Miksi kaksisuuntaista hoidetaan masennuksena?

Omalla kohdalla hoidettiin pitkään vaan masista, kunnes löi nuo masislääkkeet päälle melkoisen vauhdin...
Impulsiivisuus ja älyttömyys ei välttämättä aina johdu maniasta,
itsellä bipon lisäksi epävakaapersoonallisuus ja sen ansiosta
riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita vaikka bipo onkin lääkkeillä aika
hyvin hallinnassa.....

Voihan hyvin olla kohdallasi kyse kaksisuuntaisestakin,
ei diagnoosia voi tehdä sen perusteella mitä maniassa tekee tai
jättää tekemättä. Vaatii kuitenkin jotain muutakin tutkimusta/haastattelua.

Mutta kun ei asiaa edes ruveta selvittämään.

Ihan vaan tiedoksi sm, että jos masennuslääkettä syötetään terveelle tapaukselle, vaikutus voi olla ihan sama - vauhtia riittää. Nuoret lääkärit ovat oikoneet oppikirjasta lukemaansa ja tästä syystä(kin) liian herkästi diagnostisoidaan kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Muotijuttuko kun eivät lukemaansa ymmärrä?

Suurin osa suomalaisista ei suinkaan ole masentuneita, vaan suostuvat elämään niin mahdottomissa olosuhteissa, että reagoivat normaalin ihmisen tavoin tähän mahdottomuuteen.

Ja sitä sitten pidetään milloin masennuksena, milloin kaksisuuntaisena ja jos et oo nukkunut muutamaan kuukauteen ja kuulet ääniä niin eiköhän lätkäistä skitsofrenia

- hullu maa - hullut tavat -

Höpö höpö. Maniaan kuuluu just noi jutut mm. impulsiivisuus ja älyttömyys, asiat sekasin ja hullunkiilto silmissä teet sellasta, mitä et vähään aikaan oo tehny. mm. panet/nait naapurin vanhaa ukkoo( miehes lähtee kotiinsa, ku ei viihdy sun luona aina ), maalailet asuntonne seiniä ja yks kaks taas teet jotakin ihan sairasta. Heittelet koirias peltipurkeilla ja karjut pihalla niin et koko kylä tietää sun olevan maniassa. Kuvittelet ittestäs liikoja ja juokset ympäriinsä ostelemassa kaikkee typerää kirppiksellä.

Kohta oot psykoottisessa depiksessä ja naureskelet kuin olisit ihan dille. Niin sitten taas lojut petillä päivät pitkät. Uhkaat tappaa ittees ja tolleen. Joten hei. Masislääkkeitä ja muitakin lääkkeitä tarttet.

Minua hoidettiin masennuspotilaana 6 v. Lääkärit vaihtui ja lääkkeet myös kunnes sain taas uuden lääkärin,joka jo toisella tapaamisellamme tiesi kertoa,että sairastan kaksisuuntaista.

Kyseli aiempia oireita ja tapahtumia ja asia vain varmistui.Olin kyllä itsekin ajatellut olevani erilainen mutta en älynnyt olevani sairas...muistin nuoruudestanikin aikoja jolloin olin välillä menevä ja alkoholi maistui.Ja sitten hetken päästä taas normaali tai itkuinen.

Siitä alkoi lääkekokeilut ja sitä kesti noin kaksi vuotta...jotkut lääkkeet pisti pään ihan sekaisin ja jotkut ei toimineet lainkaan. Sopiva lääkitys kuitenkin löydettiin lopulta ja nyt voin paremmin kuin koskaan.Tunnen toki sairauden huiput mutta se on siedettävää,kiitos lääkityksen.

Itsekin olin masennusdiagnoosilla 9v. Koko tuon ajan meni hoitojaksot samalla kaavalla:Hakeuduin hoitoon,kun olin itsemurha-aikeissa,masennuslääkkeet,max 6kk ja lopetin lääkkeet ja terapiakäynnit->vauhti päälle.N.Vuoden välein tämä kuvio toistui.Sanomattakin varmasti selvää,että myös lääkärit näillä käynneillä lähes aina vaihtuivat.Mutta kertaakaan ei kukaan kyseenalaistanut tehtyä diagnoosia.

Vasta vuosi sitten nykyinen hoitajani otti toisella tapaamisella puheeksi myös mahdollisuuden kaksisuuntaiseen,joten muutaman kk:n haastatteluiden perusteella hylättiin masennuslääkkeet ja aloitettiin Lamotrigin ja Ketipinor.Koska sairauteni on saanut myös uusia piirteitä(psykoottisuutta ja sekamuotoisia jaksoja),osastojaksolla kartoitetaan sairauden laatu tarkemmin ja analyyseja tässä enää odotellaan..