Ulkopaikkakuntalaisena Koskissa

muualta kotoisin

Miten ihmeessä täällä tutustuu toisiin ihmisiin? Tuntuu että Valkeakoskella on äärimmäisen vaikea tutustua kehenkään, ellei ole sattunut syntymään paikkakunnalla. Ja nekin joihin tutustuu, ovat yleensä toiselta paikkakunnalta muuttaneita ja kärsivät samasta ongelmasta.

19

874

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paikallinen47

      Ala harrastaa jotain, Koskissa on hyvät mahdollisuudet vaikka mihin. Sieltä niitä kamuja sitten löytyy.

    • muualta kotoisin

      Siinä olet kyllä oikeassa, kaikki tuttuni ovat nimittäin tulleet juuri erään harrastuksen kautta.

      • muukalainen kans

        Mitähän sitä rupeis harrastamaan... hmmm:) Onneksi muutamia kavereita on kumminkin löytynyt ihan töistä.


    • oluen ääressä tutust

      Itse olen tutustunut juurikin töissä, harrastuksissa ja baarissa. Missä nyt ihmiset yleensäkin tutustuvat missä tahansa. Olen myös havainnut ns. porttiteorian, kun tutustut yhteen tyyppin, he kutsuvat juhliinsa jonka jälkeen tutustut heidän ystäviinsä jne. Eli tuttujen määrä kasvaa exponentiaalisesti, alku on vaikein. Tsemppiä.

    • Tutu Tutusti

      Miten sitten yleensä tutustuu kehenkään? Menemällä sinne missä on ihmisiä ja ryhtymällä juttusille.

      • kaipaa kotiin

        Hämäläiset on sosiaalisia. Eivät katso kieroon vaikka juttelisit kassajonossa, uimahallin saunassa tai missä vaan. Toista se on muualla...


    • erilainen koskilaine

      Ihan samanlaisia ihmisiä täällä asuu kuin muuallakin, mutta ehkä on helpointa tutustua ihmisiin joilla ei ole paljon kavereita ja halu sitä kautta halu tutustua. Syntyperäisellä ihmisellä on koulujen, harrastusten jne kautta jo valmiiksi paljon ystäviä ja kavereita, sen sijaan muualtamuuttaneilta tällainen verkosto puuttuu, joten ovat kenties avoimempia tutustumaan uusiin ihmisiin.

    • Ei mitenkään

      Minä olen asunut täällä vasta reilut parikymmentä vuotta, niin eihän mulla vielä voikaan ketään tuttuja koskilaisia olla...

      • Riittävästi

        Odottele sitkeästi,minä olen asunut täällä jo reilut neljäkymmentä vuotta,minulla on jo yksi ystävä.


      • Ei mitenkään
        Riittävästi kirjoitti:

        Odottele sitkeästi,minä olen asunut täällä jo reilut neljäkymmentä vuotta,minulla on jo yksi ystävä.

        Mutta onko se sun ystävä alkuperäinen koskilainen... uskallanpa epäillä. Tai sitten olet itse ihan yltiösosiaalinen tapaus...


      • Velkakoskella
        Ei mitenkään kirjoitti:

        Mutta onko se sun ystävä alkuperäinen koskilainen... uskallanpa epäillä. Tai sitten olet itse ihan yltiösosiaalinen tapaus...

        Täällä kukaan yltiösosiaalisten kanssa kaveeraa. Pitää olla tavallinen möllöttäjä että hyväksytään ja sittenkin vaan siinä tapauksessa ettei ole muuttanut akaasta (kirjoitetaan pienellä).


    • surullista

      mäkään en oo löytäny ystäviä täältä, asunut 10 vuotta.. tuttuja on tullut, mut kovasti on ikäeroa ja ei yhteisiä juttuja. Harrastaisin mielelläni jotain mut lapset niin pieniä vielä että ei oikein onnistu kotoa lähteminen ilman muksuja ku mies tekee tooooosi pitkiä päiviä ja lähinnä tunteekin yh-äitinä itseään..joskus oikein masentaa ku ei ole aikuista seuraa..ei ole autoakaan että pääsis lähtemään johonkin noin vaan jos huvittaa.. olen ehkä tyyppivikainenkin.. vaikeasti ystävystyn puolituttujen kanssa jos siihen olisikin tilaisuus.. jotenkin ei osaa enään keskustella ihmisten kanssa.. kai mä sit odotan että lapset kasvaa ja pitää mulle aikuisten seuraa :(

    • Vinetto ville

      Viinakaupan nurkalta löytyy aina mukavaa seuraa pienessä
      pyyhkeessä kun on aina tulee tuttuja.

    • Kalatin

      Pari kuukautta sitten muutin. Siwan kassan kanssa tuun juttuun, mutta muuten aika hiljasta. Ehkä tää tästä, kun kesä tulee..

    • tehdaskaupunginlapsi

      Itse olen alkuperäinen koskilainen ja minun kavereistani/ystävistäni todella moni on muualta tänne muuttaneita. Että kyllä täällä niitäkin on ketkä haluavat tutustua uusiin ihmisiin. Ja olen jopa niitä muualta tulleita tutustuttanut täällä asuviin kaverihini. Se onkin sit aivan toinen juttu miten kemiat toimii ja onko muuten yhteisiä mielenkiinnon kohteita...ym..

    • reivit

      kesällä apianrantaan

    • Äiteex2

      Minä olen asunut muutaman vuoden ja muutaman tutun olen saanut mutta en yhtään kaveria....itsellänikin on lapsia joten tuo lähteminen noin vain ei onnistu....

    • +++0

      Vois lähtee vaikka Musareiden talkooporukkaan tai jotain,kyllä siinä ystävystyy ;)

    • Aborginal

      Odota vaan oven takana, ehkä joku koputtaa kohta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      152
      1313
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1069
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      832
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      808
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      734
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      46
      674
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      61
      581
    Aihe