-

www.tv7.fi/vod/player/?program=18733

osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.(Ef.2:7-10)

Jeesuksen Kristuksen ristin kuoleman kautta,Jeesus sovitti kaikki syntimme verellään. Ei ole olemassa sellaista synti paljoutta ettei sitä annettaisi anteeksi."Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. (Room.3) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.(1.Joh.1:9)

"Jeesus sanoi:Minä olen tie,totuus ja elämä,ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Kun uskot Jeesukseen sinulla on iankaikkinen elämä.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.(Room.9)

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.(Joh.3:16)

avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.’(Apt.26:18)


Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.(Tiit.2:11-14)
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

>Jumalan edessä
15.9.2012 18:23

Näinhän se on:
Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti.<

Syntistä juuri kuuleekin.

Siksi lähetti poikansa joka vuodatti verensä syntisten tähden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.,. kirjoitti:

www.tv7.fi/vod/player/?program=18733

osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.(Ef.2:7-10)

Jeesuksen Kristuksen ristin kuoleman kautta,Jeesus sovitti kaikki syntimme verellään. Ei ole olemassa sellaista synti paljoutta ettei sitä annettaisi anteeksi."Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. (Room.3) Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.(1.Joh.1:9)

"Jeesus sanoi:Minä olen tie,totuus ja elämä,ei kukaan pääse Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Kun uskot Jeesukseen sinulla on iankaikkinen elämä.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.(Room.9)

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään joka Häneen uskoo hukkuisi vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.(Joh.3:16)

avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.’(Apt.26:18)


Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.(Tiit.2:11-14)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu