Dear Diary...

tänään minulla on merkkipäivä.Odotin niin innolla rakkaani heräämistä! Luulin,että hän
muistaisi minua, halaamalla ja sanomalla "Onnea".
Mutta koko päivän olen saanut olla ilman tätä toivotusta, hän oli iloinen ja hauska aamulla,
ei siis mikään huonoaamu...niin vähänkö minä sitten kuitenkin merkitsen hänelle, sanat ja
teot ovat siis sittenkin valhetta?
7347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minullakin oli vähän yli kuukausi sitten
syntymäpäivä. Minun kaksi parasta kaveriani (tai
niin ainakin luulin) eivät ole ostanut minulle
mitään lahjaa ja viime vuonna oli sama juttu,
jotenkin silloin aina heillä on rahat niin
vähissä, etteivät he voi ostaa mitään. Ei sillä
lahjalla olisi sillä tavalla niin väliä kunhan
vaan muistaisivat jotenkin, edes jokin kortti. Me
olemme kolme parasta ystävää, tunnettu jo
kolmannelta luokalta lähtien ja nyt olemme
amiskan ensimmäisellä (joka on kohta ohi). Ja
sitten sen toisen ystäväni syntymäpäivät olivat
nyt kaksi viikkoa sitten niitä me suunnittelimme
jo pariviikkoa aikasemmin kuin ne oli, että mitä
me silloin tehdään ja miten juhlitaan. Otti se
kyllä koville kun sitten se sai paljon lahjoja
meiltä molemmilta. He eivät kyllä varmaan muista
etteivät ole ostaneet minulle mitään ja kyllä he
varmaan mulemmat minua rakastavat, mutta minä
kyllä muistan sen ja se tekee kipeää. Joten kyllä
varmaan sinunkin rakas rakastaa sinua, mutta on
ne ihmiset joskus hajamielisiä, sitten kun hän
muistaa unohtaneensa merkkipäiväsi hän kyllä
varmaan korvaa unohduksensa moninkertaisesti.

Äänestä
  • kokeilis onx ne oikeesti unohtanu su synttärit
    vai tahallaa??? Kysy niilt suoraa, et muistaax ne
    koska sun synttärit o tai oli? Ja mixei ne
    muistanu sua mitekää? Kyl sen jo ilmeist näkee
    mite asia o...Ehkä ne ei kuitekaa pidä sua nii
    hyvän kaverin ku oot luullu, jos tää oli jo toine
    syntymäpäivä peräkkäi...En haluis tuottaa sul
    pahaa mielt, mut ehkä asia o nii, et sä oot ollu
    niil vaa ns. hätävaraystävä...Tien ku oon ite
    joskus ollu vähä vastaavas tilantees, mut
    mä "jätin" sellaset kaverit ja oon saanu tilal
    paljon parempia kavereit, jotka ajattelee myös
    mua eikä vaa omaa napaasa, niiku nää entiset
    kaverit. Ehkä ne vaa ei ollu viel nii kypsii
    ikäseksee, siis täysikäsiä ne jo sillo oli,
    hihiteltii nurka takan, mentii vessaa puhuu ovet
    lukos yms. Ei tosiaa mitää mukavaa ja fiksuu
    käytöst!

    En mä ainakaa vois unohtaa parhaimpie ystävieni
    ja läheiste ihmiste merkkipäivii...Jos ihmiset o
    oikeesti lähel sydänt, tärkeit ja niit rakastaa,
    ei voi eikä haluakkaa unohtaa tollasii
    asioit...Mä ainaki pistän merkkipäivät allakkaa
    jo melki vuot enne valmiiks, ni ei varmasti pääs
    unohtuu =)

    Aurinkoista mieltä ja hali sul!

    Äänestä

Me jätkät ollaan tällaisia huono muistisia, yritä
ymmärtää. Vaikka mä en voisi ikinä unohtaa
rakkaani syntymä tai nimipäivää!

Äänestä
  • Niinpä...tässäkin tapauksessa, kun sitten
    lauantaina kysyin, vastaus oli että "Unohdin!"
    Mutta kuinka voi unohtaa, kun mm. lapset antoivat
    kortin, ja syntymäpäivästä oli oikeastaan ollut
    koko viikon puhetta...ja kysessä on aikuinen
    mies...ja minä aikuinen nainen..

    Tämä taitaa olla merkki jostakin tulevasta,
    tiedätte kyllä millaisesta.

    Niin, ja ensimmäinen synttärini liittomme aikana,
    olisi luullut muistavan, olisipa hyvinkin...

    Äänestä

merkitset hänelle varmasti paljon, hän ei vain
jaksa kiinnittää huomiota tällaiseen asiaan, joka
kuitenkin sinulle merkitsisi tosi paljon...anna
ajan kulua ja tulet vielä näkemään muutoksen joku
kaunis hetki...

Äänestä
  • jaksaisinpa uskoa tuon.

    Äänestä

Mitä se tyyppi oikein ajatteli!!!! Ei muistanut
sua, elämänsä keskipistettä. Onneksi olkoon sulle
kuitenkin. Muista että monet muut muistavat!!!
Halauksia, onnentoivotuksia ja pusuja...!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surusilmä kirjoitti:

tänään minulla on merkkipäivä.Odotin niin innolla rakkaani heräämistä! Luulin,että hän
muistaisi minua, halaamalla ja sanomalla "Onnea".
Mutta koko päivän olen saanut olla ilman tätä toivotusta, hän oli iloinen ja hauska aamulla,
ei siis mikään huonoaamu...niin vähänkö minä sitten kuitenkin merkitsen hänelle, sanat ja
teot ovat siis sittenkin valhetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu