Ihmisen arvo perustuu siihen miten ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen on ja miten paljon on valmis juoruilemaan, arvostelemaan ja syrjimään muita ihmisiä.
Sosiaalisuus perustuu juoruiluun ja ulossulkemiseen?
akka
6297
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lisättäköön vielä tietynlainen kritiikittömyys, ts. ryhmän paineen alla oman mielipiteen menettäsen jalo taito ja muiden mukana lammasmaisesti meneminen.
Oikeasti ihmisten joukossa _menestyäkseen_ pitää olla ainakin semi-kusipää, jollaisen kanssa en itse ainakaan halua olla liiemmin tekemisissä... Harmi, että ne on niin arvostettuja ja ns hyvät tyypit jyrätty syrjään.
Its eolen päättänyt että aion toimia niin kuin omat arvoni sanovat. Olen luotettava, olen rehellinen. En juoruile tai hauku seläntakana. Kuunnella voin mutta mukaan en lähde. Jos tämä tekee minusta tylsän ja "arvottoma" olkoon se niin. Itse arvostan itseäni ja elän milummin yksin jos todella olen niin poikkeava muista.
Haluaisin lisätä vielä länsimaisen kulttuurin.
Kuten tiedetään Suomenkin systeemi perustuu länsimaiselle kulttuurille.
Eikä tästä voi muuta laittaa, paitsi että: Jos et omaa länsimaisen kulttuurin ihannoimaa vartalomallia, eli et ole atleetikko.
Niin sinut todennäköisesti sivutetaan ja lakaistaan syrjään. Jäät siis yksin.
Yksinäisyys perustuu toisten ihmisten aliarvioimiseen, jatkuvaan mollaamiseen ja katkeruuteen.
Mua tosiaan aliarvioidaan ja mollataan jatkuvasti -> ei tee mieli olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Tarkoitatko sinut