Miten aloittaa suhde jo teini-ikään ehtineen poikansa kanssa

Monestakin eri syystä en ole ollut millään tavalla oman poikani elämässä mukana ja tämä on jo teini. Yksi syy on poistunut ja olen muutenkin mennyt itseeni ja katsonut peilistä silmiini todella syvään. Ei ketään voi haukkua minua enempää tästä asiasta kuin minä itse. Mielettömät itsesyytökset siis, mutta ne eivät auta tätä poikaa millään lailla.

Poika äitinsä mukaan haluaa silti vielä luoda isä-suhteen. Mieletön epäusko itseen, ja varmaan nuo itsesyytöksetkin vaikuttavat, joten olen yrittänyt löytää netistä ohjeita tilanteeseeni. Ei todellakaan löydy, joten jos joku on ollut vastaavassa tilanteessa, niin analysoitko asian vastaukseen? Tarvitsen todella neuvoja, vaikka olen aivan varma että ne unohtuvat ensitapaamisen hetkellä.

Mulla on kaksi tunnustettua lasta, jotka tulevat siis myös saamaan "uuden" velipuolen. Näille olen asian selittänyt ja he ovat myös uteliaita pojasta ja haluavat tämän tavata.
2161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Isän merkitys pojalle.

Psykiatri Martti Paloheimo 1913-2002 kirjoitti isän merkityksestä lapsen elämään kirjassa Kotivammaisuuden synty- suomalaisen lapsuuden haavat Kirjapaja Oy 1999.

Paloheimo kirjoitti osiossa ISÄT sivu 147

Isän olemassaolo, vaikka lyhyenkin ajalta jääneet muistot, sekä pahat, että hyvät, ovat tärkeitä.

Hyvillä muistikuvilla on suuri merkitys vuosikymmeniä myöhemmin, silloin kun tämä poika pitelee omia lapsiaan. Hänen kehonsa muistaa nuo kosketukset. Pienikin hyväily, tukan pörröttäminen ohimennessä ja jopa pelkkä polvella istuminen saattaa palata myöhemmin mieleen kultaisena muistona.
On hämmästyttävää nähdä miten vähän tämäntapaisia kosketuksia tarvitaan pojalle ravinnoksi.

Normaalioloissa kun isä on kotona ja perhe koossa, kohtaavat isä ja pikkupoika toisensa kymmeniä, ehkä satoja kertoja päivässä aamusta lähtien.

Poika näkee, miten isä tervehtii vieraita, miten hän käyttäytyy, kaupungilla, junassa, bussissa, miten hän tervehtii vieraita, miten hän kohtelee ja puhuttelee kaupan myyjää, jne.

Kaiken aikaa siirtyy -lempisanani on "valuu" - jotain isän persoonallisuudesta poikaan silloinkin, kun tämä ei erityisesti opeta poikaansa, eikä edes muista, että poika on siinä lähellään ja hänen käyttäytymistään tarkkailemassa".
____

Äänestä
  • Kiitos tiedoista, olen siis tärkeä vielä hänelle. Mutta miten olisi paras tavata se ensimmäinen kerta`?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


only forward kirjoitti:

Monestakin eri syystä en ole ollut millään tavalla oman poikani elämässä mukana ja tämä on jo teini. Yksi syy on poistunut ja olen muutenkin mennyt itseeni ja katsonut peilistä silmiini todella syvään. Ei ketään voi haukkua minua enempää tästä asiasta kuin minä itse. Mielettömät itsesyytökset siis, mutta ne eivät auta tätä poikaa millään lailla.

Poika äitinsä mukaan haluaa silti vielä luoda isä-suhteen. Mieletön epäusko itseen, ja varmaan nuo itsesyytöksetkin vaikuttavat, joten olen yrittänyt löytää netistä ohjeita tilanteeseeni. Ei todellakaan löydy, joten jos joku on ollut vastaavassa tilanteessa, niin analysoitko asian vastaukseen? Tarvitsen todella neuvoja, vaikka olen aivan varma että ne unohtuvat ensitapaamisen hetkellä.

Mulla on kaksi tunnustettua lasta, jotka tulevat siis myös saamaan "uuden" velipuolen. Näille olen asian selittänyt ja he ovat myös uteliaita pojasta ja haluavat tämän tavata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu