http://takku.net/article.php/2012010822255227
Gabriel Kuhn
Elokuu 2011
Tämä essee kirjoitettiin kesällä 2011, kun Slavoj Žižek oli vetänyt ylleen Leniniä esittävän t-paidan osallistuessaan Lontoossa keskusteluun Amy Goodmanin ja Julian Assangen kanssa. Frontline Clubin järjestämä keskustelu pidettiin 2. heinäkuuta 2011.
Alain Badioun "kommunistinen hypoteesi" nojaa yksinkertaiseen mutta merkittävään vakuuttuneisuuteen: meidän täytyy pystyä kuvittelemaan jotain muuta kuin kapitalismi, ja se käy mahdolliseksi kommunismin käsitteen avulla. Badioun käsitys kommunismista pysyy kuitenkin varsin epämääräisenä. Hän kutsuu sitä "asiaksi, jonka tarkoitus on olla jonkinlainen säätelijä, ei ohjelma".1 Aivan kuten ystävänsä ja kommunistiliittolaisensa Slavoj Žižek, Badiou pitää 1900-luvun yrityksiä kommunismin toteuttamiseksi fiaskona. Badiou puhuu jokseenkin pitkäveteisesti "kommunistiseen hypoteesiin läheisesti liittyvistä ilmeisen epäonnistuneista, ajoittain verisistä tapahtumista".2 Kun BBC:n HARDtalkin toimittaja Stephen Sackur kutsui kommunismia "katastrofaaliseksi epäonnistumiseksi", Žižek puolestaan korjasi häntä kutsumalla sitä "täydeksi epäonnistumiseksi".3 Silti sekä Badiou että Žižek ovat suurimpia tähtiä Lontoosta 2009 alkaneessa kommunistikonferenssien sarjassa, joka Badioun sanoin perustuu vakuuttuneisuuteen siitä, että "sana 'kommunismi' voi, ja sen täytyy, nyt saada takaisin positiivinen merkityksensä".4
Lukuun ottamatta nykypäivän anarkismin individualistisia, primitivistisiä ja antivasemmistolaisia suuntauksia, suurin osa anarkisteista - ei vain "anarkistisiksi kommunisteiksi" julistautuneet - ovat samaa mieltä. "Kommunismi" ajatuksena yhteiskunnasta, joka perustuu kilpailun sijaan yhtäläisiin oikeuksiin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen sekä solidaarisuuteen, on lähellä anarkistien enemmistön sydäntä. Badioun näkemys vaikuttaa erityisen houkuttelevalta anarkisteille, koska hän kyseenalaistaa sekä puolueen että valtion. Hän väittää, että "kansalaisyhteiskunnasta erillisen pakkovaltion olemassaolo ei enää vaikuta välttämättömältä: tuottajien vapaaseen yhteenliittymiseen perustuva pitkä uudelleenjärjestäytymisen prosessi tulee kuihduttamaan sen pois."5 Hän lisää: "...valtioperiaate itsessään osoittautui korruptoituneeksi ja pitkällä tähtäimellä tehottomaksi".6 Badiou on sitä mieltä, että "meidän täytyy tarttua haasteeseen ajatella politiikkaa puolueiden tai puolueen kehyksen ulkopuolella, muutenkin kuin alisteisena valtiolle".7 Benjamin Noys on oikeassa, kun hän osoittaa, että "anarkistit voisivat hyvinkin vastata tämän olevan juuri sitä, mitä anarkistit ovat tehneet ainakin kaksisataa vuotta".8 Silti anarkismi vaikuttaa olevan kaukana mistään sellaisesta, mistä Badiou tai Žižek voisivat olla kiinnostuneita.
Badioun "kommunistisessa hypoteesissa" esittämät muutamat nenäkkäät kommentit anarkismista tiivistyvät seuraavassa:
"Tiedämme tänä päivänä, että vapaudellisen politiikan täytyy laittaa piste puoluemallille, tai useiden puolueiden mallille, jotta se voi vahvistaa todeksi politiikan 'ilman puoluetta', mutta kuitenkin luisumatta anarkismin hahmoon, joka ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin kommunistipuolueiden hyödytön kritiikki, tai kaksoisolento, tai varjo..."9
Tällainen kuvaus anarkismista on yksinkertaisesti väärä. Monissa maissa oli aktiivisia anarkistiliikkeitä kauan ennen kommunistipuolueita. Yleinen käsitys anarkismista kommunismin ideologisena "pikkuveljenä" ei myöskään pidä paikkaansa. Ennen kun marxilaiset ja bakuninilaiset ottivat yhteen Kansainvälisen Työmiesten Liiton kongressissa 1872, marxilaisuus ja anarkismi olivat kehittyneet kahdeksi varsin itsenäiseksi suuntaukseksi sosialistisen liikkeen sisällä.
[koko teksti luettavissa linkin takaa]
Gabriel Kuhn
Elokuu 2011
Tämä essee kirjoitettiin kesällä 2011, kun Slavoj Žižek oli vetänyt ylleen Leniniä esittävän t-paidan osallistuessaan Lontoossa keskusteluun Amy Goodmanin ja Julian Assangen kanssa. Frontline Clubin järjestämä keskustelu pidettiin 2. heinäkuuta 2011.
Alain Badioun "kommunistinen hypoteesi" nojaa yksinkertaiseen mutta merkittävään vakuuttuneisuuteen: meidän täytyy pystyä kuvittelemaan jotain muuta kuin kapitalismi, ja se käy mahdolliseksi kommunismin käsitteen avulla. Badioun käsitys kommunismista pysyy kuitenkin varsin epämääräisenä. Hän kutsuu sitä "asiaksi, jonka tarkoitus on olla jonkinlainen säätelijä, ei ohjelma".1 Aivan kuten ystävänsä ja kommunistiliittolaisensa Slavoj Žižek, Badiou pitää 1900-luvun yrityksiä kommunismin toteuttamiseksi fiaskona. Badiou puhuu jokseenkin pitkäveteisesti "kommunistiseen hypoteesiin läheisesti liittyvistä ilmeisen epäonnistuneista, ajoittain verisistä tapahtumista".2 Kun BBC:n HARDtalkin toimittaja Stephen Sackur kutsui kommunismia "katastrofaaliseksi epäonnistumiseksi", Žižek puolestaan korjasi häntä kutsumalla sitä "täydeksi epäonnistumiseksi".3 Silti sekä Badiou että Žižek ovat suurimpia tähtiä Lontoosta 2009 alkaneessa kommunistikonferenssien sarjassa, joka Badioun sanoin perustuu vakuuttuneisuuteen siitä, että "sana 'kommunismi' voi, ja sen täytyy, nyt saada takaisin positiivinen merkityksensä".4
Lukuun ottamatta nykypäivän anarkismin individualistisia, primitivistisiä ja antivasemmistolaisia suuntauksia, suurin osa anarkisteista - ei vain "anarkistisiksi kommunisteiksi" julistautuneet - ovat samaa mieltä. "Kommunismi" ajatuksena yhteiskunnasta, joka perustuu kilpailun sijaan yhtäläisiin oikeuksiin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen sekä solidaarisuuteen, on lähellä anarkistien enemmistön sydäntä. Badioun näkemys vaikuttaa erityisen houkuttelevalta anarkisteille, koska hän kyseenalaistaa sekä puolueen että valtion. Hän väittää, että "kansalaisyhteiskunnasta erillisen pakkovaltion olemassaolo ei enää vaikuta välttämättömältä: tuottajien vapaaseen yhteenliittymiseen perustuva pitkä uudelleenjärjestäytymisen prosessi tulee kuihduttamaan sen pois."5 Hän lisää: "...valtioperiaate itsessään osoittautui korruptoituneeksi ja pitkällä tähtäimellä tehottomaksi".6 Badiou on sitä mieltä, että "meidän täytyy tarttua haasteeseen ajatella politiikkaa puolueiden tai puolueen kehyksen ulkopuolella, muutenkin kuin alisteisena valtiolle".7 Benjamin Noys on oikeassa, kun hän osoittaa, että "anarkistit voisivat hyvinkin vastata tämän olevan juuri sitä, mitä anarkistit ovat tehneet ainakin kaksisataa vuotta".8 Silti anarkismi vaikuttaa olevan kaukana mistään sellaisesta, mistä Badiou tai Žižek voisivat olla kiinnostuneita.
Badioun "kommunistisessa hypoteesissa" esittämät muutamat nenäkkäät kommentit anarkismista tiivistyvät seuraavassa:
"Tiedämme tänä päivänä, että vapaudellisen politiikan täytyy laittaa piste puoluemallille, tai useiden puolueiden mallille, jotta se voi vahvistaa todeksi politiikan 'ilman puoluetta', mutta kuitenkin luisumatta anarkismin hahmoon, joka ei ole koskaan ollut mitään muuta kuin kommunistipuolueiden hyödytön kritiikki, tai kaksoisolento, tai varjo..."9
Tällainen kuvaus anarkismista on yksinkertaisesti väärä. Monissa maissa oli aktiivisia anarkistiliikkeitä kauan ennen kommunistipuolueita. Yleinen käsitys anarkismista kommunismin ideologisena "pikkuveljenä" ei myöskään pidä paikkaansa. Ennen kun marxilaiset ja bakuninilaiset ottivat yhteen Kansainvälisen Työmiesten Liiton kongressissa 1872, marxilaisuus ja anarkismi olivat kehittyneet kahdeksi varsin itsenäiseksi suuntaukseksi sosialistisen liikkeen sisällä.
[koko teksti luettavissa linkin takaa]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.