2012

Voisikohan kenties joku minua viisaampi hieman valaista minua? Jumala siis loi taivaan ja maan 6 päivässä ja lepäsi seitsämäntenä, noin 6000 vuotta sitten, noh mikähän sillä hepulla oli sitten mielessä kun se kaivoi maahan "hieman" vanhempia dinosauruksen luita ja muita fossiileja?? Miten voi olla mahdollista että vielä näin vuonna 2012 uskonnot ovat edes laillisia?? Jeesus, Teräsmies, Jumala, Hercules ja Mohammed kaikkiahan ovat yhtä tosia ja realistisia vai mikä on teidän mielipitenne??
8152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

>

Nuoreen maahan uskovilla fundamentalisteilla on tietenkin se oletus, että kaikki fysikaaliset, geologiset yms. ajoitusmenetelmät ovat virheellisiä. Fossiilitkin ovat alle 6000 vuotta vanhoja ja useimmiten niiden selitetään syntyneen vedenpaisumuksessa.

Äänestä

"Jumala siis loi taivaan ja maan 6 päivässä ja lepäsi seitsämäntenä"

Se lepääminen on vähän ongelmallista kun kaikkivaltias ei voi väsyä. Mutta tutkimattomat ovat....


"mikähän sillä hepulla oli sitten mielessä kun se kaivoi maahan "hieman" vanhempia dinosauruksen luita ja muita fossiileja??"

Olisiko laittanut niitä ihan piruuttaan jotta näkisi mitä me niille tehdään. Paitsi tietysti kaikkitietävänä tiesi sen heti muutenkin. Taitaa mennä tämäkin tutkimattomat ovat... -osastoon. Kyllä sinne mahtuu.

Äänestä
  • Kun tiedemies tuli uskoon hän totesi että tieteessä on paljon aukkoja.

    Äänestä

"Voisikohan kenties joku minua viisaampi hieman valaista minua? Jumala siis loi taivaan ja maan 6 päivässä ja lepäsi seitsämäntenä, noin 6000 vuotta sitten, noh mikähän sillä hepulla oli sitten mielessä kun se kaivoi maahan "hieman" vanhempia dinosauruksen luita ja muita fossiileja??"

No, voin hyvin uskoa, että Jumala loi esim. 6000 vuotta sitten. Vaikeampi on uskoa siihen, että ihminen tietäisi oikeasti dinosaurusten olevan vanhempia.

Ei yksinkertaisesti ole yhtään kestävää todistetta sille, että maailma olisi miljoonia vuosia vanha.

"Miten voi olla mahdollista että vielä näin vuonna 2012 uskonnot ovat edes laillisia??"

Jumalan armosta ateistit eivät ole saaneet kaikkea haluamaansa vielä voimaan.

Äänestä

onko se "jumala" sitten vain tämän meidän pallon hömpötyksiä vai kaitseeko se koko universumia?

radiohiiliajoituksethan meille jo kertovat että tämä meidän temmellyskenttä on ollut kyllä aika kauan pitempään kuin tuon 6000 vuotta..

Äänestä
  • Tämä universumi ei ole meille edes tuttu vaan siitä tiedetään vain vähän, ja niistä tiedoista paljon on tehty matematikalla, joten jos matematiikassa jokin ei täsmää, olemme tuntemattoman rajamailla, ja sinne ei aina kannattaisi edes mennä.

    Jumala on henki eikä ole ihminen, ja hänellä on tietonsa universumista, eikä sitä ole selvitetty meille ihmisille.

    SIksi siis universumissamme voi olla Jumalan tuntemaa elämää muuallakin kuin maapallolla. Kun tiedemiesten tieto loppuu, he kuvittelevat sinne lisää omalla mielikuvituksellaan, että ne aukkopaikat täyttyisivät edes sillä...!

    Äänestä

pakko kysyä mitä te ootta vetäny ja mistä sitä saa lisää??

Äänestä
  • Kaveri veti ovelasti. Minä en ainakaan tiedä mitään radiohiiliajoituksen periaatteesta, enkä avaruustieteestä, vaan minä USKON, että asia on näin, kuin minulle kerrotaan.

    Vähänkös tieteessä on vedetty takaisin, kun tietoa on tullut lisää. Samoinhan näyttää uskonnossakin käyvän, mikäli viimepäivien uutisiin on USKOMINEN.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiede rules kirjoitti:

Voisikohan kenties joku minua viisaampi hieman valaista minua? Jumala siis loi taivaan ja maan 6 päivässä ja lepäsi seitsämäntenä, noin 6000 vuotta sitten, noh mikähän sillä hepulla oli sitten mielessä kun se kaivoi maahan "hieman" vanhempia dinosauruksen luita ja muita fossiileja?? Miten voi olla mahdollista että vielä näin vuonna 2012 uskonnot ovat edes laillisia?? Jeesus, Teräsmies, Jumala, Hercules ja Mohammed kaikkiahan ovat yhtä tosia ja realistisia vai mikä on teidän mielipitenne??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu