Ei työpaikkoja, vaan paljon lisää työttömiä

Urpilainen ja hänen joukkionsa lupasivat hallituskaudella 100.000 uutta työpaikkaa. Tämä ja monet muut höttölupaukset toivat Urpilaisen joukkiolle hallituspaikan.

Huonolta näyttää tämän tavoitteen toteutuminen. Viimeisen vuoden aikana työpaikkojen määrä oli hieman laskenut. Pidän jopa Urpo Leppäsen tekemää lupausta Urpilaisen tekemää lupausta rehellisempänä. Itse asiassa Urpo Leppäsen lupaus olikin tarkoitus toteuttaa, mutta Jutta Urpilaisen lupaus on tietoisesti jätetty toiveisiin talouden elpymisestä, johon heillä ei ole osaa eikä arpaa.

Urpo Leppäsen työllisyyslaki 1987 edellytti kuntia työllistämään kaikki pitkäaikaistyöttömät. Ei toki kuullosta järkevältä, mutta olisihan lain noudattaminen ja sormien pyörittely kunnan palkkalistoilla poistanut työttömyyden. Työllisyyslaki ei enää sovellettu, kun Suomi astui Neuvostoliiton kaupan romahduksen miinaan ja työttömyysaste nousi hetkellisesti jopa 18 prosentiin.

Urpilainen sen sijaan on ajanut koko ajan eteenpäin asioita, jotka todellisuudessa aiheuttavat työpaikan menetyksiä: rahoitusmarkkinaveroa, pankkiveroa yms.

Viimeisimpänä mittavien YT-neuvottelujen ilmoittajana on OP-Pohjola, joka aikonee hankkiutua eroon jopa 700 työntekijästään, irtisanomalla ja ulkoistamalla. OP-Pohjola on sanonut julkisuudessa, että väkeä on vähennettävä, koska nämä pankkiverot yms. vievät vuositasolla tuottoja jopa 60 miljoonaa euroa. Muusta ei ole juuri mahdollisuutta säästää kuin karsimalla henkilökuntaa.

Kuka opettaisi sosialisteille taloudellisia lainalaisuuksia. Rahan määrä ei lisäänny, jos sitä siirtää taskusta toiseen. Se itse asiassa vähentyy, kun osa kolikoista tippuu siirto-operaatiossa maahan. Jos otat rahan siirtämiseen ulkopuolisen henkilön, menee osa rahasta välityspalkkioihinkin

Urpilainen oli valmis henkeen ja vereen kannattamaan tätä rahoitusmarkkinaveroa alkuperäisessä muodosssaankin, vaikka sen suurimpia maksajia Euroopassa olisi suhteellisesti ottaen ollut pieni Suomi. Mitenkähän Urpilainen olisi selittänyt tai olisiko hän selittänyt ollenkaan tarvetta leikata eläkkeitä, kun eläkerahoistakin olisi siirretty 500 miljoonaa vuosittain Euroopan pohjattomaan kassaan.

Epäloogista ja järjetöntä kuten sosialidemokraattien talousopit yleensäkin. Vaikka toiminta pyörisi tietyn rahamäärän turvin, toimintaan ei varmaankaan vaikuta, vaikka raha otettaisiin muuhun käyttöön.

3

79

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyi ..kele

      Tää on porvari, joka tässä vaahtoaa!!

      • Olikin hyvin perusteellisesti pohditut sanat mitkä kirjoitit. Ymmärsitkö asiasta puolta sanaa. Eikö sinun mielestäsi kannattaisi pohtia, millä niitä työpaikkoja Suomeen saadaan ja millä niitä menetetään?

        Onko sinun mielestäsi rehellistä luvata 100.000 uutta työpaikkaa, mutta ei tehdä mitään sen eteen? Saako sosialisti luvata potaskaa äänestäjilleen?

        Pitäisikö sinun mielestäsi arvioida erilaisten tekojen vaikutukset työllisyyteen, ennen kuin niitä lähdetään viemään eteenpäin?

        Voiko sinun mielestäsi sosialisteilta vaatia vastuullisuutta ja peiliin katsomista?

        Jos sinun mielestäsi sosialistit saavat valehdella ja tehdä temppuja, joilla niitä työpaikkoja oikeasti menetetään sekä hukata sinunkin eläkerahasi, niin olen sanaton.

        Kai sitten olet myös valmis jatkamaan töissä ja siirtymään aikanaan paljon nykyistä pienemmälle eläkkeelle - kiitos sosialisteille.


    • et tajunnut?

      Tarkoitti byrokrattielättejä EU.n!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe