Miksi jotkut sanovat että syntisyys olisi sama kuin kuolema?
Raamattu sanoo "synnin palkka on kuolema" ei synnin palkka on syntisyys" in palkka on synti
Miksi?
5
52
Vastaukset
Hei
Hiukan oudolta vaikuttavaa terminologiaa suomalaisenkin korvaan.
Pitää aina muistaa joka paikassa kun sanojen kanssa ollaan tekemissä mikä on asiahteys missä sana esiintyy eli mistä siinä on kysymys.
"Syntisyys" sanaa ei pääse oikein tulkitsemaan ellei sitä ole sijoitettu asiayhteyteensä.
Monissa kielissä yksi ainoa sana voi merkitä tusinaa erilaista asiaa riippuen asiayhteydestä eli mistä on kysymys.
"Synneistään" on ihmisellä pelastus katumuksen, sovituksen ja parannuksen kautta armon pariin ja piiriin.
Sanotaan että ihminen menee uusiin maihin ja taivaaseen synneistään pelastuneena mutta ei synneissään eli tilit pitää olla selvät kun armonaika päättyy eli ihmisen elämä päättyy täällä. Ilm 20
yst. jari
yst. jari## Miksi jotkut sanovat että syntisyys olisi sama kuin kuolema? ##
TÄSTÄ SYYSTÄ TIETÄVÄT TITULEERATA SYNTEIHINSÄ KUOLLEIKSI JA KALKITUIKSI HAUDOIKSI
Matt. 23:27
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
Ilm. 3:1
"Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
OMIIN SYNTEIHINSÄ HUKKUU JA KUOLEE ILMAN KRISTUSTA, VAIKKA LUULEE ELÄVÄNSÄ
Joh. 8:24
Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne."
Room. 7:10 :
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
Luuk. 15:24
sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.
Luuk. 15:32
Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'"
VAIN KRSITUKSESSA ELÄMME - ILMAN HÄNTÄ OLEMME KUOLLEITA !
Kristuksessa riippuminen uskon kautta on elämääkin tärkeämpi asia . . .
Room. 8:38
Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Antti- advr.
Kerro miksi adventistien logossa on risti ylösalaisin?
Miksi se on muutenkin pakanallinen ja rikkoo 2. käskyä?
5.Moos.5;13. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne kymmenen käskysanaa; ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun.
14. Ja minun Herra silloin käski opettaa teille käskyt ja säädökset, että te seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne.
15. Ottakaa siis itsestänne tarkka vaari - sillä te ette sinä päivänä, jona Herra puhui teille tulen keskeltä Hoorebilla, nähneet hänestä minkäänkaltaista muotoa -
16. ettette menettele kelvottomasti ettekä tee itsellenne jumalankuvaa, ette minkään muotoista patsasta, ette miehen tai naisen kuvaa,
17. ette maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa, ette taivaan alla lentävän siivekkään linnun kuvaa,
18. ette maassa matelevaisen kuvaa ettekä vesissä maan alla olevan kalan kuvaa;
19. ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.
http://www.youtube.com/watch?v=I6D2H-8UxvM&feature=related- mielikuvitustasi?
Senhän näkee kuka sen mitenkin haluaa nähdä. Sinä haluat nähdä se ylösalaisin, minä taas en näe sitä ylösalaisin vaikka miten tiirailen.
- advr.
mielikuvitustasi? kirjoitti:
Senhän näkee kuka sen mitenkin haluaa nähdä. Sinä haluat nähdä se ylösalaisin, minä taas en näe sitä ylösalaisin vaikka miten tiirailen.
Minä en ole muuta nähnyt kuin minkä sinäkin hoksasit.
Kun asiaa tuntematon tuota katsoo, hän näkee ristin ylösalaisin koska viuhkassa on suoraa sivua oikealla ylhäällä. Kuvan tasapano painottuu niin.
Samoin liitämäni teksti kertoo muuta kuin adventismi opettaa.
Tuohon liittoon Jeesus kuului Israelilaisuutensa kautta.
Me emme kuulu israelilaisuuden liiton kautta vaan uskon kautta Jeesukseen.
Teillä adventtikirkossanne ei ole oikein "pilkut paikallaan".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1881315
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53564
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7560