Haaste

Tässä on nyt vatvottu evoluutioteoriaa ja luomista eri kanteilta. Linkkien takaa löytyy molempien suuntien näkemyksiä. Todellisen tieteen nimissä päästään johonkin rajaan asti, mutta siitä eteenpäin joudutaan tekemään oletuksia ja uskomaan (myös evolutionistit).

Ei pidä ajatella niin, että luomisen jälkeen Jumala ei enää koskaan olisi tarttunut historian kulkuun ja että kaiken olisi pitänyt tapahtua aina tieteen tuntemien sääntöjen mukaan. Kaikkivaltias Jumala on toiminut ja toimii edelleen eri tavoin ihmeiden kautta.

Ehdotus teille, jotka epäilette Jumalan olemassaoloa ja Raamatun luotettavuutta:

Haastakaa Jumala!

Ryhtykää rukoilemaan päivittäin. Sanokaa Jeesukselle, että jos Sinä olet olemassa, näytä että Raamattu on totuus. Pyytäkää anteeksi syntejänne. Pyytäkää Jeesus elämäänne.

Lukekaa maailman luetuin kirja Raamattu kokonaan läpi hitaasti ja ajatuksella. Ei ole viisasta torjua Raamattua, jos ette edes ole ikinä lukeneet sitä itse.

Kokeilkaa vaikka ette uskoisi. Lähestykää Jumalaa, niin Jumala lähestyy teitä. "Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan."

Raamatuiksi suosittelen näitä:

1. Authorized King James Version
- englantilainen
- tarkin ja arvostetuin

2. Biblia
- hyvin lähellä King Jamesia
- hiukan vanhahtavaa suomea

3. Raamattu 1933/1938

Kun joku kohta Raamatussa ei oikein avaudu, löytyy apua mm. osoitteesta http://www.blueletterbible.org/. Sieltä voi hakea kyseisen kohdan tai jopa yksittäisen sanan selityksiä.

Osoitteesta http://wwbible.net/ löytyy raamattuohjelmia, joissa on kätevä sanahakutoiminta.

Voit ottaa Jeesuksen vastaan rukoilemalla esimerkiksi näin:

Tarvitsen sinua, Jeesus. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan. Kiitos, että olet kuollut ristillä ja kärsinyt syntieni rangaistuksen puolestani. Avaan tällä hetkellä elämäni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni ja Vapahtajakseni. Kiitos, että olet kuullut rukoukseni, antanut syntini anteeksi ja ottanut minut omaksesi. Kiitos, että nyt kuulun sinulle ja sinä minulle. Opeta minua elämään omanasi. Aamen.
16547
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Kehäpäätelmä
Väitteen johtopäätösten perusteleminen väitteen lähtökohdilla.

* 'Jumala on olemassa, koska Raamattu sanoo niin. Ja Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa, eikä Jumala koskaan valehtele.' - koska väitteen johtopäätöksen eli Jumalan olemassaolon hyväksyminen vaatii ensin lähtöoletuksena Jumalan olemassaolon hyväksymistä, ei väitteellä ole mitään todistusvoimaa."
Raamatulla perusteleminen tuntuu yhdeltä kehäpäätelmältä.

Jotta tiede pitäisi oletusta oikeellisena, niin se pitää olla testattavissa jollain tapaa. Ei tuollaisella testaamattomalla oletuksella ole juuri ollenkaan todistusarvoa; ainakaan tieteen mielestä. Tiede pyrkii todentotta välttämään uskomuksia, koska uskomukset eivät perustu tietoon (jos uskomus perustuisi tietoon, niin se ei olisi uskomista vaan tietämistä). Tämän johdosta tiede usein sanookin näitä "noin" sanoja, koska siinä on tietyt epävarmuustekijät mitkä pitää ottaa huomioon tutkittaessa asioita.

Sinä voisit vastavuoroisesti tutustua tieteenmaailmaan hieman syvemmin. Yrittää tutustumista ilmman ennakkoasenteita; voisit "haastaa tieteen".

Äänestä
  • Kirjoitin:

    Sanokaa Jeesukselle, että jos Sinä olet olemassa, näytä että Raamattu on totuus.

    Siis JOS.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Kirjoitin:

    Sanokaa Jeesukselle, että jos Sinä olet olemassa, näytä että Raamattu on totuus.

    Siis JOS.

    Raamatulla perustelemisen kehäpäätelmä-luonteesta.

    Äänestä

Kun tärkeän valtion hengellinen johtaja sanoo että se joka väittää maata palloksi on ateisti jumalaa vastaan eikä ole lukenut tosi Raamattua, niin mitä sä sanot sille.

(Kotitehtäväx jää arvata kyseinen maa ja johtajana nimi).

Äänestä

on arvostettu vain englannin kielisessä maailmassa, muualla se on yksinkertaisesti väärällä kielellä tehty käännös.

Äänestä

"Ajatelkaa niin kuin minäkin ajattelen, tai minulle ja pastorilleni tulee paha mieli ja itkettää."

Onko Oskari muuten joku raimon tuuraaja?

Äänestä

Vaihtoehdot:

1. Uskon Jumalaan ja hän on olemassa. Saan ikuisen elämän taivaassa.

2. Uskon Jumalaan, mutta hän ei ole olemassa. Elämä oli ehkä synnittömämpää.

3. En usko Jumalaan, eikä hän ole olemassa. Synneistäni ei rangaista.

4. En usko Jumalaan, mutta hän on olemassa. Minut tuomitaan ikuiseen kadotukseen.

Haluatko todella ottaa sen riskin, että vaihtoehto 4 voi toteutua?

Äänestä
  • Niin, uskot jumalaan, mutta väärään sellaiseen. Näitä vaihtoehtoja on ääretön määrä jolloin voittoennusteesi on nolla.

    Ja tietysti vaihtoehto 5:
    En usko jumalaan muttä hän on olemassa. Mutta päästääkseen taivaaseen ei tarvitse uskoa jumalaan vaan a) sinne pääsee automaattisesti. Tai sitten b) sinne pääsyn kriteerinä on jotain muuta... mitä? Näitäkin vaihtoehtoja lukemattomasti

    Äänestä

  • pikku_e kirjoitti:

    Niin, uskot jumalaan, mutta väärään sellaiseen. Näitä vaihtoehtoja on ääretön määrä jolloin voittoennusteesi on nolla.

    Ja tietysti vaihtoehto 5:
    En usko jumalaan muttä hän on olemassa. Mutta päästääkseen taivaaseen ei tarvitse uskoa jumalaan vaan a) sinne pääsee automaattisesti. Tai sitten b) sinne pääsyn kriteerinä on jotain muuta... mitä? Näitäkin vaihtoehtoja lukemattomasti

    Viittaan alkuperäiseen haasteeseen. Pistäkää Raamatun Jumala testiin. Jos Jeesus on olemassa ja Hän osoittaa Raamatun olevan totta, jää jäljelle vain nuo 4 vaihtoehtoa.

    Äänestä

  • "Uskon Jumalaan, mutta hän ei ole olemassa. Elämä oli ehkä synnittömämpää."

    Olen saanut synnille kristityiltä määritelmän, että se on Jumalan tahtoa vastaan toimimista. Jos Jumalaa ei ole, ei ole mahdollista toimia Jumalan tahtoa vastaan. Ergo: ei Jumalaa = ei syntiä.

    Jumalaan uskominen ei muuten tunnu estävän ihmisiä tekemästä näitä "syntejä" juuri mitenkään.

    Äänestä

  • hmh kirjoitti:

    "Uskon Jumalaan, mutta hän ei ole olemassa. Elämä oli ehkä synnittömämpää."

    Olen saanut synnille kristityiltä määritelmän, että se on Jumalan tahtoa vastaan toimimista. Jos Jumalaa ei ole, ei ole mahdollista toimia Jumalan tahtoa vastaan. Ergo: ei Jumalaa = ei syntiä.

    Jumalaan uskominen ei muuten tunnu estävän ihmisiä tekemästä näitä "syntejä" juuri mitenkään.

    Kuinka ateisti sitten määrittelee synnin (väärät teot)? Saako ateisti tehdä mitä vain? Eikö meillä ole lait ja (Jumalan antama) omatunto?

    Jumalan laki on kristitylle määräävämpi kuin ihmisten lait, jos ne ovat ristiriidassa.

    Oletko kuullut nimikristityistä? Eikä kukaan fundamentalistisinkaan kristitty pysty elämään synnitöntä elämää. Siksipä turvaudumme Jumalaan (Jeesus), joka sovitti meidän syntimme.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Viittaan alkuperäiseen haasteeseen. Pistäkää Raamatun Jumala testiin. Jos Jeesus on olemassa ja Hän osoittaa Raamatun olevan totta, jää jäljelle vain nuo 4 vaihtoehtoa.

    "Jos Jeesus on olemassa ja Hän osoittaa Raamatun olevan totta, jää jäljelle vain nuo 4 vaihtoehtoa."

    Eihän siinä jää sitten enää kuin yksi vaihtoehto. Ellei sitten Jeesus tiedäkään oikeaa totuutta tai valehtele tai ellen vain kuvittele Jeesusta todistuksineen.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Kuinka ateisti sitten määrittelee synnin (väärät teot)? Saako ateisti tehdä mitä vain? Eikö meillä ole lait ja (Jumalan antama) omatunto?

    Jumalan laki on kristitylle määräävämpi kuin ihmisten lait, jos ne ovat ristiriidassa.

    Oletko kuullut nimikristityistä? Eikä kukaan fundamentalistisinkaan kristitty pysty elämään synnitöntä elämää. Siksipä turvaudumme Jumalaan (Jeesus), joka sovitti meidän syntimme.

    "Eikö meillä ole lait ja (Jumalan antama) omatunto?"

    Jumalsatu antaa vain ne kymmenen käskyä, mutta ilman niitäkin omatunto on. Muutenhan kaukoidän ihmisillä ei omaatuntoa olisikaan.

    Mutta minun ymmärtääkseni synnin käsite on jotain perinpohjaisesti judeo-kristillistä. Synti on teko josta Raamatun Jumala rankaisee. Useimmat synnit ovat tekoja, joita voitaisi pitää moraalittomina tai ainakin arveluttavina myös ajatusmallissa, joka ei perustu "Jumala rankaisee"-mentaliteettiin. Ihmisyhteisön lait sitovat ihmisyhteisön jäseniä, siis myös ei-uskovia, samoin kuin vanhemmilta peritty, muusta ympäristöstä omaksuttu sekä oman järjen ja logiikan kautta kehittynyt moraali. Ero uskovan ja ei-uskovan moraalissa tuntuu olevan se, millaisia seurauksia moraalittomalla teolla katsotaan olevan. Uskova pelkää rangaistusta, ei-uskova toimii järkensä ja tunteidensa säätelemänä.

    Omatunto voi olla Jumalan antama vain jos Jumala on olemassa. Herää myös kysymys, että jos Jumala on omantunnon lähde, miksi hän ei anna sitä kaikille (psykopaateille)? Jos omatunto on taas geneettinen ominaisuus, on täysin luonnollista että fyysinen kehitysvirhe voi estää sitä toimimasta tai kehittymästä.

    Tämä keskustelu ei enää käsittele tämän palstan aihetta, joten suosittelen pistämään jatkot Ateismi- tai Arvot ja etiikka -palstalle.

    Äänestä

  • pikku_e kirjoitti:

    "Eikö meillä ole lait ja (Jumalan antama) omatunto?"

    Jumalsatu antaa vain ne kymmenen käskyä, mutta ilman niitäkin omatunto on. Muutenhan kaukoidän ihmisillä ei omaatuntoa olisikaan.

    Kymmenessä käskyssä on ne tärkeimmät. Tiivistettynä: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

    Jumala onkin antanut omatunnon kaikille ihmisille, ei vain Raamattuun uskoville.

    Äänestä

  • Oskari kirjoitti:

    Kymmenessä käskyssä on ne tärkeimmät. Tiivistettynä: rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.

    Jumala onkin antanut omatunnon kaikille ihmisille, ei vain Raamattuun uskoville.

    Pitääkö (Jumalan antamaa) omatuntoa noudattaa jos se käskee pistämään pari pilvenpiirtäjää matalaksi? Jumalan käskythän olivat määräävämpi kuin ihmisten?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Oskari kirjoitti:

Tässä on nyt vatvottu evoluutioteoriaa ja luomista eri kanteilta. Linkkien takaa löytyy molempien suuntien näkemyksiä. Todellisen tieteen nimissä päästään johonkin rajaan asti, mutta siitä eteenpäin joudutaan tekemään oletuksia ja uskomaan (myös evolutionistit).

Ei pidä ajatella niin, että luomisen jälkeen Jumala ei enää koskaan olisi tarttunut historian kulkuun ja että kaiken olisi pitänyt tapahtua aina tieteen tuntemien sääntöjen mukaan. Kaikkivaltias Jumala on toiminut ja toimii edelleen eri tavoin ihmeiden kautta.

Ehdotus teille, jotka epäilette Jumalan olemassaoloa ja Raamatun luotettavuutta:

Haastakaa Jumala!

Ryhtykää rukoilemaan päivittäin. Sanokaa Jeesukselle, että jos Sinä olet olemassa, näytä että Raamattu on totuus. Pyytäkää anteeksi syntejänne. Pyytäkää Jeesus elämäänne.

Lukekaa maailman luetuin kirja Raamattu kokonaan läpi hitaasti ja ajatuksella. Ei ole viisasta torjua Raamattua, jos ette edes ole ikinä lukeneet sitä itse.

Kokeilkaa vaikka ette uskoisi. Lähestykää Jumalaa, niin Jumala lähestyy teitä. "Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan."

Raamatuiksi suosittelen näitä:

1. Authorized King James Version
- englantilainen
- tarkin ja arvostetuin

2. Biblia
- hyvin lähellä King Jamesia
- hiukan vanhahtavaa suomea

3. Raamattu 1933/1938

Kun joku kohta Raamatussa ei oikein avaudu, löytyy apua mm. osoitteesta http://www.blueletterbible.org/. Sieltä voi hakea kyseisen kohdan tai jopa yksittäisen sanan selityksiä.

Osoitteesta http://wwbible.net/ löytyy raamattuohjelmia, joissa on kätevä sanahakutoiminta.

Voit ottaa Jeesuksen vastaan rukoilemalla esimerkiksi näin:

Tarvitsen sinua, Jeesus. Tunnustan, että olen tehnyt syntiä sinua vastaan. Kiitos, että olet kuollut ristillä ja kärsinyt syntieni rangaistuksen puolestani. Avaan tällä hetkellä elämäni oven sinulle ja vastaanotan sinut Herrakseni ja Vapahtajakseni. Kiitos, että olet kuullut rukoukseni, antanut syntini anteeksi ja ottanut minut omaksesi. Kiitos, että nyt kuulun sinulle ja sinä minulle. Opeta minua elämään omanasi. Aamen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu