"Suomen adventtikirkon seurakuntalehti Nykyaika kertoo, että kuluva vuosi on ollut kirkon taloudelle vaikea. Ensimmäisen viiden kuukauden tulos on ollut raskaasti tappiollinen ja loppuvuoden näkymätkin ovat talousjohtajan arvion mukaan heikonlaiset.
Talousjohtaja Harri Saarisen mukaan jo useamman vuoden ajan tulot eivät riittäneet kattamaan nykyisen laajuista toimintaa. Hänen mukaansa vuosi vuodelta on haasteellisempaa löytää muita tuloja kattamaan vajetta. Suurimmaksi syyksi tappiolliseen alkuvuoteen talousjohtaja nimeää tulojen ennakoitua heikomman kehityksen lisäksi kiinteistökulujen ylityksen ennalta arvaamattomien korjaustarpeiden vuoksi. Kaiken kaikkiaan adventtikirkon tulos oli alkuvuodesta 150 000 euroa tappiollinen.
Kirkkokunnan talous jakautuu lehden mukaan kymmenyspohjaisiin tuloihin ja menoihin sekä ei-kymmenyspohjaisiin menoihin ja tuloihin. Adventtikirkon maailmanlaajuinen ohjesääntö määrittelee, mihin kymmenysvaroja saa käyttää ja mihin ei. Kymmenysmenot ylittivät vastaavat tulot alkuvuonna 230 000 eurolla. Myöskään muut tulonlähteet eivät ole olleet budjetoidun tasoisia.
Saarisen kertoo Nykyaika-lehden talouskatsauksessaan, että kirkko joutuu loppuvuodesta käyttämään säästöjään sekä myymään omaisuuttaan. Hän toteaa myös aiemmin päätettyjen omaisuuden myyntien osoittautuneen vaikeiksi ja sijoitustoiminnantuottojen jäävän hyvin vaatimattomiksi nykyisestä taloustilanteesta johtuen. Saarinen kertoo kuitenkin uskovansa, että tilanteesta selvitään."
Onko Adventtikirkon yllä kirous?
33
177
Vastaukset
- Oliko huono neuvo?
Tilaanteesta selviää helpolla... poltetaan kaikki käsintehdyt epäjumalat, ..ne, joita ei ole käsin tehty, ne jätetään polttamatta.
Palautetaan seurakunnan veljiltä varastetut vaimot heille takaisin.
Lopetetaan veljeily maailman kanssa,, älkööt seurakunnan jäsenet antako tyttäriään ihmisten pojille ja poikiaan ihmisten tyttärille..sillä siitä seuraa Herran viha.
Poistakoot keskuudestaan kaikki homot ja lesbot, älköötkä ostako mitään muutakaan ostosta , maan kuningailta, kauppamiehiltä, tahi eduskunnalta.
Kumartakoot yksin Herraa Jumalaansa..niin johan kohta on aitat viljaa ja ravintoa pullollaan!- lesken ropo
Jos adventistitohtorit ovat köyhiä niin anna heille lesken roposi sillä muuten varastat Jumalalta!
Sananl. 28:27
Joka köyhälle antaa, se ei puutteeseen joudu; mutta joka silmänsä häneltä sulkee, saa kirouksia paljon. - ei velka kaada, hoid
benkku, eikös olisi sitten aika ottaa huonona aikana matalakorkoista lainaa ja odottaa sitä parempaa aikaa.
Viisas taloudenhoito, se on poikaa.
Meillä naapurissa, eli seurakunnassani on yhdellä paikalliseurakunnalla pankki velkaa enemmän, kuin teidän vuosimiinuksenne. Vieläpä maksamme sen 1000 jäsenestön voimasta pois ajan saattelemana. Velka on kiinteistön remppavelkaa.
Eli asiat on aivan luonnollisia kulunki asioita ja hyvä kun niistä kirjoitellaan.
Seurakuntalaiset osaavat ottaa asioita hoitaakseen.
Meillä voidaan kuukausittain seurakuntakokouksessa koko seurakunnan kanssa seurata velkojen ja tulojen suhdetta.
Nyt tosin menemme - merkkisellä katteella, mutta korot on alhaalla ja sen kanssa pärjätään. - Askon Isku.
lesken ropo kirjoitti:
Jos adventistitohtorit ovat köyhiä niin anna heille lesken roposi sillä muuten varastat Jumalalta!
Sananl. 28:27
Joka köyhälle antaa, se ei puutteeseen joudu; mutta joka silmänsä häneltä sulkee, saa kirouksia paljon.Onhan raamatussa se öljy- astia ihmekin.
ts. elämme uskon kautta Jumalan aikaa myös ajassa. Jos nyt on kullakin vaikeutensa, Herran työ menee eteenpäin.
Velkaa on yhteiskunnassa hieman kaikilla.
Mutta Herran kansa aina pärjää. Maailma vaan luo ihmisille kuvaa, että nämä raamit kun omistaa, olet onnellinen ja rimaa nostetaan yhä korkeammalle.
Se on sitä kulutusyhteiskunnan harhaa ja aivottomuutta.
Siihen narunhyppäämiseen on turha mennä matkaan. Ennemmin pistän sen rahani Herran työhön ja en vaihda autoa turhaan, vaikkapa mainiten näin esimerkkinä.
Huonekalutkin on jostain 1950 luvulta, kokopuuta. Se kestää ja käyttää verhoiljalla tarpeen mukaan, maksaa vaan laadukkaasta kankaasta, joka kestää.
Eli elämää rakentaa vain tarpeen mukaan, ja tarpeellisuuden mukaan, eikä ulkopuolelta asetettujen määreiden mukaan. Siinäpä sitä vapautta ja vapaata ajattelua.
Tämä maa on talletettu tulelle, mitäpä siihen tammea polttamaan, kuin kotimainen koivukalustekin riittää, Iskun tahi Askon nimellä. - faktoja
ei velka kaada, hoid kirjoitti:
benkku, eikös olisi sitten aika ottaa huonona aikana matalakorkoista lainaa ja odottaa sitä parempaa aikaa.
Viisas taloudenhoito, se on poikaa.
Meillä naapurissa, eli seurakunnassani on yhdellä paikalliseurakunnalla pankki velkaa enemmän, kuin teidän vuosimiinuksenne. Vieläpä maksamme sen 1000 jäsenestön voimasta pois ajan saattelemana. Velka on kiinteistön remppavelkaa.
Eli asiat on aivan luonnollisia kulunki asioita ja hyvä kun niistä kirjoitellaan.
Seurakuntalaiset osaavat ottaa asioita hoitaakseen.
Meillä voidaan kuukausittain seurakuntakokouksessa koko seurakunnan kanssa seurata velkojen ja tulojen suhdetta.
Nyt tosin menemme - merkkisellä katteella, mutta korot on alhaalla ja sen kanssa pärjätään.Benkun ja Raamatun mielestä joka on Jumalan henkeyttämä on kirjoitettu: " Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte"
Adventtiseurakunnalla on velkaa. On epäjumalankuvista (jeesus kuvat)velkaa Jumalalle.
On toisesten puolisoiden avioksi ottamisesta runsaasti velkaa esim. veljelle, ja koska veli on Jumalan omaisuutta, niin Jumalalle.
Sitten jotkut on riistäneet hengen lapseltaan jo kohdussa...ja siitä on syntynyt velkaa,
maanpäälle ja taivaisiin ja taivasten taivaisiin. Velkaa siis on, ja korko jumalattoman kallis - pyh!
faktoja kirjoitti:
Benkun ja Raamatun mielestä joka on Jumalan henkeyttämä on kirjoitettu: " Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte"
Adventtiseurakunnalla on velkaa. On epäjumalankuvista (jeesus kuvat)velkaa Jumalalle.
On toisesten puolisoiden avioksi ottamisesta runsaasti velkaa esim. veljelle, ja koska veli on Jumalan omaisuutta, niin Jumalalle.
Sitten jotkut on riistäneet hengen lapseltaan jo kohdussa...ja siitä on syntynyt velkaa,
maanpäälle ja taivaisiin ja taivasten taivaisiin. Velkaa siis on, ja korko jumalattoman kallisbenkku on väärässä.
Kyllä. Adventtikirkko on todellakin kirottu petoslaitos, joka harhauttaa uhrejaan ja riistää näiden rahat sekä mielenterveyden.
T: Iloinen nauraja- typeryytesi ääni.
nauraja menee vaan petospuheineen sinne maailmaan. Ei kristittyjen kohdalla puheesi kolahda mihinkään, jokainenhan näkee kuinka sairas yhteisösi on.
ei niin tyhmä pidä olla, että aina huutaa pää pipinä ja punasena hulluja suustaan.
Tyhmyys elää povessasi, mutta et nämä sitä tajua, kun toistat itseäsi jatkuvasti.
## Onko Adventtikirkon yllä kirous? ##
Kysymys on mielestäni mautonta pilaa, sillä hengellinen toiminta on siunaus, ei kirous. KAIKILLA KIRKOILLA on taloudellisia vaikeuksia nykyajassa, kuten kaikella maailmalla. Ei sekään, että uskovaisella perheellä on taloudellisia vaikeuksia, ole mitenkään kirous, mutta kasvattavainen haaste se voi olla.
Mm. adventistien koulutoiminnasta ja terveyskasvatuksesta TIEDÄMME, että Adventtikrkko on siunaus. Ei ainoa siunaus maallemme, mutta monipuolinen siunaus.
"riistää näiden rahat sekä mielenterveyden"
Tulee mieleen ETRAn julsite: Rahat ja henki. Sillä niin on, että tupakka ja alkoholi ja rahapelit vievät monelta ei-uskovaiselta ja torkahtaneelta uskovaiselta SEKÄ RAHAT ETTÄ HENGEN.- auta sapattisinetti?
Adventismi aiheuttaa suuret luulot itsestään koskien erityisesti adventistipappeja.
Adventismioppien mukaan nuoria pakotetaan nälkää näkemällä syömään oikeaoppista kasvisruokaa verovaroin kustannetussa Toivonlinnassa.
http://www.adressit.com/toivonlinna - mustikkakimara.
auta sapattisinetti? kirjoitti:
Adventismi aiheuttaa suuret luulot itsestään koskien erityisesti adventistipappeja.
Adventismioppien mukaan nuoria pakotetaan nälkää näkemällä syömään oikeaoppista kasvisruokaa verovaroin kustannetussa Toivonlinnassa.
http://www.adressit.com/toivonlinnaÄläpä puhu pehmosia. Täällä "valtion kustantamassa" porukkaa pipittää se, että olisi yksi kasvispäivä viikossa. Kuitenkin puputtavat roskaa koulun ulkopuolella.
Juuri bodari- lehti jonka ostin kertoo, kuinka kasvisrualla ja ravinteilla on hyvä ja positiivinen vaikutus siihen urheiluun. Esim. Bodaus 5/2012 s. 81 Ravitsemus tutkimuksissa on saatu viitteitä, että marjojen polyfenolit paitsi edistävät yleistä terveyttä, myös ylläpitävät suorituskykyä ja nopeuttavat palautumista.
ts. Suorituskykyä ja lihasvoimaa, voimaharjoituksissa, parantaa kehon aineenvaihduntaa. Vaikuttaa sydämen toimintaan säännöllisessä kestävyysharjoituksissa jne..
Eli älkää puhuko läpiä päähänne, .. syökää kaikkea ajatuksella.
Eikös tuo amishienkin homma kerro, mikä oli vasta kirjoitettuna.
Ei pöpejä, ei tauteja, sitä sitä sun tätä, sillä roskaeväsporukan sairauksia.
Ei bodausporukkakaan näe nälkää, väärällä tavalla, mutta väärä ravinto viestittää elimistössä tätä nälkäpuolta, siinä olisi oma kirjoitusaiheensa.
toisaalta, se syöpä,... asia... ja ravinto.. elämäntavat.
amisheissa on syöpä tuntematon asia. että silleen... pöpöpää kirjoittajat, ennakkotarkoitus suuntauksella suuntautuneet asennevammaiset.
Anteeksi adventistit, mutta kun näkee rivienvälistä tuon asennevammaisuuden, se täytyy suoraan sanoittaa, että kaikki lukijat sen ymmärtää.
Ajassa on niinpaljon tietoa jo saatavilla, että nämä pöpöt ampuvat aina itseään otsaan merkiksi asenteestaan. - Terveisin Annu
auta sapattisinetti? kirjoitti:
Adventismi aiheuttaa suuret luulot itsestään koskien erityisesti adventistipappeja.
Adventismioppien mukaan nuoria pakotetaan nälkää näkemällä syömään oikeaoppista kasvisruokaa verovaroin kustannetussa Toivonlinnassa.
http://www.adressit.com/toivonlinnaOlen juuri muutama viikko sitten siirtynyt veaanille ruokavaliolle. Täten sinulle todistan: En näe nälkää. Syön runsaasti kolme kertaa päivässä ja olen laihtunut 2,5 k noiden viikkojen aikana. Voin kertoa sinulle, että olen nyt elämäni huippukunnossa, vatsa toimii ja voimia piisaa, vaikka ikääkin jo on.
Suosittelen kaikille, jotka tahtovat tulla terveeksi vegaania ruokavaliota. Tiedemiehet tietävät, että näin menetellen tulee terveemmäksi, mutta heidän on parempi olla hiljaa, etteivät työt ja tuet mene. Suuri raha ratkaisee terveyden-ja sairaanhoidon suunnan. Kalliit lääkkeet tuottavat enemmän kuin vihannesten syönti, valitettavasti.
Onneksi on vielä järki tallella ja itselläni päätösoikeus tehdä, mitä haluan.
- Tämä on totuus!
Adventtikirkko Suomessa on itse toiminnallaan aiheuttanut kirouksen päällensä.
Jumallattomat pastorismiehet vain etsivät korvasyyhyynsä sopivia ratkaisuja, jotka osoittautuvat tuulen tavoitteluksi, koska Jumala on pois suljettu kokonaan päätöksenteoista.
Ahneus on Adventtikirkon synneistä suurin, koska se johtaa myös väistämättä muihin synteihin.- sen kodin nähnyt.
Voi se olla ahneuden määrittelyssäkin vikapuntarin osaa.
Se, että olisiko puntarisi taivaanMestarin vaakaleimalla leimattu, voin vain asettaa epäilyksen.
Kussakin ajassa mennään monen narusäikketten kanssa eri seurakunnissa ja näitä ahneus- määrite matkaajia on joukossa sun toisessa.
Jos et ole kuormaa kokonaisuudessa hoitamassa, niin turhaa on ahneudesta puhua.
Ensin työmies on palkkansa ansainnut, eikä se estä sinua menemään ilman palkkaa, mutta älä vaadi sitä muilta.
Sana sanoo, että ei pidä puivan härän suuta sulkea.
Myös monen asian hoito vaatii rahaliikennettä, koska se on tätä aikaa.
On vastuut, energialaitoksille, kiinteistöveroista omille tahoille, vesilaitoksille, vakuutusyhtiöille, eläkevakuutuksiin jne. jne.
Eli jokaisen seurakunnan normaaleja kuluja.
Helluntaissa aikoinaan oli näitä saarnamiehiä, jotka viljelivät maata ja sivussa tekivät saarnatyötä. Mutta aika on muuttunut ja huomattu, että näin ei pärjätä enää. Eikä voida vaatia sitä, että pastori tulisi tehtävään ilman palkkaa, sekä kulujenhoitamista, jossa huolehditaan myös sen tulevan eläkkeen maksuista.
ts. turhaa jauhantaa taas...
Anteeksi vaan.
Jaa, tulipa mieleeni tuolta savostapäin ... se maatalonsaarnaaja.
Köyhää oli ja paljon lapsia. Isäntä hoiti pastoraalista kutsumista.
Kunta verottajan muodossa mätkäsi lisäveroja, koska "saarnaajahan" saa sitä
pimeätä tuloa. Köyhästä perheestä vallesmanni haki sitä viimeistä jauhosäkkiä, kun nämä iloiset kuntanaurajat sen halusivat.
Tästä perheestä kertoi eräs jälkipolvi, kuinka rääsyissä he kulkivat ja nälkää näkivät, sillä eihän sillä isällä ollut niitä ylimääräisiä tuloja vaan siitä ainoasta
jauhosäkistä tuli kateellisten naurajien valheen kautta hakijoita vallesmannin muodossa. Ei auttanut valittamiset.
Valtio otti, keisari otti, vaikka ei ollut lupa ottaa.
Mutta tuokin ottaminen on taivaassa nähty ja ne naurajat mittaavat tulevassa tuomiossaan sen, että ottivat nälkäiseltä perheeltä sen viimeisenkin säkin.
Siksi on hyvä, että pastorien suuta ei tukita, vaan maksetaan se palkka, että iloiten kylvävät, niin adventtikirkossakin, kuin muualla.
- jo vain
Joka Israelia siunaa,sitä minä siunaan, sanoo Herran sana.Ehkä Adventistien kannattaisi muuttaa niehkeää suhtautumistaan Israeliin myönteisemmäksi ja kokouksissaan esimerkiksi siunata Israelia.
- että silleen.
jo vain... Annetaan Pyhälle Hengelle työmaa, turhaan tuomitaan, askele kerrallaan valo lisääntyy ja Israel- kysymyksessä ollaan laajalla näköalalla.
Mutta, noilla alueilla kuohunta kertoo siitä, mitä Sana on kirjoittanut.
Täytyy vain nähdä se, mutta näkemättömyydestä, se ei surmaa tuomiolla jos Kristus on sydämessä, on vain tietämättömyyden aika ja sen takia määrätty siunaus puuttuu. Aivankuin Israelissa tarvitaan herätystä joka tulee, tarvitaan muuallakin herätystä, että huomataan asia ja toinen.
- Herran sotilas.
Mitä muuta voidaan odottaa sellaiselta ns. "uskonnolliselta" järjestöltä kuin vääryyksiä ja talouden huonoa hoitoa?
"Kun ei Jumala huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaa vaivaa näkevät.
Adventismissa ko. teksti pitää 100%:sti paikkansa.- Jumala näkee
sinun väärän tuomiosi. Varoitus ylimieliselle "Herran sotilas":lle
Herra näkee sinun ylpeytesi ja toisten uskovaisten halventamisen. Tee parannus, ettei kolahtaisi omaan nilkkaasi!
Aloittajalla ja muutamalla muullakin kirjoittajalla ovat konseptit sekaisin.
Ensinnäkin minkä logiikan mukaan se, että rahaa on paljon olisi siunaus... tai rahan puute kirous? Kun rahat loppuvat, siitähän ne siunaukset alkavat, kun kansa joutuu turvautumaan Herraan rahan asemesta.
Rahan väheneminen on siis hyväksi. Se pakottaa seurakunnan miettimään mihin kannattaa investoida ja mihin ei.
Toinen sekaannus on siinä, että jotkut jatkuvasti puhuvat siitä, kuinka kirkko on jatkuvasti rahan perään. Kerran vuoteen yksi sivu Nykyaika -lehden vajaasta tuhannesta sivusta tuskin on jatkuvaa rahan ahnehtimista. Pastoreiden en ole vuosikymmeniin kuullut puhuvan rahasta.
70 -luvulla vertailin muutaman adventtiseurakunnan ja helluntai- ja luterilaisen ryhmän lahjoja kirkoilleen. Silloin adventistien kolehdit tai vapaaehtoiset lahjat olivat henkeä kohti jonkuverran vähän suurempia kuin vertailussa olleessa helluntaiseurakunnassa ja tuntuvasti suurempia kuin luterilaisessa vertailuryhmässä. Valitettavasti minulla ei ole tilastoa siitä, miten asia on nyt, mutta mututuntumalla Adventtikirkko on jäänyt jälkeen muista vapaista kirkkokunnista ja ehkä herätysliikkeistä, vaikka tietenkin lahjat ovat vieläkin jäsentä kohti suurempia kuin kansankirkossa.
Jos kirkko hamuaisi rahaa, sillä ei olisi talousvaikeuksia. Koska se ei enää osaa sitä tehdä, sillä on. Ja hyvä että on, koska, kuten edelle todettiin, tähän rahapulaan kätkeytyy siunaus. :)
Kirkkojen lahjatilastot antaisivat muuten hyvän tutkimusaiheen jonkun gradulle... vaikka ei täällä taida sen ikäisiä olla lukijakunnassa, silloin olisi mahdollista mutun sijaan puhua faktoista.
Kai- SDA bisnekset
Sionulla on jonkinlainen kuva kuinka monessa bisneksessä SDA-kirkko on mukana.
SDA bisneksien liikevaihto pyörii tähtitieteellisissä summissa.
Paljonko on USA:ssa liikevaihto SDA:n yksityissairaaloissa? - siunaus vai kirous
Kai A elää haavemaailmassaan ellenismissä kun kehuu rinta kaarella neljäkymmentä vuotta sitten adventistit olivat kaikista parhaimpia kymmenysten maksajia.
Myös Kai A voi tehdä parannusta ulkokultaisuudestaan ja haaveluistaan.
Adventikirkossa on myös havaittu ahneutta ja ulkokultaisuutta.
2. Piet. 2:14
heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia. SDA bisnekset kirjoitti:
Sionulla on jonkinlainen kuva kuinka monessa bisneksessä SDA-kirkko on mukana.
SDA bisneksien liikevaihto pyörii tähtitieteellisissä summissa.
Paljonko on USA:ssa liikevaihto SDA:n yksityissairaaloissa?Oma kantani on, ettei kirkko ei mitään liikelaitoksia tai muitakaan laitoksia tarvitsisi ja että ne pikemminkin häiritsevät kuin tukevat kirkon varsinaista missiota.
Tähtitieteellisiä nämä laitokset eivät ole. Amerikkalaiset adventistisairaalat on eriytetty itsenäiseksi voittoa tuottamattomaksi yritykseksi nimeltä Adventist Health, joka operoi noin noin 40 laitosta 10 osavaltiossa. Suurimmat kaiketi Floridassa ja Kaliforniassa. Lisäksi on pikkuyksiköitä toista sataa. Kunnon sairaaloita näistä lienee alle 20, joissa potilaspaikkoja noin 3000 ja mukana on muutamia klinikoita ja palvelutaloja. Työntekijöitä on vähän yli 40000 ja vuotuinen liikevaihto jossakin runsaan 5 miljardin euron paikkeilla. Yritys ei ole osa adventtikirkon organisaatiota.
Tätä voisi verrata vaikkapa suomalaisen HUSin operaatioon jolla on 19 sairaalaa noin 3000 potilaspaikkaa ja runsaat 20000 työntekijää ja vajaan 2 miljardin liikevaihto. Vertailu ontuu, koska HUS ei operoi tavallisia terveyskeskuksia kuten Adventist health eikä palvelutaloja tai muita vastaavia. Jos oikein muistan Adventist Health sairaaloissa työntekijöitä on alle 20000.
Adventist health on määritelty voittoa tuottamattomaan statukseen amerikkalaisessa verojärjestelmässä. Säilyttääkseen tämän statuksen se joutuu sijoittamaan tuottonsa laitostensa ylläpitoon ja kehittämiseen. Verojärjestelmä ei mahdollista suurten voittojen tuottamista omistalle, eli Adventtikirkolle. Toisaalta tämä järjestely estää sen, että amerikkalaisen sairaalabusineksen suuret riskit lankeaisivat kirkon maksettavaksi. Adventist health elää siis omaa elämäänsä, heittää joskus muutaman maapähkinän kirkolle ja saattaa väliin ruikuttaa kirkolta rahaa johonkin investointiin. Kirkon normaaleissa suht vaatimattomissa palkkaskaaloissa olevien kauhuksi Adventist health maksaa miljoonapalkkoja johtajilleen.
Adventist health perustettiin 1980, jolloin oli vaara, että jotkut kirkon sairaaloista saattaisivat mennä konkurssiin ja mahdollisesti veisivät mukanaan koko kirkon konkurssiin (sairaalainvestoinnit ovat kalliita ja amerikkalaiset terveysalan vastuut suuria). Adventist health on onnistunut sikäli, että se on tätä nykyä suht vakavarainen ja sen juuri liikkeelle laskema 300 miljoonan dollarin velkakirjalaina sai Moodyn Aa3 luokituksen.
Mitään autuutta tämä business ei siis kirkolle ole tuonut. Itse asiassa yksi kirkon yksiköistä (Arizonan piirikunta) haastoi Adventist healthin oikeuteen, koska kun piirikunnan omistama sairaala liitettiin Adventist healthiin, Adventist health sulki sairaalan, myi kiinteistön, laittoi rahat omaan laariinsa ja teki rahalla investointeja muihin sairaaloihin tai osti uusia sairaaloita muualta. Piirikunta hävisi.
Adventist health on suurin yksityinen terveyspalvelujen tuottaja Yhdysvalloissa. Kirkon kannalta se on käenpoika, joka pilaa pesää enemmän kuin auttaa. Osin syynä on se, että amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä on, mitä on.
Adventtikirkollahan on vielä myös kunnon sairaaloita kehitysmaissa. Rahaa nekään eivät tuota, päinvastoin. Jos oikein muistan, yli 40% (85000) kaikista adventtikirkon palkkalistoilla olevista runsaasta 200.000 ihmisestä on terveydenhoidossa, 28% kouluissa (56000) ja alle 10% pastoreina tai muussa hengellisessä työssä (20000).
Kai- pyh!
siunaus vai kirous kirjoitti:
Kai A elää haavemaailmassaan ellenismissä kun kehuu rinta kaarella neljäkymmentä vuotta sitten adventistit olivat kaikista parhaimpia kymmenysten maksajia.
Myös Kai A voi tehdä parannusta ulkokultaisuudestaan ja haaveluistaan.
Adventikirkossa on myös havaittu ahneutta ja ulkokultaisuutta.
2. Piet. 2:14
heidän silmänsä ovat täynnä haureutta eivätkä saa kylläänsä synnistä; he viekoittelevat horjuvia sieluja, heillä on ahneuteen harjaantunut sydän; he ovat kirouksen lapsia.Sinussa on havaittu valhehenki.
Haaveita ja ulkokultaisuutta lienee pilvin pimein. Myös allekirjoittaneella. Se on viisas mies, joka tietää, miten läskistä ja farisealaisuudesta pääsee eroon. Ahneus kuitenkin adventtikirkon kuvauksena hymyilyttää... ehkä hymy hyytyisi, jos joku kertoisi vaikkapa viimeisen viiden vuoden ajalta esimerkkejä rahanpyytämisestä, mitä ei aiemmista pyynnöistä huolimatta ole näkynyt.
Parannusta tietenkin tulee aina tehdä. Myös minun. Siitä en ole varma, pitääkö neljänkymmene vuoden takaisia moneen kertaan katua. Ajat ovat muuttuneet, kirkkokin on muuttunut (ainakin vähän - niin uskomattomalta kuin se kuullostaakin), vain valittajat taitavat olla entisellään. :)
Kai- Peippo Talvi
EGW:n mainitsema kuva lopun ajasta, jossa maallikot päättävät työn lähenee realistisena mahdollisuutena; eli jo nyt palkkapapit voisi tehottomina erottaa kirkosta ja he voisivat hankkiutua "teltantekijöiksi" Paavalia seuraten tai "kirjailijoiksi" kuten Ellen itse....
- pyh!
Puhut potaskaa.
- Mietiskelijä 2012
Jollakin tavalla ei osaa surra Adventikirkon tulevaa konkurssia tai omaehtoista alasajoa ...toisaalta en iloitsekaan siitä, sillä kaiketi "alussa" lienee ollut vilpitön yritys löytää totuus totuuksien joukosta...?
Mutta kaikella on aikansa....ilman Ellenin mielikuvitusta liike olisi jo hajonnut suureen pettymykseen 1844-45....."Taivaallinen Pyhäkköoppi" yms. vei tarua eteenpäin tänne asti....on aika tunnustaa sadun ja lorun loppu?- pyh!
Raamatun totuus eikä Adventtikirkko kaadu mihinkään. Jumala pitää huolen asiastaan, vaikka te kuinka haluaisitte meidät tappaa.
- Tätä mieltä
Monella ihmisellä on tarve kuulua johonkin jengiin. On moottoripyöräjengejä, aivan kuten näitä uususkonnollisia USA:sta lähtöisin olevia jengejä.
Kaikki perustuvat kuitenkin yhdelle ja ainoalle päämäärälle; rahan palvonnalle ja materian keräämiselle ja rauhaa rakastavien ihmisten häirinnälle.
Maailma olisi vielä paljon parempi olinpaikka, jos näitä jengejä ei olisi lainkaan.- pyh!
Puhut täyttä potaskaa.
- Tätä mieltä
Taidat olla "Helvetin enkeli" pyh!, kun väität, että puhuin potaskaa?
En kuitenkaan puhunut mitään ja sen minkä kirjoitin oli todellisesta elämästä.- pyh!
Adventtikirkko ei ole mikään uususkonnollinen jengi. Niin väitit. Se on pilkkaa ja potaskaa.
- Tätä mieltä
Kyllä adventtikirkko harrastaa USA:sta lähtöisin olevaa uususkonnollista jengitoimintaa. Samalla tavalla kalastellaan jäseniä jengiin, kuin esim. moottoripyöräjengit tekevät. Jengistä irtautuminen on myös työlästä ja jopa vaarallista vainoamisen ja uhkailun vuoksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4058859Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1723268- 171744
- 771136
- 761068
- 271055
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641011Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss79975- 55973
- 65920