Ydinreaktoreita perävalot näkyy -takuulla

Yle ehtii viimein raportoimaan tästä toisesta Tihangen Belgialaisesta ydinvoimalasta, jossa on nähtävästi löydetty samanlaista säröilyä ydinreaktorin painesäiliössä kuin aikaisemmin raportui Doelin ydinvoimala. Perävalot näkyy -takuun näille ydinvoimaloille on antanut hollantilainen Droogdok Maatschappij-yhtiö 1970 -luvulla. Tarvittaisiinko sellainen sääntö että ydinvoimalan toimilupa pitäisi lopettaa jos ydinreaktorin valmistaja tekee konkurssin?

http://yle.fi/uutiset/ydinvoimalan_reaktorissa_epaillaan_murtumia_belgiassa/6293520

Saamme luultavasti kohta raportoida jälleen uuden syöpäsähkövoimalan lopettamiseta toisen keskusteluaiheen alla. Maailmassa on noin 400 ydinvoimalaa ja jos niiden lopettamisesta uutisoidaan pari ydinreaktoria viikko niin parin vuoden päästä maailma on vapaa kaupallisista ydinreaktoreista! Yes!
578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

70-luku oli hektistä aikaa, ei ollut aikaa tehdä pitkäikäisiä rasitustestejä ydinvoiman kriittisille komponenteille. Piti vain päästä saamaan osuus siitä miljardikakusta, joka oli jaossa, kun kaikkialla maailmassa rakennettiin ydinvoimaa.

Nyt olemme tilanteessa, jossa lähes kaikki toimivat reaktorit on 70-luvun perillisiä, rakennettu 70-80 luvulla. Kenttäkoe ydinvoiman kestävyydelle alkaa loppusuoralla. Pahinta tässä tilanteessa on se, että vanhoista ydinvoimaloista ei haluta luopua. Syynä on montakin asiaa:

-uuden ydinvoimalan rakentaminen olisi liian kallista
-vanhat ydinvoimalat ovat todellisia rahasampoja, pääomakustannukset on jo kuoletettu ja nyt tahkotaan rahaa korkeilla sähkönhinnoilla ja päästökaupalla
-vanhojen ydinvoimaloiden korvaaminen muulla, kuin ydinvoimalla pelottaa
-ydinvoiman purkaminen ja loppusijoitus on yleensä suunnittelematta ja tuntemattomia kustannuksia halutaan siirtää eteenpäin

Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa uskotellaan itselle ja väestölle, että ydinvoimaloiden käyttöaikaa voidaan pidentää ilman merkittävää riskiä. Tämän ajatuksen myyntii hankitaan tekniset konsultaatiot, jotka vahvistavat käyttöluvan jatkamisen turvallisuuden. Tätä näkemystä tukee myös kansalliset valvontaorganisaatiot, jotka ovat järjestään ydinvoimateollisuuden "kumppaneita" ja jotka viimeisenä haluavat laittaa kapuloita ydinvoiman rattaisiin.

Vanhalle ydinvoimalasukupolvelle laskettiin aikoinaan melko korkea riski, yksi vakava onnettomuus 10 000 reaktorityövuotta kohden. Tuo riski ei ottanut huomioon ydinvoimaloiden vanhenemista, eikä etenkään niiden käyttöiän pidentämistä. Varhaisissa riskianalyyseissä ei mm huomioitu neutronirasitusta ydinvoimalan komponenteille.

Maailman ydinvoimaloiden ikärakenne on selkeästi huolestuttavampi, kuin väestön ikärakenne. Kolmasosa toimivista ydinvoimaloista on jo eläkkeellä toinen kolmas saavuttamssa eläkeiän. Veikkaan, että onnettomuusriski on merkittävästi kasvanut.

Äänestä
  • Mitenkä idioottimaisesti Belgiakin on jättäytynyt ydinvoiman panttivangiksi. Sillä ei ole mitään suunnitelmaa sen varalle, että se nyt joutuu sulkemaan kaksi ydinvoimalaa. Eikö tuota olisi ollut mahdollista ottaa huomioon?

    Sama tilanne on muuten kaikkien Euroopan ydinvoimavaltioden kohdalla. Ei ole mitään suunnitelmia sen varalle, että ydinvoimasta jouduttasiin luopumaan ennenaikaisesti. Todennäköisesti ei ole korvaavia suunnitelmia edes pitkälle aikavälille, päätöksiä on lykätty ja ydinvoimaloille on haettu jatkoaikaa. Valtioiden enregiatuotanto on jätetty heikon lenkin varaan.

    Äänestä

Belgian 2 ydinreaktoria, jotka on olleet vuoden seisokissa. otetaan ehkä käyttööm kesällä:

"Belgium to restart nuclear reactors after probe into cracks

Brussels (dpa) – Two large nuclear-power reactors that have been offline for almost a year amid concerns over potential cracks in their core tanks will now reopen, Belgian authorities said Friday.

The country‘s Federal Agency for Nuclear Control said it believes that operations can safely resume, following several rounds of tests.

The GDF Suez energy company has said that the reactors, if allowed to do so, would not restart before June. ,,,"

http://nuclear-news.net/2013/05/18/belgium-to-restart-nuclear-reactors-after-probe-into-cracks/


Pikkusen huvittaa se, että kun uusiutuvien energioiden tuotantoa väitetään "epäluotettavaksi", kun ne ei tuota sähkööä kaiken aikaa, niin ydinvoimaloiden seisokkiaikoja ei muista kukaan: ne kun saattaa olla semmosen 20 vuottakin! :D

Japanissa seisoi maailman suurin ydinvoimala (7 reaktoria, yht. 8GW) noin 2 vuotta turvallisuussyistä. Nytkin Japanissa on käytössä vain 2 reaktoria 50:stä. Fukushiman ydinkatastrofi hävitti 4 ydinreaktoria Japanin silloisesta 54:reaktorista.

Ja yhä kuulee juttuja ydinvoiman luotettavuudesta. .D

Äänestä

Shearon Harris ydinvoimala USA:ssa on jouduttu pysäyttämään samasta syystä, eli reaktorin paineastiassa oli havaittu halkemia/murtumia sekä
korroosiota. Ei ollut ihan viimetingan löytö, niin kuin joskus sattuu, kun osa ensipiiristä on lähes läpisyöpynyt. Tarina ei kerro, onko tässä kyse samasta paineastiavalmistajasta, kuin Belgiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


7+18 kirjoitti:

Yle ehtii viimein raportoimaan tästä toisesta Tihangen Belgialaisesta ydinvoimalasta, jossa on nähtävästi löydetty samanlaista säröilyä ydinreaktorin painesäiliössä kuin aikaisemmin raportui Doelin ydinvoimala. Perävalot näkyy -takuun näille ydinvoimaloille on antanut hollantilainen Droogdok Maatschappij-yhtiö 1970 -luvulla. Tarvittaisiinko sellainen sääntö että ydinvoimalan toimilupa pitäisi lopettaa jos ydinreaktorin valmistaja tekee konkurssin?

http://yle.fi/uutiset/ydinvoimalan_reaktorissa_epaillaan_murtumia_belgiassa/6293520

Saamme luultavasti kohta raportoida jälleen uuden syöpäsähkövoimalan lopettamiseta toisen keskusteluaiheen alla. Maailmassa on noin 400 ydinvoimalaa ja jos niiden lopettamisesta uutisoidaan pari ydinreaktoria viikko niin parin vuoden päästä maailma on vapaa kaupallisista ydinreaktoreista! Yes!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu