Miksi juuri MUSLIMIT häiriköivät?

otan esimerkiksi Hämeessä sijaitsevan Lammin tapahtumat.

Lammillehan perustettiin pari kolme vuotta sitten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus,asukkaiden kiivaasta vastuktuksesta huolimatta.

Paikkaan tuli sitten nuoria miehiä somaliasta ja Irakista,siis muslimeita - ja häiriköinti alkoi saman tien.Paikalliset nuoret naiset kertoivat kuinka nämä muslimit huutelevat törkeyksiä heille,ja yhtä heitettiin kaljapullolla.Nämä muslimit myös ryyppäävät julkisesti ja kaljapulloja heiteltiin rikki seiniin,myytti siitä että muslimit eivät käytä alkoholia - on pelkkä legenda.Asukkaat valittivat myös siitä kuinka nämä muslimit kuljeskelevat heidän pihojensa poikki omistajan elkein,paikallisten ja mamujen välit kiristyivät äärimmilleen.Aiemmin turvallinen kunta muuttui muslimien tulon myötä turvattomaksi.

Kaiken huippu oli sitten 16 vuotiaan tytön raiskaus,jonka mamu teki.Keskuksessa syntyi kerran myös joukko tappelu somaleiden ja Irakilaisten välillä.

Joten kysyä voi että miksi muslimit häiriköivät? Oma vastaukseni on että se johtuu ainakin osittain islaminuskosta - ja sanoisin että aika suureltakin osin.
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oliko se sitä verensokeri vajetta vai khattia suonissa

Äänestä

Eikä ole helppoa naisillakaan muslimimaissa,Egyptissä kahdeksan naista kymmenestä joutuu seksuaalisin ahdistelun kohteeksi jatkuvasti.

Äänestä

Miten vaikeeta maapallon asukkaiden on tajuta että islam usko on joko tuhottava tai islamilaiset työnnettävä jonnekin etelä-navalle Satavarmaa on ettei tästä yhteisestä elämästä mitään tule.

Ei ole ihan järkeä katsella tollasta sairaan tappaja-uskonnon palvomista

Oletteko kaikki ihan seonneita että palvotte tappajia ?

Oletteko kaikki ihan seonneita että palvotte tappajia ?

Oletteko kaikki ihan seonneita että palvotte tappajia ?

Miten vaikea on nähdä että islam tappaa jos ei kunnioita niiden lasten nussí´ja raiskaaja profettaa?

Jos te ette pysäytä islamia niin islma kyllä tappaa kaikki rasistisesti


sillä islamilla tappaminen on oikein ja rasismi on elämän ehto

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät sovi länteen kirjoitti:

otan esimerkiksi Hämeessä sijaitsevan Lammin tapahtumat.

Lammillehan perustettiin pari kolme vuotta sitten turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus,asukkaiden kiivaasta vastuktuksesta huolimatta.

Paikkaan tuli sitten nuoria miehiä somaliasta ja Irakista,siis muslimeita - ja häiriköinti alkoi saman tien.Paikalliset nuoret naiset kertoivat kuinka nämä muslimit huutelevat törkeyksiä heille,ja yhtä heitettiin kaljapullolla.Nämä muslimit myös ryyppäävät julkisesti ja kaljapulloja heiteltiin rikki seiniin,myytti siitä että muslimit eivät käytä alkoholia - on pelkkä legenda.Asukkaat valittivat myös siitä kuinka nämä muslimit kuljeskelevat heidän pihojensa poikki omistajan elkein,paikallisten ja mamujen välit kiristyivät äärimmilleen.Aiemmin turvallinen kunta muuttui muslimien tulon myötä turvattomaksi.

Kaiken huippu oli sitten 16 vuotiaan tytön raiskaus,jonka mamu teki.Keskuksessa syntyi kerran myös joukko tappelu somaleiden ja Irakilaisten välillä.

Joten kysyä voi että miksi muslimit häiriköivät? Oma vastaukseni on että se johtuu ainakin osittain islaminuskosta - ja sanoisin että aika suureltakin osin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu