Suositaanko ev.lut. kirkkoa?

Kyllä. Valtion on lopetettava kirkon taloudellinen ja muukin suosiminen. Miksi kirkko on vapautettu veronmaksusta?Lyhyempi lista tulee, kun luettelee mitä veroja kirkko maksaa, verrattuna listaan veroista joista se on vapautettu usein kokonaan joskus asittain.

Kirkko ei maksa veroa perintö- ym, lahjoituksista, kiinteistöverosta, jota jakuvasti kunnat valtion suosiollisella avustuksella, se määrää maksimitason, nostavat, kirkko on osittain tai kokonaan vapautettu. Kunnat rahapulassaan nostavat kiinteistöveroa koska sitä ei voi paeta, paitsi kirkko, kun jossainhan sitä on asuttava. Mutta jostain kumman syystä, uskovaisuus ja kirkon kätyriys?, kuntapäättäjät antavat kirkolle vapautuksen em. verosta.

Varainsiirtoverostakin kirkko on vapautettu se voi myydä maita metsiä ja asuntuja ilman varausiirtoveroa jota ollaan korottamassa ensi vuoden alusta. ja taas kirkko saa olla vapaamatkustaja, Yle-vero tulee vuoden alusta, kirkko siitä vapautettiin. Eli uusiakin veroetuja tulee kirkolle ku manulle illallinen, vaikka ilmaisia lounaiitya ei kuulemma ole olemassa, joku ne aina maksaa, mut ei kuitenkaan kirkko, eikä edes illallisia. Edes ehtooliviinistä kirkko ei maksa veroa, ja jos viiniä jää yli avttuun pulloon niin papit ja suntiot dokaa ne ehtoolisen jälkeen, verovapaasti ja ilmaiseksi itselleen muutenkin. ((((Ties vaikka tarttuis kotiinkin vietäväksi?)))). Eräs (nice)pappi näin kertoi tällä palstalla. Jaakko Teppo lauloi että. "Voi kun alkohoolia sais ministerihintaan!" Ministerihintaan sitä ei taida enää saada mutta pappihintaan näköjään kyllä

Ja alkoholipitoista viiniä tarjotaan myös alaikäisille alttarilla ja K18 (väkivalta) Jeesus rainaa näytetään alaikäisille riparilla. Ei koske lait ja säännöt kirkkoa ei!

Kirkkoa suositaan asuntoedun verotuksessakin. Sitä varten laadittiin lakiin erikseen ns. pappilapykälä, jonka virallinen nimi se ei tietysti ole. Eihän sitä nyt suoraan voi sanoa, että taas kirkkoa suositaan, se tehdään tietty sammutetuin lyhdyin.

Keksittin sellainen märitelmä joka pitää sisällään kaikki pappilarakennukset. Ennen vuotta 1961 rakennetut yli 150 neliöiset asunnot. Jos sellainen on työsuhdeasuntona niin asuntoedun verotusarvo määräytyy 150 neliön mukaan vaikka asunnossa olisi enemmänkin neliöitä. Näin taattiin että kirkkoherrat saavat asua halvemmalla vanhoissa pappiloissa.

Herää kysymys että saako Finnairin pomo, asuntokauppasumplija Vehviläinen tämän saman veroedun pappiloissa asuvien pappien siivellä, kun lakiin ei kehdattu kirjata, että etu koskee vain ja nimenomaan pappien asumista vanhoissa pappiloissa. Vehviläine asuu Hgissä ökyasunnossa joka on paljon isompi kuin 150 neliötä, ja talo on rakennettu ennen v. 1961.

Ministeri Hautala kertoi haastattelusssaan, että Vehviläisen asunnon vuokra, jonka Finnair maksaa asunnon V:ltä ostaneelle Ilmariselle on reilusti yli 6000 e kk:ssa, muttaverotusarvo vain reilut 200 euroa! Johtuuko tämä tuosta em. pappilapykälästä. Saako Vehvilänenkin pappien siivellä kohtuutonta veroetua? Ja oliko tämä perimmäinen syy miksi V myi asutonsa Ilmariselle ja "siirtyi" asumaan vukralaisena sqamaan asuntoon, työsuhdeasuntoon? Verosuunnittelua parhaimmillaan? Kirkolle räätälöidyn lain porsaanrei'än hyödyntämistä?

Tuskin tässä tuli esille edes kaikki kirkon veroedut, en ole niin suuri veroekspertti mutta tuossa nyt alkajaisiksi.
3199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuli muuten harvinaisen asiallista tekstiä. Aplodeeraan sinulle. Pahinta kirkon suosimisessa on se, ettei keskivertosuomalainen edes tajua tai osaa kyseenalaistaa sitä.

Äänestä

Pitäähän virkappappien eläkkeet jotenkin saada maksettua.

Äänestä

Onko tämä joku Iltalehden juorupalsta.

Hups, olen mennyt väärälle palstalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jjkjjkjjk... kirjoitti:

Kyllä. Valtion on lopetettava kirkon taloudellinen ja muukin suosiminen. Miksi kirkko on vapautettu veronmaksusta?Lyhyempi lista tulee, kun luettelee mitä veroja kirkko maksaa, verrattuna listaan veroista joista se on vapautettu usein kokonaan joskus asittain.

Kirkko ei maksa veroa perintö- ym, lahjoituksista, kiinteistöverosta, jota jakuvasti kunnat valtion suosiollisella avustuksella, se määrää maksimitason, nostavat, kirkko on osittain tai kokonaan vapautettu. Kunnat rahapulassaan nostavat kiinteistöveroa koska sitä ei voi paeta, paitsi kirkko, kun jossainhan sitä on asuttava. Mutta jostain kumman syystä, uskovaisuus ja kirkon kätyriys?, kuntapäättäjät antavat kirkolle vapautuksen em. verosta.

Varainsiirtoverostakin kirkko on vapautettu se voi myydä maita metsiä ja asuntuja ilman varausiirtoveroa jota ollaan korottamassa ensi vuoden alusta. ja taas kirkko saa olla vapaamatkustaja, Yle-vero tulee vuoden alusta, kirkko siitä vapautettiin. Eli uusiakin veroetuja tulee kirkolle ku manulle illallinen, vaikka ilmaisia lounaiitya ei kuulemma ole olemassa, joku ne aina maksaa, mut ei kuitenkaan kirkko, eikä edes illallisia. Edes ehtooliviinistä kirkko ei maksa veroa, ja jos viiniä jää yli avttuun pulloon niin papit ja suntiot dokaa ne ehtoolisen jälkeen, verovapaasti ja ilmaiseksi itselleen muutenkin. ((((Ties vaikka tarttuis kotiinkin vietäväksi?)))). Eräs (nice)pappi näin kertoi tällä palstalla. Jaakko Teppo lauloi että. "Voi kun alkohoolia sais ministerihintaan!" Ministerihintaan sitä ei taida enää saada mutta pappihintaan näköjään kyllä

Ja alkoholipitoista viiniä tarjotaan myös alaikäisille alttarilla ja K18 (väkivalta) Jeesus rainaa näytetään alaikäisille riparilla. Ei koske lait ja säännöt kirkkoa ei!

Kirkkoa suositaan asuntoedun verotuksessakin. Sitä varten laadittiin lakiin erikseen ns. pappilapykälä, jonka virallinen nimi se ei tietysti ole. Eihän sitä nyt suoraan voi sanoa, että taas kirkkoa suositaan, se tehdään tietty sammutetuin lyhdyin.

Keksittin sellainen märitelmä joka pitää sisällään kaikki pappilarakennukset. Ennen vuotta 1961 rakennetut yli 150 neliöiset asunnot. Jos sellainen on työsuhdeasuntona niin asuntoedun verotusarvo määräytyy 150 neliön mukaan vaikka asunnossa olisi enemmänkin neliöitä. Näin taattiin että kirkkoherrat saavat asua halvemmalla vanhoissa pappiloissa.

Herää kysymys että saako Finnairin pomo, asuntokauppasumplija Vehviläinen tämän saman veroedun pappiloissa asuvien pappien siivellä, kun lakiin ei kehdattu kirjata, että etu koskee vain ja nimenomaan pappien asumista vanhoissa pappiloissa. Vehviläine asuu Hgissä ökyasunnossa joka on paljon isompi kuin 150 neliötä, ja talo on rakennettu ennen v. 1961.

Ministeri Hautala kertoi haastattelusssaan, että Vehviläisen asunnon vuokra, jonka Finnair maksaa asunnon V:ltä ostaneelle Ilmariselle on reilusti yli 6000 e kk:ssa, muttaverotusarvo vain reilut 200 euroa! Johtuuko tämä tuosta em. pappilapykälästä. Saako Vehvilänenkin pappien siivellä kohtuutonta veroetua? Ja oliko tämä perimmäinen syy miksi V myi asutonsa Ilmariselle ja "siirtyi" asumaan vukralaisena sqamaan asuntoon, työsuhdeasuntoon? Verosuunnittelua parhaimmillaan? Kirkolle räätälöidyn lain porsaanrei'än hyödyntämistä?

Tuskin tässä tuli esille edes kaikki kirkon veroedut, en ole niin suuri veroekspertti mutta tuossa nyt alkajaisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu