Äiti ei anna tutustua ei-lestadiolaisiin?!

En saa kavereita lestadiolaisista.. Monet ovat niin vaativia eivätkä ota mukaan erilaisia! Äiti ei anna minun tutustua ei-lestadiolaisiin! Säälittävää?
7434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On todella säälittävää, mutta perin TAVANomaista.

Äänestä

Näytää todellakin ainakin aikuisten elämässä olevan niin, että tavallisten ihmisten yhteisö hyväksyy joukkoonsa myös vähemmän lahjakaita ihmisiä, joille ei kavereita muualta löydy, mutta on myöskin niin, että ainakin isoissa yhdistyksissä seuroissa on omia ryhmiä tällaisia ihmisiä esim. mielenterveyspotilaita (eläkeläisiäkin), jotka eivät kaikkien seuraan kelpaa, mutta ovat silti saaneet kavereita. Samoin on yksinäisiä koululaisia ihan tavallisten lasten keskuudessa, sellaisiakin, joissa ei ole mitään varsinaista vikaa, ei ruumiillista eikä lahjakkuudessa tai varallisuudessakaan. Niistä aikuisista minulla on kokemustakin henkilöistä, jotka tänä päivänä eivät enää ole vanhoillislestadiolaisia. Kavereita ei ole (aikuisena n 30v) löytynyt vanhoilislestadiolaisten joukosta ja ehkä muutoinkin on siinä iässä oma uskonnollinen vakaumus jo muuttunut toiseksi kuin lapsuudessa.

Olisi toki suotavaa, että jokainen saisi etsiä kavereita niiden joukosta, jotka hänet hyväksyvät esim. harrastusten piiristä. Ongelmaksi muodostuu sitten yläasteelta lähtien se, että monet kaveriporukat lähtevät alaikäisinä alkoholia juomaan ja jos nuori ei halua osallistua tällaiseen jää sitten vähitellen porukasta ulos. Ei ole mitään puhuttavaa, kun ei ole ollut mukana jakamassa tapahtumia (jotka eivät välttämättä ole hyväksi ylipäätään). Olen viettänyt ns. tavallisen nuoruuden ei lestadiolaisena. Meidän luokalla oli niitä, jotka uskonnollisista syistä eivät silloin osallistuneet ja jäivät ulkopuolelle ja sitten on niitä (valtaosa), jotka nyt kypsässä iässä ovat todenneet, että ihan kaikkea ei olisi kannattanut tehdä mitä silloin kouluaikoina tuli tehtyä, usein alkoholin takia.

Sellaiselle nuorelle, joka on ilman kavereita, elämä voi tulla raskaaksi jopa itsetuhoajatuksiin voi joutua, mutta sitten, kun lähtee opiskelemaan, tilanne muuttuu monella ihan toiseksi. Tulee kavereita. Päivä kerrallaan murheissa niin olen itse etsinyt voimia rukouksella jo silloin nuorempanakin tavallisena seurakuntaan kuuluneena nuorena ja nuorena aikuisena työttömyyden vuosina. Jos on voimia toimia jonkun toiminnan aktiiviorganisaattorina, saa paremmin luotua kaverisuhteita. En tiedä miten on rauhanyhdistyksen ripareiden isoistoiminta, jonkun kerhon vetäjä tai apulaisvetäjä.

Äänestä
  • >>monet kaveriporukat lähtevät alaikäisinä alkoholia juomaan ja jos nuori ei halua osallistua tällaiseen jää sitten vähitellen porukasta ulos.

    Vanhoillislestadiolaisuudessa olemme ratkaisseet tämän näppärästi: alkoholia ei lähdetä juomaan, vaan keskitytään tupakointiin, joka ei sen suurempaa lähtemistä vaadi.

    Äänestä

  • Lestadiolaisuus ei ole ainoa lahko, joka yrittää säädellä lasten kaverisuhteita. Katolilaiset ovat yhtä hurjia. Suomi24-Katolilaisuus-palstalta löytyy neuvoja, joiden mukaan vanhempien on tarkastettava kaikkien lasten kavereiden perheet. Luterilaiset kaverit ovat heiltä ehdottomasti kiellettyjä.

    Äänestä

hei!
minkä ikäisiä kavereita...meillä on tyttöjä ja poikia jotka varmasti alkaa kaveriksi...siis meikäläisiä:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Huokausdd kirjoitti:

En saa kavereita lestadiolaisista.. Monet ovat niin vaativia eivätkä ota mukaan erilaisia! Äiti ei anna minun tutustua ei-lestadiolaisiin! Säälittävää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu