Jumalasta

mikäli Jumala on kolminainen niin kuinka sen kaikki jäsenet eivät tiedä Jeesuksen paluun päivää? Jeesus sanoi että sitä ei tiedä kukana muu kuin Jumala... no Jumala on siis Jeesus, PH ja Isä... kuinka Jumala ei siis tiedäkkään?
2272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

No ensinnäkin kristillisen uskon mukaan Jeesus oli 100% ihminen ja 100% Jumala. Syy Jeesuksen "tietämättömyyten" oli se, että vaikka Hän jumaluudessaan on Isän veroinen, niin ihmisyydessään Hän oli Isän alapuolella. Hän oli ORJAN osassa (Fil. 2:7) Jeesus olisi halutessaan voinut tulla esim. ristiltä alas ja pelastaa itsensä, mutta Hän pitäytyi orjan osaan.Tässä on selitys. Ylösnousemuksen jälkeen Hän on nostettu takaisin kaikkivaltiaaksi.

Siunausta!

Äänestä
  • Eli Jumala on korkeampi kuin Jeesus. Jos Jeesus olisi sama Jumala, joka tietää koska Jesus tulee takaisin, ei Hän olisi noin sanonut. Eli nähtävästi Jeesus on eri Jumala, kuin se joka tietää, eli Isä.
    Ei sillä ole asian kanssa mitään tekemistä, että Jeesus olisi voinut tulla alas ristiltä... tietenkin Hän olis niin voinut tehdä, mutta Hän kunnioitti Isää ja halusi tehdä tämän tahdon. Jeesus on myös Jumala. mutta on Isälle alamainen kuten kaikkien lasten olisi oltava. Ei asiassa ole mitään merkillistä, se on selvä asia, että vaikka kummatkin ovat Jumalia, on kuitenkin yksi joka ohja akaikkea ja tietää kaiken. Jeesus ei tiedä kaikkea! Hän ei tiedä koska hän tulee takaisin, vain Isä tietää sen. Isä on Jumala jota meidän on palveleminen. Ohjaimet ovat Isän kädessä.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Eli Jumala on korkeampi kuin Jeesus. Jos Jeesus olisi sama Jumala, joka tietää koska Jesus tulee takaisin, ei Hän olisi noin sanonut. Eli nähtävästi Jeesus on eri Jumala, kuin se joka tietää, eli Isä.

    Siis Jeesus ... pkoiden mukaan ... istuu JUMALAN oikealla puolella... siis itsensä oikealla puolellako?
    Martyyrikuoleman kokenut Stefanusko näki kuolemanpelossaan näkyjä jotka olivat niin tärkeitä että pääsivät Raamattuun... joka on virheetön ... Stefanus näki Isä Jumalan ja Jeesuksen istumassa tämän oikealla puolella... oliko tuo vale?

    Äänestä

  • "Ylösnousemuksen jälkeen Hän on nostettu takaisin kaikkivaltiaaksi."

    Kuka nosti?

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Siis Jeesus ... pkoiden mukaan ... istuu JUMALAN oikealla puolella... siis itsensä oikealla puolellako?
    Martyyrikuoleman kokenut Stefanusko näki kuolemanpelossaan näkyjä jotka olivat niin tärkeitä että pääsivät Raamattuun... joka on virheetön ... Stefanus näki Isä Jumalan ja Jeesuksen istumassa tämän oikealla puolella... oliko tuo vale?

    Mormonien Kristus-Jumala antoi käskyn: "Minä olen Herra, suinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita Jumalia."

    Kuitenkin mormoneilla on useita Jumalia ja yhden heistä he ovat nostaneet peräti käskynantajan yläpuolelle.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Siis Jeesus ... pkoiden mukaan ... istuu JUMALAN oikealla puolella... siis itsensä oikealla puolellako?
    Martyyrikuoleman kokenut Stefanusko näki kuolemanpelossaan näkyjä jotka olivat niin tärkeitä että pääsivät Raamattuun... joka on virheetön ... Stefanus näki Isä Jumalan ja Jeesuksen istumassa tämän oikealla puolella... oliko tuo vale?

    Stop, stop, stop!! Pysähdytääs hetkeksi! Olet pahasti hakoteillä. Kerron miksi.

    Kun Kristitty kuulee sanan Jumala, se merkitsee hänelle sellasita ääretöntä, näkymätöntä ja käsittämätöntä olentoa, joka on ilmaissut meille itsensä kolmessa persoonassa, eli Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. (Kuitenkin Poika ei ole sama kuin isä, eikä Pyhä Henki ole sama kuin poika jne. He ovat ri persoonia) Kun taas mormoni kuulee sanan Jumala, hän ymmärtää sen tarkoittavan VAIN Isää! Tämä tekee välillä mahdottomaski keskustella mormonien kanssa Jumalasta, mutta koitan jotakin tulkintojasi kommentoida

    "Eli Jumala on korkeampi kuin Jeesus"
    - Ei, vaan Jeesus on korkein Jumala, joka kuitenkin ihmisenä ollessaan oli orjan asemassa. Isä ja Poika ovat Jumaluudessaan saman arvoisia, sillä he ovat yksi.

    " Jos Jeesus olisi sama Jumala, joka tietää koska Jesus tulee takaisin, ei Hän olisi noin sanonut"
    - "sama Jumala" on outo käsitys, sillä on vain yksi Jumala. Edelleen, Jeesus oli ihmisenä ollessaan orjan asemassa. Me emme päätä sitä, mitä Jeesus sanoo.

    " mutta on Isälle alamainen kuten kaikkien lasten olisi oltava."
    - Ihmisenä Hän oli Isän alaimainen, mutta ylösnousemuksensa JÄLKEEN Hän on takaisin Isän oikealla puolella, eli kaikkivaltiaana (Hepr. 7:26, Matt. 28:18)

    "Jeesus ei tiedä kaikkea!"
    - Tämä uskomuksenne nimenomaan erottaa teidät kristityistä, sillä kristityt uskovat, että Jeesus on kaikkivaltias Jumala, joka tietää ja näkee kaiken. Hassua jos Jeesus on " A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu (Ilm. 22:13)" mutta ei silti tiedä kaikkea...

    "siis itsensä oikealla puolellako?"
    - Ei, vaan Isän oikealla puolella. He ovat eri persoonia!

    "Stefanus näki Isä Jumalan ja Jeesuksen istumassa tämän oikealla puolella... oliko tuo vale?"
    - Ei ole vale, vaan se on JUURI SITÄ, mitä olen koko ajan toitottanut, Jeesus on kaikkivaltias Jumala, eikä mikään "alempi Jumala" tai isän luomus.

    Koska uskotte, että Jumala = Isä, joka on lihaa ja luuta omaava konkreettinen hahmo, joka asuu jossain konkreettisessa paikassa, niin silloin on vaikea ymmärtää Raamatun opettamaa kuvaa kolmiyhteisestä Jumalasta.

    Pyhä Henki sinulle Jumalan Sanaa avatkoon! Tässä vielä erittäin hyvä Raamatun kohta joka kertoo kuka Jeesus on: "Hän on NÄKYMÄTTÖMÄN Jumalan KUVA, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt" (Kol. 1:15)

    Siunausta!

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Eli Jumala on korkeampi kuin Jeesus. Jos Jeesus olisi sama Jumala, joka tietää koska Jesus tulee takaisin, ei Hän olisi noin sanonut. Eli nähtävästi Jeesus on eri Jumala, kuin se joka tietää, eli Isä.
    Ei sillä ole asian kanssa mitään tekemistä, että Jeesus olisi voinut tulla alas ristiltä... tietenkin Hän olis niin voinut tehdä, mutta Hän kunnioitti Isää ja halusi tehdä tämän tahdon. Jeesus on myös Jumala. mutta on Isälle alamainen kuten kaikkien lasten olisi oltava. Ei asiassa ole mitään merkillistä, se on selvä asia, että vaikka kummatkin ovat Jumalia, on kuitenkin yksi joka ohja akaikkea ja tietää kaiken. Jeesus ei tiedä kaikkea! Hän ei tiedä koska hän tulee takaisin, vain Isä tietää sen. Isä on Jumala jota meidän on palveleminen. Ohjaimet ovat Isän kädessä.

    Kummatkin ovat jumalia ? eli Jeesus muka oli polyteisti ja pyrki silti monoteistisen uskonnon messiaaksi eikä edes ymmärtänyt mitä Shema Israel tarkoitti?
    Isämme ja kuninkaamme =Jahve

    Äänestä

  • selitys tosiaankin. Eihän tuossa selittelyssä ole päätä eikä häntää. Jos vaihtoehtona on uskoa tuollaiseen Jumalaan tai sitten siihen ettei Jumalaa ole, ei muuta vaihtoehtoa jää, kuin valita ateismi.

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    "Ylösnousemuksen jälkeen Hän on nostettu takaisin kaikkivaltiaaksi."

    Kuka nosti?

    itseään niskasta...

    Äänestä

  • BigJ kirjoitti:

    Stop, stop, stop!! Pysähdytääs hetkeksi! Olet pahasti hakoteillä. Kerron miksi.

    Kun Kristitty kuulee sanan Jumala, se merkitsee hänelle sellasita ääretöntä, näkymätöntä ja käsittämätöntä olentoa, joka on ilmaissut meille itsensä kolmessa persoonassa, eli Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. (Kuitenkin Poika ei ole sama kuin isä, eikä Pyhä Henki ole sama kuin poika jne. He ovat ri persoonia) Kun taas mormoni kuulee sanan Jumala, hän ymmärtää sen tarkoittavan VAIN Isää! Tämä tekee välillä mahdottomaski keskustella mormonien kanssa Jumalasta, mutta koitan jotakin tulkintojasi kommentoida

    "Eli Jumala on korkeampi kuin Jeesus"
    - Ei, vaan Jeesus on korkein Jumala, joka kuitenkin ihmisenä ollessaan oli orjan asemassa. Isä ja Poika ovat Jumaluudessaan saman arvoisia, sillä he ovat yksi.

    " Jos Jeesus olisi sama Jumala, joka tietää koska Jesus tulee takaisin, ei Hän olisi noin sanonut"
    - "sama Jumala" on outo käsitys, sillä on vain yksi Jumala. Edelleen, Jeesus oli ihmisenä ollessaan orjan asemassa. Me emme päätä sitä, mitä Jeesus sanoo.

    " mutta on Isälle alamainen kuten kaikkien lasten olisi oltava."
    - Ihmisenä Hän oli Isän alaimainen, mutta ylösnousemuksensa JÄLKEEN Hän on takaisin Isän oikealla puolella, eli kaikkivaltiaana (Hepr. 7:26, Matt. 28:18)

    "Jeesus ei tiedä kaikkea!"
    - Tämä uskomuksenne nimenomaan erottaa teidät kristityistä, sillä kristityt uskovat, että Jeesus on kaikkivaltias Jumala, joka tietää ja näkee kaiken. Hassua jos Jeesus on " A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu (Ilm. 22:13)" mutta ei silti tiedä kaikkea...

    "siis itsensä oikealla puolellako?"
    - Ei, vaan Isän oikealla puolella. He ovat eri persoonia!

    "Stefanus näki Isä Jumalan ja Jeesuksen istumassa tämän oikealla puolella... oliko tuo vale?"
    - Ei ole vale, vaan se on JUURI SITÄ, mitä olen koko ajan toitottanut, Jeesus on kaikkivaltias Jumala, eikä mikään "alempi Jumala" tai isän luomus.

    Koska uskotte, että Jumala = Isä, joka on lihaa ja luuta omaava konkreettinen hahmo, joka asuu jossain konkreettisessa paikassa, niin silloin on vaikea ymmärtää Raamatun opettamaa kuvaa kolmiyhteisestä Jumalasta.

    Pyhä Henki sinulle Jumalan Sanaa avatkoon! Tässä vielä erittäin hyvä Raamatun kohta joka kertoo kuka Jeesus on: "Hän on NÄKYMÄTTÖMÄN Jumalan KUVA, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt" (Kol. 1:15)

    Siunausta!

    On yksi jumaluus, "joka on ilmaissut meille itsensä kolmessa persoonassa, eli Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä". Ei näin: "Kun taas mormoni kuulee sanan Jumala, hän ymmärtää sen tarkoittavan VAIN Isää!" Kun mormoni kuulee sanan Jumala, hän ajattelee muiden kristityiden tavoin jumaluutta. Heitä sanotaan ja ajatelaan yhtenä Jumalana Heidän yksimielisyytensä vuoksi. Ei ole aina tarpeen eritellä kuka Heistä milloinkin toimii. sillä He toimivat KUIN yksi Jumala. Mormonien ja muiden kristityjen välillä ei olisi eroa, jos ymmärrettäisiin yhdellä Jumalalla jumaluutta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    "Kun mormoni kuulee sanan Jumala, hän ajattelee muiden kristityiden tavoin jumaluutta. "
    - Kristityt eivät ajattele jumaluutta, vaan yhtä Jumalaa. Raamattu ei opeta missään, että olisi yksi Jumaluus, vaan se opettaa, että on yksi Jumala, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    " sillä He toimivat KUIN yksi Jumala"
    - Tuo "kuin" -sana on liikaa. Raamatun mukaan he OVAT yksi Jumala.

    "Mormonien ja muiden kristityjen välillä ei olisi eroa, jos ymmärrettäisiin yhdellä Jumalalla jumaluutta."
    - Kyllä, mutta kristityt pitäytyvät siinä Raamatun opetuksessa, että Yksi Jumala (Siis Jumala, ei Jumaluus) on ilmaissut itsensä kolmessa persoonassa. Jumalan olemus ei mene ihmisjärkeen, sen myönnän, mutta asiaa eikä Raamatun opetusta voi muuttaa keksimällä ihmisjärjelle sopivampi kuva Jumalasta. Pitää pitäytyä siinä, minkä Hän on meille Sanassaan ilmoittanut

    Siunausta!

    Äänestä

  • Nosti itse kirjoitti:

    itseään niskasta...

    Persoonat, persoonat!

    Raamatusta se kohta, jossa lukee, että >on yksi Jumala, joka on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    On yksi jumaluus, "joka on ilmaissut meille itsensä kolmessa persoonassa, eli Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä". Ei näin: "Kun taas mormoni kuulee sanan Jumala, hän ymmärtää sen tarkoittavan VAIN Isää!" Kun mormoni kuulee sanan Jumala, hän ajattelee muiden kristityiden tavoin jumaluutta. Heitä sanotaan ja ajatelaan yhtenä Jumalana Heidän yksimielisyytensä vuoksi. Ei ole aina tarpeen eritellä kuka Heistä milloinkin toimii. sillä He toimivat KUIN yksi Jumala. Mormonien ja muiden kristityjen välillä ei olisi eroa, jos ymmärrettäisiin yhdellä Jumalalla jumaluutta.

    Jumaluus? Sana joka hepreasta esim puuttui, Jahve ei ole osa jumaluutta, vaan jumala, ainoa jumala.Ei "he", vaan hän. Jos on monia jumalia miksi "heidän" pitäisi olla yksimielisiä kaikesta, eihän näin ole missään muissakaan polyteistisissä uskonnoissa, Monijumalaisuus on turhaa jos "he" ajattelevat ja toimivat aina samoin, ikään kuin olisi yksi jumala.

    Äänestä

  • ! kirjoitti:

    Persoonat, persoonat!

    ne nostelivatkin?

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    "Ylösnousemuksen jälkeen Hän on nostettu takaisin kaikkivaltiaaksi."

    Kuka nosti?

    ei kai siinä kuitenkaan ole kysymys ylös korkeuksiin nostamisesta, vaan lähinnä esim. korottamisesta, paluusta takaisin ennalleen. Raamatun mukaanhan "Jumala tuli alas...".

    Ef. 4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
    4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
    4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
    4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

    Äänestä

  • BigJ kirjoitti:

    Stop, stop, stop!! Pysähdytääs hetkeksi! Olet pahasti hakoteillä. Kerron miksi.

    Kun Kristitty kuulee sanan Jumala, se merkitsee hänelle sellasita ääretöntä, näkymätöntä ja käsittämätöntä olentoa, joka on ilmaissut meille itsensä kolmessa persoonassa, eli Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. (Kuitenkin Poika ei ole sama kuin isä, eikä Pyhä Henki ole sama kuin poika jne. He ovat ri persoonia) Kun taas mormoni kuulee sanan Jumala, hän ymmärtää sen tarkoittavan VAIN Isää! Tämä tekee välillä mahdottomaski keskustella mormonien kanssa Jumalasta, mutta koitan jotakin tulkintojasi kommentoida

    "Eli Jumala on korkeampi kuin Jeesus"
    - Ei, vaan Jeesus on korkein Jumala, joka kuitenkin ihmisenä ollessaan oli orjan asemassa. Isä ja Poika ovat Jumaluudessaan saman arvoisia, sillä he ovat yksi.

    " Jos Jeesus olisi sama Jumala, joka tietää koska Jesus tulee takaisin, ei Hän olisi noin sanonut"
    - "sama Jumala" on outo käsitys, sillä on vain yksi Jumala. Edelleen, Jeesus oli ihmisenä ollessaan orjan asemassa. Me emme päätä sitä, mitä Jeesus sanoo.

    " mutta on Isälle alamainen kuten kaikkien lasten olisi oltava."
    - Ihmisenä Hän oli Isän alaimainen, mutta ylösnousemuksensa JÄLKEEN Hän on takaisin Isän oikealla puolella, eli kaikkivaltiaana (Hepr. 7:26, Matt. 28:18)

    "Jeesus ei tiedä kaikkea!"
    - Tämä uskomuksenne nimenomaan erottaa teidät kristityistä, sillä kristityt uskovat, että Jeesus on kaikkivaltias Jumala, joka tietää ja näkee kaiken. Hassua jos Jeesus on " A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu (Ilm. 22:13)" mutta ei silti tiedä kaikkea...

    "siis itsensä oikealla puolellako?"
    - Ei, vaan Isän oikealla puolella. He ovat eri persoonia!

    "Stefanus näki Isä Jumalan ja Jeesuksen istumassa tämän oikealla puolella... oliko tuo vale?"
    - Ei ole vale, vaan se on JUURI SITÄ, mitä olen koko ajan toitottanut, Jeesus on kaikkivaltias Jumala, eikä mikään "alempi Jumala" tai isän luomus.

    Koska uskotte, että Jumala = Isä, joka on lihaa ja luuta omaava konkreettinen hahmo, joka asuu jossain konkreettisessa paikassa, niin silloin on vaikea ymmärtää Raamatun opettamaa kuvaa kolmiyhteisestä Jumalasta.

    Pyhä Henki sinulle Jumalan Sanaa avatkoon! Tässä vielä erittäin hyvä Raamatun kohta joka kertoo kuka Jeesus on: "Hän on NÄKYMÄTTÖMÄN Jumalan KUVA, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt" (Kol. 1:15)

    Siunausta!

    "- Tämä uskomuksenne nimenomaan erottaa teidät kristityistä, sillä kristityt uskova..."
    Olet väärässä en usko näin mutta te uskotte niin. En muutenkaan kirjoita "puhdasta uskoa" joskus liioittelen vain, jotta te tajuaisitte mitä sanotte.

    Se mihin uskon on oikeastaan aivan sama kuin mihin te uskotte ainoana eroan on se että Jumala ei suinkaan ole näkymätön kaasumainen jokin vaan hän on se jonka kuvaksi ihminen luotiin... mieheksi ja naiseksi...

    Joka tapauksessa mormonit uskovat siis, että maapallon johtoelin on Jumalan, Jeesuksen sekä Pyhän Hengen muodostama "johtokunta". He ovat niin ajatuksissaan kuin teoissaan sekä päämäärässään yhtä.
    Teillä sekotetaan asiat sanomalla että Jumala on Jumala ja Jeesus on Jumala ja PH on Jumala, eli siis kaikki erikseen OVAT Jumalia.
    Jeesus pyysi meitä rukoilemaan Isää Hänen kauttaan. Ei siis Jumalaa, vaan Isää.
    Teidän Jumala uskonne on aivan sama kuin mormoneilla erona vain se että emme usko Isän olevan hamoton kaasu joka on kaikkialla....

    " En muutenkaan kirjoita "puhdasta uskoa" joskus liioittelen vain, jotta te tajuaisitte mitä sanotte."
    - Ei kovin hyvä tapa kirjoittaa tällä palstalla. Itse tajuan aina mitä sanon ja mietin ennen kuin sanon.

    "Se mihin uskon on oikeastaan aivan sama kuin mihin te uskotte ainoana eroan on se että Jumala ei suinkaan ole näkymätön kaasumainen jokin vaan hän on se jonka kuvaksi ihminen luotiin... mieheksi ja naiseksi.."
    - Aivan. Mutta outoa, jos et usko, että Jumala on näkymätön, vaikka RAAMATTU ITSE niin ilmoittaa (Kol. 1:15, Joh. 1:18, 1.Joh. 4:12) Ihmisen luominen Jumalan kuvaksi ei tarkoita, että Jumalalla (Isällä) on ruumis, vaan sitä, että ihminen eläimiin verrattuna mm. a) kykenee ajattelemaan b) omistaa omantunnon ja kyvyn valita c) on arvokas d) on "kolminainen" (ruumis - sielu - henki) kuten Jumalakin.

    "Jeesus pyysi meitä rukoilemaan Isää Hänen kauttaan. Ei siis Jumalaa, vaan Isää."
    - Hmmm.... mutta Isä on Jumala!

    "Teidän Jumala uskonne on aivan sama kuin mormoneilla erona vain se että emme usko Isän olevan hamoton kaasu joka on kaikkialla...."
    - Ei Jumala on kaasu, vaan henki. Jeesus itse sanoi, että Jumala on henki. Ihmeellistä on, että sivuutatte tämänkin Jeesuksen opetuksen. mihin koko kristikunta uskoo. ja tuotte tilalle Josephin harhat

    Siunausta!

    Äänestä

  • Toinen toistaanko kirjoitti:

    ne nostelivatkin?

    Fyysisesti kukaan ei tietenkään nostanut ketään, varsinkaan kun Jumalaa ei edes ole olemassa. Jeesus lienee historiallinen henkilö, vaikka juttuja hänestä on liioiteltu.

    Kritiikkini kohdistui siihen, että ette koskaan ota huomioon sitä, että kolminaisuusopin kannattajat puhuvat ERI persoonista. Jumala ei ole persoonan synonyymi.

    Äänestä

  • tode* kirjoitti:

    ei kai siinä kuitenkaan ole kysymys ylös korkeuksiin nostamisesta, vaan lähinnä esim. korottamisesta, paluusta takaisin ennalleen. Raamatun mukaanhan "Jumala tuli alas...".

    Ef. 4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.
    4:8 Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille."
    4:9 Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
    4:10 Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.

    "Ef. 4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan"

    Kristuksen lahja? Mikä se on? Pelastusko? Miksi Ef. kertoo Kristuksen eikö se Pelastuslahja ole Jumalalta?

    ainakaan se ei ole J.Smithiltä vaikka J.S. saikin henk.kohtaisia näkyjä suoraan Jumalalta, mutta niin sai Lutheruskin ja vissiin myös Mohammed oli suorassa yhteydessä Jumala-allahiin.

    Äänestä

Koska ei ole muuta jumalaa kuin Jahve .Mark.11.28- 29" Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa"

Jeesus oli juutalainen, ei mormoni eikä edes kristitty.

Äänestä
  • "Jeesus oli juutalainen,"

    juutalainen, paikkakunta Nasaretti, tavallinen paikallinen radikaali, joka alkoi tulkitsemaan vertauskuvin asioita joista juutalaisilla kirjanoppineilla oli paremmat tiedot, joutui poliittisuskonnollisen väkivallan uhriksi, kun astui liian isoille varpaille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nenada kirjoitti:

mikäli Jumala on kolminainen niin kuinka sen kaikki jäsenet eivät tiedä Jeesuksen paluun päivää? Jeesus sanoi että sitä ei tiedä kukana muu kuin Jumala... no Jumala on siis Jeesus, PH ja Isä... kuinka Jumala ei siis tiedäkkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu