Jeesuksen äiti ja isä?

Palstalla näyttää olevan epäselvyyksiä lapsen perimästä ja vedotaan "tieteellisiin faktoihinkin", jotta Jeesus saataisiin pelkästään Jumalan pojaksi.
Palstalla esitetyt "tieteelliset faktat" ovat kuitenkin keksittyjä.

Nimimerkki Mohikaani_27 on esittänyt että veriryhmäkin muodostuu vain isän veriryhmän mukaan.

Oikeiden tieteellisten faktojen mukaan lapsen veriryhmä muodostuu äidin ja isän mukaan.
Samoin muodostuu myös geeniperimäkin äidin ja isän mukaan.

Lapsen sukupuoli määräytymisessä naiselta tulee X-kromosomi ja mieheltä joko X- tai Y-kromosomi sukupuolen määräytymisen mukaan.

18

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heiskanen

      Mohikaanilla ja jaikalilla ei järki päätä pakota. Mutta hauska niitä aivoituksia on lukea. Pitäähän joka foorumilla olla omat pellensä ja täällä niitä on kaksittain.

      • tyhjät kallot

        "Mohikaanilla ja jaikalilla ei järki päätä pakota".

        Eipä tietenkään kun kallot ovat yhtä tyhjät kuin Jeesuksen hauta.


    • Mohikaani_27 ei kirj

      * Äidin veri ei ole vauvan veren kanssa missään yhteydessä raskauden aikana. Pe.ku väität omiasi, ei voi olla, koska Jeesus oli synnitön, eikä Hänessä ollut saata-nassa mitään, Jeesu itse todistaa sen. On kyse nimenomaan verestä, mitä muita kromosomeja sitten onkaan, ne ei vaikuta mitään Jeesuksen synnittömyyteen, veri on se, joka on synnin vuoksi turmeltunut, mutta Jeesusken veri on puhdasta ja voimassa edelleen synnin syyllisyyden poistamiseen ihmisen tunnolta. Ei tällä mitään etsitä, paitsi, että tämä tieteellinen tosiasia vahvistaa Jeesusken synnittömyyden. Me jotka uskomme, emme tarvitse muita todisteita, kuin sen minkä olemme kokeneet, Jeesusken veressä on voima vielä tänäänkin joka puhdistaa kaikesta synnistä.

      • Lapsihan kehittyy verineen naisen munasolusta ja mieheltä tulee pelkkä siittiö.

        Ei siittiön mukana tule verta, vaan veri muodostuu naisen munasolussa yhteisistä kromosomeista.


      • ml213.
        Pe.ku kirjoitti:

        Lapsihan kehittyy verineen naisen munasolusta ja mieheltä tulee pelkkä siittiö.

        Ei siittiön mukana tule verta, vaan veri muodostuu naisen munasolussa yhteisistä kromosomeista.

        Ei vanha mies ymmärrä sikiön/vauvan kehitystä. Kun huomioi vielä geneettisyyden perimän. Jeesuksen lihallisushan tuli Daavidin suvun geneettisyydestä JUMALAN ilmoituksen mukaan.

        Mutta, kuten näemme niin Mohikaanilta on mennyt vellit ja puurot sekaisin pahemman kerran eli ei ymmärrä Jeesuksen lihallisuutta ja Jeesuksen Kristuksen JUMALAN Pojan eroa toisistaan.
        Kuten apostoli Pietarikin ilmensi Kristuksen lihallisuutta kertoessaan Nasaretin miehestä. Mies, jonka kansa ristiinnaulitsi. Mies, jonka lihallisuus/olemus ilmensi Daavidin sukua ja huonetta (DNA:ta) tämän päivän termiä mukaillen.


      • Kerrotko Mohikaani mistä oli alunperin lähtöisin se veri, joka virtasi Jeesuksen suonissa ?
        Koska Jeesus oli lähtöisin taivaasta, niin siellä ei ole verta eikä lihaa. Ota tämä huomioon ennenkuin vastaat ?


      • " Äidin veri ei ole vauvan veren kanssa missään yhteydessä raskauden aikana. "

        jos noin on asia, niin äiti voi vapaasti ryypätä raskauden aikana eikä sikiö vahingoitu.

        "että tämä tieteellinen tosiasia vahvistaa Jeesusken synnittömyyden. "

        tieteellinen tosiasia Jeesuksen synnöttömyys? miksi nyt tiede kelpaa, kun se ei kelpaa vauvan verenkiertoonkaan?

        kun olet tietoinen tästä sikiön kehityksestää, niin voitko kertoa, että kenen veri sikiössä virtaa? Jeesuksenko?


      • Me jotka uskomme

        Me jotka uskomme, emme tarvitse muita todisteita. Joulupukki, Joulupukki, valkoparta, vanha ukki, tule tänne, emme pelkää, Sela.


    • Kyllä te jaksatte

      *haukotus*

    • näsä,,,

      Maailman tylsintä hommaa. Pekukin alkaa kyllästyttämään. Hän on kuin vanha kiukkuinen peruskoulun opettaja joka jakaa numeroita milloin kenenkin tietämyksen mukaan.

      • Tylsä juu.

        Ei nyt pihviä leikattukaan.


    • "...veri on se, joka on synnin vuoksi turmeltunut, .."

      Siteeraus on aitoa hellarioppia ja yleistäkin kristinoppia. Veri on paha ja samalla jumalallinen olento. Tästähän on palstalla ollut lukuisia aloituksia. Jeesuksen veren vuodatuksella (tippa keihäänkärjen naarmusta) hurauttaa hellarin taivaaseen.

      Veri kuulemma voi olla jumaluuden antipooli eli saatana. Sellainen veri on vääräuskoisilla tai uskonnottomilla.
      Meillä ihmisillä on näköjään monenlaista verta.

      Veri kuitenkin muodostuu ihmisessä syödystä ravinnosta uskomuksista riippumatta. Geenit ym. ohjailevat tapahtumia. Verisuonisto kuljettaa ravintoa eli verta ihmisen elimiin, jossa se muodostuu lihaksiksi, jänteiksi, aivosoluiksi, luiksi ym. ym.
      Veri muuntuu jatkuvasti toiseen olomuotoon kropassa ja ennenpitkää koko ihminen ei omaa yhtään syntymässä ollutta materiahippua.
      Muistaakseni ihmisen materia vaihtuu uudeksi noin 10 vuodessa.

      Ihminen kuluttaa jatkuvasti jumalallista tai saatanallista verta! Kas kun kouluissa opetetaan ihmisen olemuksesta vallan muuta.

      • Hirvistys tuota Mohikaania
        kun verellä läträä alituisesti!
        Mutta hänellähän oli yksi ainoa kylkiluu,koska
        vaimo rakennettiin hänen kylkiluustaan(siitä toisesta)
        Mistä siis oli rakennettu edellinen vaimo?

        Periaatteessa Mohikaanilla ei pitäisi kylkkäreitä ollakkaan.
        Ja ihan utopiaa ja väärinkäsitystä
        tuo vauvanveri-juttu..Yhtä monimutkainen kuin Mohikaani itsekin!
        Kaikella ystävyydellä.....


    • Lihan elämä eli lihan sielu on lihaksistossa virtaavassa veressä. Jeesus luopui lihansa verestä, jonka antoi maksuksi synnille, jolta hän osti meidät Jumalalle. "Jeesus tyhjensi itsensä" täyttyäkseen Jumalan tahdolla, se on Hengen elämää joka puhdistaa sekä pyhittää meidät monin verroin tehokkaammin kuin lihan veri:

      5 "Sen tähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
      6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
      7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen-kirjakääröön on minusta kirjoitettu-tekemään sinun tahtosi, Jumala'."
      9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi".
      Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
      10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. [Lue Hepr. 10 :1-10]

      • Ehkäpä juuri noiden kohtien takia heprealaiskirje vaikuttaa heprealta.

        Onhan se näkökulma tuokin että Jeesuksessa ei ollut verta ollenkaan, joka kyllä tarkoittaa Jeesuksen ristinnaulitsemisen jälkeistä aikaa ja Jumalalle kyllä Raamatun mukaan kelpasi polttouhrit ehkä Sebaotia lukuunottamatta Aamoksen tarinoissa.


    • Tuo hebrealaiskirjeen ajatus voi olla seuraavakin.

      Koska juutalainen uskonto sellaisenaan ei kelvannut maailmalle, jotkut poistivat siitä muille kelpaamattomat osat ja se johti uuden uskonnon syntymiseen.
      Se levisikin alkuun päästyään ripeästi mutta luultavasti ei koskaan tule koko ihmiskunnan uskonnoksi.

      Hebrea on hepreaa.

      • Aika pieni osa juutalaisista kääntyi kristityiksi.
        Enemmän heitä lie tapetun koska eivät kääntyneet.

        Suurin osa Raamatun juutalaisten jälkeläisistä on ottanut uskonnokseen Islamin asustellen eri puolilla Lähi-Itää.


    • Näyttää siltä että nimimerkki Mohikaani ei vieläkään ymmärrä että kohdussa lapsi ja sen veri kehittyy naisen munasolusta.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Sikiö

      Mies vain siittää (hedelmöittää) naisen munasolun.
      Raamatussa siittämisestä käytetään myös sanaa "sikisi"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      64
      1216
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe