Iltalehdestä luettua. Onko kunnanalla oikeus häätää kunnan/kaupungin asunnosta ikänsä elänyt pariskunta, jolle luvattiin, että saatte asua siinä niin kauan kuin talo kestää. Nyt on julkinen esille; uutta pitää saada ja vanhemmat purettua. Mutta hei, ei se niin suoralta kädeltä mene!!!!
Täällä Varsinais_Suomen tienoilta kun asiaa katselee, niin Järvenpäässä todellakin on enemmän tontteja ja tilaa kuin täällä ja rakentakaa ihan muualle kuin vanhojen talojen paikalle. Kunnanisät ajattelemaan asiaa todellakin uudelleen.
Onko kunta ajatellut asukastaan? Onko kunta ajatellut enemmän omia suurituloisia rakennuttajia? Kunnalta odotetaan nyt vastausta.
Viimeinen mahdollisuus on valittaa Suomen presidentille. Presidentillä on kaikki velvollisuus jokaista maansa asukasta kohtaan, toimia niin, ettei maan asukkaalle tule kärsimystä. Hyvä esimerkki aikoinaan oli eräs vanha rouva, joka asusteli täällä Varsinais-Suomen alueella. Hän sai presidentti Kekkoselta talolleen suojeluluvan niin, ettei hänen pikku taloaan purettu valtatien rakennushankkeen takia. Tien suunniteltua kulkureittiä muutettiin niin, että rouvan pikku asunto sai jäädä paikalleen. Tosin tuo valtaväylä kulki sitten ihan seinän vierestä, mutta parempi niin kuin häätö omasta kodista.
Niin kauan, kun olet kunnan asukas, niin sinulla myöskin on oikeus omaan asumiseesi. Sinua ei voida noin vaan häätää sillä perusteilla, että kunta haluaa purkaa vuokraamasi talon tosta noin vaan. Älä anna periksi, vaan tee valituksia ja sinun ei tarvitse lähteä omasta kodistasi, vaikka se on kunnan vuokra-asunto. Ja varsinkin, jos sinulle on, kuten Iltalehdessä luki sanottu:"Saat asua niin kauan kuin talo kestää". Ja talosihan kestää vielä. Nyt on kysymys vain siitä, että kunta tekee rahaa sinun asuntosi paikalle rakennettavilla uusilla rakennuksilla. Raha jyllää ja ihmisistä viiskaks ,Järvenpää HOI!!!!!!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.