Yle Teemalla tänään Itsetuhoiset Nuoret 21:00

http://areena.yle.fi/tv/1637247

Katsoin ohjelman ja siitä sain yleistietoa ja ymmärrystä lisää ihan itseenikin. Olen jo vanhempi, mutta kokoikäinen kärsimys vähän kuin noilla kuvatuilla nuorilla, kuitenkin ilman itsetuhoisuuden ilmaantumisia. Mutta ne idut minussa samat kuin ohelmassa kuvattiin, esim. se ettei oikein tunnu miltään mikään ja se että miltei koko elämän on ahdistanut, masentanut, jännittänyt, panikoiduttanut, sillai ihan neuroottisesti olen tätä eloani poukkoillut. Pärjännyt ja kärsinyt, saanut apuja ja itsekin ollut sinnikäs.

Minua kosketti ja otin omakseni ohjelman kohdan, jossa todettiin, että ihan synnyttyään ihminen tarvitsee symbioottisen suhteen äitiin/isään, muutoin tunne-elämä ei lähde oikein käyntiin. Itse jotenkin tiedän myös, että en ole ikinä elämässäni ensimmäistäkään kertaa tuntenut tiettyjä tunteita. Nykyään yhä voimakkaammin elämässäni se, ettei mikään tunnut miltään, eikä siten kiinnosta, ei 'huvita'. Tällä tavoin en oikein mitenkään saa apua asioista ja ns. ohjelmista, elämän vaihtelusta, ihmisistä. Kaik o nii tylsää.

Usein tälläkin palstalla ollaan syytetty lääkkeitä siitä, ettei mikään tunnu miltään, että tunteet latistuvat. Minä en ole niinkään varma. Itse en ihmisen tunneskaalaan ole koskaan voinut oppiakaan. En niinku luota elämään ja sen ihmisiin, olen irrallinen tässä elämässä.

Siinä ohjelmassa oli se 5-12-vuotiaaseen seks. hyväksikäytetty tyttö, jolla näytti olevan hyvät, rakastavat, hellät vanhemmat (hyväksikäyttäjä ollut joku muu), mutta siitä rakkaudestakaan tyttö ei enää pystynyt saamaan apua. 'Se jokin' oli lukittu aikamoisen pysyvästi. Pisti miettimään. - Tämmöisiä mietteitä.

Ohjelmassa sanottiin, että itsensä kiduttamiseen tulee riippuvuus. Samahan se on alkoholisteilla. Itsensä rääkkäämistä ja kiduttamista sekin, selvää itsetuhoa. Tilapäisesti tulee hyvä olo, mutta sitten kurjaa itselle ja toisille ja lopuksi keho tuhoutuu.

Ehkä vaikuttaakin samaan aivojen osaan. Vaihtelua olisi kun parisuhteessa pullon kanssa läträävä sen pullon sijaan viiltaisi itseään.

Ohjelma jätti vähän ristiriitaisia tunteita. Pystyin kyllä tavallaan samaistumaan näihin nuoriin, mutta toisaalta lähinnä huvitti tarjottu ratkaisu. Siis jos tuntuu pahalta pitäisikö hymistä ja mietiskellä?
Olen ollut teinistä asti itsetuhoinen ja olen viillellyt vielä aikuisenakin. Nämä pahat hetket tulevat kausittain, voi olla vuosiakin välissä, tai sitten viillän viikottain.
Alkoholi on kuulunut elämään täysi-ikäisyydestä asti, välillä se pahentaa, välillä taas helpottaa ahdistusta. Jos on oikein vaikeaa, en ota. Pelottaa, että menen liian pitkälle kännissä ja muutenkin päästäni sekaisin.
Miten tuossa jutussa nyt todettiinkaan, itsetuhoisuus on selviytymiskeino, itsemurha kuolema. Tai jotain sinne päin ainakin.
Juuri nyt tällä hetkellä menee taas ihan ok, en kuitenkaan lupaa tai vanno etten tarttuisi terään taas. Oikeastaan on melko varmaa että sen teen taas kun siltä tuntuu.
Mitään uutta tai mullistavaa tämä dokumentti ei tarjonnut. Yritetään potkia eteenpäin päivä kerrallaan kuten tähänkin asti.
Tsemppiä kaikille näiden ongelmien kanssa taisteleville!