Itseni ja Paula Lehtomäen...

Uno Finne-Europaeus kirjoitti:

...ajatuksia, ja vähän Kekkosestakin!

Huomaan, että yritykseni herättää keskustelua avauksellani ”mihin olemme matkalla” oli melko turha. Vain pari asiallista vastausta sain, muut olivat minulle käsittämättömiä vihjailuja kirjoittajan henkilöstä. Se, että otin Paavo Lipposen esimerkiksi henkilöstä, jonka kaltaisia me tarvitsisimme korkeisiin EU-tehtäviin, näkyi muutamia suuresti ärsyttäneen, enemmänkin.

Avaukseni oli varmaan ylipitkä tälle areenalle – kuten joku oli hienovaraisesti huomauttanut – ja palstan sääntöjä tarkemmin tuntematta tein kai väärin laittamalla saman kirjoituksen monille palstoille. Laitan tämän vain tälle saitille, missä sitä oli eniten kommentoitu.

Esille ottamani asia on mielestäni kuitenkin niin tärkeä, että vielä jatkan aiheesta hieman. Ihmettelen, kuinka aihe voi olla monelle täysin vailla mielenkiintoa, kuten joku oli todennut. Onhan kyse asioista, joiden merkitys on hyvin suuri, jo nyt ainakin lähes samaa luokkaa kuin kotimaan politiikan ja niiden merkitys tulee tulevaisuudessa kasvamaan samassa suhteessa kuin kotimaan politiikan merkitys vähenee. Joka ei tätä ymmärrä, hän ei juuri seuraa ympärillämme tapahtuvaa tai ei ainakaan ymmärrä sitä. Jos katsotaan ulos puoluepolitiikan pienestä reiästä, nähdään vain kovin suppealta alueelta, eikä sen perusteella ei pystytä hahmottamaan kokonaisuutta eikä näkemään tulevaisuutta.

Tulevaisuuden hahmottaminen on kyllä vaikeaa, mihin avaustani asiallisesti kommentoinut nimimerkki "liberalismia" aivan oikein kiinnittää huomiota. Havukka-ahon ajattelija viisauden lajeja määritellessään asetti parhaimmaksi niistä kaukoviisauden todeten jotenkin näin, että ”siinä asiat pyritään näkemään edeltäkäsin, jotta tapahtumat eivät tule yllätyksenä”, mutta jatkoi, että ”siinä viisauvenlajissa on vain se huono puoli, että tapahtumat tulevatkin toisenlaisina kuin on ajateltu tai jäävät huvikseen kokonaan tulematta”. Niin se on, mutta silti meidän on tarpeellista ja välttämätöntäkin ajatella tulevaisuutta ja pyrkiä ohjaamaan sen tapahtumia toivomaamme suuntaan.

EU ei ole vielä saanut koko kansamme – ei monenkaan jäsenmaan koko kansan – kannatusta, mutta uskoakseni EU on ja pysyy joka tapauksessa vuosikymmeniä, kenties vuosisatoja. Tämän huomioon ottaen EU:n vastustaminen on turhaa ja vahingollista. Hyödyllistä olisi pohtia EU:n tulevaisuutta vaikkapa minunkin edellisessä kirjoituksessani esittämistäni lähtökohdista, vaikka paljon parempiakin pohjustuksia keskustelulle on esitetty. Olemassa olevaa ei tee olemattomaksi se, että siitä vaietaan. Ja vastustamalla jotakin, mihin vastustuksella ei kuitenkaan voida vaikuttaa, saadaan aikaan vain hämminkiä, epäsopua ja hyödyttömän puuhan itselle tuottamaa mieliharmia, sitä eniten.

Viime EU-vaalien alla ja Paavo Lipposen puheenjohtajaehdokkuuden yhteydessä nähtiin näillä palstoilla ja nähdäkseni eniten juuri keskustalaisten taholta käsittämätöntä käyttäytymistä tärkeässä asiassa. Suorastaan iloittiin siitä, että meidän suomalaisten mahdollisuudet puheenjohtajan paikan saamiseksi kaventuivat eri maiden vaalitulosten myötä. Asiaa katsottiin ahtaasta kotimaisesta puoluepoliittisesta näkövinkkelista ja purettiin patoutunutta kostonhalua ajattelematta seuraamuksia maalle. Aivan väärin ajatellen vastustajaksi mielletyn rattaisiin yritettiin pistää kapuloita, ajattelematta, että ne kolahtelevat myös omille kintuille. Heidän käyttäytymisensä motiivit eivät jääneet hämäriksi, sillä itse he niitä päivästä toiseen herkeämättä esittelivät. Ei ole tarpeen toistaa niitä, sillä niin vastenmielisiä ne tyhmyydessään ja epäisänmaallisuudessaan olivat.

Ajattelin silloin, että jospa Urho Kekkonen vielä eläisi ja olisi voimissaan! Hän jyrähtäisi ja panisi rivinsä kuntoon ja Paavo Lipposen tueksi. Kekkosessa ja Lipposessa on paljon samanlaista. Molemmat ovat tajunneet maailman muutoksen ja kehityksen suunnan muita aikansa johtajia aikaisemmin ja tehneet tajuamastaan johtopäätökset siitä, miten tulee toimia maan ja kansan parhaaksi. He ovat olleet valmiit muuttamaan mielipiteitään ja politiikkansa suuntaa, kun ovat nähneet maan edun sitä vaativan. Lipponen on vain Kekkosta demokraattisempi toimintatavoissaan, mutta aikakin on nyt toinen, kun ei ole enää Neuvostoliittoa. Senkin, että Neuvostoliiton loppu on pian käsillä, tajusi Paavo Lipponen ennen muita nykypoliitikkojamme – aivan, kuten Kekkonen tajusi ensimmäisten joukossa sen, mikä tulee olemaan sodan lopputulos ja Suomen asema sen jälkeen. Ihmettelen, että keskustalaiset eivät ole huomanneet noita analogioita Kekkosen ja Lipposen kesken ja kääntäneet heissä edelleen syvällä olevaa ylivertaisen poliitikon ihailuaan Lipposeen!
Eivät Keskustan johtajat ajattele EU:sta enempää kuin Paavo Lipposestakaan samoin kuin täällä vaikuttavat kentän edustajat, joilla ei liene osaa eikä arpaa keskustan politiikkaan. Esimerkiksi tästä liitän lopuksi muutaman otteen ministeri Paula Lehtomäen puheesta Keskustan viime puoluekokouksessa (puhe kokonaisuudessaan löytyy internetistä, mutta en nyt ”tähän hätään” löydä sen osoitetta). Puhe on siis pidetty ennen EU:n komission puheenjohtajanimityksen ratkeamista:

-------------------------------

Hyvät keskustalaiset,

Pelkään pahoin, että kiinnostuksen puute eurovaaleja kohtaan heijastaa myös sitä asennetta, että olemme edelleen enimmäkseen kiinnostuneita lähinnä kotimaan asioista. Voi olla, että tällainen ajattelutapa kuvaa kohtuullisen hyvin myös tätä salia. Sellaista valintatilannetta vain ei enää ole olemassa, että voisimme valita maailman hulluuksien ja vitsauksien ja toisaalta turvallisen kotokutoisuuden väliltä.

Sekä hyvässä että pahassa pohjoinen reunavaltio nimeltä Suomi on osallinen niissä ilmiöissä ja kehityskuluissa, joita kaukanakin maamme rajoilta tapahtuu. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Euroopan unionista on tullut meille arkista ruisleipää, ehkä välillä jopa pakkopullaa. Elämää on kuitenkin myös unionin ulkopuolella. Me olemme osa sitä elämää ja se meitä. Maailmanlaajuiset ilmiöt luovat sen kehikon, jonka puitteissa kotimaisia ratkaisuja tehdään.

Usein kysytään, jääkö politiikalle roolia globalisaation melskeessä. Politiikan aika ei ole ohi - se vain pakottaa meidät yhteiskunnalliset vastuunkantajat entistä kovempaan työhön. Meidän on pystyttävä tehokkaasti vaikuttamaan eri tasoilla: paikallisesta maailmanlaajuisiin foorumeihin saakka. Tämä vaikuttaminen on mahdollista vain, mikäli ymmärrämme asioiden välisiä vaikutussuhteista ja osaamme toimia aktiivisesti erilaisissa kansainvälisissä yhteyksissä.

- - -

Globaalin yhteisvastuun kantaminen nähdään tänä päivänä myös ns. kovana politiikkana, kyse ei ole mistään hyvän omantunnon ostamisesta. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta koettelevat uhat saavat usein polttovoimaa eriarvoisuudesta ja kurjuudesta. Universaalien ihmisoikeuksien korostaminen, köyhimpien maiden hyvinvoinnin tukeminen sekä niiden integroiminen kansainväliseen taloudelliseen ja poliittiseen vuorovaikutukseen on välttämätön osa tämän päivän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.


Hyvä keskustaväki,

EU:n huippukokouksesta kiirineet tiedot antavat huolestuttavan kuvan unionin päätöksentekokyvystä. Halua ja kyky katsoa kokonaisuuden etua näyttää olevan heikko. Suomen hallitus tekee edelleen työtä sen eteen, että puhemies Lipponen valittaisiin komission johtoon. Puheenjohtajan valintaprosessi on edelleen kesken. Toivottavasti asiassa saadaan tänään ratkaisu.

- - -

Arvoisa puoluekokousväki,

haasteet, joita kotimaan ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä kohtaamme, on tehty ratkaistaviksi. Ratkaisuja ei kuitenkaan löydy, jos keskitymme vain seuraamaan seuraavaa politiikan osavuosikatsausta, teemme politiikkaa gallupien valokeilassa. Kvartaalipolitiikka sopii erittäin huonosti toimintatavaksi etsittäessä ratkaisuja esimerkiksi työllisyyden, peruspalveluiden ja ikääntymisen haasteisiin.

Muutaman kuukauden tai vuoden toimintajänteellä ei voida löytää uusia perusteellisia vaihtoehtoja myöskään tasa-arvokysymyksiin, joihin liittyvä uusi, huolestuttava ilmiö on nuorten naisten lisääntyvä uupumus. Sillä taas on vahva linkitys väestöpolitiikkaan, joka pitkällä aikavälillä on yksi keskeisiä, jollei keskeisin, maamme tulevaisuuskysymys.

Yhä monimutkaistuva yhteiskunta edellyttää poliittisessa päätöksenteossa aikasihtiä, joka ulottuu tuntuvasti pidemmälle kuin vain seuraaviin vaaleihin saakka. Sen vuoksi tarvitaan strategista ja pitkäjänteistä ponnistelua meiltä kaikilta yksilöinä, puolueena kuin koko yhteiskuntanakin.

---------------------------

Eikö olekin hyviä ajatuksia? Ja niin toisenlaisia, kuin keskustalaisina esiintyvien täällä esittämät! Kyllä Keskustalla on vielä toivoa, sillä ei täällä esiintyvä poliittinen kaunaisuus ja ahdaskatseisuus ja niiden aikaansaamat väärät arvostukset ja pätevimpien ihmisten ja tärkeiden asioiden vähättely varmaankaan saa minkäänlaista sijaa puolueen politiikassa, jota johtavat huomattavan avarakatseiset ja koko ajan kehittyvät verraten nuoret ihmiset, kuten Matti Vanhanen ja Paula Lehtomäki. Tuossa toisessa avauksessani totesin, että Olli Rehn ei tule saamaan niin painavaa komissaarin salkkua, minkä olisivat saaneet Paavo Lipponen, Esko Aho tai Sauli Niinistö, ja pysyn edelleen kannassani. Mutta se ei tarkoita sitä, että vähättelisin Rehniä ja hänen mahdollisuuksiaan tulevaisuudessa. Kyllä hänellä aitona liberaalina – tällä saitilla ruma sana – varmaan on tuossa tehtävässään ja muutenkin kansainvälisessä politiikassa kehittyä ja nousta merkittäväksikin vaikuttajaksi, nyt europarlamenttiin valituista keskustalaisista ehdottomasti parhaat mahdollisuudet. Ja uskon, että Rehn myös tulee käyttämään mahdollisuuksiaan toisin Suomen ja Euroopan hyväksi kuin monet muut sinne nyt menneet tai siellä kauemminkin olleet ja itsensä paitsioon ajaneet.

Taas tuli pitkä kirjoitus, mutta kaiken tämän halusin sanoa. Ehkäpä minun ei tarvitse ihan pian jatkaa tästä asiasta ainakaan uudella avauksella.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä