Tänne kirjoittavat lienee niin nuorta porukkaa, että eivät enää muista sitä aikaa, kun 1990-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun iltapäivälehdet saivat monta juttua aikaan kokoomuksen Tupu, Hupu ja Lupu-porukan aikaansaannoksista.
Porukassa olivat kokoomuksen kansanedustajat Anssi Rauramo, silloin ensimmäisestä vaimostaan myrskyisästi eronnut sekä silloinen sisäministeri Kari Häkämies, myrskyisiä avioriitoja ja eroja ja kuinkahan monessa kunnassa on käynyt yrittämässä ollakaan kunnanjohtajana (Jyri Häkämiehen isoveli muuten) ja puoli-vallaton leskimies Sauli Niinistö.
Porukka oli tunnettu kiitämisestään Hesan yössä. Naisia, alkoholia, pelaamista.
Porukka täällä nuoruudesta johtuen ei taida muistaakaan, kuinka iltalehdissä oli päiväkausia juttuja siitä, kun Anssi Rauramo jäi kiinni rattijuoppoudesta ja piiloutui kotiinsa lukkojen taakse eikä suostunut verikokeeseen kuin vasta aikojen kuluttua. Eihän silloin enää Rauramolla mitään alkoholia veressä ollut ja taisi jäädä vaille tuomiota. Kari Häkämieshän joutui jättämään sisäministerin postin, kun häntä syytettiin silloisen vaimonsa pahoinpitelystä.
Sittenhän Sauli lähti jäähdyttelemään Euroopan jälleenrakennuspankin varajohtajaksi ja samaan aikaan purkautui kihlaus Tanja Karpelan kanssa. Luulen, että silloin vuonna 2000 olleella maineella Sauli Niinistön ei olisi edes kannattanut yrittää presidentiksi.
Ilmeisesti Saulin täytyi kokea pelastuminen tsunamista ennen kuin rauhoittui.
Tai mistä minä tiedän, kuinka paljon oikeasti on rauhoittunut?
Poliiitikoilla on hyvät esiintymisvalmentajat ja kun oma vaimokin on viestinnän ammattilainen, niin siinähän pystytään rakentamaan tietty imago ja häivyttämään vanha.
Toivon, että Saulilla olisi jäänyt Tupu, Hupu, Lupu-kerho, pappafiilisten piristäjäksi....

Vastaukset 76
Vanhimmat
Suomalaisia on helppo huijata. Lisäksi suomalaiset ovat niin lyhytmuis-tisia ja itsepäisiä, etteivät he edes usko, vaikka heille kerrotaan totuuksia. Totuus ei pala tulessakaan ja tyhmää ei voi auttaa, vaikka laitettaisiin parhaat Aku Ankka-asiantuntijat asialle.
Sattuu ja tapahtuu.
Otamme toisellekin jalalle.
Historiaa.
Joskus kompastuu.
Entä seuraukset?
Baarit tutuiksi.
Manalan muistot maistuvat.
Kivvoo l
A omoo
Kekkonen kiipesi palmuun ja Sale tiesmihin. Mahtoiko olla edes paikalla muualla kuin paikallisessa baarissa tsunamin aikaan. Jälkeenpäin on helppo sepitellä kaikenlaista.
Palmupoika Sale !!!?
Sale on tupakoitsija eikä hiihtäjä niin kuin Kekkonen. Sale rullaluistelee alamäkeen.
http://www.youtube.com/watch?v=OgoT9yQKBNM
Kovaa kovaa vastaan.
Oli.
Ei ennee.
Pallopoikii
Missä kerrotaan totuus Rauramon ja Niinistön Italia jutuista.
Ei missään.
Salen muistelmissa postuumisti 2050.
Siellä myös karjalan mänty mainittaan.
Elakemiiehia kaikki.
Kok osaa kaiken.
Trio
Oma mieli.
Pumpumleikit alkavat.
Hontsaillaan taas.
Nyt naatitaan.
Ja mikähän oli aloittajan sanoma. Sekö, että poliitikko onkin tavallinen ihminen joka tekee myös virheitä elämässään jne.
Onko sellaista poliittista ihmistä, joka ei olisi virheitä tehnyt?
Joillakin vaan on enemmän valtaa. Se voi houkuttaa myös vallan väärinkäyttöön.
Myös yksityisasioissa.
Herne nenään.
"Tosimiehet" tiedetään, pelimiehiä ei niinkään.
Pimeää epelöintiä?
Montako uraa tuhottu?
Rehdeistä kokeneista poliiseista high-tech huippuihin.
Voi Tanja, minkä reit?
Iloa hetkeksi.
Antaumuksella.
Riemua calila
Vai ei puolue vaikuta Niinistön nimityksiin, montakoa vassaria, vihreää, somalia tai romaania on tullut nimitettyä pressan kansliaan?
Ranskaankin niinistö nimitti lähettilääksi entisen kansliapäällikkönsä, joka toimi myös pm stubbin avustajana!
Nykyisin öisin bongaa sammakoita,ikä painaa jo ei ota eteen(ei keuli)aikaa jää sammakoille.Tiedä,jos saisi Karpelaa niin alkais kiinnostaan.
Sensuuri pelaa ja polpo hoitaa?
Työrauha on tärkeää.
Toisin kuin Niinistö, Halonen aiheutti "työrauhansa" aikana Suomelle ja suomalaisille peruuttamatonta vahinkoa.
Eikä se silloin alkanut eikä siihen päättynyt. KGB - Stasin opit elää ja rahaa riittää.
Se oli ennen tsunamia.
Hauskoja aikoja.
Aika mennyt ei palaa.
Muistellaan siki ahkerasti.
Ostavat tenansa yhteishankintana
Tena trio se nyt onkin.
Voi Tuppu.
Luppu lomailee.
Ei ilmeisesti enempiä rauhoittunut tsunamin jälkeenkään, moneen vuoteen.
Kokoonnumme itsenäisyyspäivänä.
Nostamme maljan.
Uhka vai mahdollisuus.
Hyvä pohja.
Tukiverkko.
Toimi hyvin.
Kuka hupu?
Kultapossukerhossa
Baarissa.
Haaleansininen norsu harmaalla imuletkulla niin kyllä se siittä.
Missä Iines?
Kiss, kiss, kiss.
Kokoontumisia on jäänyt väliin.
Tuppu
Leikitään
Gogontie
Kuka oli Tupu?
Kuka oli Hupu?
Kuka oli Lupu?
Päällikkö ansaitsee täyden kunnioituksen vain, jos kohtelee muita, kuten toivoo itseään kohdeltavan.
Ei jatkoon.
Mennyt aika ei palaa.
Kevät on tulossa.