Ainoa syy miksi en laita viestiä

On se, että silloin se alkaa kaikki uudestaan. Sinä torjut minut taas. Välttelet, selittelet. Kiertelet, kaartelet. Ja minä kaipaan sinua, enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Enemmän kuin ketään koskaan. Koska olet ainoa, jota olen rakastanut. Ainoa. Ja jokainen kerta kun torjut minut, särkee minut pieniksi palasiksi. Kestää aina luvattoman kauan kun saan taas palaset kokoon, että voin nieleksimättä edes katsoa ketään toista. Olla läsnä toiselle. Se koskee käsittämättömän kovaa tajuta, että tällä kertaa kumpikaan ei enää ole valmis sille tielle kääntymään. Tulemaan vastaan, yrittämään taas vain pettyäkseen. Sinä sanoit jo kerran, emmekö ole jo loukanneet tarpeeksi. Pala kurkussani kertoo, olemme. Ja silti, silti en vaihtaisi pois hetkeäkään jonka sain kanssasi viettää senkin päivän jälkeen.
8297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että rakastamani mies ajattelee juuri noin. Lukuunottamatta tuota torjumispuolta, en olel torjunut häntä.

Mutta uutta mahdollisuutta ei tule, minä mokasin ja niin mokasi hänkin. Hän on ehdottomampi siinä, että ei ole järkeä yrittää.

Ja mitä minäkin tällä palstalla teen, alkaa vain ketuttaa entistä raskaammin! Hei vaan.

Äänestä
  • Kiitos vinkistä-uskon että hänkin, jolle viestini osoitin ajattelee juuri noin. Se on yksi syy miksi en laita viestiä. Noin minä juuri aion tehdä kysyttyäni yhden kysymyksen. Vastausta en varmasti saa täällä, mutta kysyn silti. Poistun jos saan vastauksen. Poistun joka tapauksessa kyllä. Koska täällä tosiaan tulee paha olo.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kiitos vinkistä-uskon että hänkin, jolle viestini osoitin ajattelee juuri noin. Se on yksi syy miksi en laita viestiä. Noin minä juuri aion tehdä kysyttyäni yhden kysymyksen. Vastausta en varmasti saa täällä, mutta kysyn silti. Poistun jos saan vastauksen. Poistun joka tapauksessa kyllä. Koska täällä tosiaan tulee paha olo.

    no kysy niin pääset rauhaan? ehkä se kyseinen mies odottelee jotain yhteydenottoa??

    Äänestä

Ei se mitään ,ei meidän välillä mitään ollutkaan.
En ota näitä viestejä henkilökohtaisesti

Äänestä

miksi ajoit hänet pois?

Äänestä
  • Hän ajoi minut pois. Tällä kertaa.

    Äänestä

Ainoa syy miksi en laita viestiä.
On se, että silloin se alkaa kaikki uudestaan. Sinä torjut minut taas. Välttelet, selittelet. Kiertelet, kaartelet. Ja minä kaipaan sinua, enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Enemmän kuin ketään koskaan. Koska olet ainoa, jota olen rakastanut. Ainoa. Ja jokainen kerta kun torjut minut, särkee minut pieniksi palasiksi. Kestää aina luvattoman kauan kun saan taas palaset kokoon.
Se koskee käsittämättömän kovaa tajuta, että tällä kertaa kumpikaan ei enää ole valmis sille tielle kääntymään. Tulemaan vastaan, yrittämään taas vain pettyäkseen.

Aivan samoin sanoin ajattelen sinusta.

Äänestä
  • Ehkä. Hän ei koskaan sanonut rakastavansa. Mutta ymmärrän sen ettei hän halua että se kierre alkaa taas. Emme halunneet samoja asioita eikä se ole muuttunut miksikään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paha olo. kirjoitti:

On se, että silloin se alkaa kaikki uudestaan. Sinä torjut minut taas. Välttelet, selittelet. Kiertelet, kaartelet. Ja minä kaipaan sinua, enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Enemmän kuin ketään koskaan. Koska olet ainoa, jota olen rakastanut. Ainoa. Ja jokainen kerta kun torjut minut, särkee minut pieniksi palasiksi. Kestää aina luvattoman kauan kun saan taas palaset kokoon, että voin nieleksimättä edes katsoa ketään toista. Olla läsnä toiselle. Se koskee käsittämättömän kovaa tajuta, että tällä kertaa kumpikaan ei enää ole valmis sille tielle kääntymään. Tulemaan vastaan, yrittämään taas vain pettyäkseen. Sinä sanoit jo kerran, emmekö ole jo loukanneet tarpeeksi. Pala kurkussani kertoo, olemme. Ja silti, silti en vaihtaisi pois hetkeäkään jonka sain kanssasi viettää senkin päivän jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu