http://takku.net/article.php/20120304233553968
Antti Rautiainen
(Puheenvuoro)
Oli aika, jolloin pyrin ehdottomasti sisältöön ilman mitään muotoa. Sittemmin olen ymmärtänyt, ettei muodosta ja symboleista ei voi päästä eroon, koska ei ole mitään muuta tapaa kommunikoida sisältöä. Tämän vuoksi on pakko yrittää ymmärtää asioiden estetiikkaa, vaikka se on minulle edelleenkin täysin vieras aihe. Mutta joskus on mentävä omalle epämukavuusalueelleen, vaikka se johtaisikin naurunalaiseksi joutumiseen.
Minun olisi pitänyt ymmärtää tämä jo kauan sitten, mutta viimeistään nämä kaksi Timo Hännikäisen kaksi presidentinvaaleja koskevaa kirjoitusta (1, 2) vakuuttivat minut aiheen olennaisuudesta. Toisessa kirjoituksessa Hännikäinen arvioi ehdokkaita, ja tekee päätöksensä yksinomaan muodon perusteella. Ensimmäisessä hän hyökkää Haaviston edustamaa “hyvyyttä” vastaan: “En myöskään halua nähdä sitä hyvien, edistyksellisten ihmisten itsetyytyväistä voitonriemua, joka Haaviston voitosta seuraisi”.
Kiva on hyvän muoto
Kirjoituksessaan Hännikäinen puhuu “hyvyydestä” provosoivasti muotona, ilmeisen tarkoituksellisesti. Mielestäni taas on tärkeää eroitella “hyvyyden” sisältö ja muoto, riippumatta siitä uskommeko me mihinkään objektiiviseen, universaaliin “hyvyyteen”. Mietin edelleen, miksi minun pitäisi kutsua hyvän muotoa, mutta ainakin toistaiseksi olen päättänyt kutsua sitä “kivaksi”.
“Hyvää” ovat maailmanrauha, luonnon monimuotoisuus, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. “Kivaa” ovat pandanallet, muumipeikko, Dalai-Lama ja Pekka Haavisto, ja kaikki muut symbolit jotka edustavat “hyvää”, riippumatta siitä onko näillä symboleilla oikeasti mitään tekemistä edustamiensa asioiden kanssa. “Moraali” on sitä mikä joku yhteisö pitää hyvänä ja oikeana käytöksenä, ja “moralisti” on henkilö joka jankkaa tästä kyllästymiseen asti. Moralistin erityistapaus, jonka moraali yhtyy vallitsevan valtio- ja yhteiskuntajärjestön moraaliin, on “yhteiskunnan tukipilari”, lyhennettynä “tukari”.
Kiva ärsyttää minua varmaan yhtä paljon kuin Hännikäistäkin. Järkeni kuitenkin sanoo, ettei kiva ole aina pahasta. Kiva on pahasta vain silloin, kun se edustaa tekopyhyyttä ja teeskentelyä, ja mahdollistaa ihmisten huijaamisen, harhauttamisen kivan avulla sellaisten asioiden taakse, joissa ei ole mitään hyvää. Käytännön esimerkkejä tästä olen esitellyt taannoisessani kirjoituksessani “Vihreä Sota” . Kivan väärinkäyttö on mielestäni yhä ajankohtaisempi ongelma – propaganda on tuhansia vuosia vanha ilmaisutaidon laji, mutta viimeisten vuosisatojen aikana propagandan taide on ottanut hurjia askeleita eteenpäin. Ihmisten älyllinen kapasiteetti ei ikävä kyllä ole pysynyt tämän kehityksen perässä.
Näin ollen on melko luonnollinen puolustusreaktio, jos kaikki kiva ärsyttää - näin voi jo lähtökohtaisesti ehkäistä huijatuksi tulemista. Osa kivasta ärsyttää vain jossain määrin – tähän kuuluvat esimerkiksi Vartiotorni-lehden kuvasto ja blogit, jotka sisältävät vinkkejä energiansäästöstä ja muista arkipäivän ympäristöteoista. Aivan erityisesti ärsyttävät kivat yritykset edistää eläinten oikeuksia, esimerkiksi rankkaa myötähäpeää aiheuttava heiluminen kaupungilla joksikin eläimeksi pukeutuneena. Vähemmän kiva eläinoikeusestetiikka, kuvat nyljetyistä ketuista ja tehotuotannosta ärsyttävät tosin aivan yhtä paljon.
[koko teksti luettavissa linkin takaa]
Antti Rautiainen
(Puheenvuoro)
Oli aika, jolloin pyrin ehdottomasti sisältöön ilman mitään muotoa. Sittemmin olen ymmärtänyt, ettei muodosta ja symboleista ei voi päästä eroon, koska ei ole mitään muuta tapaa kommunikoida sisältöä. Tämän vuoksi on pakko yrittää ymmärtää asioiden estetiikkaa, vaikka se on minulle edelleenkin täysin vieras aihe. Mutta joskus on mentävä omalle epämukavuusalueelleen, vaikka se johtaisikin naurunalaiseksi joutumiseen.
Minun olisi pitänyt ymmärtää tämä jo kauan sitten, mutta viimeistään nämä kaksi Timo Hännikäisen kaksi presidentinvaaleja koskevaa kirjoitusta (1, 2) vakuuttivat minut aiheen olennaisuudesta. Toisessa kirjoituksessa Hännikäinen arvioi ehdokkaita, ja tekee päätöksensä yksinomaan muodon perusteella. Ensimmäisessä hän hyökkää Haaviston edustamaa “hyvyyttä” vastaan: “En myöskään halua nähdä sitä hyvien, edistyksellisten ihmisten itsetyytyväistä voitonriemua, joka Haaviston voitosta seuraisi”.
Kiva on hyvän muoto
Kirjoituksessaan Hännikäinen puhuu “hyvyydestä” provosoivasti muotona, ilmeisen tarkoituksellisesti. Mielestäni taas on tärkeää eroitella “hyvyyden” sisältö ja muoto, riippumatta siitä uskommeko me mihinkään objektiiviseen, universaaliin “hyvyyteen”. Mietin edelleen, miksi minun pitäisi kutsua hyvän muotoa, mutta ainakin toistaiseksi olen päättänyt kutsua sitä “kivaksi”.
“Hyvää” ovat maailmanrauha, luonnon monimuotoisuus, tasa-arvo ja suvaitsevaisuus. “Kivaa” ovat pandanallet, muumipeikko, Dalai-Lama ja Pekka Haavisto, ja kaikki muut symbolit jotka edustavat “hyvää”, riippumatta siitä onko näillä symboleilla oikeasti mitään tekemistä edustamiensa asioiden kanssa. “Moraali” on sitä mikä joku yhteisö pitää hyvänä ja oikeana käytöksenä, ja “moralisti” on henkilö joka jankkaa tästä kyllästymiseen asti. Moralistin erityistapaus, jonka moraali yhtyy vallitsevan valtio- ja yhteiskuntajärjestön moraaliin, on “yhteiskunnan tukipilari”, lyhennettynä “tukari”.
Kiva ärsyttää minua varmaan yhtä paljon kuin Hännikäistäkin. Järkeni kuitenkin sanoo, ettei kiva ole aina pahasta. Kiva on pahasta vain silloin, kun se edustaa tekopyhyyttä ja teeskentelyä, ja mahdollistaa ihmisten huijaamisen, harhauttamisen kivan avulla sellaisten asioiden taakse, joissa ei ole mitään hyvää. Käytännön esimerkkejä tästä olen esitellyt taannoisessani kirjoituksessani “Vihreä Sota” . Kivan väärinkäyttö on mielestäni yhä ajankohtaisempi ongelma – propaganda on tuhansia vuosia vanha ilmaisutaidon laji, mutta viimeisten vuosisatojen aikana propagandan taide on ottanut hurjia askeleita eteenpäin. Ihmisten älyllinen kapasiteetti ei ikävä kyllä ole pysynyt tämän kehityksen perässä.
Näin ollen on melko luonnollinen puolustusreaktio, jos kaikki kiva ärsyttää - näin voi jo lähtökohtaisesti ehkäistä huijatuksi tulemista. Osa kivasta ärsyttää vain jossain määrin – tähän kuuluvat esimerkiksi Vartiotorni-lehden kuvasto ja blogit, jotka sisältävät vinkkejä energiansäästöstä ja muista arkipäivän ympäristöteoista. Aivan erityisesti ärsyttävät kivat yritykset edistää eläinten oikeuksia, esimerkiksi rankkaa myötähäpeää aiheuttava heiluminen kaupungilla joksikin eläimeksi pukeutuneena. Vähemmän kiva eläinoikeusestetiikka, kuvat nyljetyistä ketuista ja tehotuotannosta ärsyttävät tosin aivan yhtä paljon.
[koko teksti luettavissa linkin takaa]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.