Ohjeita alkoholistin läheiselle

Tervehdys.
Saattaa olla, että viisastelen, koska koen itse tehneeni jotakin oikein..kirjoitan kuitenkin, jospa toimintatavoissani olisi jotakin käyttökelpoista jollekulle alkoholistin läheiselle.
Omassa perheessäni ei ole ollut alkoholismia, mutta olen läheltä seurannut sukulais- ja ystäväperheitä, joissa alkoholismi on vakava ongelma. Lisäksi olen nyt pitkään (useita vuosia) ollut miehen kanssa, joka oli jo hyvän matkaa alkoholismin tiellä ja nyt ei enää juo.
Ajattelen, että olen ehkä osannut toimia tavalla, joka on auttanut elämään ilman alkoholia.
Seuraavat uskomukset ovat olleet toimintani lähtökohtia:
1) alkoholia käytetään henkisen pahoinvoinnin lievitykseen
2) syyllistämällä, komentamalla, vaatimalla, estämällä ja kontrolloimalla tilanne pahenee
3) en kykene lopettamaan kenenkään juomista, mutta en myöskään ruoki käyttäytymismallia

Olen noudattanut seuraavia tapoja:
1) en pyri estämään juomista millään tavalla
2) en kysele onko juonut vai eikö ole juonut salaa
3) krapulaoireiden ilmaantuessa autan ystävällisesti, mutta naureskelen huonovointisuuden keksityille muille syille ja samalla huumorin varjolla kerron, millä tavalla alkoholi vaikuttaa elimistöön.
4) Kerron olevani huolissani joidenkin peruuttamattomien vaikutusten seurauksista ja havainnoin yhdessä kumppanin kanssa sellaisia ihmisiä, joissa näitä vaikutuksia on havaittavissa
5)Suunnittelen sellaista toimintaa, jossa kumppanini toiminnalla on merkittävä osuus, ja jossa hänen taitonsa tulevat esiin, kerron myös, miksi arvostan hänen mukanaoloaan kyseisessä toiminnassa
6) Jos jokin toiminta estyy tai menee pilalle humala- tai krapulatilan johdosta, kerron harmitukseni syyllistämättä, kuvailen mitä melkein oli, kuinka lähellä se kiva juttu oli, että kenties jo ensi kerralla.. ja jos tyriminen oli vakava-asteista, kerron tapahtuneen ja senkin, että se oli alkoholin aiheuttamaa
7) mitä tahansa selvinpäin tapahtuukin, havaitsen siitä asioita, joissa kumppanini toimi hyvin ja kuinka kivaa oli mainitsematta alkoholista mitään
8) kun huomaan pyrkimyksiä vähentää alkoholin käyttöä, kiinnitän huomion onnistumiseen

En siis tiedä, onko tämä toiminta ollut lopulta se päällimmäinen syy alkoholinkäytön radikaaliin vähenemiseen, mutta siltä varalta, että jollakulla on ihana puoliso jonka haluaa takaisin, tässä olisi yksi ehdotus, joka ainakin yhdessä tapauksessa on toiminut.
695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suosittelen aloituksen kirjoittajalle löylykauhaa perceeseen!

Äänestä
  • Meinaatko, että ohjeeni ovat perseestä, vai onko mahdollista, että reaktiosi voisi johtua keskivaiheen alkoholismin defenssistä...hmm
    Jos ohjeeni ovat perseestä, mielelläni tiedän, mikä mättää sun mielestä.

    Äänestä

Meinaan siinä, että viisastelet. Taas yksi lapseton kasvatusneuvoja.

Äänestä

Kunnon juoppoa ei auta mitkään sun vinkit.
Olen pahoillani.

Äänestä

Silleen ajattelin, että itsehän tuo mies homman teki, mutta minä en ainakaan suostunut pyörittämään sitä rumbaa, jonka olen nähnyt ympärilläni tapahtuvan.
En tehnyt sille sosiaalista tilaa mielestäni.`
Ja tosiaan, ihan kunnon juoppo tämä mies ei vielä ollut, tosin kontrolli oli mennyt, eli kun joi, niin sitä sitten niin kauan kun sitä oli ja mielellään soiteltiin kavereita tuomaan lisää vuorokaudenajasta riippumatta. Töitä tehtiin krapulassa useimmiten, mutta selviäkin päiviä oli seassa, ja aluksi ahdistuneiduuden ja hermostuneisuuden vallassa..Ja jumalattoman väsynyt. Unohdin muuten sanoa, että otin vielä filminpätkääkin sellaisesta kolmannen umpipöhnäpäivän tokkurasta ja näytin miehelle, ohimennen, sen kummemmin kommentoimatta tai merkityksellisiä katseita luomatta.
Mikä sun mielestä voisi toimia paremmin? Eiks kumminkin olis tärkeetä tietää, että joku toimii jollekulle? Jos ei muuten, niin auttaa anakin läheisen voimattomuuden tunteelle, kun sanoutuu irti siitä vahtikoiran ja pystyssäpitäjän roolista.

Äänestä

Hyvin oikealla tavalla olet toiminut. Saahan kanssasi liikkuva mies juoda milloin tahtoo.
Al-Anon yhteisössä alkoholistien läheiset opettelevat käyttäytymään samansuuntaisesti kuin sinä olet tehnyt.

www.al-anon.fi/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nastanäijän kirjoitti:

Tervehdys.
Saattaa olla, että viisastelen, koska koen itse tehneeni jotakin oikein..kirjoitan kuitenkin, jospa toimintatavoissani olisi jotakin käyttökelpoista jollekulle alkoholistin läheiselle.
Omassa perheessäni ei ole ollut alkoholismia, mutta olen läheltä seurannut sukulais- ja ystäväperheitä, joissa alkoholismi on vakava ongelma. Lisäksi olen nyt pitkään (useita vuosia) ollut miehen kanssa, joka oli jo hyvän matkaa alkoholismin tiellä ja nyt ei enää juo.
Ajattelen, että olen ehkä osannut toimia tavalla, joka on auttanut elämään ilman alkoholia.
Seuraavat uskomukset ovat olleet toimintani lähtökohtia:
1) alkoholia käytetään henkisen pahoinvoinnin lievitykseen
2) syyllistämällä, komentamalla, vaatimalla, estämällä ja kontrolloimalla tilanne pahenee
3) en kykene lopettamaan kenenkään juomista, mutta en myöskään ruoki käyttäytymismallia

Olen noudattanut seuraavia tapoja:
1) en pyri estämään juomista millään tavalla
2) en kysele onko juonut vai eikö ole juonut salaa
3) krapulaoireiden ilmaantuessa autan ystävällisesti, mutta naureskelen huonovointisuuden keksityille muille syille ja samalla huumorin varjolla kerron, millä tavalla alkoholi vaikuttaa elimistöön.
4) Kerron olevani huolissani joidenkin peruuttamattomien vaikutusten seurauksista ja havainnoin yhdessä kumppanin kanssa sellaisia ihmisiä, joissa näitä vaikutuksia on havaittavissa
5)Suunnittelen sellaista toimintaa, jossa kumppanini toiminnalla on merkittävä osuus, ja jossa hänen taitonsa tulevat esiin, kerron myös, miksi arvostan hänen mukanaoloaan kyseisessä toiminnassa
6) Jos jokin toiminta estyy tai menee pilalle humala- tai krapulatilan johdosta, kerron harmitukseni syyllistämättä, kuvailen mitä melkein oli, kuinka lähellä se kiva juttu oli, että kenties jo ensi kerralla.. ja jos tyriminen oli vakava-asteista, kerron tapahtuneen ja senkin, että se oli alkoholin aiheuttamaa
7) mitä tahansa selvinpäin tapahtuukin, havaitsen siitä asioita, joissa kumppanini toimi hyvin ja kuinka kivaa oli mainitsematta alkoholista mitään
8) kun huomaan pyrkimyksiä vähentää alkoholin käyttöä, kiinnitän huomion onnistumiseen

En siis tiedä, onko tämä toiminta ollut lopulta se päällimmäinen syy alkoholinkäytön radikaaliin vähenemiseen, mutta siltä varalta, että jollakulla on ihana puoliso jonka haluaa takaisin, tässä olisi yksi ehdotus, joka ainakin yhdessä tapauksessa on toiminut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu