Kun osaamattomuus katoaa, tilalle tulee suoranainen järjettömyys. Sinällään yhteiskunta voi sietää tolkuttomuutta johonkin määrään saakka, mutta sietokyky alenee nopeasti, kun osaamattomuus ulottuu koko valtakuntaa koskevaan päätöksentekoon asti.
Huolestuttavin piirre vallitsevassa päätöksentekokäytännössä on nimenomaan rationaalisuuden puute. Olen jo aikaisemmin puhunut massatyhmyydestä, joka kuvaa hyvin ilmiötä, josta on kysymys. Päätöksenteko ei enää perustu järjenkäyttöön, vaan erilaisiin hysteriaa, hurmoksellisuutta tai massaliikutuksia muistuttaviin irrationaalisiin käyttäytymismuotoihin.
Suoranaista paniikkikäyttäytymistä olemme nähneet euron niin sanotuissa pelastamisyrityksissä, joita on suoritettu sellaisella kiireellä ja vauhdilla, ettei järki ole ehtinyt mukaan ensinkään. Tehtyjen päätösten lainmukaisuuskin on vähintäänkin kysymyksenalainen sen lisäksi, ettei mitään varmaa tietoa päätösten pohjaksi ole ollut olemassa.
On vain syntynyt hirmuinen paniikki ja huuto, että taivas tipahtaa niskaan ellemme tässä ja nyt hyväksy kaikkea sitä mitä meiltä jostakin ylhäältä vaaditaan. Perustelut tehdyille päätöksille ovat olleet lähinnä naurettavia. Ne taas, joiden tehtävä olisi ollut perustella tehdyt päätökset, eivät ole puhuneet eivätkä pukahtaneet. Siis lähinnä asiantuntijat. Mutta näyttää siltä, että osaamattomuus on universaali ilmiö myös asiantuntijapiireissä.
Toinen laaja kokonaisuus koskee valtakunnassa sattuneita hirmutekoja, joiden syyt useinkin ovat vain seuraus älyttömästä ja huonosti tehdystä työstä. Aina kun jokin hirmuteko tapahtuu, päättäjät valtaa sokea paniikinomainen reaktio, jonka mukaisesti syntyy hirveä metakka, touhu ja tohina, jonka yksinomainen tarkoitus on jälleen täysin mielivaltaisten lakien säätäminen tai entisten kiristäminen niin että kansalainen joutuu entistä enemmän viranomaismielivallan alaiseksi. Aina löytyy joku selvitysmies, agentti tai muu takapiru, joka vaatii milloin mitäkin. Enimmäkseen kuitenkin mahdollisuutta tarttua aikaisempaa pitävämmin ottein kiinni kansalaiseen.
Erilainen urkinta, yksityisten tietojen julkisuuteen hölöttäminen ja rankaisemisen määrän lisääminen jonninjoutavista asioista on paisunut käsittämättömyyksiin. Sen sijaan varsinaiset rikolliset saavat tepastella käytännössä lähes ilman mitään kontrollia tai rangaistuksen uhkaa.
Päätöksenteon irrationaalistuminen saa korkeimman muotonsa demokratian muuttumisessa tällaiseksi massatyhmyyttä lähenteleväksi ilmiöksi. Se merkitsee sitä, että päätöksenteko käynnistyy ja ohjautuu sen mukaisesti, mikä ryhmä yhteiskunnassa alkaa huutaa äänekkäimmin ja lukumääräisimmin. Osaltaan myös sen suhteen millä ryhmällä on mahdollisuuksia saada huutonsa kuulumaan. Tässä mielessä keskiöön kohoaa eteläsuomalainen, kapitalistinen media.
Tämän vääristyneen demokratian lopputulemana meillä on köyhtyvä ja eriarvoistuva Suomi, jossa mielivalta ja kyttääminen lisääntyy päivä päivältä. Edes päätöksenteko ei pysy omissa käsissämme, vaan karkaa rahojen myötä yhä kauemmaksi. Lähinnä Keski-Eurooppaan, entisten kommunistien kansoittamalle Euroopan unionille.
Huolestuttavin piirre vallitsevassa päätöksentekokäytännössä on nimenomaan rationaalisuuden puute. Olen jo aikaisemmin puhunut massatyhmyydestä, joka kuvaa hyvin ilmiötä, josta on kysymys. Päätöksenteko ei enää perustu järjenkäyttöön, vaan erilaisiin hysteriaa, hurmoksellisuutta tai massaliikutuksia muistuttaviin irrationaalisiin käyttäytymismuotoihin.
Suoranaista paniikkikäyttäytymistä olemme nähneet euron niin sanotuissa pelastamisyrityksissä, joita on suoritettu sellaisella kiireellä ja vauhdilla, ettei järki ole ehtinyt mukaan ensinkään. Tehtyjen päätösten lainmukaisuuskin on vähintäänkin kysymyksenalainen sen lisäksi, ettei mitään varmaa tietoa päätösten pohjaksi ole ollut olemassa.
On vain syntynyt hirmuinen paniikki ja huuto, että taivas tipahtaa niskaan ellemme tässä ja nyt hyväksy kaikkea sitä mitä meiltä jostakin ylhäältä vaaditaan. Perustelut tehdyille päätöksille ovat olleet lähinnä naurettavia. Ne taas, joiden tehtävä olisi ollut perustella tehdyt päätökset, eivät ole puhuneet eivätkä pukahtaneet. Siis lähinnä asiantuntijat. Mutta näyttää siltä, että osaamattomuus on universaali ilmiö myös asiantuntijapiireissä.
Toinen laaja kokonaisuus koskee valtakunnassa sattuneita hirmutekoja, joiden syyt useinkin ovat vain seuraus älyttömästä ja huonosti tehdystä työstä. Aina kun jokin hirmuteko tapahtuu, päättäjät valtaa sokea paniikinomainen reaktio, jonka mukaisesti syntyy hirveä metakka, touhu ja tohina, jonka yksinomainen tarkoitus on jälleen täysin mielivaltaisten lakien säätäminen tai entisten kiristäminen niin että kansalainen joutuu entistä enemmän viranomaismielivallan alaiseksi. Aina löytyy joku selvitysmies, agentti tai muu takapiru, joka vaatii milloin mitäkin. Enimmäkseen kuitenkin mahdollisuutta tarttua aikaisempaa pitävämmin ottein kiinni kansalaiseen.
Erilainen urkinta, yksityisten tietojen julkisuuteen hölöttäminen ja rankaisemisen määrän lisääminen jonninjoutavista asioista on paisunut käsittämättömyyksiin. Sen sijaan varsinaiset rikolliset saavat tepastella käytännössä lähes ilman mitään kontrollia tai rangaistuksen uhkaa.
Päätöksenteon irrationaalistuminen saa korkeimman muotonsa demokratian muuttumisessa tällaiseksi massatyhmyyttä lähenteleväksi ilmiöksi. Se merkitsee sitä, että päätöksenteko käynnistyy ja ohjautuu sen mukaisesti, mikä ryhmä yhteiskunnassa alkaa huutaa äänekkäimmin ja lukumääräisimmin. Osaltaan myös sen suhteen millä ryhmällä on mahdollisuuksia saada huutonsa kuulumaan. Tässä mielessä keskiöön kohoaa eteläsuomalainen, kapitalistinen media.
Tämän vääristyneen demokratian lopputulemana meillä on köyhtyvä ja eriarvoistuva Suomi, jossa mielivalta ja kyttääminen lisääntyy päivä päivältä. Edes päätöksenteko ei pysy omissa käsissämme, vaan karkaa rahojen myötä yhä kauemmaksi. Lähinnä Keski-Eurooppaan, entisten kommunistien kansoittamalle Euroopan unionille.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.