TÄRKEÄÄ!! Ujouden SYY Joillekin (Ei kaikille)

HelskeP

OSA 1

Hei!

Tein tämän alunperin depersonaatio sivuille, mutta saattaa koskea joitain teistä (sama syy)(aiheuttaa ujoutta ja jännittyneisyyttä) (katsokaa (tunnistus)oirelistalta koskeeko sua :

Monia vuosia sitten,kun aloin tehdä sydämenavausharjoituksia/ läsnäoloharjoituksia (olin myös taidekoulussa polttelin pilveä silloin tällöin,nämä kaikki stressi saavat depersonaatiota tapahtumaan) sain silloin tällöin depersonalisaatiokohtauksia.

Joidenkin vuosien päästä valaistuin, ja siitä meni taas joitain vuosia,kun rupesin ymmärtämään,mistä kaikki vaikeuteni ovat johtuneet. (Valaistuneessa tilassa näet selvemmin oman sisäisen tilan ja tunteet (tässä tapauksessa puuttuvat tunteet. Te ette melko varmasti halua/pysty näkemaan tätä asiaa näin,mutta jos sinulla on depersonaatio-oireita (lanka itseen katkeaa),sinulla on kalkkeutunut käpyrauhanen. (Oikeat tunteet puuttuvat. Sitä on vaikea tajuta,kun (mahdollisesti) koko elämän olet ollut tuossa tilassa, et silloin voi alkaa tajuta millaista on tuntea oikeasti. Mutta jos esim. ihailet ihmisiä,jotka puhuvat rohkeasti ja joilla mahtava itseilmaisu, kertoo, että kaipaat tunteita (TUNTEITA).

Tässä lista muista tunnusmerkeistä: (Tätä tilaa on eriasteisina, joten voi olla yksi tai useampi oire)
-Hiljaisuus
-Tyhjyyden tunne
-Vakavuus,tietynlainen huumorintajuttomuus
-Tunne,että on erilainen kuin muut
-Tunne,että olet ”aito” ja muut ei
-Valokuvaushetket vaikeita
-Pakkomielteitä
-Saatat muuttua aina kulloinkin eri ihmisen kaltaiseksi, kenen seurassa olet /Yli-empaattinen(henkilökohtaiset rajat puuttuu, oikeat tunteet tekisi ne)
-Et saa nautintoa seksistä
-Rypyttömät kasvot
-Joku saattaa ”haukkua” kylmyydestä
-Ei muista esim. lapsuudesta ¨mitään.(Riippuu,milloin rauhanen kalkkeutui) Muutenkin saataa olla huono muisti).
-Musiikki ( aistit) tärkeitä (täyttävät tyhjiöö)
-Riippuvuuksia (haet muualta elämää koska tunteet puuttuvat) (helpompi lopettaa sen jälkeen kun kuorit käpyrauhasen c-vit. kuurilla)
-Silmien karsastus (Et pysty katsomaan itseäsi peilistä(silmiin),muiden vaikea katsoa kumpaankin silmään)(voi tulla vuosien mittaan).

Depersonaatiota tulee,koska sinulla ei ole tunteita et ole paikalla.(Siis yleensäkin ei vain depersonaatio-hetkellä). Joten kun teet jotain,mitä alussa mainitsin (henk.harjoitukset,päihteet,stressi,taide), irtoaa sun yhteys sisäiseen ohueen linkkiin,ohueen yhteyteen maailmaan. Ihmisellä on muutakin kuin tuo linkki,et ole ikinä siitä tiennyt (riippuu milloin käpyrauhasesi kalkkeutui,minulla se tapahtui jo ihan pienenä).

Käpyrauhasen kalkkeutumista (kuva en.wikipedia.org/wiki/Pineal_gland) aiheuttaa FLUORI. (Kalkkeutumattomassa rauhasessa pieniä aukkoja pinnassa,kalkkeutuneessa ei.)

Fluori on lyijyäkin myrkyllisempää. Se on raskasmetalliteollisuuden jäte. Netissä luin juttua, että vuosikymmeniä sitten tuo teollisuus mietti miten sen jätteen sais hävitettyä huokein kustannuksin.Sitten se päätyi kaikkien suihin,eikä vieläkään sieltä sitä ole saatu pois.
Luin myös miten esim. Hitler ( USA:ssa johto 1950-luvulla??) oli halunnut kehitellä ainetta/tapaa massojen kontrolloimiseksi. Nimittäin fluori (kalkkeuttaessaan käpyrauhasen) kaventaa ihmisen olemista ja tunteita niin olemattomiin,tekee susta tyhmän,että TOIMII tosiaan. Toivottavasti kärähtävät PIAN tästä. Niin monia elämiä on mennyt hukkaan tämän takia.
ELI FLUORI AIHEUTTAA TÄMÄN. Fluoria siis:

-Hammastahnassa(osta fluoriton ekokaupasta)
-Oluessa
-Tupakassa(on olemassa lisäaineetonta tupakkaa, =pelkkää tupakkaa))
-Torjunta-aineissa(varsinkin viinirypäleissä)
-Tamarindissa
-Hammaslääkärillä laittavat joskus
-Joissain lääkkeissä,esim. hiivasienilääkkeissä
-Joissain maissa, esim USAssa juomavedessä

2

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HelskeP

      OSA 2


      MITEN PÄÄSET EROON KALKKIKERROSTUMASTA?

      Syöt happoneutralisoitua C-vitamiinia 4-6(-?) kuukautta alkaen 3000mg päivässä (1000mg aamulla,1000 mg päivällä ja 1000mg ennen nukk.menoa). Mitä enemmän syöt, sitä parempi ja sitä nopeammin saat puhdistuksen käytyä loppuun.
      C-vitamiinin on oltava happoneutralisoitua,koska käpyrauhanen (kuten ei muukaan elimistö) ei tykkää happamuudesta. (Se aih. syöpää.Tämän mokan lääkärit tekivät, kun testasivat suuria C-vitamiinimääriä. C-vitamiini ei ole vaarallista suurina määrinä,elimistö tekee hormoneja siitä,hapan versio vaurioittaa.)

      Lisäksi nämä voi auttaa kuorimaan:
      -Spirulina
      -Suolavesi (Ei saa olla ”tavallista” suolaa, koska sekin on muutettu kropalle aggressiiviseen (ja ravinneköyhään) muotoon,käytä kuningassuolaa tms. (saa luontaistuotekaupoista).

      PS.Jos syöt lääkärin määräämiä lääkkeitä, (varsinki psyyke-) et voi tehdä tätä kuuria. (Koska tässä hermosto alkaa muuttua, ja lääkkeet sekoittaa tän prosessin). Sun pitää lopettaa ne ja sitten vasta voit aloittaa tän kuurin.

      Kannattaa tehdä tämä puhdistus. Sen jälkeen kun olin tämän tehnyt, tuntui,että en ollut edes ollut elossa aikaisemmin.
      Tässä merkkejä,joista tiedät,että kalkkikerrostuma alkaa poistua rauhasen päältä (siis en muuten muistanut mainita aikaisemmin,että Fluori muuttaa kalsiumin sellaiseen muotoon,joka tekee kerroksen käpyrauhasen päälle.)
      -Ps. Nämä oireet voi olla rankkoja, mutta jäin itsekin henkiin

      -Levottomat jalat
      -Lihaksissa nykii
      -Painetta silmissä/päässä
      -Energiavirtoja päässä
      -Tietoisuuden muutoksia (uusi hermosto ja OIKEAT TUNTEET alkaa muodostua)
      -Et tiedä,miten kävellä,vetelyys

      Vältä kuurin aikana stimulantteja (alkoholi,kahvi,tupakka,huumeet,tee (musta,vihreä,valkoinen=kofeiinia),matte(=kofeiinia),inkivääri,chili etc., valkosipuli,raaka sipuli, jotku mausteet,kokis(kofeiinia),suklaa(kofeiinia),energiajuomat) koska ne ärsyttää herkkää hermostoa.
      VAROITUS. Siten kun sulla on näitä puhdistumisen merkkejä, et voi enää lopettaa kuuria kesken,tai et pääse tasapainoon. Tee se loppuun.
      PS.Puhdistusoireita tulee NOIN 2-4 (-?) kuukauden päästä kun aloitit.
      JAKSAMISTA!!! :) :) Heli

      • HelskeP

        Life-kaupan oma merkki halvin (90 tablettia n. 17 euroa), muistakin luontaistuotekaupoista saa (kalliimpia??).. (Happoneutralisoitu C-vitamiini)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1127
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1090
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1009
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      922
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      857
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      857
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      810
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      739
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      51
      713
    Aihe