Mitä vasten?

Miksi piti Mannerheimin asettaman rajakomendantin vasiten ampua kaikki kiinni saamansa köyhät ja ryssät,paitsi aateliset?
Jörn Donner ei tähän vastannut,tuottamassaan elokuvassa,Raja.
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

lukea vaikka Martti Turtolan Heinrichs-elämäkerrasta. Hän oli se todellinen rajakomendantti. Jörnin isä Kai Donner oli tehtävässä vain lyhyen aikaa.
Ketään von Munckia ei rajalla palvellut. Rajakomendantin määräsi puolustusministeri. Mannerheim oli tuona aikana yksityishenkilö.

Tietoa löytyy myös muista vuotta 1918 koskevista tutkimuksista, esimerkiksi Tuomo Polvinen.

Elokuva ei teloitusten osalta pidä lainkaan paikkaansa. Kaikki pakolaiset oli otettava vastaan. Heidän asiansa tutkittiin oikeusistuimissa. Teloituksia ei rajalla tapahtunut lainkaan. Joitain ampumavälikohtauksia kyllä oli, jopa tulitaisteluja vastapuolen kanssa.

Elokuva on melko puhdas fiktio.

Äänestä
  • Suomeen tuli noin 280 000 pakolaista Venäjältä, heti kapinan kukistuttua tai sen aikana, pääosa porukasta jatkoi matkaa muualle maailmaan, osa on jäänyt Suomeen, pääasiassa ne oli karjalasta ja Inkerin maalta kotoisin, jotka jäivät tänne asumaan ja jonkinverran valkoista upseeristoa Pietarista.

    Äänestä

  • vähä tietooo kirjoitti:

    Suomeen tuli noin 280 000 pakolaista Venäjältä, heti kapinan kukistuttua tai sen aikana, pääosa porukasta jatkoi matkaa muualle maailmaan, osa on jäänyt Suomeen, pääasiassa ne oli karjalasta ja Inkerin maalta kotoisin, jotka jäivät tänne asumaan ja jonkinverran valkoista upseeristoa Pietarista.

    Heinrichsin komendanttikaudella rajanylityksiä molempiin suuntiin oli 58 000. Pääosa oli Suomen kautta saksalaisesta sotavankeudesta palanneita venäläisiä. Lisäksi tuli noin 15 000 saksalaista Venäjän puolelta.
    Suuri apu oli Punaisesta Rististä.

    Äänestä

Donnerin elokuva perustuu hänen isänsä Kai Donnerin kertomaan mikä selittääkin filmin verisyyden.
Donner oli ilmeisen rehellinen mies,eikä mikään Mannerheimin hovirunoilija.

Äänestä
  • Jörnin kuvitelmiin. Elokuva ei vastaa todellisia tapahtumia. Kuolemantuomiot oli oikeus määrätä vain tuomioistuimilla. Kannaksella ne langetti Viipurin sotaylioikeus.Varmaan joitain ampumistapauksia sattui ennen olojen vakiintumista.

    Kai Donner oli Mannerheimin suuri ihailija ja kirjoitti tästä mm. elämäkerran 1934.
    Mannerheim saattoi ehtiä määräämään Donnerin rajakomendantiksi vielä ylipäällikkökaudellaan.
    Rajasta vastasi kesäkuusta 1918 2.Divisioona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raja-Joen verikylpy kirjoitti:

Miksi piti Mannerheimin asettaman rajakomendantin vasiten ampua kaikki kiinni saamansa köyhät ja ryssät,paitsi aateliset?
Jörn Donner ei tähän vastannut,tuottamassaan elokuvassa,Raja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu