Liikanen tyrmäsi Jäätteenmäen

Nyt on piru merrassa. Eikö nyt yhtä hentoa naista voida pysäyttää? Valtakoneisto yskii, valtakunnan veturi on käyttänyt polttoaineenaan turvakseen asemansa kaiken mahdollisen. Pääkaupunkiseudun vallan sinettinä toimiva lehdistö joutuu selittämään ja ihmettelemään, miten ihmeessä se kansa nyt yht’äkkiä ymmärtääkin jotain ja menee antamaan naiselle, joka ei ole uskottava, joka on valehtelija, on vielä maalainenkin, menee antamaan tukensa, joka on niin väärin, on vastoin kaikkea sitä, mikä on maan tapa, mihin on totuttu.
Todellakin Lapuan juna on lähtenyt liikkeelle. En voi olla ihmettelemättä, miten paljon miehinen valta teki töitä mustatakseen uhkan, käytti kaikkea mahdollista, teki petollisen, koetti käyttää hyväkseen oikeuslaitostakin manipuloidessaan kansaa, eikä huomaa, että puhui itsestään, puhui juuri sitä kulissien takaisesta kähminnästä, mikä on taannut maallemme 25 prosentin vallan.
Jyväskylä koki talven pakkasten ja kesän kynnyksellä näytelmän, joka etsii vertaistaan. Jyväskylähän on koko maan peili ja Suomen Ateenassa puhalsivat valtakunnan politiikan puhurit. Onneksi kasvukeskus luotti itseensä ja sai kaiken likaisen pelin ulkopuolelta voimakkaan ja pätevän johtajan.
Lapuan juna on liikkeellä kohti Helsinkiä. Liikkuakseen veturi ei tarvitse keinotekoista vauhdittajaa. Kansa antoi äänensä puhua, laukaus osui juuri siihen maaliin, mihin oli tarkoituskin. Äänivyöry takaa tämän päivän Jeanne d’Arcille koskemattomuuden. Jokainen nykyjärjestelmän hyökkäys kasvattaa vain suosiota.
Silloin ennen, silloin vuosi sitten kaikki peitettiin. Valta osti keskustalta Irak-hiljaisuuden ja antoi palkaksi näennäisen pääministeriyden. Siinä silloisten ja nykyisten johtavien ministereiden henkilökohtaiselle vallanhalulle ei tuntunut olevan rajoja.
Valta hyväksyi suojakseen ulkopuolisen ja pelien ulkopuolelta ryvettymättömän Matti Vanhasen. Silloin omantunnon ei annettu kolkuttaa, sanottiin vain, että Suomen kansa tarvitsee rauhan ja rauha saavutettiin, kun Jäätteenmäki eliminoitiin.
Nyt milloin tahansa on odotettavissa Irak-verhojen avautuvan. Tässä Lapuan oopperassa kapellimestarina voi olla itse Anneli Jäätteenmäki, mutta naisen ei tarvitse heiluttaa tahtipuikkoa, ei tarvitse syyllistyä juuri siihen, mihin mennyt maailma on vuosikymmenet turvautunut. Irak-oven aukaisee joku toinen ja tällöin eduskunnan nuijan heiluttaja joutuu ottamaan aikalisän, joutuu miettimään, mikä tie eläkkeelle olisi kivuttomin.
Tällöin hallituksen johtavien ministereiden salkut painavat yhä vain enemmän, verenpaine nousee ja selitykset yrittävät kertoa, että eihän me mitään tiedetä, ei me mitään olla tehty. Anneli pantiin syrjään maan edun nimissä ja ei huomata, että oma etu ajoi ohi kaiken muun, ohi sen, että Jätteenmäkeä olisi voitu tukea.
Lapuan juna on jo vauhdissa ja Mäntyniemen tuolikin tutisee, ei voi levittää käsiään tietämättömyydestä, mitä tapahtui. Juna kulkee kohti kahden vuoden päässä olevaa asemaa, sitä asemaa, minkä vuoksi Jäätteenmäki hyllytettiin vuosi sitten.
Vielä viikon takaiset presidentti-kaavailut murenivat yhdessä päivässä. Nyt mikään ei enää ole varmaa. Nyt katsotaan kenen kantti kestää, kuka Mäntyniemen tuolia istuu jatkossa.
Missä on meidän miesten suomalainen sisu? Ei ole kuin jokunen vuosi siitä, kun Johanna Aatsalo-Sallinen häpäistiin, kun tiesi liikaa ja nyt kiitellään rohkeudesta. Samoin Anneli Jäätteenmäki tietää sellaista, mikä ei voi olla vaikuttamatta Suomen tulevaisuuteen.
Ottakaamme mallia naisellisesta voimasta, peräänantamattomasta tahdosta taistella oikeuden puolesta vai uskallammeko? Suomalainen sisu on vaihtanut sukupuolta.