Kertokaapa omista kokemuksistanne yhdistelmästä fretti ja akvaario. Tilanne on tällä hetkellä se, että olen puolisen vuotta hakenut tietoa freteistä & harkinnut sopivuutta kotiini ( jossa 2 aikuista ja 650l akvaario, 60 neliöö...). Ongelman tekee "varman tiedon puute" fretin ja akvaarion "yhteiselosta". Fretti on utelias ja usein pulassa, mutta en haluaisi löytää kelluvaa frettiä!?! ...Vaihtoehtona myydä akva tai olla hankkimatta pötkylää, kumpikaan ei olisi toivottu lopputulos...
Apuva!?! fretti+ akvaario!
Mimmu
6496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tiedän, että muutamilla fretti-ihmisellä on akvaario eivätkä ole tähänkään asti löytäneet frettiään sieltä kellumasta.
Akvaarioonhan pitää laittaa se lasinen kansi ja sellaiseen paikkaan ettei fretti pääse sinne päälle mistään kiipeämään eikä alle mitään tavaraa josta se saattaisi hyppäämällä päästä.
Ja toinen on vahtiminen. Mikäli on asunnosta poissa, niin fretin voi laittaa toiseen huonseen mikäli sellainen on.
Kunhan muistaa ettei jätä minkäänlaista tavaraa viereen josta se saattaisi hypätä, kiivetä ym. sillä fretti kyllä keksii keinot näiden kautta päästä akvaarion päälle mikäli vähänkin jättää jonkinlaisen mahdollisuuden.
Meillä on jättikokoinen terraario missä asustaa iguaani. Terra on korkeudeltaan lattiasta kattoon ja kyllä on pötköt yrittäneet sisään kaluta =D Terrassa on 3 raskasta lasi liukuovea.. En sitten tiedä tajuavatko nuo siellä olevaa liskoa vai haluavatko vain terraan leikkimään...
Lisäksi omistan kakaduja joiden häkki on niin korkealla, etteivät näädät pääse tuhotöihin...
Kyllä sitä voi pitää frettien kanssa eläimiä kuin eläimiä, kunhan vain pitää huolen siitä ettei vahinkoa pääse sattumaan niin muille eläimille kuin freteillekkään. Eli terrat, häkit ja akvaariot ylös sellaiseen paikkaan että varmasti tietää etteivät pääse kosketuksiin ja uskaltaa jättää ilman valvontaakin =)
Tsemiä!!!
itelläänkin on ollu akvaario ja ehkä tulevaisuudessa hankin sen uudestaan mutta ongelmana saattaa olla myöskin ne johdot joita fretti todennäköisesti pureskelee.
Noita karkotteitahan löytynee kaupoilta joita niihin voisi kokeilla tai sitten vain katsoa perään, että ovatteko kiinnostuneita niiden pureskelusta ja sen jälkeen koettaa, että uskovatteko kieltoa vai ei
Mutta ihmiseltä taitaa mennä hermot ennen sitä ennenkuin fretin mielenkiinto lopahtaa ja kielto menee perille asti.:D:D (joskus se menee ja joskus ei)
Tai sitten johdot jotenkuten piiloon mikäli ne saa sillain laitettua.
Kertokaapa muuten pureskellaanko teillä johtoja?
Meillä ei ole ollut minkäänlaista kiinnostusta johtoihin =o
??? Kokemuksia kuinka monessa kodissa niitä johtoja purraan??
aikuiset fretit ei meillä pureksi mutta tuo yksi uusi tulokas vähän koettelee hampaillaan joten pitää pyryä (on siis tulokas ja pentu) kieltää aika lailla jotta se loppuisi.
Pyry on alta vuoden joten puremista/näykkimistä esiintyy jonkin verran mutta jokaisen fretin kohdalta on mahdotonta sanoa etukäteen, että pureeko vai ei, kun kaikki ovatte oma yksilönsä.
ei johtoja purra.
Väinö tosin keksi pari vuotta sitten loistavan tavan saada itselleen huomiota. Näätä-neiti nimittäin keksi, miten töpselit vedetään seinästä irti. Eli varovasti hampailla pistokkeesta (siitä kovasta osasta, ei johdosta) kiinni ja sitten hiljaa vetämää. Siinä kun kesken teho-osastonkin kiskaisee telkkarin johdon irti, niin huomionsaanti on taattu :D