Mitä missä milloin?

Mille ajanjaksolla mormoonin kirjan tapahtumat sijoittuvat? Miten se on kirjoitettu? Onko ensimmäinen kirja jossain nähtävillä ja minkälaista materiaalia sen kirjoitus aikaan käytettiin? Mielenkiintoista.
40123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

"Mille ajanjaksolla mormoonin kirjan tapahtumat sijoittuvat?"

Fiktio ei sijoitu minnekään todellisessa maailmankaikkeudessa. Mormonit tosin uskottelevat itselleen, että kirjan tapahtumat ovat todellisia ja että ne olisi tapahtuneet ajanjaksolla n. 600 eaa - n. 400 jaa.

"Miten se on kirjoitettu?"

Vetämällä hatusta, kirjaimellisesti ts. Joseph Smith saneli tekstiä tunkemalla päänsä hattuun, johon hän oli laittanut taikakiven tai kaksi.

"Onko ensimmäinen kirja jossain nähtävillä ja minkälaista materiaalia sen kirjoitus aikaan käytettiin?"

Kirjan käsikirjoitus on Community of Christ:n hallussa. Se on kirjoitettu 1800-luvun paperille käsittääkseni musteella. Sittemmin käsikirjoitus painettiin kirjaksi ja tuosta ensimmäisestä painoksesta löytyy valokuvattu versio, jossa siis kaikista sivuista on otettu valokuvat, osoitteesta: http://www.inephi.com/

Äänestä
  • Mahtoiko ketjun aloittaja tarkoittaa niitä kultalevyjä... niitähän ei ole missään... koskaan ollutkaan...

    Äänestä

  • .. .. .. kirjoitti:

    Mahtoiko ketjun aloittaja tarkoittaa niitä kultalevyjä... niitähän ei ole missään... koskaan ollutkaan...

    Kohta Tapsa kirjoittaa, että todistajat näkivät levyt. No, saattoihan Smithillä olla jotain vedenpuhdistuslevyjä (metallisihtejä) tai vastaavia, mutta "kirjoitusta" kukaan silminnäkijä ei pystynyt tulkitsemaan, joten todistusarvo on pyöreä 0.

    Äänestä

  • * kirjoitti:

    Todistajia ja valaehtoisia todistajia riittii 1800-luvulla myös Suomessa.

    Suomalaiset kalastajat ovat todistaneet, että he ovat löytäneet talvinuotasta kohmeisia pääskysiä. Tuohon aikaan kun uskottiin, että pääskyset talvehtivat järven pohjassa. Ihminen näkee sen, mitä ja mihin uskoo.

    Tarkistakaa asia Helsingin yliopiston Kansatieteen laitokselta, jos ette usko.

    Äänestä

  • Torta på torta kirjoitti:

    että nostat tämä pöydälle. Lopuu se ianikuinen vinkuminen Joseph Smithin valaehtoisista vaimoehdokkaista.

    Äänestä

  • On hyvä, kirjoitti:

    että nostat tämä pöydälle. Lopuu se ianikuinen vinkuminen Joseph Smithin valaehtoisista vaimoehdokkaista.

    No hyvä että vihdoin asetat kyseenalaiseksi MK:n "todistajien" lausunnot.

    Äänestä

  • Tack. kirjoitti:

    No hyvä että vihdoin asetat kyseenalaiseksi MK:n "todistajien" lausunnot.

    kyseenalaiseksi valaehtoiset vaimoehdokkaat.

    Äänestä

  • Asetan kirjoitti:

    Mutta et ihmisiä, jotka väittävät nähneensä enkeleitä?????

    Voi syvyyttä!

    Äänestä

  • Asetan kirjoitti:

    kyseenalaiseksi valaehtoiset vaimoehdokkaat.

    Ja jotka todistavat tekstistä, jota eivät osaa lukea!

    Äänestä

Mormonin kirja on lyhennelmä muinaisen kansan muistiinpanoista Se on kultalevyihin kirjoitettu aikakirja, joka kertoo kahdesta suuresta Amerikan mantereella olleesta sivilisaatiosta. Joseph Smith käänsi ja julkaisi osan näiden levyjen sisällöstä Mormonin kirjan nimellä. Jotkut muinaiset kulttuurit ovat kirjoittaneet historioitaan ja aikakirjojaan metallilevyihin, kuten Mormonin kirjakin kirjoitettiin. Mormonin kirjan alussa on lyhyt selostus kirjasta:

MORMONIN KÄDEN
LEVYIHIN
KIRJOITTAMA KERTOMUS
OTETTU NEFIN LEVYISTÄ

1 Se on siis lyhennelmä Nefin kansan ja myös lamanilaisten aikakirjasta. Kirjoitettu lamanilaisille, jotka ovat Israelin huoneen jäännös, ja myös juutalaisille ja pakanoille. Kirjoitettu käskystä sekä profetian ja ilmoituksen Hengen avulla. Kirjoitettu ja sinetöity sekä kätketty Herran huomaan, jotteivät ne tuhoutuisi — tullakseen julki Jumalan lahjan ja voiman avulla käännettäväksi. Moronin käden sinetöimä ja Herran huomaan kätketty, tullakseen julki oikeana aikana pakanoiden avulla. Käännös Jumalan lahjan avulla.
2 Myös lyhennelmä Eterin kirjasta, joka on aikakirja Jeredin kansasta, joka hajotettiin, kun Herra sekoitti ihmisten kielen, kun he rakensivat tornia päästäkseen taivaaseen; osoitukseksi Israelin huoneen jäännökselle, kuinka suuria Herra on tehnyt sen isien hyväksi ja jotta se tuntisi Herran liitot, jottei sitä hylätä ikiajoiksi; ja myös juutalaisten ja pakanoiden saamiseksi vakuuttuneiksi siitä, että JEESUS on KRISTUS, IANKAIKKINEN JUMALA, joka ilmoittaa itsensä kaikille kansoille. Ja nyt, jos siinä on virheitä, ne ovat ihmisten erehdyksiä; älkää siis tuomitko sitä, mikä on Jumalasta, jotta teidät havaittaisiin tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä.

Jokainen vakavasti tutkiva vol saada varmuuden, että Mormonin kirja on toinen todistus Kristuksesta. Sellainen todella tarvitaan, kun nyt Kristuksen jumalallinen olemus on asetettu kyseenalaiseksi. Tässä ovat MAP-kirkon saamat myöhemmät kirjoitukset suomeksi:
http://scriptures.lds.org/fi

Äänestä
  • Ei ole koska se on historiallisesti väärä. On täysin mahdotonta että se olisi voinut olla totta.

    Siinä puhutaan antiikin Rooman veroisesta sivilisaatiosta josta ei ole löydetty lanttiakaan! Sivilisaatiot - varsinkaan suuret - eivät häviä jälkiä jättämättä.

    Lisäksi MK väittää että maapallolla ei ole ollut kuolemaa kuin vasta viimeiset 6000 vuotta. No tämäkin asia on päivänselvä vale!

    Pelkästään valehtelija, imbesilli tai pähkähullu voi väittää saaneensa siitä 'todistuksen'

    Äänestä

  • Saksasta löytyi taas Cesarin aikaiset rauniot, jäljille päästiin sandaalien nastojen löydyttyä. Koska Mormonin kirjan kuvailemista kansoista aletaan tehdä löytyöjä? Ensimmäistäkään muinaislöytöä heistä ei ole.

    Ei ole mahdollista, että Rooman valtakunnan tapainen sivilisaatio katoaa Amerikan mantereella jäljettömiin, jos Euroopassa tehdään vastaavanlaisesta jatkuvasti löytyöjä.

    http://yle.fi/uutiset/saksasta_loytyi_caesarin_aikainen_roomalaislinnoitus/6296343

    Äänestä

kysymysten esittäminen mielenkiintoista? Tämä uusi kyselytunti lienee osa uutta kampanjaa.

Äänestä
  • No sain juuri kirjan haltuuni appiukolta. Joten aika mielenkiintoista. Sitten Googlasin mormonismin ja täällä ollaan.
    Minusta on luonnollista aloittaa kysymyksillä historiasta ja sen alkuperästä.
    Onko tosiaan niin ettei mitään historiallista/argeologista paikkaa jossa on löytöjä mormooninkirjan historiasta?

    Äänestä

  • Norjasta kirjoitti:

    No sain juuri kirjan haltuuni appiukolta. Joten aika mielenkiintoista. Sitten Googlasin mormonismin ja täällä ollaan.

    Ei ole yhtään mitään.

    Ei lantin lanttia eikä rakennuksen rakennusta.

    Eikö olekin aika merkillistä? ;-)

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    Kaikesta mikä on ollut jää jälki, siitä mitä ei ole ollut , ei jää. Muinaisten israelilaisten valtiot olivat paljon pienempiä kuin Mormoninkirjan tarinoiden populaatiot, silti voimme kohta kohdalta, paikka paikalta kaivaa esiin muutaman sadan tai kymmenen tuhannen ihmisen jäljet 3000 vuoden takaa.Nefeistä ja laamanneista ei ole mitään ei jälkiä, ei fyysisiä, ei geneettisiä, ei kielellisiä joilla kaikilla Amerikan asutushistoriaa jäljitetään ja ajoitetaan.

    On täysin mieletöntä väittää että että ei vain vielä ole löydetty tai uskoa että tiede ,sen kaikki haarat ,onnistuvat kaikkialla muualla ,mutta erehtyvät jokainen tässä yhdessä asiassa.

    Nimim. Tapani puhuu usein hengellisestä ymmärtämisestä, tässä tarinassa kaikki on hengellistä, ei koskaan oikeasti tapahtunutta.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Olen aina ihmetellyt tätä "hengellistä ymmärrystä" asiasta joka takuuvarmasti ei ole tosi.

    Mitä ihmeen järkeä siinä on?

    Soisi hengellisten asioiden olla totta, sillä muussa tapauksella uskonnoilla ei olisi mitään virkaa.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Kaikesta mikä on ollut jää jälki, siitä mitä ei ole ollut , ei jää. Muinaisten israelilaisten valtiot olivat paljon pienempiä kuin Mormoninkirjan tarinoiden populaatiot, silti voimme kohta kohdalta, paikka paikalta kaivaa esiin muutaman sadan tai kymmenen tuhannen ihmisen jäljet 3000 vuoden takaa.Nefeistä ja laamanneista ei ole mitään ei jälkiä, ei fyysisiä, ei geneettisiä, ei kielellisiä joilla kaikilla Amerikan asutushistoriaa jäljitetään ja ajoitetaan.

    On täysin mieletöntä väittää että että ei vain vielä ole löydetty tai uskoa että tiede ,sen kaikki haarat ,onnistuvat kaikkialla muualla ,mutta erehtyvät jokainen tässä yhdessä asiassa.

    Nimim. Tapani puhuu usein hengellisestä ymmärtämisestä, tässä tarinassa kaikki on hengellistä, ei koskaan oikeasti tapahtunutta.

    osa Raamatusta on oikeati tahtunutta ja kuinka iso osa hengellisesti tapahtunutta.

    Mikä on kummankin painoarvo sen väittämä suhteen, että Raamattu on Jumalan sanaa.

    Sama älyttömyys koskee Mormonin kirjan väitettä että maapallolla ei ole ollut kuolemaa kuin viimeiset 6000 vuotta.

    Tapani tulee selittämään että vuosi ei olekaan vuosi vaan jotakin vallan muuta :-D

    Jos näin on, niin mitä väliä ylipäätään on koko Mormonin kirjan teksteillä? Samaan lopputulokseen kun voi Tapanin tavalla päästä vaikka lukemalla Cosmopolitania!

    Järki hoi, älä aivan täysin Tapania jätä!

    Äänestä

  • Kuinka iso kirjoitti:

    osa Raamatusta on oikeati tahtunutta ja kuinka iso osa hengellisesti tapahtunutta.

    Mikä on kummankin painoarvo sen väittämä suhteen, että Raamattu on Jumalan sanaa.

    Osa on oikeasti tapahtunut, osasta ei ole näyttöä ja osa on satua.

    Äänestä

  • Kuinka iso kirjoitti:

    osa Raamatusta on oikeati tahtunutta ja kuinka iso osa hengellisesti tapahtunutta.

    Mikä on kummankin painoarvo sen väittämä suhteen, että Raamattu on Jumalan sanaa.

    Monista VT:n henkilöistä kuningas Daavidin kuvioihin ilmestymisen jälkeen löytyy arkelogisesti ajoitettuja todisteita, joten nämä henkilöt voidaan lukea historiallisiksi henkilöiksi. Kielitieteellisin menetelmin on pystytty määrittelemään milloin mitkäkin osat VT:stä on kirjoitettu ja lisätty tarinaan mm. käytetyn alkuperäiskielen ja lainasanojen perusteella ts. mitkä osat tekstistä on kirjoitettu väitettynä ajanjaksona ja mitkä osat on lisäilty tekstiin myöhemmin palvelemaan kirjoitushetken poliittisia tarpeita. Asian syvällisemmin ymmärtämiseen saavuttamiseksi kannattaa tutustua Raamatun kirjoitushistoriaan liittyviin tutkimuksiin ja aloittaa vaikkapa tästä:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Documentary_hypothesis

    Äänestä

  • Kuinka iso kirjoitti:

    osa Raamatusta on oikeati tahtunutta ja kuinka iso osa hengellisesti tapahtunutta.

    Mikä on kummankin painoarvo sen väittämä suhteen, että Raamattu on Jumalan sanaa.

    Summa summarum:

    Raamatussa on paljon todistetusti oikeita historiallisia asioita.

    Mormonin kirja taas on historiallisessa mielessä AIVAN VARMASTI täyttä hevonkukkua - kuten KAIKKI MUUTKIN Smithin sepustukset!

    Eivät Raamattu ja MK ole laisinkaan vertailukelpoisia tämän asian vuoksi.

    Miksi MK olisi "hengellisesti" totta kun se kerran historiallisesti on täyttä humpuukia?

    Mikä on se syy, että Smithiä ylipäätään pitäisi ottaa vähimmäisissäkään määrin vakavasti?

    Omasta mielestäni Smith tekeleineen voidaan hyvillä mielin huuhtoa WC:stä alas!

    Äänestä

  • Norjasta kirjoitti:

    No sain juuri kirjan haltuuni appiukolta. Joten aika mielenkiintoista. Sitten Googlasin mormonismin ja täällä ollaan.
    Minusta on luonnollista aloittaa kysymyksillä historiasta ja sen alkuperästä.
    Onko tosiaan niin ettei mitään historiallista/argeologista paikkaa jossa on löytöjä mormooninkirjan historiasta?

    tapahtumat alkavat Jerusalemista, n. 600 v. eKr.

    Äänestä

  • Mormonin Kirjan kirjoitti:

    tapahtumat alkavat Jerusalemista, n. 600 v. eKr.

    Hölynpölyä ilman ainuttakaan todistetta.

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    Hölynpölyä ilman ainuttakaan todistetta.

    Jerusalemissa oli todistetusti elämää jo 600 eKr

    Äänestä

  • Käsittääkseni kirjoitti:

    Jerusalemissa oli todistetusti elämää jo 600 eKr

    Siksi onkin selvää että sieltä lähdettiin löytämään Amerikka , asuttamaan Australia , katsomaan eskimoja, vierailemaan Savossa .Muuta todistetta ei tarvita, siellä oli elämää, joten ...

    Äänestä

  • Norjasta kirjoitti:

    No sain juuri kirjan haltuuni appiukolta. Joten aika mielenkiintoista. Sitten Googlasin mormonismin ja täällä ollaan.
    Minusta on luonnollista aloittaa kysymyksillä historiasta ja sen alkuperästä.
    Onko tosiaan niin ettei mitään historiallista/argeologista paikkaa jossa on löytöjä mormooninkirjan historiasta?

    Norjassa asuvana varmaan tiedät missä Norjassa on Christianian suuri kaupunki.

    MItä MKn aikakuteen niin Lehi lähti Jerusalemsita juuri ennen kuin se valloitettiin jälleen kerran joskus 500-600 ekr
    Tässä hyvä sivusto joka spekuloi MKn mahdollisena tapahtumapaikkana Väliamerikka. http://www.bmaf.org/
    Muitakin spekulatioita on olemassa. Jotkut uskovat sen alueen olevan Suureten järvien tienoilla. Tuotakin mahdollisuutta käsitellään ko sivustolla. Pieni määrä spekuloi Perun aluetta oikeaksi.
    Tässä mielenkiintoisen kirjan "suomennos". Kirja käsittelee väliamerikan historiaa ja se on kirjoitettu 1700 luvulla jolloin ei vielä kaikkea Mayojen ja muiden kirjoituksia oltu hävitetty. http://mormonismi.blogspot.no/

    Siihen aikaan kun MKta alettiin kirjoittaa käytettiin aasiassa mm metalli levyjä tai niistä tehtiin kääröjä sekä savitauluja ja papyyrusta. Ainoa joka oli pysyvämpää materiaalia oli metalli. MK kirjoitettiin metallilevyille jotka ainakin ulkonäöltään muistuttivat kultaa. Nefi haki myös pronssilevyt Jerusalemista koska ne sisälsivät paljon sellaista tietoa jota Lehin perhe tuli tarvitsemaan.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Siksi onkin selvää että sieltä lähdettiin löytämään Amerikka , asuttamaan Australia , katsomaan eskimoja, vierailemaan Savossa .Muuta todistetta ei tarvita, siellä oli elämää, joten ...

    Ja olihan Arabian niemimaalla puitakin, joista OLISI VOITU rakentaa laivoja, joilla OLISI VOITU purjehtia Savoon...

    Äänestä

  • Kyllä vain. kirjoitti:

    Ja olihan Arabian niemimaalla puitakin, joista OLISI VOITU rakentaa laivoja, joilla OLISI VOITU purjehtia Savoon...

    Ja pappa-Tunturilla pääsee vaikka kuuhun -pienillä säädöillä.

    Etenkin jos asiaa tutkii "hengellisesti".

    Ei voida todistaa että ei pääse koska emme vielä tiedä kaikkea(!!)

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Norjassa asuvana varmaan tiedät missä Norjassa on Christianian suuri kaupunki.

    MItä MKn aikakuteen niin Lehi lähti Jerusalemsita juuri ennen kuin se valloitettiin jälleen kerran joskus 500-600 ekr
    Tässä hyvä sivusto joka spekuloi MKn mahdollisena tapahtumapaikkana Väliamerikka. http://www.bmaf.org/
    Muitakin spekulatioita on olemassa. Jotkut uskovat sen alueen olevan Suureten järvien tienoilla. Tuotakin mahdollisuutta käsitellään ko sivustolla. Pieni määrä spekuloi Perun aluetta oikeaksi.
    Tässä mielenkiintoisen kirjan "suomennos". Kirja käsittelee väliamerikan historiaa ja se on kirjoitettu 1700 luvulla jolloin ei vielä kaikkea Mayojen ja muiden kirjoituksia oltu hävitetty. http://mormonismi.blogspot.no/

    Siihen aikaan kun MKta alettiin kirjoittaa käytettiin aasiassa mm metalli levyjä tai niistä tehtiin kääröjä sekä savitauluja ja papyyrusta. Ainoa joka oli pysyvämpää materiaalia oli metalli. MK kirjoitettiin metallilevyille jotka ainakin ulkonäöltään muistuttivat kultaa. Nefi haki myös pronssilevyt Jerusalemista koska ne sisälsivät paljon sellaista tietoa jota Lehin perhe tuli tarvitsemaan.

    MItä MKn aikakuteen niin Lehi lähti Jerusalemsita juuri ennen kuin se valloitettiin jälleen kerran joskus 500-600 ekr

    Mormonikirjan Lehi ja Nefi ovat fiktiohahmoja - mitään todisteita ei ole koskaan löytynyt mistään mormonikirjan heimoista, suvuista, henkilöistä, vaelluksesta tai kirjassa kerrotuista tapahtumista. Mormonikirja on täysin FIKTIOON perustuva romaani, jonka Joseph Smith 'kirjoitti' 1800-luvulla rikastuakseen.

    Äänestä

Mormonin kirja on sekava sekoitus Vanhaa ja Uutta estamenttia, joiden tekstilainaukset vilahtevat Mormonin kirjassa aivan päättömästi, erilaisissa asiayhteyksissä, kuin ne Raamatussa ovat.
Henkilökohtaisesti en usko, että Joseph Smith olisi itse kyennyt kirjoittamaan moisen mielikuvituheppa -opuksen. Apuvoimia on tullut "rajan takaa".

Äänestä
  • En ihmettelisi '"rajan takaa" tullutta apua. Hiljattain palstalla oli katsottavissa materiaalia mormonien temppelitoimituksista. Vainajien puolesta kasteiden toimittaminen on hyytävää katsottavaa. Mormonit jopa uskovat, että vainajahenget saattavat saapua paikalle ottamaan vastaan "sijaistoimituksia".

    Tuollaisista vainajien kanssa puliveivaavista "temppelirituaaleista" saa sielullensa vahingon, paljon vähemmästäkin.

    Äänestä

  • Luterilainen kirjoitti:

    En ihmettelisi '"rajan takaa" tullutta apua. Hiljattain palstalla oli katsottavissa materiaalia mormonien temppelitoimituksista. Vainajien puolesta kasteiden toimittaminen on hyytävää katsottavaa. Mormonit jopa uskovat, että vainajahenget saattavat saapua paikalle ottamaan vastaan "sijaistoimituksia".

    Tuollaisista vainajien kanssa puliveivaavista "temppelirituaaleista" saa sielullensa vahingon, paljon vähemmästäkin.

    ei kannata yleistää ...

    Äänestä

  • Riippuu sielusta, kirjoitti:

    ei kannata yleistää ...

    2 Piet 2:1
    Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

    1 Joh 4:1
    Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    Koko mormonismi ja sen temppelitoimitukset on väärän profeetan aikaansaannosta. Voiko sellaisesta seurata hyvää kenellekään? Sielu kuin sielu on vaarassa.

    on tuollaista mennyt valehtelemaan, täytyy olla itseään täynnä oleva valheenopettaja.

    Äänestä

  • Kuka sinulle kirjoitti:

    Raamattu. Et taida uskoa siihen?

    Raamatussa ei tehdä eikä kehoteta ketään tekemään mitään temppelitoimituksia vainajien puolesta. Sen sijaan monessa kohdin kehotetaan pysyttelemään erossa vainajahengistä.

    Mikä sinä kuvittelet itse olevasi?

    Äänestä

  • Luterilainen kirjoitti:

    Raamattu. Et taida uskoa siihen?

    Raamatussa ei tehdä eikä kehoteta ketään tekemään mitään temppelitoimituksia vainajien puolesta. Sen sijaan monessa kohdin kehotetaan pysyttelemään erossa vainajahengistä.

    viedäänkin Kristuksen evankeliumia kaikille kansoille, ei rajoitetulle omatekoisten kristittyjen joukolle. Mitähän Isä Jumla on mieltä erottelustasi? Ai niin, sitähän ei voi tietää, koska hän on lakannut kertomasta mitään ihmislapsilleen.

    Äänestä

  • Niin, siellä kirjoitti:

    viedäänkin Kristuksen evankeliumia kaikille kansoille, ei rajoitetulle omatekoisten kristittyjen joukolle. Mitähän Isä Jumla on mieltä erottelustasi? Ai niin, sitähän ei voi tietää, koska hän on lakannut kertomasta mitään ihmislapsilleen.

    Ei teille Jumala puhu yhtään mitään kun kirkon juristit ovat sitä mieltä että "profeetan" on parempi pitää se suu kiinni :-)

    Äänestä

  • Luterilainen kirjoitti:

    Raamattu. Et taida uskoa siihen?

    Raamatussa ei tehdä eikä kehoteta ketään tekemään mitään temppelitoimituksia vainajien puolesta. Sen sijaan monessa kohdin kehotetaan pysyttelemään erossa vainajahengistä.

    Entä nämä kohdat?
    Kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, Joh. 5:25. Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? 1. Kor. 15:29. Kristus saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:18–20. Sitä varten niillekin, jotka ovat kuolleet, on julistettu evankeliumi, 1. Piet. 4:6.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Norjasta kirjoitti:

Mille ajanjaksolla mormoonin kirjan tapahtumat sijoittuvat? Miten se on kirjoitettu? Onko ensimmäinen kirja jossain nähtävillä ja minkälaista materiaalia sen kirjoitus aikaan käytettiin? Mielenkiintoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu