LIITOVALTIO

Joko joku teistä ehkä jo tajuaa, että mihin tässä ollaan menossa "eurokriisin hoidossa". Jos ei, niin sanon sen tässä vielä kerran: LIITTOVALTIO.

Toistan sanomani vielä muutaman kerran, ettei tarvitse tulla sanomaan, ettei sanottu:

LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO
1886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei Länsi-Euroopan tulevaisuutta ratkaista rahalla vaan aseilla.

Koska EU:n kaikilla jäsenvaltioilla on perustuslaki voimassa, rauhanomaista tietä liittovaltioon ei ole. Vai, löytyykö Napoleonille ja Hitlerille seuraaja?

Äänestä

Ranskalaiset ei ikinä luovuta ydinpomminsa laukaisukoodeja Brysselistä käsin näppäiltäväksi. Siksi Ranska ei tule liittovaltioksi sulautumaan ikimaailmassa.

Semmoinen välivaihe tässä on tulossa, että äseuraavat 10 vuotta EU:ssa puhua mussutetaan Liittovaltion tarpeesta, ja yhteisten velkojen tarpeesta.

Että Suomelel ja muille yhteiseksi otettavat Italian ja Espanjan velat tämän kaiken korjaa paremmaksi.

Seuraavat 10 vuotta tuetaan etelän maita, kun ei ne muuten saa talouksiansa kuntoon, ja pohjoisten maiden kustannuksella. EKP:n velkakirjaostokone ei seuraavaan 7 vuoteen pysähdy, kun se nyt liikkeelle polkaistaan.

Äänestä

Hyvin mennään kohti liittovaltiota.

Äänestä
  • https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/849

    Tuo edellä oleva aloite on jo lopetettu ajat sitten, tässä on uusi ja
    tähän pitäisi saada vauhtia, muuten se ei ehdi ,aikaa vain
    puoli vuotta,lähtekää keräämään nimiä,minäkin olin tuossa
    edellisessä joten nyt on toisten vuoro.

    Enkä pääse enää kävelemään mutta näitä viestejä voin lähettää.

    Äänestä

Eurooppaan ei synny liittovaltiota. Siitä pitävät huolen muut kuin suomalaiset, onneksemme. EU:n komissiolta, Merkeliltä ja kouralliselta muita on kadonnut todellisuudentaju, kun ovat saaneet kieriä vallassa liian kauan.

Äänestä
  • Ja huijattu perusteettomin lupauksin. Nyt ei enää poliitikkojen mukaan tarvitse äänestää mistään vaan avoin valtakirja on viedä Suomi jokaiseen liittoon ja maksamaan mitä keksivätkin. "niissä pöydissä joissa asioista päätetään"!! hahhahhaa..hehhehheee...onko hullumpaa kuultu.

    Äänestä

Omaa tarpeen vaatiessa joustavaa valuuttaa ei enää ole ja nyt työntekijät on ainoa mistä voidaan tinkiä enää. Työntekijöille ehdotellaan jo ties mitä leikkuksia palkkoihin, lomiin ja työaikaa pitemmäksi jne kun Euro niminen konkurssivaluutta kusee suoraan duunaria silmään, virkamiehet/poliitikot nostelee vaan omia etujaan ja duunarin pitäisi tinkiä omistaan heidän hyväksi. Sama raha täysin eri kulttuureissa oli emämunaus kansan kannalta, mutta hölmö kansa äänestää samat huijarit jatkuvasti uudestaan valtaan..

Äänestä
  • Nyt pitäisi perussuomalaisten rivit koota yhteen. Tuleva äänestys.

    Jokaiselle, joka miettii kantaansa:
    *Tulisiko isoista yrityksistä yhdistymisien mukaan entistä isompia?
    *Yritetäänkö kauppaa saada maailmankattavaksi?
    *Yritetäänkö saada yhtenäistä rahaa yhä uusiin maihin?

    Vastaisitko edellä oleviin kysymyksiin kyllä? Onneksi olkoon. Olet kokoomuksen kannattaja.

    Äänestä

  • nationalisti kirjoitti:

    Nyt pitäisi perussuomalaisten rivit koota yhteen. Tuleva äänestys.

    Jokaiselle, joka miettii kantaansa:
    *Tulisiko isoista yrityksistä yhdistymisien mukaan entistä isompia?
    *Yritetäänkö kauppaa saada maailmankattavaksi?
    *Yritetäänkö saada yhtenäistä rahaa yhä uusiin maihin?

    Vastaisitko edellä oleviin kysymyksiin kyllä? Onneksi olkoon. Olet kokoomuksen kannattaja.

    Juuri näin. Oikeastaan ihmisten tulisi vastata noihin kysymyksiisi. Siis jokaisen lauseen eteen tulisi laittaa sana MIKSI?

    *Minkä vuoksi yritykset kasvaa entistä isommiksi: Selvä homma. Kaiketi jokainen tajuaa, että on halvempaa tuottaa Afrikalle ruokaa, kuin Zairelle. Hyvää bisnestä.

    *Minä vuoksi tulee niin sanottu maailmankauppasopimus: Selvä homma. Isot yhtiöt voivat ostaa Zairelta esim. t-paidan, minkä myyvät katteella 100% Suomeen. Hyvää bisnestä.

    *Minkä vuoksi yritetään saada sama raha yhä uusiin maihin: Selvä homma. Nykyinen rahajärjestelmä on pyramidihuijaus. Perustappa pankki ja lainaa omaa rahaa 100 yksikköä. Pyydä siitä lainasta takaisin 105 yksikköä. Kysy itseltäsi kysymys: voitko maksaa lainaa ikinä takaisin.

    Äänestä

  • no niin kirjoitti:

    Keskuspankin alasajon 80 luvulla ja nyt valtio omistuksen alasajon takaa löytyy sama sakki . Enemmistö nukkuu .

    Äänestä

  • Venäjä nimitti juuri dosentti Bacmannin viralliseksi
    edustajakseen Suomeen täysillä valtuuksilla johtaa maata.

    Shotsin olympilaisten loppuviikolla Ukraina ja Suomi
    miehitetään.

    Äänestä

Liittovaltio on ratkaisu Euroopan talouskriisiin, samoin kuin vapaa rajoittamaton maahanmuutto EU alueella.

RAJAT AUKI!!!

Äänestä

No niin. Vettä on Vuoksessa juossut ja haluaisin vielä kysyä epäilijöiltä, että ollaanko menossa LIITTOVALTIOON vai ei? Mielestäni ollaan, kuten olin mieltä vuonna 2012.

Mitä mieltä olette?

Äänestä

Veroparatiisien sulkemista ja veropakolaisyritysten verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen laittamista, vaatii vain Suomen Vasemmistoliitto:

http://yle.fi/uutiset/utsjoen_poronhoitoalueilta_etsitaan_timantteja__kylla_tahan_taytyy_jotenkin_puuttua/7259015

Äärioikeisto on raiskaamassa Suomen luontoa ja ihmisiä. PersutKokoomusKepun ahneet veropakolaiseliitin etujenajajat, myyvät kaikki valtion omaisuudet ja suunnittelevat kaivavansa pohjoisen luonnon pelkäksi raiskioksi. Se tuho estetään vain Vasemmistoliittoa äänestämällä.

Äänestä
  • Aika väsynyttä juttua kyllä väännät. Eikö olisi jo aika tehdä jotain mainosmateriaalille?

    Jos joku äänestää, niin olisiko ääni jollekin muulle, kuin liittovaltiolle?

    Äänestä

Ja siitä sitten seuraavana MAAILMANVALTIO MAAILMANVALTIO MAAILMANVALTIO.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

euvostoliitto kirjoitti:

Joko joku teistä ehkä jo tajuaa, että mihin tässä ollaan menossa "eurokriisin hoidossa". Jos ei, niin sanon sen tässä vielä kerran: LIITTOVALTIO.

Toistan sanomani vielä muutaman kerran, ettei tarvitse tulla sanomaan, ettei sanottu:

LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO LIITTOVALTIO

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu