Martti Luther:
Sillä Siionista on laki lähtevä ja Herran sana Jerusalemista.
Sana vaikuttaa ja vetää kansat niin että he virtaavat Kristuksen luo ja oppivat. Kuningas ei lähde aseilla varustettuna Jerusalemista, ei pakota väkivaltaisesti.
"Herra lähettää sinun väkevyytesi valtikan Siionista," Ps. 110 (Ps. 110:2). Kristuksen valtakunnan valtikka on siitä paikasta lähetetty ulos apostolien kautta ilman väkivaltaa, täydessä rauhassa, jonka suloisuus valtaa kansat.
Katso tässä uuden sanan ja uuden lain lupausta; se on aivan toinen kuin se joka annettiin pilvestä Siinailla. Tässä tarkotetaan toista paikkaa kuin Siinain vuorta. - "Laki" s. o. saarna.
Se ennustus on luja, että Jerusalemista tulee saarnan levitä kaikkiin kansoihin; se on tapahtunut apostolien kautta.
Tämä olkoon uskomme voima juutalaisia vastaan. "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin" (Room. 10:18).
Yksin sanasta tunnetaan siis seurakunta, sanan kunniassa kuvaillaan Kristuksen valtakuntaa. Sana vetää kansat puoleensa, tekee heidät iloisiksi ja halukkaiksi.
Näin korotetaan seurakunta ja viettää se riemukulkua ahdingonkin keskellä tyranneita ja vääräoppisia vastaan, niin että heidän täytyy tunnustaa se todeksi.
Sillä Siionista on laki lähtevä ja Herran sana Jerusalemista.
Sana vaikuttaa ja vetää kansat niin että he virtaavat Kristuksen luo ja oppivat. Kuningas ei lähde aseilla varustettuna Jerusalemista, ei pakota väkivaltaisesti.
"Herra lähettää sinun väkevyytesi valtikan Siionista," Ps. 110 (Ps. 110:2). Kristuksen valtakunnan valtikka on siitä paikasta lähetetty ulos apostolien kautta ilman väkivaltaa, täydessä rauhassa, jonka suloisuus valtaa kansat.
Katso tässä uuden sanan ja uuden lain lupausta; se on aivan toinen kuin se joka annettiin pilvestä Siinailla. Tässä tarkotetaan toista paikkaa kuin Siinain vuorta. - "Laki" s. o. saarna.
Se ennustus on luja, että Jerusalemista tulee saarnan levitä kaikkiin kansoihin; se on tapahtunut apostolien kautta.
Tämä olkoon uskomme voima juutalaisia vastaan. "Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin" (Room. 10:18).
Yksin sanasta tunnetaan siis seurakunta, sanan kunniassa kuvaillaan Kristuksen valtakuntaa. Sana vetää kansat puoleensa, tekee heidät iloisiksi ja halukkaiksi.
Näin korotetaan seurakunta ja viettää se riemukulkua ahdingonkin keskellä tyranneita ja vääräoppisia vastaan, niin että heidän täytyy tunnustaa se todeksi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tästä näet että on syntyvä yksi seurakunta pakanoista ja juutalaisista jotka kaikki yhteen ääneen ylistävät Jumalan hyvyyttä (Room. 15:6).
Sillä sitä mitä laulaa juutalaisten seurakunta, sitä laulaa pakanainkin seurakunta, ja seurauksena on niin siellä kuin täälläkin sama evankelisen kansan hedelmä ja todellinen tuntomerkki, nimittäin että ovat riemuelevaa ja iloista kansaa; kuten sanovatkin: siitä me iloitsemme.
Paavilaisuudessa ei ole löytynyt tippaakaan tätä oppia joka olisi voinut synnyttää iloa ja riemastusta. Jos nyt sitten on pelästyneitä sydämiä, he eivät löydä ketään lohduttajaa; jos ovat tuskassa ja epätoivossa, eivät osaa tehdä tuota erotusta johon viittasimme.
Sentähden tulee meidän kiittää Jumalaa siitä sanomattomasta hyvästätyöstä, kun tiedämme että evankeliumin oppi on autuuden ja lohdutuksen oppi. Mikäli nyt kukin tämän sanan mukaisesti tuntee iloa sydämessään, sikäli on hänellä elämää ja autuutta; mutta jos vielä tunnet alakuloisuutta, on se sen merkki, että perkele ei ole vielä lakannut sinua vaivaamasta.
Evankeliumin saarnan eli syntien anteeksiantamuksen kautta meitä myös pyhitetään; sillä lain kautta emme voi pyhittyä, vaan päinvastoin tulee meistä velallisia (Room. 8:12).
Martti veli jatkaa:
Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Joh. 17:3.
Jos tahdot saada iankaikkisen elämän, niin sinulla ei ole muuta tietä, tapaa eikä keinoa siihen, kuin että tunnet Isän, joka yksin on Jumala, ja Kristuksen, hänen Poikansa, jonka hän on lähettänyt.
************************************************************
Se joka sinulle jotakin muuta opettaa, se totisesti eksyttää sinua.
************************************************************
Mitä Isän ja Kristuksen tunteminen sitten merkitsee? Kuinka tämä tunteminen saadaan?
Vastaan: Sen ilmaisevat juuri nämä sanat: "jonka sinä olet lähettänyt". Sillä, joka tämän ymmärtää ja epäilemättä uskoo, on totisesti iankaikkinen elämä.
Mitä sitten merkitsevät sanat: "jonka olet lähettänyt"? Ajattele itse ja katso, mitä varten Kristus on tullut ja mitä hän täällä maan päällä on tehnyt.
Hän on tullut taivaasta ihmiseksi suorittaakseen Isän hänelle antaman tehtävän, nimittäin ottaakseen maailman synnin kannettavakseen ja kuollakseen sen tähden, sovittaakseen Isän vihan ja omassa persoonassaan voittaakseen kuoleman ja perkeleen ja viedäkseen meidät tykönsä.
Koska näet Jumala itse hänet on lähettänyt, ei se voi olla mikään huono eikä katoavainen tehtävä, vaan niin tarpeellinen ja tärkeä, ettei mikään enkeli eikä pyhä ole voinut sitä suorittaa, yksin ainokainen Poika.
Sen näet, mitä tällainen henkilö itse toimittaa, sen täytyy totisesti saada aikaan jotakin iankaikkista Jumalan ja meidän välillä.
Sen tähden sisältää tämä sana "olet lähettänyt" kalliin aarteen.
Se ilmoittaa meille Isän Jumalan mielen, sydämen ja tahdon meitä kohtaan, ja siihen sisältyy kaikki, mitä Kristus on tehnyt, saarnannut, saanut aikaan ja hankkinut meille.
Siitä samasta kirkosta, josta nyt osa es.les. on hankkiutumassa eroon perustaessaan lahkokuntaa lestadiolasuuden nimen alle. On todella hävytöntä lukea täältä päivittän niitä ekslusiivien valheita Martti Lutetus Veljestäni. Kuinka te kehtaatte valehdella joka päivä, vaikka hyvin tiedätte että hänen kirjoituksensa ovat tallella. Ja että meillä useammalla on lukutaitokinvielä.
Miksi teidän kiihkohenkien ulosteita pitäisi nieleskellä ja olla makuun vielä kovin tyyyväinenkin. Paska on paskaa ei se siitä puhumalla miksikään muutu, eikä selittelemällä parane.
Elikkä Martti veljeni jatkaa tästä eteenpäin muutaman rivin. JA TÄMÄ ON SELVÄÄKIN SELVEMPÄÄ TEKSITÄ LUTHERIN SEURAKUNTAOPISTA. Tämä on myös se seurakuntaoppi joka on ruotu edes Raamattu nimisessä kirjassa. Miksi ei voisi ajatella lukea sitä, kun kerran kristinuskoa jo ainakin nimellisesti tunnustaa.
35. KIRKKO
Pyhää, kristillistä seurakuntaa uskontunnustus nimittää communio sanctorumiksi, pyhien yhteisöksi. Kumpikin yhdistelmä merkitsee samaa.
Mutta muinoin ei siinä ollut tuota jälkimmäistä kohtaa, ja se on epäonnistuneesti ja epäselvästi käännetty sanoilla »Gemeinschaft der Heiligen». Jos mieli ilmaista se selvästi, on saksan kielen mukaisesti sanottava aivan toisin; sana »ekkleesia» on oikeastaan saksalaisittain sanottuna Versammlung (kokous).
Me olemme kuitenkin tottuneet Kirche- (kirkko-) sanaan, jolla yksinkertaiset eivät ymmärrä kokoontunutta joukkoa, vaan vihittyä huonetta eli rakennusta.
Mutta huonetta saisi nimittää kirkoksi korkeintaan vain sillä syyllä, että joukko siihen kokoontuu: me, jotka kokoonnumme, valmistamme ja valitsemme itsellemme erikoisen paikan ja nimitämme sitä huonetta joukon mukaan.
Tuo pieni sana Kirche (kirkko) ei siis tarkasti ottaen merkitse mitään muuta kuin yhteistä kokousta. Se ei ole enempää kuin sana ekklesia eikä peräisin saksan, vaan kreikan kielestä; siinä kielessä se on muodossa kyria, latinan kielessä taas muodossa curia.
Selvällä saksan kielellä, omalla äidinkielellämme pitäisi siis sanottaman »eine christliche Gemeine oder Sammlung» (kristillinen seurakunta eli kokous), tahi parhaiten ja selvimmin »eine heilige Christenheit» (pyhä kristikunta).
Ei tähän lisättyä communio-sanaakaan saisi kääntää Gemeinschaft- (yhteys-), vaan Gemeine- (seurakunta-) sanalla; sehän on vain muistutus eli selitys, jolla on yritetty tulkita, mitä kristillinen seurakunta on.
Sen asemesta meikäläiset, jotka eivät osanneet latinaa eikä saksaa, käyttivät sanoja »Gemeinschaft der Heiligen» (pyhien yhteys); Saksassa ei ensinkään noita sanoja käytetä siinä merkityksessä.
Selvällä saksan kielellä se päinvastoin pitää sanottaman »eine Gemeine der Heiligen» (pyhien seurakunta), toisin sanoen seurakunta, jossa on pelkkiä pyhiä, tai vieläkin selvemmin »eine heilige Gemeine» (pyhä seurakunta).
Tämän sanon sen tähden, että ymmärrettäisiin nämä sanat, koska tämä sanonta on tottumuksesta niin mieliin syöpynyt, että sitä tuskin niistä voidaan hävittää, ja koska heti huudetaan harhaoppiseksi, jos sanankin muuttaa. WA 30 I, 189-190.
Seurakunta on siis pyhä kiihkohenkienkin siinä hallitessa, kunhan nämä vain eivät kiellä sanaa eikä sakramentteja; sillä jos he ne kieltävät, lakkaavat he olemasta seurakunta.
************************************************************
***Siellä siis on pyhä seurakunta, missä sana ja sakramentit oleellisilta kohdiltaan säilyvät, huolimatta siitä, että siellä hallitsisi vastakristus, joka ei istukaan perkeleiden porttolassa, ei sikalassa, epäuskoisten joukkiossa, vaan kaikkein jaloimmassa ja pyhimmässä paikassa, nimittäin Jumalan pyhäkössä.***
************************************************************
************************************************************
***Me siis vastaamme kysymykseen näin: Seurakunta on olemassa kaikkialla maailmassa, missä vain on evankeliumi ja sakramentit. ***
************************************************************
Juutalaiset, turkkilaiset ja kiihkohenget eivät ole mikään seurakunta, koska he näitä vastustavat ja ne kieltävät. WA 40 I, 71.
*********************************************************
***Mutta koska meidät on kastettu ja me uskomme Kristukseen, niin olemme Kristuksessa ja Kristuksen kanssa pyhiä ja vanhurskaita, sillä hän otti pois meidän syntimme ja armahti, puki ja kaunisti meidät pyhyydellä. Näin on koko kristillinen kirkko pyhä, ei itsessään eikä omasta ansiostaan, vaan Kristuksessa ja Kristuksen pyhyyden vuoksi, niin kuin Paavali sanoo (Ef. 5:26): »...puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta.» WA 31,1*******
**********************************************************
Kun tiedät noin paljon Lutherista ja luterilaisuudesta, niin tulepa puolustamaan luterilaisuutta nimimerkki Oppineen hyökkäyksiä vastaan Luterilaisuus- ja Katolilaisuuspalstalle. Oppinut on itse ollut aikaisemmin luterilainen, mutta löydettyään katolilaisuuden käyttää nyt aikansa luterilaisuuden ja varsinkin Martti Lutherin mollaamiseen. Sinä olet niin taitava kirjoittaja, että Oppinut varmaan jäisi toiseksi.
Lopeta tuo valehtelu, veljeni Martti Luther sanoi että jo hänen eläessään jotkut hurmahenget käyttävät hänen kirjoituksia Lutheria vastaan, kuinka paljon enemmin Lutherin kuoltua. Tämä arvio on käynyt hämmästyttävän oikein toteen tässäkin Nuin käyttää hänen kirjoituksia Lutherin opetuksia vastaan aina kasteesta seurakuntaoppiin saakka, joita kumpaakaa hän ei edes ymmärrä oikein.
Lutheria nämä ovat kaikki. Luther on veljeni uskossa. Hänen opetuksistaan olen paljon saanut myös omaan elämääni. Sinä et valitettavasti näytä ymmärtävän Lutherin opetuksia, se on sinulle vahinko. Luther on todella mahtava evankeliumin julistaja. Hänen laillaan on ihana uskoa ja ihana elää.
Joku saa vahvistusta omalle vanhurskaudelleen katolilaisesta tekojen opista, sille voi mitään.
Lutherin opetukset puolestaan kestävät Pyhän Raamatun valossa ja edessä, joten ne eivät sinänsä puolustusta kaipaa. Olen kopioinut suoraan Luther CD:ltä nämä.
Lestadiolaisuudessa on näet niin paljon valheopetusta Lutherin opetuksista.
Täytyy välillä oikoa, eihän luther ole suinkaan jonkun yhdistyksen juoksupoika, hän pitää kiinni Jumalan pettämättömästä sanasta.