Jumala hei!!!!

Jumala voisit pikkuisen välittää meistä, ihmiset huijjaa ja jauhaa paskaa, mutta jos näet sydämmeen tee jotain, muuten usko menee!!!
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo, kyllä hän välittää meistä.
eikä vain ihan pikkuisen, vaan aivan hurjasti.
Sinäkin olet hänen silmäteränsä.

Hän ei jättänyt meitä kuolemaan tähän
synnin ja kuoleman varjon maahan kylmyyteemme
ja pahuuteemme, vaan antoi Poikansa maailmaan veljeksemme.

Jeesus on auttanut sinua niin, että antoi
kohdella itseänsä väärin. Hänkin tuli huijatuksi,
ystävänsäkin pettämäksi. "Häntä piinattiin, ja
hän alistui siihen eikä suutansa avannut".

Sinun koko elämäsi kaikki synnit hän otti
vapaaehtoisesti harteilleen, ja kärsi niiden
rangaistuksen ristin puussa. Hän tuli Jumalan
hylkäämäksi, ettei sinun tarvitsisi tulla
hylätyksi. Olet Jumalan lapsi, puhdas ja pyhä,
taivaaseen matkalla, siksi mitä Jeesus teki puolestasi.

Jumala ei ole ihminen, niin että hän valehtelisi.
Hän ei petä sinua koskaan. Jeesus ei valehdellut,
kun ei luvannut seuraajilleen helppoa elämää,
vaan ahdistusta tässä maailmassa. Mutta hän
sanoi, ettei meidän pidä menettää rohkeutta,
vaikka ollaankin ahtaalla täällä. Hän on nimittäin
voittanut tämän maailman.

"Maailmassa teillä on ahdistus, mutta pysykää
rohkeina: minä olen voittanut maailman."
Joh.16:33

Ei helppoa elämää, vaan vaikeaa täällä.

Mutta tämän elämän jälkeen meillä on taivas
Jeesuksen nimen ja veren tähden. Ja se taivas
on jotain sellaista, joka korvaa kaiken tuskan
moninkertaisesti ja yltäkylläisesti.

Hän sanoi: "Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon."

Jeesus ei anna sellaista rauhaa, jossa ollaan rauhassa tämän maailman kivuilta, myrskyiltä, vainoilta, sairauksilta tai kuolemalta. Hän antaa toisenlaisen rauhan niiden kaikkien alla vaeltaville: Syntien anteeksiantamuksen rauhan - puhtaan omantunnon niille, jotka turvautuvat häneen syntiensä hädässä. Jumalan lapsen nimen. Hän tulee itse asumaan armahdetun syntisen sydämeen, ja kulkee joka päivä sinun kanssasi.

Mikään tuska ei tarkoita sitä, että olisit
menettänyt Jumalan varman lupauksen taivaasta.
Ahdistus ei nimittäin voi erottaa sinua siitä
armosta, joka on niillä, jotka huutavat Jeesusta avukseen.

"Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka?...Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Room.8

"Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa." 1. Piet. 1:7

"Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat." Jaak. 1:12

"Joka on korvan istuttanut, hänkö ei kuulisi?
Joka on silmän luonut, hänkö ei näkisi?" Ps.94:9

Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!" - Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.
Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt.
Jes. 49:14-16

...miksi puhut näin: -Ei ole Herra nähnyt elämäni taivalta, minun asiastani ei Jumala välitä.
Etkö ole oppinut, etkö ole kuullut,
että Herra on ikuinen Jumala, koko maanpiirin luoja?
Ei hän väsy, ei uuvu, tutkimaton on hänen viisautensa.
Jes. 40:27-28

"Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa." Matt.6:33-34

Rohkeutta, pikkuinen!
- sinä Jumalalle rakas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihminen kirjoitti:

Jumala voisit pikkuisen välittää meistä, ihmiset huijjaa ja jauhaa paskaa, mutta jos näet sydämmeen tee jotain, muuten usko menee!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu