Kunnallisvaalien ykköteemaksi kansanvalta

jota myöskin demokratiaksi kutsutaan. Mielipidetutkimukset osoittava varsin selkeästi, että enemmistö kannattaa vapaata kielivalintaa, mutta syistä, jotka ovat asiaa vähänkin seuranneille selvät, johtavat politiikot ja ohjattu media yrittävät vaieta asian kuoliaaksi nostamalla teemoiksi milloin sukupuolineutraalin avioliiton vihkimismenettelyn tai jonkin muun asian, joka ei tavallista kansalaista kiinnosta pätkääkään. Jokaista suomalaista perhettä päivittäin koskevaa asiaa ei uskalleta nostaa esiin, vaikka netti suorastaan pursuaa asiaan liittyvää keskustelua.
Nyt on perussuomalaisilla tuhannen taalan paikka nostaa asia kunnallisvaaleissa selkeäksi ykkosteemaksi kansanvallan nimissä ja esittää vaatimus, että kunnallisen itsehallinnon nimissä kunnat saisivat itse päättää järjestämästään kielitarjonnasta ja samalla vaatia kielilain pikaista kumoamista. Näillä eväillä jytkyjen jytky on varma, sillä en eläissäni tavannut ketään virkamiestä, joka kahden kesken keskultetaessa pitäisi nykymenoa asiallisena ja järkevänä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Etpä ole paljoa virkamiehiä näköjään tavannut. Persut on hyviä kyllä näissä virkamiestouhuissa. He nimittävät omia sukulaisiaan virkoihin. Ei valita poliittisin perustein, valitaan esim. oma poika. Ja hyvin homma etenee.

Äänestä

Katso vähän vaikka vanhoja valtionkalentereita, niin sinulle saatta auteta se raaka totuus, jolla tämän maan korkeimpia virkoja on miehitetty vuosikymmenet tai oikeastaan muutama vuosisata. Mistähän tämä eliitti on muodostunut ja millä perusteella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


bukerosi kirjoitti:

jota myöskin demokratiaksi kutsutaan. Mielipidetutkimukset osoittava varsin selkeästi, että enemmistö kannattaa vapaata kielivalintaa, mutta syistä, jotka ovat asiaa vähänkin seuranneille selvät, johtavat politiikot ja ohjattu media yrittävät vaieta asian kuoliaaksi nostamalla teemoiksi milloin sukupuolineutraalin avioliiton vihkimismenettelyn tai jonkin muun asian, joka ei tavallista kansalaista kiinnosta pätkääkään. Jokaista suomalaista perhettä päivittäin koskevaa asiaa ei uskalleta nostaa esiin, vaikka netti suorastaan pursuaa asiaan liittyvää keskustelua.
Nyt on perussuomalaisilla tuhannen taalan paikka nostaa asia kunnallisvaaleissa selkeäksi ykkosteemaksi kansanvallan nimissä ja esittää vaatimus, että kunnallisen itsehallinnon nimissä kunnat saisivat itse päättää järjestämästään kielitarjonnasta ja samalla vaatia kielilain pikaista kumoamista. Näillä eväillä jytkyjen jytky on varma, sillä en eläissäni tavannut ketään virkamiestä, joka kahden kesken keskultetaessa pitäisi nykymenoa asiallisena ja järkevänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu