Haaveilen itsemurhasta

En osaa sanoa mitään järkevää mutta ei kertomaasi voi ohittaakaan.. Surullista, että koet olevasi noin toivottomassa umpikujassa. Tietääkö puolisosi tunteistasi?

Voimia ja ilon murusia tähän syyspäivään!

haavet on tehty toteutettaviksi, go on

elämä on aina elämisen arvoista! olin muutama vuosi sitten itsekkin masentunut ja sain valtavasti apua kirkolta. kuulostaa varmaan oudolta mutta kirkko auttoi ja sain elämäni takaisin raiteilleen. Koita jaksaa puolisosi, lastesi ja itsesi takia! voimia

Älä mene junan alle äläkä aja rekkaa päin, se on törkeätä näiden kuljettajia kohtaan. Älä pilaa toisten elämää. Tosin aina jonkun elämän pilaat, teet sen millä tavalla tahansa. Itsemurhan tehneen miehen leskenä sen tiedän.

Itse olen miettinyt, että JOS elämästä poistumisen vaihtoehto minulle tulisi eteen, menisin marraskuiseen korpeen kuusen juurelle koskispullo ja unilääkettä mukanani. Tai hyppäisin korkealta satamalaiturilta hyiseen veteen. Tekisin sen tietysti yöllä. Kummassakaan tapauksessa pelastajat eivät todennäköisesti ehtisi väliin.

Kuitenkaan en aio toteuttaa enää vain silloin tällöin päässäni pyörivää itsetuho-ajatusta. Rakastan liikaa läheisiäni, jotka ovat jo kerran joutuneet lähes murtumaan omaisen kammottavan itsemurhan takia.

Nuori sukulaiseni leikitteli aikoinaan elämällään ottamalla yliannoksia tehottomista lääkkeistä, mutta lopetti pelleilyn kun hänen isänsä teki itsemurhan. Aika karski opetus, mutta vaikutti. Silloin hän vannoi, ettei ikinä yritä enää itsemurhaa. Lupaus on pitänyt ja nyt liki nelikymppisenä hän tuntuu eheytyneen menneiden pahojen kokemusten haavoista. Tosin se on vaatinut kaiken entisen jättämistä ja muuttamista mahdollisimman kauas.

Et tietenkään voi aloitaa alusta, mutta voit muuttaa elämäsi suuntaa. Joko vaihtamalla , korjaamalla, hyväksymällä tai sopeutumalla. Eikä kannata ajatella, että ruoho olisi jotenkin vihreämpää aidan toisella puolen. ja hei, hyviä uutisia, sulla on enää muutama vuosikymmen jäljellä, tuolla ressimäärällä ja antipatialla varmaan vielä vähemmän. Ja vuodet kuluu nopeammin, mitä vanhemmaksi tulet. Tsemppiä.

NINKÖ

En minä tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa, vaan kun tuntuu että jotain pitäisi kuitenkin kirjoittaa.
Tuo sinun viestisi jotenkin kosketti, sai minut itkemään, ja sitten yhtäkkiä hymyilemään, kun tajusin itkeväni, ja miten ihanaa on tuntea minkäänlaisia tunteita. Kiitos!

Olen ollut täysin välinpitämätön itseäni ja muita kohtaan, suunnitellut kuinka lähtisin ja haaveillut kuolevani tapaturmassa.

Tuntuu kamalalta, kun samaan aikaan sanotaan, miten itsemurha on itsekkäin tai alhaisin teko muita kohtaan, mutta samaan aikaan ympäristö asettaa ympärille tiukkoja muotteja. Pitää muuttua yhdeksi tiiliksi muurissa, ei saa sairastua eikä väsyä, ainoa ulospääsy tuntuu olevan itsemurha, ainoa asia, johon itsellä on enää valtaa. Varmuuden vuoksi syyllisyys omasta kuolemastakin vieritetään jo etukäteen kaikkensa antaneen niskaan.

En halua uskoa, että kuolema olisi parasta, mitä elämässä voi tehdä Ja jos kuolema tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin nykyinen elämä, eikö silloin nykyisessä elämäntavassa ole jokin vinossa, ja siihen on saatava muutos, ennenkuin on liian myöhäistä. Onko sinulla unelmia? Mitä tahansa isoa tai pientä mitä tahdot enemmän kuin olla kuollut? Vaikka aloittaa joku uusi harrastus, vaihtaa työpaikkaa, ajaa rannikolta rannikolle jenkkejen läpi, pitää vuorotteluvapaata, vaihtaa vähemmän rahaa vievään asuntoon, opiskella kokonaan uuteen ammattiin, muuttaa toiselle paikkakunnalle... you name it. Jos toisessa vaakakupissa on itsemurha, mikä tahansa on varmasti kaikille parempi vaihtoehto.

Apua on tarjolla, mutta sinun tarvitsee ise päättää millaista apua tarvitset, lääketieteellisestä luokittelusta masentuneeksi tai ahdistuneeksi ei välttämättä ole hyötyä. Sanoit ettet nykyisessä elämäntavassasi pysty olemaan tarpeksi hyvä isä, et myöskään oman käden kautta kuolleena, eikä isyyttä saa tekemättömäksi, silloinhan ainoa ulospääsy on erilainen elämäntapa.

Ehkä joskus pitää vain sulkea silmät ja hypätä, tehdä jotain odottamatonta, jota et olisi voinut uskoa koskaan tekeväsi.

Tsemppiä, olet nuori vielä! Selkeesti paras osa elämääsi on säästetty viimeiseksi!

kiitos

Mä oon yrittäny nuorena itsaria 2 kertaa
ja epäonnistuin, nyt on karmeaa ajatella mitä yritin ja olen onnellinen etten kuollut nyt elämä on paremmin


eka kerralla olin 15 v. Yks rinnakkais luokkalainen joka oli kiusannu mua jo pitkään tuli mua vastaan ja rupes haukkumaan, meille tuli suukopua ja viiminen sana oli mun:" Okei mä kuolen sitte jos haluut!" ja juoksin valtatielle niin et tämä kaveri näki. Jäin heti henkilöauton alle.5 pv koomaan jalat poikki. JATKUU

Äitihän suuttu kovasti ja rajotti mun elämää tosi paljon, tapahtui ensilumien aikaan ja olin kotiarestissa kevääseen tosin joskus joustettiin jonkinverran... Sekin raasto mun hermoja kovaa kaikki muukin meni päin persettä ja rupesin suunnittelemaan uutta yritystä... kesäkuussa olimme meidän mökillä ja yöllä menin järvelle ja sidoin ison kivipalkin jalkaani. tiputtauduin veteen mutta palkki irtosikin ja tulin pintaan isä näkikaiken jouduin hoitoon ja nyt kadun näitä aikoja....

vaihda eukko tai osta kamasutra ja opettele panemaan . lapset tarvii isäänsä. käykää reissussa, vaihda työpaikkaa tai vedä lärvit. kyllä se elämä voittaa:)