Muistaako kukaan? Olen kysynyt tätä joskus täällä ja joku muistikin leffan nimen mutta en löydä sitä nyt mistään.
Eli elokuvassa on perhe joka muuttaa eksoottiselle saarelle jonka naapurisaarella on jokin lopetettu armeijan laitos, jossa hullu musta tutkija on yhdistänyt omaa ja delfiinin(kö?) DNA:ta saaden aikaan niin kauhean otuksen että pomot käskee lopettaa sen. Hirviö päätyy mereen häkissä. Ihan alussa taitaa olla kohtaus missä nuoret yllyttää toisiaan hyppäämään jyrkänteeltä veteen ja yksi niistä syödään mutta ne luulee vielä siinä vaiheessa että se oli tiikerihai.
Jossain kohtaa leffaa hirviö pomppaa vedestä maalle ja sen ruumiista irtautuu jalat.. :'D Se jahtaa perhettä saaria yhdistävää käytävää pitkin ja lopussa se hullu musta tiedemies, josta on tullut nyt hullu musta puliukko, houkuttelee sen hirviön alipainekammioon, jonka ikkuna sit rikotaan ja lopputulos onkin sit aika sotkuinen.
Muistan tosi paljon elokuvasta mutta en vaan löydä sitä googlella. Muistan jopa, että yksi niistä näyttelijöistä on ihan joku niminäyttelijäkin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaara Syvyydestä
http://www.imdb.com/title/tt0156205/
Jeees, kiitos! ^^