Siipirikko.

Tämä on Sinulle, ystäväni:

"Astelin metsätietä pitkin verkkaisesti, ajatuksiini vaipuneena. En juurikaan huomioinut luonnon ääniä, lintujen liverrystä, oravan kynsien rapinaa puunkuorta vasten, raivokkaasti puuta nakuttavaa tikkaa tai vaikka yksinäistä käkeä joka kukkui jossakin metsän siimeksessä.
Minun mieleni oli maallisten huolten ja murheiden painama.
Alakuloisena astelin eteenpäin neulasten peittämällä metsätiellä. Silloin tällöin olin kompastua tien pinnalla kiemurtavien, osittain neulasten kätkemien puiden juuriin.
Mietiskelin siinä verkkaisesti käyskennellessäni, raskasta velkataakkaani, hajoamaisillaan olevaa avioliittoani, lapsiani..
Kyynelhän siinä pukkasi silmäkulmaan kun kaikkia näitä ajattelin.
Mielessä oli käynyt myös, josko vain päättäisin päiväni ja lopettaisin sillä tavalla hirmuisen ahdistukseni.
Tuollaisia ajatellessani, nousi mieleeni toistuvasti omat suloiset lapseni.
Heidän vuoksensa olin päättänyt vielä yrittää.
Siinä tarpoessani metsätie alkoi kääntyä jyrkästi vasemmalle ja kun olin päässyt kuusenoksien taitse suoralle tienpätkälle, kohtasi minut odottamaton näky.
Pieni pellavapäinen pikkutyttö käveli tietä pitkin kohden minua kädet hentoista rintaansa vasten painettuna ja näytti kovin onnettomalta.
Lapsi katsoi minua suurilla sinisillä silmillään ja näin niissä kyyneliä.
Hidastin jo muutenkin verkkaista kävelyvauhtiani ja lähestyin häntä varovasti.
Olin juuri aikeissa kysyä häneltä mikä hänellä oli hätänä, kun hän ojensi molemmat kätensä minua kohden ja katsoi minua anovasti silmiin, pieni suu pidätetystä itkusta väristen.
Sitten minä näin että hän piti pienten käsiensä suojassa vielä pienempää lintua.
Samassa oivalsin itkustelun syyn. Lintu oli loukkaantunut. Pahasti.
Sanaakaan sanomatta poimin linnun hänen kätösistään omiini.
Silmääräisestikin tarkasteltuna tiesin että lintu olisi mennyttä.
Ja tiesin myös mitä minun olisi tehtävä.
Silloin tyttö puhui ensimmäistä kertaa:
- Lintu on rikki.
Hänen äänensä oli niin murheellinen että tunsin kuinka sisimmässäni liikahti.
Kurkkuani kuristi.
- Niinhän se taitaa olla, sanoin lapsoselle mahdollsimman rauhaisasti vaikka minusta tuntui kammottavan pahalta.
- Voiko kiltti setä korjata sen?
Mietin kaiken aikaa kuumeisesti miten oikein saisin tilanteen hoidettua lasta enempiä murehduttamatta, kun tämä hänen pyyntönsä antoi minulle tilanteeseen sopivan ajatuksen.
- Kuulehan, sanoin hänelle, mitä jos teemme nyt niin että suljemme kumpikin silmämme oikein lujasti ja toivomme että Taivaan Isä korjaa linnun?
Uskoin kyllä Jumalaan mutta en ollut ollenkaan vakuuttunut Hänen halustaan tehdä kenenkään hyväksi yhtään mitään mutta lapsen takia käytin nyt Häntä lavastukseni eräänä osasena.
Minusta näytti kuin tytön silmät olisivat kirkastuneet ja sitten hän jo sulki silmänsä ja puristi pienet kätensä tiukasti nyrkkiin.
Hetki oli suunnitelmani kannalta paras mahdollinen. Tarkoitukseni oli nimittäin sujauttaa lintu takkini taskuun ja päättää sen kärsimykset myöhemmin, kun lapsi ei olisi enää paikalla. Samoin ajatukseni oli kertoa hänelle heti kun hän avaisi silmänsä, että lintu parani ja lensi tiehensä.
Pettymys siitä että ei nähnyt linnun paranevan ja lentävän pois, olisi varmasti pienempi, kuin riemu siitä, että hän saisi uskoa linnun parantuneen.
Niinpä siis sujautin käteni varovaisesti takkini taskuun ja tunsin peukaloani vasten tuon pienen, pahasti siipirikkoisen linnun sydämen heikon sykkeen.
Sitten päätin, että oli aika ryhtyä esittämään näytelmääni tuolle pienelle ja murheelliselle lapselle joka vieläkin seisoi topakasti keskellä metsätietä kädet tiukasti nyrkissä.
Silloin, kuin vaistoten katseeni, hän avasi silmänsä.
Hän katsoi kirkkain, toivorikkkain silmin minua ja sanoi:
- Onko lintu jo ehjä?
Karaisin kurkkuani ja avasin suuni valehdellakseni hänelle.
Samassa tajuntaani tunkeutui se tosiasia että linnun pienen sydämen lyönnit tuntuivat voimakkaammilta.
Sitten tunsin kuinka lintu liikehti kädessäni. Taisipa jopa nokkaista kättäni hieman.
Vedin käteni taskusta järkytyksestä turtana ja katselin miten kevyesti nyrkkiin puristetusta kädestäni, peukalon ja etusormen välistä, pilkisti pienen linnun pää.
Minusta näytti kuin nuo pienet mustat silmät olisivat katsoneet minua lievästi närkästyneen oloisesti.
Päässäni humisi ja polveni tutisivat kun avasin käteni ja sitten sain vain katsella muutaman kuulaan sekunnin ajan miten tuo siipirikko lintu ilmeisen ehein ja tervein siivin lentää räpytti jonnekin puiden sekaan iloisesti piipertäen.
Tajuntaani tunkeutui pienen tyttösen käsien läpse.
Hän nauroi ja taputti ilon kyyneleet silmissään ja katseli tiiviisti jonnekin sinnepäin minne oli viimeksi nähnyt linnun lentävän. Sitten hän, sanaakaan sanomatta, puristi kättäni kevyesti ja sen jälkeen lähti iloisesti hypähdellen etenemään metsätietä siihen suuntaan josta olin itse tullut.
Minä seisoin ääneti ja yksin paikoillani.
Sitten rojahdin polvilleni ja purskahdin itkuun.
Ja siinä itkiessäni, vaikka en mitään mistään tuolla hetkellä oikein ymmärtänyt, pieni toivonkipinä syttyi sisimmässäni. Jos kerran Taivaan Isä tuolla tavoin otti huolehtiakseen sekä lapsesta että linnusta, silloin kenties minulla, vaimollani ja lapsillani - meillä - olisi vielä toivoa.
Vaikka häpesin omaa epäuskoani, tunsin silti saaneeni anteeksi. Hän oli osoittanut välittävänsä.
Kyyneleet silmissäni ristin käteni ja aloin rukoilla."
2106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tästä kauniista ja opettavaisesta kertomuksesta.
Maassamme on paljon siipirikkoja. Rukoilen ja toivon, että he saisivat kokea eheytymistä.
Jumalalle on kaikki mahdollista!

Äänestä

Kun luin kirjoitustasi, kyyneleet valuivat silmistäni. Kirjoitit niin kauniisti, että oli kuin olisin kävellyt siellä metsässä vierelläsi. Iloitsin, kun lintu lähti lentämään, iloitsin pienen tytön ilosta ja siitä rakkauden tunteesta, jonka sait siellä metsän keskellä kohdata.

Usein, kun olen pitänyt pientä lintua kädelläni, olen jutellut sille, pitänyt hyvänä, olen ajatellut, että näin Jumalakin pitää meitä omalla kämmenellään ja haluaa kertoa rakkaudestaan meille.

Jumalan siunausta sinulle ja perheellesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mefisto kirjoitti:

Tämä on Sinulle, ystäväni:

"Astelin metsätietä pitkin verkkaisesti, ajatuksiini vaipuneena. En juurikaan huomioinut luonnon ääniä, lintujen liverrystä, oravan kynsien rapinaa puunkuorta vasten, raivokkaasti puuta nakuttavaa tikkaa tai vaikka yksinäistä käkeä joka kukkui jossakin metsän siimeksessä.
Minun mieleni oli maallisten huolten ja murheiden painama.
Alakuloisena astelin eteenpäin neulasten peittämällä metsätiellä. Silloin tällöin olin kompastua tien pinnalla kiemurtavien, osittain neulasten kätkemien puiden juuriin.
Mietiskelin siinä verkkaisesti käyskennellessäni, raskasta velkataakkaani, hajoamaisillaan olevaa avioliittoani, lapsiani..
Kyynelhän siinä pukkasi silmäkulmaan kun kaikkia näitä ajattelin.
Mielessä oli käynyt myös, josko vain päättäisin päiväni ja lopettaisin sillä tavalla hirmuisen ahdistukseni.
Tuollaisia ajatellessani, nousi mieleeni toistuvasti omat suloiset lapseni.
Heidän vuoksensa olin päättänyt vielä yrittää.
Siinä tarpoessani metsätie alkoi kääntyä jyrkästi vasemmalle ja kun olin päässyt kuusenoksien taitse suoralle tienpätkälle, kohtasi minut odottamaton näky.
Pieni pellavapäinen pikkutyttö käveli tietä pitkin kohden minua kädet hentoista rintaansa vasten painettuna ja näytti kovin onnettomalta.
Lapsi katsoi minua suurilla sinisillä silmillään ja näin niissä kyyneliä.
Hidastin jo muutenkin verkkaista kävelyvauhtiani ja lähestyin häntä varovasti.
Olin juuri aikeissa kysyä häneltä mikä hänellä oli hätänä, kun hän ojensi molemmat kätensä minua kohden ja katsoi minua anovasti silmiin, pieni suu pidätetystä itkusta väristen.
Sitten minä näin että hän piti pienten käsiensä suojassa vielä pienempää lintua.
Samassa oivalsin itkustelun syyn. Lintu oli loukkaantunut. Pahasti.
Sanaakaan sanomatta poimin linnun hänen kätösistään omiini.
Silmääräisestikin tarkasteltuna tiesin että lintu olisi mennyttä.
Ja tiesin myös mitä minun olisi tehtävä.
Silloin tyttö puhui ensimmäistä kertaa:
- Lintu on rikki.
Hänen äänensä oli niin murheellinen että tunsin kuinka sisimmässäni liikahti.
Kurkkuani kuristi.
- Niinhän se taitaa olla, sanoin lapsoselle mahdollsimman rauhaisasti vaikka minusta tuntui kammottavan pahalta.
- Voiko kiltti setä korjata sen?
Mietin kaiken aikaa kuumeisesti miten oikein saisin tilanteen hoidettua lasta enempiä murehduttamatta, kun tämä hänen pyyntönsä antoi minulle tilanteeseen sopivan ajatuksen.
- Kuulehan, sanoin hänelle, mitä jos teemme nyt niin että suljemme kumpikin silmämme oikein lujasti ja toivomme että Taivaan Isä korjaa linnun?
Uskoin kyllä Jumalaan mutta en ollut ollenkaan vakuuttunut Hänen halustaan tehdä kenenkään hyväksi yhtään mitään mutta lapsen takia käytin nyt Häntä lavastukseni eräänä osasena.
Minusta näytti kuin tytön silmät olisivat kirkastuneet ja sitten hän jo sulki silmänsä ja puristi pienet kätensä tiukasti nyrkkiin.
Hetki oli suunnitelmani kannalta paras mahdollinen. Tarkoitukseni oli nimittäin sujauttaa lintu takkini taskuun ja päättää sen kärsimykset myöhemmin, kun lapsi ei olisi enää paikalla. Samoin ajatukseni oli kertoa hänelle heti kun hän avaisi silmänsä, että lintu parani ja lensi tiehensä.
Pettymys siitä että ei nähnyt linnun paranevan ja lentävän pois, olisi varmasti pienempi, kuin riemu siitä, että hän saisi uskoa linnun parantuneen.
Niinpä siis sujautin käteni varovaisesti takkini taskuun ja tunsin peukaloani vasten tuon pienen, pahasti siipirikkoisen linnun sydämen heikon sykkeen.
Sitten päätin, että oli aika ryhtyä esittämään näytelmääni tuolle pienelle ja murheelliselle lapselle joka vieläkin seisoi topakasti keskellä metsätietä kädet tiukasti nyrkissä.
Silloin, kuin vaistoten katseeni, hän avasi silmänsä.
Hän katsoi kirkkain, toivorikkkain silmin minua ja sanoi:
- Onko lintu jo ehjä?
Karaisin kurkkuani ja avasin suuni valehdellakseni hänelle.
Samassa tajuntaani tunkeutui se tosiasia että linnun pienen sydämen lyönnit tuntuivat voimakkaammilta.
Sitten tunsin kuinka lintu liikehti kädessäni. Taisipa jopa nokkaista kättäni hieman.
Vedin käteni taskusta järkytyksestä turtana ja katselin miten kevyesti nyrkkiin puristetusta kädestäni, peukalon ja etusormen välistä, pilkisti pienen linnun pää.
Minusta näytti kuin nuo pienet mustat silmät olisivat katsoneet minua lievästi närkästyneen oloisesti.
Päässäni humisi ja polveni tutisivat kun avasin käteni ja sitten sain vain katsella muutaman kuulaan sekunnin ajan miten tuo siipirikko lintu ilmeisen ehein ja tervein siivin lentää räpytti jonnekin puiden sekaan iloisesti piipertäen.
Tajuntaani tunkeutui pienen tyttösen käsien läpse.
Hän nauroi ja taputti ilon kyyneleet silmissään ja katseli tiiviisti jonnekin sinnepäin minne oli viimeksi nähnyt linnun lentävän. Sitten hän, sanaakaan sanomatta, puristi kättäni kevyesti ja sen jälkeen lähti iloisesti hypähdellen etenemään metsätietä siihen suuntaan josta olin itse tullut.
Minä seisoin ääneti ja yksin paikoillani.
Sitten rojahdin polvilleni ja purskahdin itkuun.
Ja siinä itkiessäni, vaikka en mitään mistään tuolla hetkellä oikein ymmärtänyt, pieni toivonkipinä syttyi sisimmässäni. Jos kerran Taivaan Isä tuolla tavoin otti huolehtiakseen sekä lapsesta että linnusta, silloin kenties minulla, vaimollani ja lapsillani - meillä - olisi vielä toivoa.
Vaikka häpesin omaa epäuskoani, tunsin silti saaneeni anteeksi. Hän oli osoittanut välittävänsä.
Kyyneleet silmissäni ristin käteni ja aloin rukoilla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu