ne uutiset ole heille ilmaisia,kuten sinulle.Mainoksilla ilmeisesti rahoittavat nykyään,mutta ei ilmeisesti riitä rahat ylläpitoon.Maailmalla monet netti lehdet ovat siirtyneet kyseiseen käytäntöön.

    • gesfadfasdfsdf

      minä olen monesti tilannut sen viikon tai kahden ilmaisen näytetilauksen mökille.
      hesari on monikäyttöinen lehti. sillä sytyttää saunanpesän, pyyhkii prc:n huussissa ja siihen voi kääriä kalan. myös biojätteille aivan loistava pakkaus. mitään luettavaa siinä ei kyllä ole.

      • ikävää maalatessakin

        Tabletti kossa nuokin etuudet häviävät.

    • informaatioähky

      Lopetin paperihesarin tilauksen jo aikapäivää sitten, kun se alkoi olla vain otsikoiden silmäilyä päällisinpuolin. On löytynyt netistä muita uutiskanavia tilalle, tulee mentyä joskus jopa omia nurkkia kauemmas, minkä koen positiivisena kehityksenä, jahka kielitaito sen vielä joskus täysimääräisenä sallii.
      Yritin jokunen vuosi sitten paperihesarista luopumista, mutta silloin ei ollut vielä samanlaista rutiinia netin käytössä ja yhteydet hitaita. 100 megan laajakaista ratkaisi sen ongelman lopullisesti ja vähemmälläkin pärjäisi.

    • Ei lehtiä kiitos

      Luen kaikki uutiset netistä. Miksi maksaisin mistään lehdestä kun voin ilman lukea samat uutiset netistä. Lisäksi lehden lukee nopeasti läpi ja vastine rahalle on pieni.

      www.iltalehti.fi
      www.iltasanomat.fi
      www.ampparit.com

      Noista löytyy kaikki uutiset. Peliuutiset, uusimmat viihdeuutiset, tiedetuutiset ja koti ja ulkomaanjutut.

      • NäinMeillä

        ""Luen kaikki uutiset netistä. Miksi maksaisin mistään lehdestä kun voin ilman lukea samat uutiset netistä. Lisäksi lehden lukee nopeasti läpi ja vastine rahalle on pieni."

        Siksi lukisit lehdestä että nettiuutiset ovat yleensä hyvin lyhyitä ja suppeita, vain pääasiat kertovia. Laatulehtien jutut ovat paljon laajempia, niissä on lisäksi usein taustoittavia kommentteja jotka valottavat uutisen taustaa (esim. jonkun maan historiaa tms.). Tämä tekee uutisesta paljon informatiivisemman kuin pelkkä faktojen luettelu ja liittää sen suurempiin kokonaisuuksiin.

        En yhtään ihmettele että nykyään ihmiset ovat niin pihalla kaikesta että kaikki Perussuomalaiset yms. pystyvät helposti sumuttamaan ihmisiä luulemaan että maailma on yksinkertaisen mustavalkoinen ja joka laitetaan helposti kuntoon. Lukemalla vain nopeita nettiuutisia ja ilmaisjakelulehtiä, maailmasta saa hyvin suppean ja rajatun kuvan joka on lisäksi pirstalainen ja jäsentymätön. Asioiden suhteet ja tärkeydet vääristyvät ja pienistä asioista tulee suuria ja päinvastoin.

        Minusta jonkinlaiseen sivistykseen pitää lukea paria eri päivälehteä ja lisäksi vielä jotain laadukkaampia aikakausjulkaisuja (Suomen Kuvalehti tms.) ja ajankohtaista tietokirjallisuutta. Ulkomaisten viestinten ja julkaisujenkaan seuraaminen ei ole pahasta ja avartaa kummasti.
        Netistä tulee luettua aivan liian helposti sitä mitä sieltä haluaa lukea, lehtiin joku muu valikoi jutut ja katsoo mikä on merkityksellistä ja mikä ei. Toki tämä pitää tiedostaa mutta se on osa medialukutaitoa.

      • Ei kiitos Hesarille
        NäinMeillä kirjoitti:

        "Laatulehtien jutut ovat paljon laajempia, niissä on lisäksi usein taustoittavia kommentteja jotka valottavat uutisen taustaa (esim. jonkun maan historiaa tms.). Tämä tekee uutisesta paljon informatiivisemman kuin pelkkä faktojen luettelu ja liittää sen suurempiin kokonaisuuksiin."

        Hesari muka laatulehti, tasapuolinen kaikkia kohtaan, älä nyt viitsi. Itse aivan avoimesti ovat kertoneet että kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä ja sen kyllä huomaa näistä "tasapuolisista" jutuista. Samoin ovat sitä mieltä että Suomen pitää olla mukana auttamassa etelä-Euroopan hulttiomaita. Miksi tilata tälläistä lehteä ja vielä maksaa siitä?!

      • NäinMeillä
        Ei kiitos Hesarille kirjoitti:

        "Hesari muka laatulehti, tasapuolinen kaikkia kohtaan, älä nyt viitsi."

        En minä sanonut että Hesari olisi tasapuolinen kaikkia kohtaan. Mikään viestin ei sitä ole. Niitä tekevät ihmiset joilla on mielipiteitä ja omia käsityksiä, myös netissä.

        "Itse aivan avoimesti ovat kertoneet että kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä ja sen kyllä huomaa näistä "tasapuolisista" jutuist"

        No eikö ole hyvä että ovat sen avoimesti kertoneet? Näinhän sen juuri pitäisi mennäkin. Kuinka monen nettiartikkelin takaa näet saman avoimmuuden?

        "Miksi tilata tälläistä lehteä ja vielä maksaa siitä?!"

        No vaikka siksi että on ihan järkevää lukea myös toisia näkökulmia asioista. JOs päättää vain jonkun olevan se "oikea mielipide" ei maailmassa paljon uutta opi. Myös vastustajiesi mielipiteissä voi olla hyviä pointteja joita et ole tullut ajatelleeksi.

      • Ite Saatana 666
        Ei kiitos Hesarille kirjoitti:

        "Laatulehtien jutut ovat paljon laajempia, niissä on lisäksi usein taustoittavia kommentteja jotka valottavat uutisen taustaa (esim. jonkun maan historiaa tms.). Tämä tekee uutisesta paljon informatiivisemman kuin pelkkä faktojen luettelu ja liittää sen suurempiin kokonaisuuksiin."

        Hesari muka laatulehti, tasapuolinen kaikkia kohtaan, älä nyt viitsi. Itse aivan avoimesti ovat kertoneet että kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä ja sen kyllä huomaa näistä "tasapuolisista" jutuista. Samoin ovat sitä mieltä että Suomen pitää olla mukana auttamassa etelä-Euroopan hulttiomaita. Miksi tilata tälläistä lehteä ja vielä maksaa siitä?!

        "Hesari muka laatulehti, tasapuolinen kaikkia kohtaan, älä nyt viitsi. Itse aivan avoimesti ovat kertoneet että kannattavat Suomen NATO-jäsenyyttä ja sen kyllä huomaa näistä "tasapuolisista" jutuista. Samoin ovat sitä mieltä että Suomen pitää olla mukana auttamassa etelä-Euroopan hulttiomaita. Miksi tilata tälläistä lehteä ja vielä maksaa siitä?! "

        Journalismiin kuuluu, että lehti ilmaisee selkeästi kantansa erilaisiin yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kysymyksiin. Näin ollen lukija voi verrata kyseisen lehden kantaa toista mielipidettä kannattaviin medioihin, esimerkiksi Hesarin kohdalla Uuden Suomen nettilehteen tai Kansan Uutisiin Tällä tavoin valveutunut lukija voi muodostaa oman kantansa asioihin oman ajattelutapansa mukaisesti.

        Tämä peruslinja pitää kuitenkin voida erottaa uutistoiminnasta, jonka tulee olla mahdollisimman tasapuolista. Tässä Hesari onnistuu varsin hyvin.

        Ja jos ei kelpaa, niin ei kelpaa. Turha sitä on määkiä täällä netissä.

    • esab_420

      Jännästi ei pysty yläpeukkua pistämään pariin viestiin, joten se siitä puhtaasta.
      Helpompi lammasta on netissä manipuloida kuin paperilla.

    • Död papper

      Tiedonvälitys on Suomessa niin keskittynyttä.

      Miksi avata televisio, kun siellä vain toistetaan sama jonka juuri luit lehdestä?

      Miksi avata lehti, kun siellä vain toistetaan sama jonka juuri katsoit televisiosta?

      No, säästyypähän monta puuta metsässä kun ei tarvitse isoa sanomalehteä tilata tai ostaa...

      • NäinMeillä

        "Miksi avata televisio, kun siellä vain toistetaan sama jonka juuri luit lehdestä?
        Miksi avata lehti, kun siellä vain toistetaan sama jonka juuri katsoit televisiosta?"

        Koska netistä löydät todennäköisesti vielä ihan samat uutiset mutta entistä suppeammassa ja viihteellisemmässä muodossa. Netissä myös hypit yleensä nopeasti sivulta toiseen ja luet vain juuri sen joka sinua kiinnostaa. Lehdestä tulee usein luettua jotain joka vain tulee eteen ja jonka netistä hyppäisi yli. Samoin tv-uutiset eivät anna sinulle mitä haluat vaan sitä minkä joku muu on katsonut tärkeäksi. Siinäkin on hyviä puolia vaikka nykyisenä ainaisen epäluulo aikana moni pitää sitä vain ongelmana.

      • Uutiskriitikko

        Kyllähän maailmalla asioita tapahtuu, mutta mitkä niistä valikoituvat pureskeltaviksemme "uutisina"?

        Olin aikoinaan lyhyen aikaa uutistoimistossa töissä.

        Viikon aikana saimme käsiteltäviksi noin 200 "uutista" ympäri maailmaa. Näistä toimituspäällikkö valitsi 5-7 lähetettäväksi sekä suurempiin valtakunnallisiin että pienempiin maakuntalehtiin. Näistä 5-7 uutisesta saattoi JOKU lehti viikon aikana julkaista - yhden.

        Teepä toinen testi. Ota nuppineuloja ja maailmankartta. Lue jokainen uutinen, ja laita neula kartalle sen maan kohdalle, jota uutinen koski. Jatka seurantaa 1-7 päivän ajan.

        Saatat yllättyä.

      • Kännyn näytölle...
        NäinMeillä kirjoitti:

        "Miksi avata televisio, kun siellä vain toistetaan sama jonka juuri luit lehdestä?
        Miksi avata lehti, kun siellä vain toistetaan sama jonka juuri katsoit televisiosta?"

        Koska netistä löydät todennäköisesti vielä ihan samat uutiset mutta entistä suppeammassa ja viihteellisemmässä muodossa. Netissä myös hypit yleensä nopeasti sivulta toiseen ja luet vain juuri sen joka sinua kiinnostaa. Lehdestä tulee usein luettua jotain joka vain tulee eteen ja jonka netistä hyppäisi yli. Samoin tv-uutiset eivät anna sinulle mitä haluat vaan sitä minkä joku muu on katsonut tärkeäksi. Siinäkin on hyviä puolia vaikka nykyisenä ainaisen epäluulo aikana moni pitää sitä vain ongelmana.

        "Netissä myös hypit yleensä nopeasti sivulta toiseen ja luet vain juuri sen joka sinua kiinnostaa"

        Tiedonvälitys on lisääntyvän haasteen edessä, kun kohta kaikki haluavat lukea "uutisensa" kännykkänsä kosketusnäytöltä bussimatkansa aikana.

        Vastedes kahta lausetta pitempiä "uutisia" ei kukaan jaksa lukea.

        Tee siinä sitten syväanalyysia ja taustoittamista.
        Maailma kuuluu perussuomalaiselle iskulauseretoriikalle!

    • ajattele luontoakin

      Luonto kiittää kun paperia ei tuhlaannu sanomalehtiin ja maapallon keuhkot, metsät ja puut saavat elää rauhassa.

    • Metsäjätti

      Huvittaa tämä, että miten yksinkertaisia ihmiset voivat olla. Miksi ihmeessä uutiset netissä (tai mikään muukaan kirjoittelu netissä) olisi sen "puhtaampaa" ja neutraalimpaa kuin painetussa lehdessäkään? Kirjoitusten takana on AINA ihminen.

      Jos joku kuvittelee, että Iltalehden nettiversiota selailemalla saa saman käsityksen maailman tapahtumista kuin Hesarin lukemalla päivittäin kannesta kanteen, niin aika yksinkertainen pitää olla.

      Sanomalehden tulee kuvastaa ajan ilmiöitä ja tapahtumia. Siksi olisi typerää kuvitella, että sanomalehdessä tulisi olla vain ns. korkeakulttuuria koskevia uutisia. Totta kai siellä kuuluu olla juttuja myös tavallista ihmistä koskettavista asioista.

      Itse en koe, että uutinen olisi vanha, vaikka sen lukisi vasta seuraavana päivänä. Itse asiassa saan Hesarin naapurin mummolta seuraavana päivänä, joten minä todellakin luen HS:n jälkijunassa. Silti pysyn tapahtumien kulusta selvillä. Monet asiat esim. pankkikriisi ei ole vain yhden päivän tapahtuma, vaan se heijastuu ihmisten kahvipöytäkeskusteluihin yms. vielä pitkään.

    • Täti Aller

      Paperilehdessä ei sentään ole mielipuolisia sheriffejä jotka sensuroivat palstaa täysin vapaasti, ilman että Aller viitsii vähäv välittää.

      Tanskalaista laatua vertaa Hesari kuitenkin vähän katsoo asioidensa perään.

      • Täti Aller

        Ja tätä siis tapahtuu Ilmastonmuutospalstalla, jos jotakuta kiinnostaa.

    • jusa

      Entisessä itäeuroopassa hallitusten viralliset propagandalehdet kaatuivat jo yli 20 vuotta sitten, meillä tämä HesariPravda jyllää edelleen, toivottavasti ei enää kovin kauan.

    • Kuten yllä moneen kertaan todetaan, samat uutiset ovat luettavissa netistä, kuultavissa radiosta ja luettavissa seuraavana päivänä lehdestä. Useimmat uutiset ovat luonteeltaan sellaisia, että kiinnostavat monia, mutta vain pinnallisesti ja vähän. Kahden virkkeen uutiset ovat usein täysin riittäviä tyydyttämään tiedontarvetta. Kahden virkkeen uutisten lukemisen jälkeen monet alkavat keskustella aiheesta esimerkiksi juuri täällä suomi24:n palstoilla ja esittävät omat mielleyhtymänsä uutistapahtumien syiksi tai niiden todennäköisiksi seurauksiksi. Varsin tyypillistä on, että mikä tahansa uutinen yhdistetään maahanmuuttajiin tai EU:hun. Syvällisempi tieto edellyttäisi malttia lukea enemmän. Nettisivut tai radiouutiset vain eivät ole kovin hyvä formaatti syvällisen tiedon välittämiseen. Tai syvällisten näkemysten, jos tämä ilmaus miellyttää enemmän.

      Kaikkien alojen asiantuntijoita ei enää ole. Mutta jos haluaa tietää edes jostakin enemmän kuin lööppiuutisten ja paikallisradiolepertelyn seuraajat, on melkeinpä pakko edelleen lukea printattua aikakauslehdistöä. Punnituin puhe, esimerkiksi tieteellinen tieto, julkaistaan yhä ensisijaisesti kirjoina, ja se, mikä päätyy uutisiksi nettiin, on jo jonkun suodattamaa. Jos siis todellakin haluaa tietää, mitä tapahtuu lääketieteessä, tuore Duodecim lienee vakuuttavampi tietolähde kuin tohtori Kiminkisen ohjelmista käytävä nettikeskustelu. Tässäkin keskustelussa olisi syytä muistaa, että kaikki uutiset, joita yle, suomi24, HS, iltapäivälehdet tai STT julkaisevat, ovat jostakin ostettuja - poislukien lehtien ja radioiden itse toimittamat ja julkaisemat uutiset. Ainoa keino nähdä näiden uutistahojen juttujen taakse on olla itse paikalla, kun jotakin sattuu, tai hankkia käsiinsä se alkuperäisaineisto, jonka perusteella uutiset tehdään.

      Hyvä esimerkki nettipaskapuheesta on vaikka Anders Breivikin edesottamukset. Se, mitä luemme netistä tai lehdistä, on toimittajien tekemiä juttuja niiden toimittajien jutuista, joilla on välittömämpi kontakti Breivikin terroritekoihin, oikeudenkäynteihin tai persoonaan. Kun netissä tai torin kulmalla kohistaan Breivikin persoonan vaikutuksesta hänen tekoihinsa, laajakin keskustelu perustuu usein sangen vähiin faktaluontoisiin tietoihin.

      Nettitieto ei ole sen puhtaampaa kuin sanomalehtitieto. Samoja kanavia pitkin se pääosin välittyy. Sanoisin, että on turvallisempaa lukea tietyllä tavalla värittynyttä sanomalehteä, koska silloin voi huomioida lehden linjan. Ja varmaa on, että nettiuutisiin tyytymällä tyytyy vain raflaavimpiin juttuihin, joita tarjolla on. Tapahtumien taustat jäävät selvittämättä tai hyvin heppoisiksi, jos aina tyytyy helppolukuisimpaan mediaan. Surullista tietenkin on, että kaikkia taustoja ei voi aina saada selville edes omalla työllä, koska kaikkea ei tiedetä.

    • vapaa maa

      Tähän väliin olisi ihanaa kuulla muutaman persun tuskanparahdus "Miks ne paperitehtaat viiään Kiinaan, yyääähhh!!!"

      • Jussuf (se sama)

        Mielestäni on oikein että suomesta viedään kaikki Kiinaan, kyllä meidän vihervasurien sitten kelpaa, kun ei ole häiritseviä työläisiä katukuvassa.
        Mihin työtä ylipäätään tarvitaan?
        Sossusta tulee rahat tilille, sähkön saa pistorasiasta, kaupoista ja rafloista ruokaa ja juomaa.
        Onkohan ne persut vähän tyhmiä kun kitisevät turhasta?

      • eix niin
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Mielestäni on oikein että suomesta viedään kaikki Kiinaan, kyllä meidän vihervasurien sitten kelpaa, kun ei ole häiritseviä työläisiä katukuvassa.
        Mihin työtä ylipäätään tarvitaan?
        Sossusta tulee rahat tilille, sähkön saa pistorasiasta, kaupoista ja rafloista ruokaa ja juomaa.
        Onkohan ne persut vähän tyhmiä kun kitisevät turhasta?

        Jussuf ja heimolaisensa tietävät kyllä että sossusta saa.

    • Ei kiitos Hesarille

      Tilata Hesari jos tahdot maksaa EU ja NATO myönteisestä propagandasta. Vihreitä, kokoomusta ja demareita käsitellään silkkihansikkain, perussuomalaisia jahdataan aivan avoimesti. Hesari on ottanut tehtäväkseen perussuomalaisten kannatuksen alas ajamisen. Eivät tule onnistumaan!

      • KulkunenKaulassa

        "Tilata Hesari jos tahdot maksaa EU ja NATO myönteisestä propagandasta. Vihreitä, kokoomusta ja demareita käsitellään silkkihansikkain, perussuomalaisia jahdataan aivan avoimesti. Hesari on ottanut tehtäväkseen perussuomalaisten kannatuksen alas ajamisen. Eivät tule onnistumaan!"

        Kiteytit hyvin juuri ne syyt miksi luen Hesaria! Jos sinä et tykkää Hesarista, siinä on pakko olla paljon hyvää.

    • Sanomalehti=eilisen uutiset!

      • NäinMeillä

        "Sanomalehti=eilisen uutiset!"

        Mielummin ymmärrän maailmaa eilisen uutisten kautta kun olen ymmärtämättä tämän päiväisten nettiuutisten kautta.

      • x
        NäinMeillä kirjoitti:

        "Sanomalehti=eilisen uutiset!"

        Mielummin ymmärrän maailmaa eilisen uutisten kautta kun olen ymmärtämättä tämän päiväisten nettiuutisten kautta.

        Vaikuttaa siltä että Hesari on hätyttänyt henkilökuntansa puolustamaan paperia.

      • NäinMeillä
        x kirjoitti:

        Vaikuttaa siltä että Hesari on hätyttänyt henkilökuntansa puolustamaan paperia.

        "Vaikuttaa siltä että Hesari on hätyttänyt henkilökuntansa puolustamaan paperia"

        Ei vaan että maailmassa on muitakin kuin vain 20 vuotiaita "netti suussa syntyneitä", eli meitä jotka olemme tottuneet että uutiset ovat muutakin kuin parin lauseen "faktalaatikoita". Me olemme jopa saattaneet mennä ihan fyysisesti kirjastoon ja hakea sieltä kiinnostavaa aihetta lisää valottavia tietokirjoja joista olemme saaneet laajasti perusteltua tietoa. Kaikki kunnia Wikipedialle nopean tiedonhaun välineenä mutta se ei ole sama asia kuin laaja tutkimus asiasta.
        Ihan samoin sanomalehti on monesti se laajempi ja enemmän näkökulmia sisältävä versio nettiuutisesta.

    • progakanda uusiksi

      En ole kolmeen kuukauteen lukenut Tampereella ilmestyvää AAmulehteä kun olen ollut melkein sen ajan sairaalassa.

    • luonto kiittäisi

      Kysymys onkin, onko paperilehti enää nykyään moraalisesti hyväksyttävä lehden muoto? Autojenkin päästöihin puututaan ja kehitellään hybridi ja sähköautoja. Se että paperiteollisuus on Suomen kannalta tärkeä asia, ei tee siitä tärkeää asiaa muissa maissa. Maapallo lämpenee, kannattaa siis miettiä miten ajaa ja mistä tekstiä lukee.

      • Viherpiiperrys seis!

        P.askapuhetta, juuri yuollainen viherpiiperrys on kaikkein naurettavimpia ilmiöitä nykyään. Ensin jätetään sanomalehti tilaamatta, sitten laitetaan banaaninkuoret bioastiaan ja folionpala metallikeräykseen ja lopuksi otetaan lento Thaimaahan ja saastutetaan päivässä enemmän kuin 10000 sanomalehden tilaajaa vuodessa.
        Siinä se luonto sitten kiittää joo....

    • Jorde

      Oletpas aika sinisilmäinen ja punakorvainen.
      netissähän sitä vasta virheitä on.

    • Ymmärrätkö tätä .

      Hesari kommunistilehtenä julkaisi utopistinen mielipidekirjoituksen Henkinen väkivalta lopetettava Suomessa: utopiaa ja naurettavaa, rivitalohullut, hoitohenkilökunnan sadistisuus ja korruptio , jotkut jopa jättävät lapsensa hoitamatta ja piilottelevat päihteidenkäyttäjiä kotonaan,mlähiöpolitiikkka epäonnistunut Suomessa, ulkomailla kierrätys edellä / tällöin pitäisi perussuomalaisten puolue lakkauttaa , terveydenhuoltoon ei investoida ja 10 vuoden päästä tai kohta puoliin joudutaan palveluja karsimaan. Perussuomalanen tahtoo vain itselleen merkin. Eikä puheilla ole katetta . Kristillisdemokraatit ovat oikeassa liikkuvan poliisin lakkauttamisasaiassa eivät Perussuomalaiset liikkuvan poliisin johtomalli on RUotsista eikä sovi sellaisenaan Suomeen vaan mallia voidaan ottaa muualta kuin Ruotsista-Ruotsissahan on tunnetusti kaikki pakot voimassa ja portsariit hotelleissa kun taas muualla maailmassa mennään pyöröovesta hotelliin,en lue kommunistilehtenä, toisaalta puukotukset , pahoinpitelyt ja ryöstöt ovat joka viikkoisia ja joku kirjoittelee henkisestä väkivallasta- Suoomi on luvattu maa tässä asiassa myös hoitajat ja lääkärit kiusaavat potilaita ja ajavat päivystyksessä pois kun muualla maailmassa suositusten mukaan pitää pävystyspotilasta seurata pari tuntua, SUonessa heitetään 5 minuutissa ulos

    • makuasia sanoi koira

      Paperilehti on ainut, jota viitsii enemmänkin lukea. Jos pitempään netissä lueskelee on sitten päänsärky lisänä.

    • mooses2

      Hesari bye bye:lle. Samaa mieltä. Kestotilaukseni päättyy heti kun maksettu tilaukseni päättyy. Turha lukea mainoksia ja kalliita höpö höpö juttuja.

    • Ite Saatana 666

      "Netissä ei myöskään yritetä aivopestä lukijaa ja vaikuttaa esimerkiksi äänestäjiin. "

      No nythän vitsin murjaisit :)

      Ällistyttävää lapsenuskoa...

      • Nykyhömppää vastaan

        Aika shitti homma koko netti kaikenkaikkiaan, syö enemmän työpaikkoja ja ihmisten ajankäyttöä kuin mikään muu. Joka paikassa jauhetaan tyyliin "aiheesta lisää www jne" ja sitten jos sinne ylipäätänsä muistaa poiketa voi säkällä löytää pari olematonta riviä, joita ei olisi kannattanut vaivautua edes hakemaan.
        Itse kannatan paperijulkaisuja, painettua sanaa ei mikään voita, mutta nyt äkkiä pois täältä netistä, menee vain aika hukkaan joltain tärkeämmältä tekemiseltä.

    • Kyklooppi-HS

      > >"Tilata Hesari jos tahdot maksaa EU ja NATO myönteisestä propagandasta.

      > Kiteytit hyvin juuri ne syyt miksi luen Hesaria! Jos sinä et tykkää Hesarista,
      > siinä on pakko olla paljon hyvää.

      Toivottavasti sinä olet yksi noista Hesarin yksisilmäisistä toimittajista joka tulit nyt tänne virkasi puolesta mesoamaan.

      Viher-vasemmistolaiset toimittajapiiperöt eivät ymmärrä eivätkä välitä lehden kaupallisesta menestymsiestä mitään. Ihan hyvä että koko porukallanne jatkatte samalla valitsemallanne kyklooppisilmäisten HS-linjalla.

      Sitä mukavempaa on katsella pikkuruiseksi kutistuvan lehtenne levikin laskemista, seuraavan 18 kk aikanakin. Ennen niin mahtava Erkkojen Sanoma-Konserni kuihtuu olemattomiin.

    • wegherfgth

      "Netissä ei myöskään yritetä aivopestä lukijaa ja vaikuttaa esimerkiksi äänestäjiin. "

      Buahaha! Ai se bittiavaruudesta löytyvä teksti on jollain maagisella tavalla ei-aivopesevää ja paperilehti on?

    • Turjake

      Siis minkä lopun alku on alkanut? Oletko joku ennustaja, joka ennustaa maailman lopun?

      Tuon Hesarin vielä ymmärrän, mutta sitä en ymmärrä, miksi TV1 uutisten lopuksi näytetään pääaiheet kerraten. Miksi minun pitää ne opetalla? Kukaan ei ole kysynyt minulta veilä missään mitkä olivat eiliset uutisaiheet.

      Vanhentuvatko uutiset todella? Iihmiset vanhenevat. Toiset nopeammin kuin toiset, mutta kuitenkin. Ajatellaan, että vaikkapa maailman suurin laiva uppoaisi ja sinä luet uutisen netistä. Huomenna se on sitten Hesarissa. Ei se uutinen vanhene, se siirtyy historiaan ja kohta asiaa jauhetaan tietokilpailussa ja lisätään Suomen koulujen oppikirjoihin. Joku tekee siitä palapelin, ilahduttaa lapia ja lapsenmielisiä ja ehkä vaurastuu. Sitten hän sijoittaa saamansa rahat, tekee voittoa ja kuoltuaan omaiset sitten perivät ne ja ovat onnellisia. Kuolinilmoitus tietysti Hesarissa, rahaa tulee, valtio saa verotuloja ja maksaa sillä sitten velkaisten maiden velkoja. Näin se maailma pyörii.

      En oikein tajua ajatuksenjuoksuasi. Positiivista ajattelua kehiin, pls.

    • Hesari = Pravda

      Ei Pravdaa kannata tilata, tai ainakaan maksaa siitä vaikka sen joku olisi tilannutkin. Pahimman sortin EU-propagandan levittäjä koko lehti!
      Jos sitä erehtyy lukemaan, niin kannattaa suhtautua uutisointiin suurella varauksella ja hyvin kriittisesti.

    • nou newspapers

      Jotkut väittävät, että sanomalehtien levikit ovat jopa nousseet. Tiedä häntä.

      Kyllähän se on niin, että kun suuret ikäluokat, jotka ovat ikänsä tottuneet paperilehteä lukemaan, siirtyvät ajasta iäisyyteen niin paperilehtien päivät on luetut. Tähän mennee vielä kymmenisen vuotta, nythän eläkeläisten määrä väestöstä senkun nousee.

      Itsekään en sanomalehtipaperia nurkkiani roskittamaan enää ota.

    • Se 1%:n lehti

      Vuonna 2008 tehtyä heikkoa luotettavuuskuvaansa HS kommentoi että ei heitä edes kiinnostakaan. Ei kiinnosta vaikka HS-verkkosivuja lukevat asiakkaat eivät luota Hesarin sisältöön.

      »» Kyselyssä mitattiin myös valtakunnallisen uutisorganisaatioiden luotettavuutta. "Parhaan tuloksen sai Ylen uutiset, joita piti luotettavana 95 prosenttia vastaajista. Helsingin Sanomia piti luotettavana 66 prosenttia kaikista vastaajista ja 90 prosenttia lehden tilaajista."

      Meille riittää se, että vakituiset tilaajat ja lukijat pitävät meitä luotettavina. Luotettavuus on yksi Helsingin Sanomien keskeisistä tukipilareista", Virkkunen kommentoi. »»
      http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Suomalaiset uskovat median vallan kasvaneen/1135233281746

      Vain HS-paperilehtien tilaajat kiinnostivat Hesarin päätoimittajaa 2008, muille viitattiin kylmästi kintaalla.

      Mutta nyt se paperilehtikin murenee alta, se pienenee mainoslehtistä muistuttavaan formattiinsa. Joten heikkenevää luottamusta Hesarin luotettavuutta kohtaan on tiedossa Sanoma Oy / Hesarille jatkossakin.

      Sekä Tabloid-Hesari että Tabletti-Hesari ovat molemmat samaa Bilderbergiläistä, eli 1% eliitin aivopesutuubaa.
      Pitäkää ihan kernaasti se mokoma 1% eliittilehtenne sitten. Oman porukkanne keskinäisen peffan nuolennan ja keskinäisen aivopesun lehtenä.

    • pohjoinen ääni

      Tiiä tässä hesarista,mutta v.tuttaa tuo vanha Stalinisti ämmä Satu Hassi.
      Saihan tuo Suomelle vahinkoa taas toilauksillaan liki miljaartin vuodessa.

      Miten joku voi vihata nuin maataan, joka on hänet järjestänyt vihreälle oksalle ?

      Nuilta viher kommunisteiltä voi odottaa mitä vaan.Voi hyvä Sylvi.!!!!!!!!!

    • Aarnolti

      Kun tätä keskustelua seuraa, voi todeta, että vain osalla järki ylipäätään riittää minkään nettiuutista laajemman asian tutkailuun. Pikemminkin näyttää siltä, että sekalaisista uutisista ja oman välittömän edun perusteella muodostetaan mielipidemössöä. Onkohan tämä nyt sitä medialukutaitoa?

    • netti vaikuttaja

      Onpa sinulla sinisilmäinen maailmankatsomuskanta, vai ei netissä yritetä vaikuttaa toisten ajatusmailmaan.

      Jos sinä et huomaa tuollaisen asian todellista laitaa niin miksi sinä sitten kirjoitit tänne?

      Et kai vaan koita aivopestä toisia netissä että heseria ei kannata tilata?

    • phumba

      En tilaa hesaria pelkästään uutisten takia vaan muiden mielenkiintoisien artikkeleiden, oli sitten kyse kulttuurista, harrastuksista, työstä, politiikasta ja jostain musta joka kiinnostaa.

    • nettihöpöt

      Hei te, jotka valitatte Hesarista ja muista lehdistä. Kertokaapa nyt ihan omin sanoin, mikä/mitkä on ne lähteet, joista te luette uutiset ja ajankohtaiset asiat. Ja pliis hieman tarkemmin yksilöitynä, kuin pelkästään että "netistä luetaan". Saamme sitten me lehtiä lukevat tietoomme hyvät tietokanavanne.

      • edellinenedellinen

        Nettihöpölle: mulle ja meidän perheelle "netistä" tarkoittaa seuraavia asioita joihin emme tarvitse enää kallista ja vanhoja uutisia täynnä olevaa sanomalehteä
        - valtakunnan uutiset: ilmaiseksi Ylen sivuilta ja kuten tiedämme, tämä hupi jatkuu entistä parempana Yle-veron myötä
        - kv. uutiset: erilaisten kv. medioiden verkkosivuilta, Twitterin ja Fb:n kautta suoraan silminnäkijöiltä
        - paikalliset uutiset, kunnallispolitiikka: kotikaupunkini hallinnon pöytäkirjat ja esityslistat kaupungin kotisivuilta, kaupungin tiedotteet ym. tärkeät kaupungin kotisivuilta
        - kotikaupungissani ylläpidetään vapaaehtoisvoimin kaupunkiblogia, jossa on sekä uutisia että uutisvideioita, erittäin hyvää palvelua ja paljon parempia juttuja kuin maakunta- ja paikallislehdessä
        - mies lukee urheilu-uutiset ja otteluselostukset suoraan seurojen verkkosivuilta ja lajisivuilta, esimerkiksi Jatkoaikacomista tai Veikkausliigacomista, vapaaehtoisten tekemiä juttuja aivan ilmaiseksi ja ovat miehen mukaan paljon parempia kuin sanomalehden seuraavana päivänä tarjoama 24 tuntia vanha sonta

    • kjdkhgieujke

      Paperilehti nyt vaan on kuoleva toimiala, ei sille mitään voi. Ihan sama onko kyse Hesarista tai mistä tahansa muusta paperisanomalehdestä. Aika on ajanut niiden ohi. Ei se ole ensimmäinen toimiala joka Suomessa kuolla kupsahtaa. Toimittajiakin on verraten vähän enää, koska tavallaan kaikki kansalaiset ovat toimittajia etsiessään ja välittäessään tietoa netissä, joten yhden pienen ammattiryhmän työttömyyttä ei kannata hirveästi surra.

    • mopokeulii.blogspot.

      tämä palsta on täynnä jotain hesarin tettiläisiä jotka uhittelevat täällä ja valehtelevat että hesari.fi muka ois jotenkin totuudessa, se on täyttä pashkaa koko lehti kaikkine lisäosineen, pyyhin karvaisen persheeni sillä, tai no se on vihapuhetta pershettä kohtaan joten jos näen hesarin ni heivaan sen paperinkeräykseen

    • valinnan vapaus

      Netissä tietenkin voidaan vaikuttaa ihmisiin, kuten esimerkiksi puolueellisen toimittajan taholta lehdissäkin. Netissä voi kuitenkin lukea kymmenistä eri lehdistä uutisia. Myös ulkomaisia uutisia. Mielestäni useiden lähteiden perusteella on helpompi muodostaa oma käsitys uutisesta paremmin, kuin lukemalla jotakin yhtä sanomalehteä. Tätä kai kukaan ei voi kieltää?

    • Maijamini

      Olen 11v, ja luen edelleen Etelä- Saimaan joka iltapäivä kun koulusta tulen. Netti ei merkitse minulle kaikkea, kuten eräille.....

      • VanhoillaPäivilläkin

        Ai edelleen?

        Ennen kun täytit pyöreitä eli kymmenen, niin olitko miettinyt etten kyllä enää joskus 11 veenä lue tätä lehteä?

    • Punikkilehti

      >Onpa sinulla sinisilmäinen maailmankatsomuskanta, vai ei netissä yritetä vaikuttaa toisten ajatusmailmaan.

      Minusta netti on sellaista viihdehömppää jonka kaikki tietää hömpäksi. Ei internetissä oleviin asioihin pidäkään luottaa, lapsetkin sen tietää. Mutta Hesari on siihen verrattuna kuin musta keskiaikainen ammattivalehtelija.

      Ne Hesarissa valehtelee mustan valkoiseksi. Sen lisäksi lehtenä nostavat kaikenlaisia sanomalehtitukiaisia ja milloin mitäkin tiedonjakajan palkkiopystejä.

      Joku Urpilainen varmaan uskoo mitä Hesari valehtelee, koska lehti valehtelee aika lailla sillain vaaleanpunaisen vasemmistolaisesti.

    • En ymmärrä, miten netin kautta uutisointi olisi jotenkin "puolueettomempaa" kuin painetun lehden kautta tapahtuva uutisointi. Samanlaiset toimittajaplantut sielläkin kirjoittavat, älkääkä nyt vaan ainakaan mitään keskustelupalstoja uskoko! Ja sitä paitsi joskus on mielenkiintoista ja avartavaa lukea tiettyä mielipidettä, perinteisemmin puoluekantaa, edustavaa uutisointia. Ennen valtaosa sanomalehdistä oli puolueisiin sidottuja, kuten Demari, Kansan Uutiset, Maaseudun tulevaisuus, Uusi Suomi...

    • vesa.honkaheimo

      aivan oikein on ihan turha maksaa kallista lehteä jota ei kuitenkaan lue kunnolla ja ei pärjää netillle missä uutiset ovat oikeasti tuoreita!!!

    • 14+16

      Joka paikassa yritetäään aivopestä ihmistä! Vai sanotaanko vaikuttaa ihmiseen :)
      Kun paperilehtiä ei ole niin paperiteollisuudella tulee menemään heikommin. Työttömyyttä, lomautuksia yms. Kai myös kuljetusalalla väki vähenee.

    • gggg 456

      Tuhosiko USA omat torninsa, niin siinä taisi käydä :(

    • paperi rules

      Voiko rauhaisan sunnuntaiaamun aloittaa mukavammin, kuin ottamalla kuppiin hyvää, tuoretta kahvia ja käsiin päivän painetun sanomalehden ja syventyä sen antiin. Ei tarvii klikkailla sinne ja tänne, ei tarvii katsella rauhattomasti välkkyviä nettisivuja, ei tarvitse lueskella typistettyjä pikku juttusia. Ei todellakaan voi. Mitä tulee painettujen lehtien tulevaisuuteen, niin lehtien elo jatkuu vielä piiiiitkään usean sukupolven ajan. Samoin kuin painetun kirjankin, turha uskoa, että jotkut tabletit ja vastaavat vielä syrjäyttäisivät.

      • Nykyaika rules

        Paskalla istuessa iso lehti on hankala. Tabletit taas helppoja. Samoin aamupalalla.

    • Paperi, bye bye

      Aloittajana totean, että jokainen saa lukea hesaria ja muitakin sanomalehtiä. Itse en lue. Jos jokin uutinen kiinnostaa erityisesti, voi netissä tietoa hakea useasta paikasta ja saada laajemman tietomäärän aiheesta kuin esim. lukemalla yhtä lehteä. Tämän kai jokainen tajuaa. Samalla voi huomata eri vivahteet uutisoinnissa.

    • G-secure
    • Mielipide tämäkin

      Tykkään lukea paperilehteä, koska se ei särje silmiä niin paljon kuin netissä lukeminen. Paperilehteä ei tarvitse ladata, kun taasen kaikki sähköllä toimivat laitteet vaativat sen sähkön. Netistä saa nopeasti tiedon, mutta jos haluan lukea pohdiskelevampaa juttua esim. reportaasia, niin mielummin luen sen paperilehdestä. Minulle ei tule Hesaria, koska se on niin iso lehti, että en millään ehdi sitä päivän aikana lukemaan.

    • Maksulliseksi menee

      Selailumaksu voi olla 5 $ nykyäänkin Nykin arkistossa.

    • tutkainta vastaan

      Kannatan ehdottomasti paperilehteä.Siinä on sitä
      jotain,ei mene jumiin,eikä nettilehdessä
      kuitenkaan ole niitä kaikkia juttuja.
      Netissä kun lukee lehden siihen tulee jäätyä pitemmäksikin
      aikaa.
      Vaikka mitäpäs tämä auttaa,paperisanomalehden alasajo
      on jo alkanut.

    • kekkeruusi

      Kyllä hesaria on välillä ihan hauska lukea. Ei niinkään uutisia vaan juttuja milloin mistäkin. Mieliin jäi erityisesti kuukausiliitteen juttu maailman merillä seilaavista konteista. Juuri tällaiset aiheet joista ei ole ennestään mitään hajua, on mielenkiintoisia.

    • maalarin frendi

      Maalatessa lattian suojana hesari on omimmillaan. Uusi Suomi verkossa on upea lehti.

    • nettipaperi

      Netissä ja sanomalehdissä on samojen toimittajien kirjoittamia juttuja. Esim. Helsingin Sanomia, Iltasanomia tai Iltalehteä voi lukea sekä paperilta että netistä. Ei ne uutiset siitä muutu, missä välineessä ne ovat.

      Netistä löytyy valitettavasti aika usein perätöntä tai vääristeltyä tietoa. Yritetäänkö sillä sitten aivopestä lukijoita vai mikä lie tarkoituksena?

      • on on ja ei

        Monilla lehdillä on mahdollisuus nettikommentointiin, sieltä roskanjoukosta löytyy usein totuus. Viestejä tosin sensuroidaan lehden linjan mukaisiksi, Ilta-Sanomat on pahin, sensuuri vihaa suomalaista miestä. Kirjoita muutama kommentti, jos ne sensuroidaan, et kuulu lehden viiteryhmään, älä osta, älä tilaa.

      • 324324242
        on on ja ei kirjoitti:

        Monilla lehdillä on mahdollisuus nettikommentointiin, sieltä roskanjoukosta löytyy usein totuus. Viestejä tosin sensuroidaan lehden linjan mukaisiksi, Ilta-Sanomat on pahin, sensuuri vihaa suomalaista miestä. Kirjoita muutama kommentti, jos ne sensuroidaan, et kuulu lehden viiteryhmään, älä osta, älä tilaa.

        Kommentointi uudistettiin huonompaan suuntaan koko Sanoma-konsernissa. Luultavasti sen takia että "kommentit eivät tuota", vaikka esim. IS:ssä oli todella toimiva keskustelupalsta.

        On toki ymmärrettävää että uudistusta tapahtuu, mutta varsinkin HS:ssä kommentoinnin uudistaminen heikensi keskusteluita. Sensuuri muuttui myös sellaiseksi että ei juuri eri mieltä olevat päässeet ääneen tai kommentteja ei enää löytynyt kovinkaan helposti joten toisenlaisen näkökannan löytyminen oli paljon vaikeampaa.

    • Ykx Tom Val Exit

      KOSKA HESARI EI TUE JOKEREITA.

      HIENOA ESIMERKILLISTÄ TOIMINTAA.

      • kekek-keke

        Haahhahahha hahhahhaa.... keekkekekke kekettaa....

      • kekkeville(kökön serkku)
        kekek-keke kirjoitti:

        Haahhahahha hahhahhaa.... keekkekekke kekettaa....

        Tulipahan taas sellaane jöötti!

    • 324243232

      HS on vahvasti poliittisesti suuntaunut lehti, mutta silti 100x luotettavampi kuin valtaosa verkkolehdistä ja verkkouutisista. Hyvänä esimerkkinä mm. verkkomedia.org. Jos HS pyörii osittain RKP:n rahoilla, niin verkkomedia toimii venäläisten mammonalla.

      Tiedonvälitys on netissä erilaisempaa kuin sanomalehdessä. Hauskat otsikot saavat nettimaailmassa todella ison painoarvon ja valtaosa uutisistakin on kopioita muista medioista.

      Samoja uutisia löytyy paperilehdestäkin mutta yleensä paremmin pohjustettuina. Netistä harvemmin myös luetaan tietoa yhtä monipuolisesti kuin paperilehdistä koska netissä on liian helppoa sivuuttaa "ikävät aiheet".

      Moni silti pärjää ihan hyvin ilman sanomalehtiä, mutta kyllä nämä instituutiot kannattaa pitää ylhäällä jos siihen on varaa. Kuitenkin paljon parempi vaihtoehto kuin netin starat, findancet jne.

    • BurgerAri

      meidän työpaikan tiedotuslehtikin on objektiivisempi kuin hesari.

      lisäksi hesari orjuuttaa kuvaajiaan riistosopimuksella.

    • ÄLLITÄLLI

      Hahhah.. Ja ei sitten nettilehti vääristele? Voi yksinkertaisuus, etkö sinä vieläkään tiedä sitä, millä ne bisneksensä (eli saavat rahaa) saa oli se sitten paperilla tai ei. No raflaavat otsikot, ja sisällöstä paljastuu ihan muuta (paperilla tai ei).. Mielummin minä paskahuussiin otan kaveriksi paperi hesarin kun läppärin tms. Läppäriin on ikävä pyyhkiä

    • ainoastaan..

      kuolin-ilmoitukset kiinnostaa enää papru-lehessä. Hitto kun paikallista lehteä ei saa sunnuntai-tilauksena. Vois tietysti ostaa vain sunnuntai-lehen digi julkaisuna muttei se ole ihan sama.

    • Vapaa mielipide !

      Suomessa on valtaapitävien hyysäys mieenyt siihen pisteeseen, ettei kannata maksaa mistään toimituksellisesta aineistosta. Pelkkää aivopesua.
      Lue suoraan kansan kokemuksia netistä, tutki ulkomaisia tiedejulkaisuja ja seuraa
      kaikkea politiikkaa tehtyjen tekojen ja päätösten perusteella.
      Älä tuhlaa aikaasi ja rahaasi aivopesutendenssillä olevien toimittajien elättämiseen. Hesari yksi pahimmista.

    • paskalehti seon

      Paska lehti se on eikä palvele kuin kädettömiä hermoheikkoja hesalaisia. Vaikea lukeakin vielä kun on iso kuin hesalaisen levinnyt perse.

    • Lehdet ei kerro

      Hesarista ja muistakaan päivälehdistä ei löydy juttuja seuraavista aiheista joita on alla olevissa linkeissä. Tuossa on vaan muutama esimerkki.

      http://www.youtube.com/watch?v=a0v5qtR-0NE&feature=fvsr

      http://www.youtube.com/watch?v=jpYhZ3H3dew

      www.verkkomedia.org

      Kun otatte seurantaan myös tällaisia medioita niin maailmankuva tai näkemys mitä maailmassa tapahtuu on hieman erilainen kuin mitä valtalehdistä saa. Samalla alkaa suhtautumaan kriittisemmin moniin lehdissä julkaistaviin juttuihin. Niissä on toimittajien valmiiksi pureskelemia mielipiteitä. Senkö varaan haluaisin näkemyksen maailmasta perustuvan.

      Siksi minua ei kiinnosta tilata hesaria.

    • hgin herra

      Tilaan hesaria porvarillisen habituksen vuoksi, koska haluan lukeutua normaaleihin hyvinvoiviin ihmisiin. Hesarin tilaus on merkki siitä.
      Samoin joskus silmään osuu mielenkiintoisia mainoksia jotka saavat käymään
      shoppailemassa.

      Uutiset vastaanotan nopeammin netistä ja tv:stä. Maailman asioiden ymmärtämiseksi tarvitsen kaikeksi viimeimmin hesaria. Hesarin uutiset ovat asiantuntemattomia, ideologisesti värittyneitä ja ilmeisen laiskojen ihmisten tekemiä.

      Voiko enempää odottaakaan toimittajakunnalta joka on koko ikänsä tehnyt samoja hommia ja tuntee vain toimittajia tai mediasta eläviä. Olisiko niin että nykyaika on ajanut sanomalehdellisen uutistuotannon ohi, tarjonta ei pysty vastaamaan nousseisiin kriteereihin? Kyllä, ainakin nykyjengillä.

      Tässäkin ketjussa on naureskeltu tapaa lukea otsikko ja siirtyä heti nettiin keskustelemaan. Hesarin tapauksessa se on viisainta. Netissä löytyy aina joku asioiden taustoista ymmärtävä taho joka palkatta, pelkästä harrastuneisuudesta valottaa asioiden syy-yhteyksiä. Tällaisen kirjoittajan tunnistaa.

      Myös ulkomailla julkaistaan sanomalehtiä joita lukemalla voi pitää samalla yllä kielitaitoaan ja välttää suomettumista.

    • 15

      Samaa mieltä. Ei kannata.Lehdissä on ainoastaan pintapuolinen selostus asiasta jos jotain oikeasti haluaa tietää niin pitää mennä nettiin ottamaan selvää.

    • honda monkey

      totisinta totta!

      tässä hyvä blogi: kolmas näkemys

    • lukekaa kirjoja

      Nyt-liite on Hesarin heikoin lenkki. Täysin turha, lapsellinen, typerä City-lehtikopio.

    • vi betalar igen

      Ja talar svenska, därför

    • WTT

      Hesari on hyysärilehti.

    • Kuka uskoo

      Hesarin vaalikone sai mut repeämään.

    • Rakasta nykyvaltaa..

      Lopetimme sulassa sovussa työpaikallamme hesarin tilauksen. Kukaan ei sitä enää lukenut aikoihin. Netistä saa niin paljon puolueetonta tietoa ja uutista. Hesarin mainos, jossa ehkä suomenruotsalaiselta kuulostava sössöttäjä nainen antaa "teräviä" huomioita hesarista, on ehkä kauhein mainos, mitä tiedän.

      Ihmiset on niin kehittyneitä ja fiksuja nykyään, että hesari on pudonnut kuin eno venesstä jo aikoja sitten juttuineen.

    • typerä hesari

      perseeni pyyhin

    • HomoSanomat

      ERKOLTA HIENO TEKO KUN JÄRJESTI ILMAISTA PORNNOA TELEVISIOON!
      TOSIN SE KULKEE NIMELLÄ "VIIHTEELLINEN ASIAOHJELMA" KOVA PORNNO SIIS!

      Sähköä on ilmassa ja vähän muuallakin, kun Sexcetera tutustuu sähköstimulointiin, jalkafetissiin, kääpiöpornoon, Genitorturers-bändiin ja Marilyn Chambersiin. (Sexcetera, viihteellinen asiaohjelma

    • Ei enää Hesaria

      En tilaa enää. Jos vastustat Suomen NATO-jäsenyyttä Hesarin toimittajat haukkuvat sinut julkisesti nimerkkien suojista ja moderaattori sensuroi kirjoituksia mielivaltaisesti. Ne pelaavat yhteen.

      Se alkoi pikku hiljaa kun Hesari ilmoitti alkavansa NATOn äänitorveksi ja meni ihan sadismiksi kun lestadiolainen tuli päätoimittajaksi.

      NATO-jäsenyyden vastustajaa haukutaan venäläiseksi, kgbläiseksi, ryssäksi, juopoksi, raiskaajaksi, ripulihousuksi, kremlin palkolliseksi, tehtaankatulaiseksi, liikaa sieniä syöneeksi, lääkeriippuvaiseksi ym.

    • Kivikaudelta se

      Meilläkin töissä 180 ihmistä, mutta taloon tulevaa hesaria ei kukaan lue. Aamulla pöydälle luettavaksi laitettu lehti on avaamatta, kun porukka illalla lähtee kotiin. Porukalla oikeus lukea laadukkaampia uutisia netistä, ehkä siinä syy.

    • uutiset netissä

      Tänään pressiklubissa:

      Hesari kehtaa pyytää uutisistaan rahaa internetissä! Vieraana Mikael Pentikäinen, kommentaattoreina Kaarina Hazard ja Jouni Tervo.

    • säästää lukijoita

      Onkohan hakkerit kyllästyneet hesarin huonoihin juttuihin?

    • Hys hyysärit

      Huonojen juttujen lisäksi, Hesari on erittäin kallis lehti näin palkka-alen aikaan.

    • tämän vuoksi

      Siksi tilasin Hesarin, koska se on puolueettomin ja suurin sanomalehti Suomessa.

    • Googlen luotsi

      Miksi tilaisin jonkun viikkolehden missä ei ole mitään luettavaa ja uutisetkin vähintään vanhoja

      Hesari on maan nopein uutispäivittäjä ja uusi tabloidversio on jo jenkkilän tyyliä

    • en tilaa koskaan

      Taitaa kyllä olla puolueellisin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taasko on ammuskeltu kaupungilla

      Mitä,mitä,mitä??? Tämä ei vetele!
      Kokkola
      67
      2671
    2. Nuorille miehille kasvavat nyt naisten sormet

      Nuorten miesten feminiinisyys lisääntyy myös tässä suhteessa https://yle.fi/a/74-20103869
      Maailman menoa
      185
      1963
    3. Ihmettelen sinua... En koskaan päässyt

      Selvyyteen että minkälainen olet pohjimmiltasi, mitä haluat minusta. Nyt näyttää että olet myös tosi hyvä valehtelija. E
      Ikävä
      79
      1791
    4. Pääministeri hillatorilla kun olis pitänyt olla...

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010638113.html Loppuiko puhti, osaaminen vai onko pääministerillä ylivoimainen e
      Maailman menoa
      235
      1429
    5. Suden aamukahvi

      Huomenta tähänkin päivään. 🌻😊🌞☕❤️ Today is tomorrow's yesterday 🍁
      Ikävä
      40
      1328
    6. Hei, sie, J-mies

      Hali ja pusu 🤭
      Ikävä
      40
      1247
    7. miten kerron?

      niin eli miten kerron sen että tykkään hänestä
      Ihastuminen
      26
      1220
    8. Mikä kaivatussasi kiehtoo?

      Äly vai ulkonäkö
      Ikävä
      34
      1083
    9. Koira on ihmisen paras ystävä, mutta myös kallis - Oletko sinä maksanut maltaita eläinlääkärillä?

      Oletko sinä maksanut maltaita koirasi tai lemmikkisi hoidosta eläinlääkärillä? Nyt selvityksessä eläinlääkäreiden velo
      Lemmikit
      36
      1052
    10. Ihan älyttömän halvalla omakotitaloja myynnissä

      Vilkaisin pitkästä aikaa etuovea, näyttää olevan maakunnissa tosi hyväkuntoisiakin taloja ihan pilkkahinnalla myynnissä.
      Sinkut
      149
      1009
    Aihe