Israelissa häitä järjestävä yritys on tuomittu korvauksiin ja maksamaan oikeudenkäyntikulut lesboparille, kun kieltäytyivät järjestämästä heille häitä.
Korvauksia he joutuvat maksamaan lesboparille (euroissa) yhteensä noin 15 600.
Tuomittu häitä järjestävä yhteisö on vieläpä suomalaisten kristittyjen perustama.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/ulkomaat/2768/israelilaiset_haatilat_pakotettuja_jarjestamaan_samaa_sukupuolta_olevien_haita
Israel on nykyisin seksuaalisessa suuntautumisessa yksi maailman tasa-arvoisimmista maista ja suosituimpia homomatkailu-kohteita.
Nostetaan Israelille hattua
24
226
Vastaukset
- Tasa-arvo kunniaan!
Oikein! \o/
- KTS (Ei kirj.)
Tää se on kova paikka äärikristillis-äksyileville israelfanittajille mutta lohdutuksena heille kerrottakoon, että Iranissa ei maan johdon mukaan ole homoja.
:O)Toisaalta hyvin monet "äärikristilliset-äksyilevät israelfanittajat" kyllä tietävät, että israel on hyvin maallistunut maa uskonnon suhteen.Uskonollinen tilanne lienee suurinpiirtein samankaltainen kuin rakkaassa suomen maassamme.
- Olethan mukana KTS
No ei se ole "kova paikka" niille, jotka uskovat Raamatun ilmoitukseen. Hommaan on odotettavissa perinpohjainen muutos
Room. 11:25,26
Sillä minä en tahdo, veljet -ettette olisi oman viisautenne varassa- pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus-hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. - Mohikaani_27 ei kirj
juhani1965 kirjoitti:
Toisaalta hyvin monet "äärikristilliset-äksyilevät israelfanittajat" kyllä tietävät, että israel on hyvin maallistunut maa uskonnon suhteen.Uskonollinen tilanne lienee suurinpiirtein samankaltainen kuin rakkaassa suomen maassamme.
* Mielestäni vielä pahempi, Israel on jonkin sortin ortodoksi, eivät tunnusta Jeesusta, ja siitä seuraa syvä pakanuus, siellä on paatumus kaikkeen elävään uskoon, pahempi kuin pakanamaat. Mutta silti se on Jumalan luvattu maa, ja on edelleen Hänen suojeluksessaan. Jumala ei valitsemistaan eikä kutsumustaan kadu israelinkaan kohdalla. Israel vaan on tällähetkellä täysin muotojumalisuuden ja eksymyksen ansassa. Siksi siellä ei näitä seksuaalisia käyttäytymisiä suojella, moraalitonta uskonnollisuutta ainoastaan.
- Mohikaani_27 ei kirj
Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

* Israelin paatumus päättyy siihen, kun Jeesus Kristus tulee israelille. Sak.14: 5,6. "
* "< 1. Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2. Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3. Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5. Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.
6. Sinä päivänä ei ole valoa: loistavat tähdet sammuvat. >"!
* Edellä olevan ennusti enkelit jo silloin, kun Jeesus astui ylös taivaisiin.
* Apt. 1: 9-11- "< 9. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
11. ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." >"!
* Jeesus nousi taivaaseen Öljymäeltä ja samaan Öljymäelle Hän palaa. Israel pelastuu, hengellisesti, uskovat Jeesuskeen, tunnustavat Hänet Messiakseen ja Kunnkaakseen.
* Sak. 12:10. "< 10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista. >"!
* 13:1. "< Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan. >"!
* Että todellisuudessa Israelilla on parhaat kultajat vielä edessään. Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:

* Että todellisuudessa Israelilla on parhaat kultajat vielä edessään.Meinaat, Mohikaani, että Jeesus tullessaan määrää raiskaamaan kaikki naiset?
"* Israelin paatumus päättyy siihen, kun Jeesus Kristus tulee israelille.Minä (Jeesus)kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan...."- Anonyymi
Mohikaani_27 ei kirj kirjoitti:
* Mielestäni vielä pahempi, Israel on jonkin sortin ortodoksi, eivät tunnusta Jeesusta, ja siitä seuraa syvä pakanuus, siellä on paatumus kaikkeen elävään uskoon, pahempi kuin pakanamaat. Mutta silti se on Jumalan luvattu maa, ja on edelleen Hänen suojeluksessaan. Jumala ei valitsemistaan eikä kutsumustaan kadu israelinkaan kohdalla. Israel vaan on tällähetkellä täysin muotojumalisuuden ja eksymyksen ansassa. Siksi siellä ei näitä seksuaalisia käyttäytymisiä suojella, moraalitonta uskonnollisuutta ainoastaan.
Israelilla on vielä enimmäkseen peitevaate(Jumalan asettama) silmillä meidän pakanain tähden.Pian on koittava aika jolloin peitevaata poistuu ja se jäännös 1/3 kansasta pelastuu kokonaan ja se sanoo: Sak.12:10 Ja Minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat Minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat Häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat Häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
- -
En ymmärrä israelin lipun palvojia.
- Anonyymi
Joka siunaa Israelia(Jumalan silmäträä) sitä Minäkin siunaan,mutta joka sitä kiroaa,sitä Minäkin kiroan.En tiedä yhtään, joka lsraelin lippua palvoisi,tiedän paljon ihmisiä,jotka siunaavat Israelia eivät kiroa!
- Anonyymi
Minusta muistuttaa paikkaa,jonne ei aurinko koskaan paista.
- totuus.
"Israel on nykyisin seksuaalisessa suuntautumisessa yksi maailman tasa-arvoisimmista maista ja suosituimpia homomatkailu-kohteita. "
Siunaamme silti Israelia, koska Jumala on niin käskenyt, ei sen takia, että he olisivat jotenkin parempia kuin muut.
1.Moos.12:
1. Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista
siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
2. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
3. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."- näin marssimme
Samalla kun siunaat Israelia, siunaat niitä jotka ovat uusia luomuksia Gal 6: 15, 16...eli niitä joita ei ole ympärileikattu..tahi on.. se ei ole yhtään mitään
mutta uusi luomus on jotain! Onko Jumalan sana harhaan mennyt, kun se kirjoittaa: " Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel" Room 9: 6
Joten Israel saa jatkaa homojen ja lesbojen vihkimistä!..Uusilta luomuksilta, se on kielletty, olivatpa he ympärileikattuja tahi ympärileikkaamattomia!! t. benedi - Anonyymi
Aamen,juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aamen,juuri näin.
Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista
siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
2. Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
3. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."
ja tälle kommentille;Aamun juuri näin! - Anonyymi
Eikö se ole Jerusalem jota kutsutaan sodomaksi ja gomorraksi. Niinku hengellisesti?
- hyvä,parempi,paras
Yad Hashmonan porukalla on vielä ryhtiä! HYVÄ. Haikein mielin muistelen heitä.
- voi aikoja ja tapoja
Ei haittaa jos Israel vihkii homot, lesbot, koirat tai kissat..Mitä sitten?
TODELLINEN Israel on kuitenkin pelastuva. Room 11: 26..koska " Siionista on tuleva pelastaja. hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista"!!
Miksei sitten ole poistanut, kun vihkiminen jatkuu?
Tämän vuoksi: " Sillä ei ympärileikkaus ole mitään , eikä ympärileikkaamattomuus, VAAN UUSI LUOMUS" Gal 6: 15, 16
" Ja kaikki jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille"!!
Kysyn siis: " Vaeltavatko Israelilaiset "Uuuden Luomuksen" sääntöjen mukaan, vihkiessään homoja ja lesboja??
Sinulla on kyllin ikää vastata omasta puolestasi t. benedi - Varataanko matka?
http://www.hetravel.com/gay/travel/Israel_tour.htm
Israel: Pride and Heritage A walk through history
- Start and end the tour in a beachfront hotel in modern Tel Aviv, near the gay beach.
- Spend two nights in a gay-friendly kibbutz.
- Meet a variety of Israelis to learn more about Israeli gay life - Anonyymi
Onneksi Trumbin kaudella tuo sääntö on peruttu!
- Anonyymi
Uutisten loppukevennyksessä oli
Mies meni naimisiin moottoripyöränsä kanssa
Jossain Japanissa . Joku vuosi sitten.- Anonyymi
Ihminen on eksyksissä ilman Jeesusta Kristusta.
”Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?" Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
Johannes 14:5-6 FB38
”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.” Psalmit 119:105 FB38
”Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus".”
Johannes 8:12 FB38
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!
Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.”
Matteus 6:19-24 FB38
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354513- 553115
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut473001- 302813
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3452730Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82705- 412520
- 62260
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542135Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461713