Miehitys

Kysyin eilen illalla Jumalalta, mitä maailmassa pian tapahtuu, mitä hän haluaisi näyttää minulle. Pyysin myös, ettei Hän antaisi liian pelottavia kuvia, vaan varjelisi mieltäni ja ajatuksiani.

Yöllä heräsin Jumalan voimaan (olen sen kokenut jo pitkän ajan yhä suurentuvana). Tuo tällä kertaa terävä voima tuli vatsaani, sitten vähän ylemmäksi ja jonkun ajan päästä vaivuin takaisin unihorrokseen, kun yhtäkkiä kuulin ovikellon soivan!! Olin aivan hereillä ja mietin, pitäisikö minun mennä ovelle katsomaan, kunnes muistin, että olen aiemminkin kuullut koputuksen, ja se oli vain Herran Jeesuksen koputus, saako Hän tulla sisään. No, sanoin sitten Hänelle, että tule vain! Avaan Sinulle oven!

Voima tuli ylemmäksi rintakehän alueelle ja kykenin kuvittelemaan mielessäni Jeesuksen kädet operoimassa jotakin siellä. Kun tuo hetki oli ohi, sisimpäni vapautui, ja tuntui kuin Jumalan Henki ja Voima olisi päässyt virtailemaan minussa vapaasti! Voitte kuvitella, miltä tuntuu, jos sisuskalut ovat täynnä mentholia ja Elävää Vettä!! Siltä minusta tuntui! (Tunnen sen nytkin yläkropassani ja hartioiden alueella:)

No, nukahdin sitten viimein ja näin unta Suomen kartasta. Suomen kartta vedettiin yläsuunnassa kahtia, ja jako oli pahempi kuin aiemmin oli ajateltu. Pidätin henkeäni unessa ja katsoin epäuskoisena karttaa. Puolet väestöstä jäisi itänaapurimme valtaamiksi. Kun siinä katselin tuota karttaa, aivan yllättäen iski suuri miekka keskelle Suomea. Minua muistutettiin siitä, että Pihon sivujen profetioissa olisi ohjeita Suomen kansalle. Samalla mietin myös omia hyllyvarastojani ja kirjojani, kuinka saisin ne näkyville niitä varten, jotka tänne jäävät ja kokevat tuon. Ymmärsin kuitenkin, että Jumalan Henki auttaa niitä, jotka niitä tarvitsevat ja johdattaa heidät tarvittaessa kirjojen ääreen.

Pihon sivuilla on paljon oikeita profetioita. Muistan ohjeista seuraavia: Käyttäkää se aika, kun ulkona vellovat ihmismassat, rukoukseen ja Jumalan edessä viipymiseen. Ja kun tuo virta on laannut, olkaa valmiit menemään ja viemään voimani eteenpäin.

Myös vastaanpanemisesta varoitetaan. "Älkää tehkö pahalle vastarintaa", Sanassakin jo sanotaan. Ottakaa tuo aika Jumalalta, kurituksena, joka johtaa hyvään. "Sillä kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat."

Monessa profetiassa sanotaan, että tuon ajan jälkeen Herra siunaa heimomme. Hän sen tekee. Se, joka on kuuliainen Hänelle, saa syödä maan hyvyyttä.
63602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Historia toistuu...
"... mitä sanovat nuo profeetat, jotka ennsutavat nimessäni valhetta sanoen: minä olen nähnyt unta, olen nähnyt unta..." Jes 23:25 - Vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käseknyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra.! Jes 23:32

Te kaikki, jotka uskotte omiin uniinne, ja toisten uniin ja sielullisiin fiiliksiin, miten käy? Te tulette näkemään, että teidät eksytettiin, harhaan, valheprofetioihin.
Kuin hämähäkin verkkoon.

Jumalalta lähteneet "profetiat", unet ja näyt - eivät ole keskenään ristiriitaisia.
Kun joku ennustelee, oman päänsä unen vakuutuksella --- että Suomi halkaistaan keskeltä kuin omena, ja joku taas, että se pannaan keskeltä poikki kuin katkaistu porkkana... tai se viistetään vinosti kuin juustohöylällä... tai Suomen Pää menee poikki, käsivarsi katkaistaan... taikka, taikka taikka!

HÖPÖÄ kaikki. Hävetkää te jokainen, jotka häpäisette Jumalan aidon ja raittiin profetia-asian jokapäiväisillä sairailla uni-tuotteillanne!

Teille on jo kauan sitten ennustettu näin, Jer 23:30-32
"Katso minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat se on Herran sana."
"katso minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra.."

Profeetta Sefanja sanoo: "Sen profeetat ovat huikentelijoita." Sef 3:4

"Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat HURMOKSIIN oman sydämensä voimasta." Hes 13:17. Näin, esimerkiksi...

"Voima tuli ylemmäksi rintakehän alueelle ja kykenin kuvittelemaan mielessäni Jeesuksen kädet operoimassa jotakin siellä. Kun tuo hetki oli ohi, sisimpäni vapautui, ja tuntui kuin Jumalan Henki ja Voima olisi päässyt virtailemaan minussa vapaasti! Voitte kuvitella, miltä tuntuu, jos sisuskalut ovat täynnä mentholia ja Elävää Vettä!! Siltä minusta tuntui! (Tunnen sen nytkin yläkropassani ja hartioiden alueella:)"

Ei auta, vaikka olisi MENTHOLIA seassa, jos valheprofetian henki tekee gogtailin.
Kyse on oman minän, oman itsensä korottamisen hankkeesta!

Ihmiset, jotka tahdotte seviytyä yhä viekkaammista valheprofetioista ja varsinkin siitä, ettette joudu väärien profetiahenkien eksytyksen SITOMIKSI,

- paetkaa tätä haureellista, kevytmielistä, viihdekristillisyyden hapatusta. Se on tullut siihen, mitä hapatukselle lopuksi tapahtuu? Se on iljettävää, julkeaa.

Suratkaa Herraa Jeesusta. Lukekaa ja toteltaa Jumalan Sanaa. Tehkää pesäaero kaikesta synnistä: ajatukset, sanat, teot, motiivit.

Sillä "Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa!" Heb 12:14

Kulkaa tai olkaa kuulematta, sanoo Herra.

Äänestä
  • Kyllä, aloitus on sielullista oman pään sotkua! yök..

    Äänestä

  • Eero.S. kirjoitti:

    Kyllä, aloitus on sielullista oman pään sotkua! yök..

    Rajoista puheenollen, se nyt on se ja sama, mikä raja on oikein, viesti oli, että ne, jotka ovat luulleet olevansa turvassa (lue: etelän ihmiset) eivät välttämättä sitä olekaan! Muistan kun ihmettelin kovasti, kummalle puolelle Helsinki kuuluisi... Eiköhän moni ole huokaillut helpotuksesta, että niin ne idän ja pohjoisen ihmiset, eihän heillä ole niin väliä... Onko? Rakkaita Jumalalle kaikki!

    Äänestä

  • Kovaa on kirjoittamasi teksti.

    Raamatussa on myös kirjoitettu näin:

    Jer. 23:28
    Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra.

    Katso nyt

    Yksin armosta on kertonut unensa. Hän on kertonut mitä tapahtui miten uni meni jne.

    Sinulla taas on Herran sana, joten käytä sitä oikein ja uskollisesti.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Rajoista puheenollen, se nyt on se ja sama, mikä raja on oikein, viesti oli, että ne, jotka ovat luulleet olevansa turvassa (lue: etelän ihmiset) eivät välttämättä sitä olekaan! Muistan kun ihmettelin kovasti, kummalle puolelle Helsinki kuuluisi... Eiköhän moni ole huokaillut helpotuksesta, että niin ne idän ja pohjoisen ihmiset, eihän heillä ole niin väliä... Onko? Rakkaita Jumalalle kaikki!

    Helsingin miehittämisestä , valtaan ottamisesta oli jo Neuvosto-aikaan tarkat suunnitelmat dokumentoituina. Jokainen kaupunginosa ja tärkeä srateginen ja muu tärkeä yhteiskunnallisesti merkittävä kohde oli tarkkaan merkitty eräälle vähän aikaa sitten paljastetulle suunnitelmalle.
    Ei tässä mitään ennusteluja tarvita. Makarenko on jo selvästi ilmoittanut, että" Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin". Ohjukset ja muut modernit aseet määrittävät sen, mikä kellekin kuuluu. Mitään "joukkoja" ei sen kummemmin tarvita.
    Ennustan, että mitään miehitystä siinä mielessä ei tapahdu.
    Tämä keskustelu koko aiheesta on höpötystä. Ollut jo vuosia.
    Ehdotan, että kaikki vaan kasvoillee maate pariksi viikko o:).
    Se on ihan toinen juttu, että kuka nyt oikeasti rukoilee ja paastoaa Jumalan totuuden esilletuomisessa?
    Jos vaikka kysyn, että oletko rukoillut asian puolesta? niin vastausta ei tule. Ollaan vaan niin kovasti sitä mieltä, että...
    Mutta eihän tämä mikään oikeiden uskovien palsta olekaan. Se pitää juuri muistaa ja ymmärtää. Suurin osa on ehkä sekulaareja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kummallisista motiiveista johtuen, tulevasta. Ehkä niin, että siitä ei kukaan ihminen tiedä, Jumala ainoastaan.Joka ei usko Jumalaan, niin ei silloin kyllä olla samalla aallon pituudella.

    Äänestä

  • Tuom. kirjoitti:

    Nuo miehitysjutut ovat olleet aika lapsellisia. Näitä valheprofetioita onkin riittänyt iät ja ajat. Kuka onkaan oikeasti ollut Herran neuvottelussa? En usko monenkaan. Tämä maa on jo Venäjän vallassa. Seuraavaksi voisi alkaa satamaan ohjuksia, mutta milloin?

    Äänestä

Tyypillinen unihalvaus.

Äänestä
  • Aivan niin.
    Tarkoitukseni oli vastata juuri samalla tavalla unihalvauksen olevan syynä, mutta olit jo ennättänyt. Eipä sen puoleen, turhaan tuollaisille aivopesun uhreille mitään järkevää on todistella koska ne pitävät mielettömällä raivolla kiinni omista tulkinnoistaan ja vaikka väkisin tahtovat vääntää unihalvauksen(kin) aiheuttamat harhat ja kokemukset mukamas jumalan kosketuksiksi.
    Edes sen vertaa ei rehellisyyttä löydy että tutkisivat itseään näiltäkin osin eikä valehtelisi asioista koska nykyisin on tietoa jokaisen helposti löydettävissä eikä kusetus enää onnistu kuin vuosikymmeniä sitten.
    Tietysti tuollainen kertomus on kovaa kamaa hihhulien kokouksissa ja sehän nostaa kertojan arvoon arvaamattomaan, sillä ei sitä ihan jokaisen ovelle tule jösse koputtelemaan ja sen takia tuokin kirjoittaja luetaan siellä huomattavien henkilöiden joukkoon...Sen tähden tarinasta omine selityksineen on pidettävä kiinni, maksoi mitä maksoi.
    -----------------------------------
    Hallusinaatiot unihalvauksessa

    "Unihalvaukseen liittyy usein hallusinaatioita, jotka saattavat olla näkö-, kuulo-, tai kosketusharhoja. Usein hallusinaatiot liittyvät samanaikaisesti useampaankin aistiin. Harhojen yksityiskohdat vaihtelevat yksilöiden välillä, mutta jotkin ovat selvästi yleisempiä kuin toiset".

    Äänestä

Sitä ihan tyypillistä ja ikivanhaa sen "kolmannen silmän" tuottamaa skeidaa.

Äänestä

Odottakaas nyt, sillä aika näyttää miten käy.

Äänestä
  • Kiitos. Vanha ystävämme on herännyt ja voimissaan...

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Kiitos. Vanha ystävämme on herännyt ja voimissaan...

    Eivät kaikki vanhat nuku, he tottelevat Lähettäjäänsä. Ovat vaiti kun pitää, ja puhuvat kun on se aika. He ovat hiljaakin ollessaan voimissaan, ja tekevät työtä. Ja hiljaa oltuaan he ovat enemmän kuin voimissaan. Kannattaa varoa.
    Saarnaaja 3:7

    Äänestä

Tarkoitatteko te sitä vanhaa ystävää jonka kolmas silmä on D-paaston jälkeen taas aktivoitunut toimimaan??

Äänestä

Mitä helvatin venäjämielisiä sivareita täällä oikein julistaa sanomaansa? Isänmaata ei anneta metrinkään vertaa venäläisille ilman veren vuodatusta. Se on varma se. Jo entisten taistelijoiden uhri velvoittaa siihen. Hietaniemen hautausmaalla moni henkensä antanut kääntyy haudassaan juttujesi takia.

Äänestä
  • Johan nyt!

    Oikeaa puhetta. Hömppä-rohveetat kaahottaa vuodesta toiseen miehityksestä, etsivät vain oman itsensä esille nostamista, muka rohveetaksi. Ennustelijaeukkoja ja - ukkoja pilvin pimein. Kuriin sellaiset höpöttäjät.

    Äänestä

  • tunkioennustuksia kirjoitti:

    Johan nyt!

    Oikeaa puhetta. Hömppä-rohveetat kaahottaa vuodesta toiseen miehityksestä, etsivät vain oman itsensä esille nostamista, muka rohveetaksi. Ennustelijaeukkoja ja - ukkoja pilvin pimein. Kuriin sellaiset höpöttäjät.

    Ihme kommentteja, joissa ei ole mitään järkeä.
    Katsokaa nyt vähän mitä kirjoitatte.

    Etsivät vain oman itsensä esille nostamista?
    Se joka etsii omaa kunniaa, tahtoo tulla esille tai muuta, kirjoittaa omalla nimellään, että se kaikki kunnia tms. tietää minne mennä.
    Mutta kaikki jotka kirjoittavat omalla nimellään, eivät etsi kunniaa.

    Toinen on kirjoittaa tuntemattomana, jolloin taas ihmiset yleensä puhuvat enemmän, ja silloin voidaan taas sanoa paljon pahaa toisista, solvata jne.
    Tätä tehdään siksi, että solvaaja pysyisi tuntemattomana.
    Mutta kaikki jotka kirjoittavat tuntemattomana, eivät ole solvaajia.

    Lopuksi kaikki on tiedossa kuka tekee mitäkin ja jokainen saa palkkansa ansionsa mukaan.

    En ala tässä tuomitsemaan, sillä se ei ole minun tehtäväni.
    Yksi on tuomari ja hän tuomitsee viimekädessä jokaisen, jos tuomitsee.

    Äänestä

Kuten myös sinutkin,vai jättääkö hän sinut tuomitsetta siksi,että ylistät häntä?

Äänestä
  • Koskee myös minua.

    Vaikka kuinka ylistäisin häntä ja silti tekoni olisivat pahat, niin olisin vain esimerkki tästä:
    'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,

    Vielä kerran:
    Jokainen saa palkan tekojensa mukaan.

    Äänestä

Oliko tämä profetia, yksin armosta, tai lihallisesta Tarmosta?

Äänestä
  • aloitus on sielullista. täysin sielullista. hyläktää, sanoutukaa irti. paetkaa.

    Äänestä

  • varokaa11 kirjoitti:

    aloitus on sielullista. täysin sielullista. hyläktää, sanoutukaa irti. paetkaa.

    Joo, on iljettävää unifoorumia. Aloittaja koettaa etsiä jotakin nimeä ja sellasta.

    Äänestä

  • "

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    "

    Mitähän tuolle viestille tapahtui?

    Piti sanoa, että tekstisi oli hauska. Ja että tapahtukoon Sinulle sen mukaan!!

    Äänestä

mitään Suomen ja Venäjän sodista, joten mitenkään ei voida koetella eikä tarvetta. Jos tapahtuu mitä niin tapahtuu, tietysti kannattaa jokaisen suomalaisen elää Jeesuksen yhteydessä ja rakastaa Herraa tekemällä opetuksensa mukaan ja rukoilemalla pyhien ja esivallan ja kaikkien puolesta.

Raamatussa on kerrottu Israelin ja sitä vihavien pahuuden henkivaltojen yhteenotosta ja vaimon turvapaikasta, joten rukoillaan ja anotaan sitä Jumalan Hengen vuodatusta monille juutalaisille ja kaikille israelilaisille sielujensa pelastukseksi Jeesuksessa ja on Isän Jumalan mieleen kuten myös runsas kiitos ja kunnioitus nimessään, amen, hallelujah!

Turhaa aikaa ei kannata tällaisiin mahdollisiin profetioihin Suomesta tuhlata. Parannus on hyvä jokaisen aina tehdä kaikesta Jumalan tahdo vastaisesta ja siten myös Raamattua tutkia ja pyytää myös Jumalaa sitä tekemään ja uudistamaan vanhurskauteen ja pyhitykseen eli totuuteen.

Äänestä
  • Hyjä raitis vastaus Sinulta Raamatussa ei ole!

    Nämä palstan "miehitys" - ja venäjäprofetiat ovat kirjoittajien sielullista, oman minän korotusyritystä. Kukin koettaa olla toista pätevämpi`?

    Äänestä

  • Raamatussa on kyllä mainintaa sodista ja sanomista sodista.

    SILLÄ NÄIDEN TÄYTYY TAPAHTUA
    ja tapahtuu parhaillaankin.......

    Äänestä

Raamatussa paljonkin Venäjästä ja Suomesta?,itse en ole koskaan ko.kirjaa katsonut niin en tiedä.

Äänestä

Oikeiden profeettojen varmin tuntomerkki taitaa olla se, että heitä ja heidän kertomiaan asioita vastaan hyökätään aidon oikeasti ja voimakkaasti.

Huuhaileva profeetta sen sijaan herättää vain hyväntahtoista hörähtelyä, kuten tunnettu Lappeen Rannan Veijonen.

....siis jäädään odottelemaan sitä miehitystä... 2016 alkaisi olla otollinen aika...

Äänestä
  • Mitä enemmän vastustetaan, sen hurskaampi siis? Josef Stalin ja Adolf Hitler ovat tuolla logiikalla melkoisen rakastettuja hahmoja.

    Äänestä

Kiitoksia unesi esilletuonnista.

Koska on hyvinkin mahdollista, että Jumalan Pyhä Henki on siihen vaikuttanut enemmän taikka vähemmän, vaikka mukana olisikin omaa tulkintaa ja päättelyä sekä aikaisempien miehitystä koskevien profetioiden vaikutusta, niin pyytäisin kertomaan tarkemmin unestasi:
missä kohtaa suunnilleen Suomi jaettiin ja mihin kohtaan keskelle Suomen miekka iski sekä siitä, kummallako puolella oli parempi olla. Ja tuohon viimeksimainittuun seikkaan pyydä tarvittaessa Jumalalta rukouksessa lisäselvitystä.

Siunausta itsellesi samoin kuin kaikille viestejä lukeville perheineen. Oppikaa myös käyttäytymään toisianne kohtaan kohteliaasti.

Äänestä
  • Kiitos! Onpa mukava lukea kauniita kommentteja.

    Itsellenikin on täysin uusi kokemus tuoda tällaisia asioita. Ole kyllä paljon vuosien varrella saanut kokea Jumalan puhetta juuri unien kautta, mutta enpä niitä ole julkisesti kertoillut, koska en ole kokenut sille tarvetta. Sitä paitsi, eikös kaikkea ole hyvä koetella rauhassa kotonaan, jotta näkee, kuinka se Jumalan Henki toimii ja mitä ne unet, jotka tietää saaneensa Herralta, oikein tarkoittavat.

    Monet unet ovat olleet henkilökohtaisia varoituksia tai niiden sisältö on tosiaan auennut vasta ajan myötä, tai ovat vielä jääneet odottamaan sitä, kuinka ne toteutuvat.

    En haluaisi kenenkään kiinnittävän liikaa huomiota toisarvoisiin seikkoihin, kuten rajan sijaintiin jne. sillä itse koen, että ne eivät ole tärkeitä. Tärkeintä on Jumalan Sanan todesta ottaminen ja Hänen lähestymisensä rukouksen kautta. Hän haluaa olla meitä lähellä, ja kuulee kaikki pyyntömme.

    Itse henkilökohtaisesti uskon, että Hän tulee halemaan meidät pian kotiin. Tämä mahdollinen miehitysasia, kuuluu Jaakobin ahdistukseen, josta Hänen kansansa, Israel selviää, tosin kuoleman kautta monikin.

    Mutta ne, jotka Häntä odottavat, eivät häpeään joudu.

    Tärkeintä on luottaa Häneen nyt ja mahdollisessa miehityksessä, jotta hänen tahtonsa pääsee toteutumaan eämässämme ja kurituksensa koituu meidän parhaaksemme.

    Kehotan siis etsimään Jeesusta, Pyhää Henkeä oppaaksi matkalle - mitä Hän tahtoo Sinun tekevän?

    Taivaan riemu odottaa Hänen omiaan, uskollisiaan, jotka kääntyvät puoleensa kaikissa asioissa ja pitävät Hänen Sanansa päivästä päivään, Jeesuksen veren alla ja suojissa, sinne jatkuvasti etsiytyen.

    Siunasta Sinulle! Toivottavasti näemme kirkkaudessa!

    Jeesus on hyvä paimen!

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Kiitos! Onpa mukava lukea kauniita kommentteja.

    Oletko aivan varma, että Kaikkivaltias Jumala on sinulle puhunut? Tiedätkö, mitä tarkoittaa raamatun mukainen koetteleminen ja arvioiminen?

    Koetelkaa KAIKKI!

    Äänestä

Päijänne, Näsijärvi ja Sainmaa ovat olemassa ja toiset vesistöt!

Äänestä
  • Siis Saimaakin!

    Äänestä

  • Ei tietenkään. Aina on kivempi olla kotona. Armeijat ne pakkaa hyökkäämään. Sotilailla on usein aika köyhät ja kurjat olot. Kasarmiolosuhteissa tulee olo, että hyökkäis vaikka minne, jotta pääsis pois kurjuudesta.
    Sotilaat ne ovat, jotka "hyökkää".

    Äänestä

  • hyökkää kirjoitti:

    Ei tietenkään. Aina on kivempi olla kotona. Armeijat ne pakkaa hyökkäämään. Sotilailla on usein aika köyhät ja kurjat olot. Kasarmiolosuhteissa tulee olo, että hyökkäis vaikka minne, jotta pääsis pois kurjuudesta.
    Sotilaat ne ovat, jotka "hyökkää".

    Eikä ne olot siitä hyökkimällä ainakaan parane..Mitä jos oikeasti lopettaisitte tuo "profetiallisen" sonnan jauhamisen ja hakekaa itsellenne apua noihin pakkoajatuksiin.

    Äänestä

Jos sinä saat kokea noin valtavaa Jumalan voimaa, mitä itse todistelet itsellesi niin sinulla on varmaan valtava halu ja rohkeus mennä sitten profeettana julistamaan tälle kansalle varoitus synnissä rypemisestä ja sen seurauksista ja siitä mitä hirveyksiä on tapahtumassa, jos he jatkavat syntielämäänsä. Eikö vain? Ei sellainen profeetta, joka kokee todellista Jumalan voimaa, hyssytttele vain täällä nettisivuilla tuntemattomana, vaan menee omana itsenään varoittamaan kansaa. Jos et tähän pysty, ole hiljaa!

Äänestä
  • Eipä kaikkia uskossa olevia lähetetä profeettana julistamaan varoitusta synneistä, sillä näitä syntiä julistavia löytyy kyllä.
    Joka saa näyn julistaa näkynsä, joka saa unen, julistaa unensa.

    Joka ei saa näkyjä, ei unia, eikä julistettavaa, he julistavat yleensä samanlailla kuin muut uskovat seurakunnissa, joista he ottavat mallia.

    Kuka sitten julistaisi Jumalan rakkautta?

    Äänestä

  • 20+18 kirjoitti:

    Eipä kaikkia uskossa olevia lähetetä profeettana julistamaan varoitusta synneistä, sillä näitä syntiä julistavia löytyy kyllä.
    Joka saa näyn julistaa näkynsä, joka saa unen, julistaa unensa.

    Joka ei saa näkyjä, ei unia, eikä julistettavaa, he julistavat yleensä samanlailla kuin muut uskovat seurakunnissa, joista he ottavat mallia.

    Kuka sitten julistaisi Jumalan rakkautta?

    Jos julistaa kauhua ja katastrofeja suureen ääneen piilosta nimettömänä, voi jo sen perusteella sanoa, että huuhaa-profetioita ja leikkiprofeettoja, jotka joutaisivat lastenkammariin kasvamaan.Oikea profeetta seisoo sanojensa takana ja uskaltaa astua esiin, siinä on sitten hyvä seistä Jumalan ja ihmisten arvioitavana omana itsenään - eikö vain?

    Äänestä

  • etanakin ennustaa kirjoitti:

    Oikea profeetta seisoo sanojensa takana tiettyyn rajaan asti.
    Jos profeetta on saanut Jumalalta profetian, Jumala seisoo sen profetian takana.
    Jos profeetta sanoo: Näin sanoo Herra, niin on parempi, että Herra tosiaan on sen sanonut, sillä tämän takana seisoo profeetta.

    Äänestä

Isällälleni tapahtui vastaavanlainen tapaus. Hän tunsi itsensä niin voimattomaksi, ettei enää inspiroitunut maalaamaan tauluja.

Samalla lailla hänkin loikoili sängyllä. En muista ihan varmasti, mutta hän ehkä pyysi voimaa itselleen.

Hän kertoi tunteneensa sen jälkeen, että voima alkoi nousta aaltoina ylöspäin jostain navan seutuvilta. Sen jälkeen hän totesi, että nyt hänellä on voimaa. Hän rupesi jälleen maalaaman.

Kuinka kaksi näin samanlaista tapausta on voinut tapahtua? Tapahtuuko tällaista uskovaispiireissä? Oliko isäni lukenut tai kuullut jostain vastaavista tapahtumista ja kertonut sitten lapsilleen tämän tarinan.

Mutta en oikein usko, että isäni olisi tämän keksinyt. Kyllä hän sen varmasti näin itse koki.

Tiedän, että tämä ei kyllä kuulu kristillisyyten, mutta siskoni selitti asian siten, että jossakin navan seutuvilla on itämaisen uskomuksen mukaan ihmisellä eräänlainen voimakeskus.

Toisaalta tällaisen voimakeskittymän olemassaolo ei kai varsinaisesti ole ristiriidassa kristinuskon kanssa?

Äänestä
  • Jumala on meidät kaikki luonut, ja Hän tietää, miten toimimme. Ratkaisevaa on, keneltä tai mistä lähteestä etsimme voimaa tai viisautta tai taitoa tai ymmärrystä.

    Tällainen fyysinen kokemus ei millään muotoa ole uskovan ihmisen etsintälistalla, mutta Jumala voi sen tarvittaessa antaa.

    Hän itse (Jeesus Kristus) haluaa saada kaiken kunnian.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Jumala on meidät kaikki luonut, ja Hän tietää, miten toimimme. Ratkaisevaa on, keneltä tai mistä lähteestä etsimme voimaa tai viisautta tai taitoa tai ymmärrystä.

    Tällainen fyysinen kokemus ei millään muotoa ole uskovan ihmisen etsintälistalla, mutta Jumala voi sen tarvittaessa antaa.

    Hän itse (Jeesus Kristus) haluaa saada kaiken kunnian.

    Isäni puhui usein Pyhästä Hengestä. Siltä hän pyysi voimia.

    Sen sijaan hän piti Jeesuksen asemaa ylikorostettuna. Hän pääteli, että Kristinuskon alkuaikoina ihmiset olivat niin kouluttamatomia, että he eivät olisi ymmärtänet abstraktia Jumalaa.

    Heille piti järjestää konkreettinen elävä ihminen, Jeesus esikuvaksi, johon he olisivat kyenneet uskomaan.

    Isäni oli tästä asiasta hyvin tarkka ja pysyi omassa Raamatun tulkinnassaan:

    Ensimmäinen käsky: Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia!

    "Mutta te poloiset olette menneet tekemään Jeesuksesta itsellenne Jumalan!"

    Äänestä

  • August P. kirjoitti:

    Pyhän Hengen voimahan se meissä vaikuttaa, jos olemme Jeesuksessa. Olen tietyssä määrin samaa mieltä, että tarvitsemme konkreettisen Jumalan ymmärtääksemme Häntä paremmin. Mutta kyllä Raamattu selvästi osoittaa, että tie Jumalan luokse käy ainoastaan Jeesuksen kautta. Hän on osa Jumalasta, Jumala on Henki. Jeesuksen tuloa ihmiseksi ja Hänen ristintyötään ja ylösnousemustaan ei voi liikaa korostaa, ilman sitä ja sen vastaanottamista omalle kohdalle kukaan ei ole näkevä Jumalaa!

    Äänestä

Yleisön pyynnöstä (?) kerron nyt taas seuraavaa:

Toissa yönä heräsin toteamukseen, että uusi aikakausi on alkanut. Kun tuota unenpöppörössä mietiskelin, pyysin Jumalaa vahvistamaan sanansa yötä myöten ja muistuttamaan näistä, jos hän haluaa minun niitä jakavan täällä profetiapalstalla.

No, näin sitten selvän unen, jonka muistan hyvin.

Olin seurakunnassamme (joka ei ulkoisesti vastannut olemassa olevaa) ja kesken tilaisuuden sain yllättäen noin seitsemän lyhyttä viestiä Jumalalta, jotka kirjoitin hämmennyksen vallassa paperille. Pyysin lupaa lukea ne, sillä en ollut varma, mitä ne olivat, mutta oletin seurakuntalaisten huomioivan niiden laadusta, että ne eivät nyt ihan omasta mielikuvituksestakaan ehkä tulleet.

Luin ensimmäisen paperin, sitten toisen. Siinä kerrottiin, ja näin samalla, kuinka seurakuntamme tiloihin oli järjestetty lapsille (leiri-ikäisiä, noin 10-12v.) turvapaikkoja. Tytöille oli omansa sisätiloissa, ja pojille oli kaksi paikkaa. Näin niistä toisen: se oli tilava auto, pakettiauto tai vastaava. Mietin, miten pojat selviäisivät löytämättä tuossa autossa, sillä jotenkin tiesin, että `vihollinen` saattaisi hyvinkin istua tuohon autoon. Kuitenkin ymmärsin, että he selviäisivät.

Sitten näin seuraavan tilanteen.

Olin leirialueella, siis metsän keskellä, ja kuulin kauempaa leiriläisten laulua, Heidän turvapaikkansa oli siinä lähellä, vaikeammin löydettävissä kuin seurakunnan, mutta tiesin, että tämä turvapaikka tullaan löytämään. Näin, kuinka antikristus tulisi ja löytäisi nämä lapset, erityisesti yhden, jota antikristus erityisesti etsi. Näin hänen (O:n) voitonriemuisen ilmeen. Sitten heräsin.

Äänestä
  • Kyllä seurakuntiin turvapaikkoja tarvitaankin kaiken maailman pedofiilisaarnaajien varalta. He ovat lapsille todellinen uhka eikä mikään fiktiivinen antikristus.

    Äänestä

Huoh että eräät ne vaan jaksavat vääntää näitä miehitysprofetioita sekä asiaan liittyviä uni-ja muita näkyjä esille vuodesta vuoteen.

Ja kun yksi tai kaksi lopettaa tällaisen hörhöilyn,niin kolme muuta tulee tilalle ja taustalla huutaa kuoro julistaen:"Hallelujah,näin on tapahtuva!"

Lisäksi aina,kuten ennenkin,julistetaan myös:"Odotellaan ja katsotaan miten käy",ja vuosiluku tapahtumien täyttymisen suhteen siirtyy aina vaan kauemmaksi.

Näissä suhteissa eräät profeetat sekä uni-ja muiden näkyjen näkijät,sukupuolesta riippumatta,ilmeisesti elävät edelleenkin niissä Talvi-ja Jatkosodan aikaisissa juoksuhaudoissa vaikka nyt ollaanjo 2000-luvulla.

Tilanteeseen sopivasti voisi laulaa vaikka:"Elo tääl' juoksuhaudoissa on,meille profeetoille käskynä vain kohtalon..jne.."

Äänestä
  • Yösydännä kuului huuto...

    - Katso ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!

    Kaikki heräsivät horroksestaan. Kaaos oli kattava. Myrsky oli noussut, kansat kuohuivat kuin meri. Kansa kansaa vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan. Uraanissa oleva voimat karkasivat käsistä. Paniikki pudotti ihmiset primitiivisten olioitten tasolle. He parkuivat ja huusivat kuin mielipuolet. - ---- Auttakaa, me emme selviä! Me luhistumme...
    Ahdistus oli maksimaalinen, sellainen, josta Herramme oli ilmoittanut ( Luuk 21:26, Matt 24:21)

    Herätys, kauan kaivattu herätys? Kyllä. Herääminen ainakin. Monelle liian myöhään...

    Viisaat ja Tyhmät neitseet nousivat ja lähtivät ylkää vastaan.

    - Antakaa meille öljyänne, lamppumme sammuvat! - huusivat Tyhmät.

    - Mitä te siinä kiljutte? - Emme me voi jakaa sitä; ei se riitä meille ja teille!

    - Kyllä te voitte! Teillä on tyyneyttä, rauhaa, rohkeutta, uskoa... jakakaa sitä edes kristillisen solidaarisuuden nimessä...

    - Ei se onnistu. Ei toinen ihminen voi ympätä uskoa toiselle... Teidän on mentävä Myyjien luokse ostamaan öljyä!

    - Voi ei, auttakaa te Viisaat!

    - Emme me voi auttaa, nyt enää. Eikö teitä kehotettu valmistumaan? Ottamaan efesolaiskirjeen mukainen Sota-Asu? Te pilkkasitte sellaista. Juoksitte ihmisten perässä, etsitte Siunausten Makupaloja. Jauhoitte vuodesta toiseen Aikoja, Päiviä, Hetkiä, Tempauksia, Miehityksiä, Ennusteluja, Unia... Te kulutitte valmistumisajan turhassa, petollisessa jopa Eksytyksen Kavalissa Juonissa. Nyt on myöhäistä.

    - Ei, ei voi olla totta! Te Viisaat voitte tukea meidän luhistuvaa uskoamme! Me pelkäämme, me emme kestä tässä kaaoksessa... Meidät on petetty! He lupasivat ihanaa herätystä, tempausta tuuliin ja pilviin... ihan siitä kotisohvalta Kotijumalan alttarin äärestä, Kavalia ja Röyhkeitä katsellessamme...

    - Kulkaa, menkää Myyjäin tykö. Kristilliset Kauppa-Ratsut tarjoavat käypään hintaan Voitelu-Öljyä. Jos ei kotimaasta löydy, niin (ajan ja resurssien säästämiseksi) tehkää joukkotilaus ulkomailta. Yksikin Väkevä Voideltu Saarna-Mies voi ratkaista ongelmanne! Hopi, hopi! Nyt vain jonoon odottamaan, valmiina kaatumaan, kellahtamaan nirvanaan...

    He lähtivät. Ylkä tuli. Valmiit menivät. Ovi suljettiin. Myöhemmin Tyhmät tulivat ovelle. - Avaa! Avaa meille! - En tunne teitä! Kuului oven takaa. Ovi pysyi kiinni...

    He olivat hukanneet turhuuden markkinoilla kalliin ajan. Unohtaneet Herrammme sanat:
    ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä!” (Matt 25:13)

    Äänestä

näinunta-näinunta-näinunta.

Äänestä
  • Olen nähnyt taas paljonkin unia. Mistähän aloittaisin? No ei, ei mitään teille tällä kertaa. Tai täytyypä vielä kuulostella... :)

    Jeesus on Rakkaus, Hän on Hyvä Paimen.

    Hän vie omansa Kotiin!

    Äänestä

  • ykisn armosta kirjoitti:

    Olen nähnyt taas paljonkin unia. Mistähän aloittaisin? No ei, ei mitään teille tällä kertaa. Tai täytyypä vielä kuulostella... :)

    Jeesus on Rakkaus, Hän on Hyvä Paimen.

    Hän vie omansa Kotiin!

    Katsos vain, minäkin olen jo noin huolimaton, että nimimerkkini sekoittui..!
    Siunausta Sinulle! Jeesus rakastaa Sinua ja tahtoo viedä Sinutkin Kotiin, missä olet syntynyt! Isän luona, taivaan kirkkaudessa! Hän halajaa Sinun henkeäsi, Sinun läsnäoloasi ja tahtoo nähdä Sinut ylhäällä luonaan! Hän, Jeesus, on tie Isän kotiin. Ota vastaan rakkautensa, tee se tänään, Hän tahtoo pelastaa ja auttaa!! Hän auttaa jo tänään ja kaikkina tulevina päivinä. Hän ei jätä koskaan yksin! "Vaikka kaikki muut sinut hylkäisivät, minä en sinua hylkää", sanoo Jeesus.

    Äänestä

Miksi ei Jeesus vastaa ainakaan minulle kun olen jo kauan rukoillut että saisin Hänet sydämeeni, miksi en synny ylhäältä uudesti, olen rukoillut syntisen rukouksen, katunut syntejäni ja tunnustanut kaikki syntini. On vain paha olla ja ahdistaa, uskovaiset lupaa että tulee ihmeellinen rauha ja levottomuus ja taakka lähtee pois, ei minulta, en osaa tehdä tämän enempää. PAHA OLLA AINA.

Äänestä
  • Rakas Paha Ihminen! Olet syntisi Hänelle tunnustanut, saat uskoa, että olet Jumalan lapsi. Hän ei hylkää eikä jätä.

    Jotkut kokevat heti suurta rauhaa ja turvaa, toiset eivät mitään. Sinun ei tarvi huolestua, jos ei tunteita ole vielä seurannut. Jotkut kertovat, että pikkuhiljaa he huomasivat muutoksen itsessään, ja sen, että Jeesus alkoi oikeasti johtaa heitä.

    Sinun on tärkeä ruokkia itseäsi Jumalan Sanalla. Lue Johanneksen evenkeliumia, ja muita evankeliumeja - älä hätkähdä, jos et ymmärrä kaikkea. Tee se kuitenkin vaikka joka ilta. On tutkittu juttu, että se, mitä teet ja ajattelet illalla viimeisenä, jatkaa käsittelyä unessa. On siis tärkeää, että lopetat päivän Jeesuksen kanssa.

    Kehotan sinua myös etsimään hengellistä musiikkia, sellaista, joka tuntuu sinusta oikealta ja hyvältä. Kristillisestä kirjakaupasta löydät ainakin, mielellään suomenkielistä (ellet ole hyvä kielissä) esim. ylistysmusiikkia. Toisaalta voit kuunnella ilmaiseksi netistä. Perusajatus on, että millä ruokit sisintäsi, tulee sieltä ulos. Eli, kun ruokit itseäsi Jumalan Sanalla, Häntä korottavalla ylistys- tai muulla musiikilla, sekä pienillä rukouksilla pitkin päivää, ne alkavat tulla sinulle elämäksi.

    Monet sanovat, että on tärkeää tunnustaa uskonsa jollekin, jos et ole tehnyt sitä vielä, niin pyydä Jumalaa johdattamaan sinut tilanteeseen, jossa voit kertoa jollekin antaneesi elämäsi Jeesukselle. Se on tahdon päätös, se ei riipu tunteista. Hakeudu uskovien seuraan, jos löydät sellaisen joukon. Uskovia voit löytää monesta seurakunnasta tai kotipiiristä, pyydä Jumalaa johdattamaan sinut johonkin sellaiseen.

    Sinä et kuitenkaan saa olla riippuvainen yhdestäkään ihmisestä, yksin Jeesuksesta. Jos alat odottaa joltain ihmiseltä, on tosiasia, että petyt jossain vaiheessa. Seurakunnassakin on hyvä käydä sen vuoksi, että tulee sinne kohtaamaan itse Jumalaa, ei niinkään toisia ihmisiä. Kun tällä asenteella liikkuu, saa kyllä yleensä kohdata Jumalan.

    JULISTAN JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ SINUN SYNTISI ANTEEKSIANNETUIKSI, ja sinä saat alkaa kiittää Hänen hyvistä töistään!!
    Enää ei tunnusteta jo aiemmin tunnustettuja syntejä, VAAN ALAT KIITTÄÄ JEESUKSEN RISTINKUOLEMASTA SINUN TÄHTESI!

    Kun pelko ja ahdistus valtaa, saat sanoa: Jeesus, sinä olet kuollut ristillä minun syntieni tähden, kiitos, että saan olla omasi. Annan sinulle kaiken pelkoni ja ahdistukseni ja koko sielumaailmani. Puhdista se ja tee minusta kuvasi kaltainen. Anna minun kokea lapseutesi ilo ja riemu. Olen sinun.

    Jeesuksen kanssa sinä voitat! Paholainen voi muistutella pahuudestasi ja synneistäsi, mutta on tärkeä julistaa sille, että JEESUS ON KUOLLUT RISTILLÄ MINUN PUOLESTANI. Hän kärsi hirvittävän ristinkuoleman MINUN tähteni ja istuu Isän oikealla puolella odottaen MINUA luoksensa kotiin. Usko se! Ota se vastaan sydämeesi!

    "Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan."

    "Minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan: minulla on rauhan, eikä tuhon ja tuomion ajatukset. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

    "Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti."

    Toivottavasti tästä oli Sinulle jotain apua!

    Rakkaudella SInulle!

    Äänestä

  • Tuossa jo satkin neuvoja yksi armosta. Kiinnitin vaan huomiota tuohon "yrittää uudestisyntyä". Jospa jättäisit sen Herran huoleksi, ja alkaisitkin "vaan" uskomaan. ja tietysti rukoilemaan. Lue Hebr.11. Siinä kerrotaan uskon olemuksesta. Usko on luja luottamus...siis mihin USKOTAAN!
    Sitäpaitsi maailmassa meillä on ahdistus, olimmepä uskovia tai emme. Mutta olkaa turvallisella mielellä, sillä Minä olen voittanut maailman, sanoi Jeesus. Ja Jeesus on kaikkein pätevin sanoja. Sillä Hän on ainoa nimi taivaan ja maan välillä, jolle on annettu kaikki valta ja voima pelastaa meidät.
    Mitään muuta nimeä meille ei ole annettu saadaksemme pelastuksen. Ja Jeesus tuli juuri pelastamaan syntisiä.

    Äänestä

  • Olen hyvin kiireellinen mies ja tiedän etä yrität ottaa minuun yhteyttä. Jokaisella sielulla on aikansa.

    Äänestä

  • UPDATE_10097252 kirjoitti:

    Olen hyvin kiireellinen mies ja tiedän etä yrität ottaa minuun yhteyttä. Jokaisella sielulla on aikansa.

    Joko Jeesus kirjoittelee kännissä tai on jättänyt äidinkielen opinnot melko vähiin.

    Äänestä

  • yksin armosta kirjoitti:

    Rakas Paha Ihminen! Olet syntisi Hänelle tunnustanut, saat uskoa, että olet Jumalan lapsi. Hän ei hylkää eikä jätä.

    Jotkut kokevat heti suurta rauhaa ja turvaa, toiset eivät mitään. Sinun ei tarvi huolestua, jos ei tunteita ole vielä seurannut. Jotkut kertovat, että pikkuhiljaa he huomasivat muutoksen itsessään, ja sen, että Jeesus alkoi oikeasti johtaa heitä.

    Sinun on tärkeä ruokkia itseäsi Jumalan Sanalla. Lue Johanneksen evenkeliumia, ja muita evankeliumeja - älä hätkähdä, jos et ymmärrä kaikkea. Tee se kuitenkin vaikka joka ilta. On tutkittu juttu, että se, mitä teet ja ajattelet illalla viimeisenä, jatkaa käsittelyä unessa. On siis tärkeää, että lopetat päivän Jeesuksen kanssa.

    Kehotan sinua myös etsimään hengellistä musiikkia, sellaista, joka tuntuu sinusta oikealta ja hyvältä. Kristillisestä kirjakaupasta löydät ainakin, mielellään suomenkielistä (ellet ole hyvä kielissä) esim. ylistysmusiikkia. Toisaalta voit kuunnella ilmaiseksi netistä. Perusajatus on, että millä ruokit sisintäsi, tulee sieltä ulos. Eli, kun ruokit itseäsi Jumalan Sanalla, Häntä korottavalla ylistys- tai muulla musiikilla, sekä pienillä rukouksilla pitkin päivää, ne alkavat tulla sinulle elämäksi.

    Monet sanovat, että on tärkeää tunnustaa uskonsa jollekin, jos et ole tehnyt sitä vielä, niin pyydä Jumalaa johdattamaan sinut tilanteeseen, jossa voit kertoa jollekin antaneesi elämäsi Jeesukselle. Se on tahdon päätös, se ei riipu tunteista. Hakeudu uskovien seuraan, jos löydät sellaisen joukon. Uskovia voit löytää monesta seurakunnasta tai kotipiiristä, pyydä Jumalaa johdattamaan sinut johonkin sellaiseen.

    Sinä et kuitenkaan saa olla riippuvainen yhdestäkään ihmisestä, yksin Jeesuksesta. Jos alat odottaa joltain ihmiseltä, on tosiasia, että petyt jossain vaiheessa. Seurakunnassakin on hyvä käydä sen vuoksi, että tulee sinne kohtaamaan itse Jumalaa, ei niinkään toisia ihmisiä. Kun tällä asenteella liikkuu, saa kyllä yleensä kohdata Jumalan.

    JULISTAN JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ SINUN SYNTISI ANTEEKSIANNETUIKSI, ja sinä saat alkaa kiittää Hänen hyvistä töistään!!
    Enää ei tunnusteta jo aiemmin tunnustettuja syntejä, VAAN ALAT KIITTÄÄ JEESUKSEN RISTINKUOLEMASTA SINUN TÄHTESI!

    Kun pelko ja ahdistus valtaa, saat sanoa: Jeesus, sinä olet kuollut ristillä minun syntieni tähden, kiitos, että saan olla omasi. Annan sinulle kaiken pelkoni ja ahdistukseni ja koko sielumaailmani. Puhdista se ja tee minusta kuvasi kaltainen. Anna minun kokea lapseutesi ilo ja riemu. Olen sinun.

    Jeesuksen kanssa sinä voitat! Paholainen voi muistutella pahuudestasi ja synneistäsi, mutta on tärkeä julistaa sille, että JEESUS ON KUOLLUT RISTILLÄ MINUN PUOLESTANI. Hän kärsi hirvittävän ristinkuoleman MINUN tähteni ja istuu Isän oikealla puolella odottaen MINUA luoksensa kotiin. Usko se! Ota se vastaan sydämeesi!

    "Sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella pelastutaan."

    "Minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan: minulla on rauhan, eikä tuhon ja tuomion ajatukset. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

    "Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti."

    Toivottavasti tästä oli Sinulle jotain apua!

    Rakkaudella SInulle!

    Kiitos asiallisista vastauksista, tuli kyyneleet silmiin. Olen aloittanut raamattupiirin ja olen mennyt sinne pääasiassa toisten ihmisten takia kun olen hyvin yksinäinen, kiitos kun neuvoit, nyt jatkan eri asenteella että keskityn täysin Sanaan, en niinkään ihmisiin.

    Äänestä

  • PAHA IHMINEN kirjoitti:

    Kiva kuulla!

    Monesti me kaipaamme ihmisiä, joille puhua ja joiden kanssa olla, mutta sellaisia on harvoin tarjolla. Muista, että Jeesus tahtoo olla ystäväsi. Hän itse asiassa haluaa viedä sinut ja minut sellaiselle paikalle, että tulemme riippuvaisiksi yksin Hänestä. Silloin eivät mahdolliset tulevat ystävätkään kiri edelle, kun olemme oppineet nojautumaan ja luottamaan yksin Häneen kaikissa elämän kysymyksissä.

    Elämän kolhuissa, yksinäisyyden keskellä ja tiukoissa vaiheissa voimme oppia kääntymään kaikissa asioissani Herran puoleen. Se on Aarre, jota ei milloinkaan oteta pois. Se on Pääomaa, joka kantaa tulevaisuuteen ja elämän loppuun asti.

    Siunausta Sinulle!

    Äänestä

  • 3w4fhbnh kirjoitti:

    Joko Jeesus kirjoittelee kännissä tai on jättänyt äidinkielen opinnot melko vähiin.

    On muuten keksinyt kaikki kieletkin..!

    Äänestä

  • 3w4fhbnh kirjoitti:

    Joko Jeesus kirjoittelee kännissä tai on jättänyt äidinkielen opinnot melko vähiin.

    Kyseinen hemmo lienee äidikielen opintojen lisäksi jättänyt käymättä myös sivarien
    suosiman profeetallisen sotakoulunkin!

    Äänestä

Suomi on tasavalta. Valta on kansalla, jota edustaa eduskunta, hallitus ja presidentti!
Suomi24 palstalle ei ole valtaa siirrettynä!

Äänestä
  • Kaikki Valta on kaiken aikaa
    Jeesuksella Kristuksella.

    Näennäistä ihmisten tilapäisvaltaa tosin yksi ja toinen koettaa sovelta...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksin armosta kirjoitti:

Kysyin eilen illalla Jumalalta, mitä maailmassa pian tapahtuu, mitä hän haluaisi näyttää minulle. Pyysin myös, ettei Hän antaisi liian pelottavia kuvia, vaan varjelisi mieltäni ja ajatuksiani.

Yöllä heräsin Jumalan voimaan (olen sen kokenut jo pitkän ajan yhä suurentuvana). Tuo tällä kertaa terävä voima tuli vatsaani, sitten vähän ylemmäksi ja jonkun ajan päästä vaivuin takaisin unihorrokseen, kun yhtäkkiä kuulin ovikellon soivan!! Olin aivan hereillä ja mietin, pitäisikö minun mennä ovelle katsomaan, kunnes muistin, että olen aiemminkin kuullut koputuksen, ja se oli vain Herran Jeesuksen koputus, saako Hän tulla sisään. No, sanoin sitten Hänelle, että tule vain! Avaan Sinulle oven!

Voima tuli ylemmäksi rintakehän alueelle ja kykenin kuvittelemaan mielessäni Jeesuksen kädet operoimassa jotakin siellä. Kun tuo hetki oli ohi, sisimpäni vapautui, ja tuntui kuin Jumalan Henki ja Voima olisi päässyt virtailemaan minussa vapaasti! Voitte kuvitella, miltä tuntuu, jos sisuskalut ovat täynnä mentholia ja Elävää Vettä!! Siltä minusta tuntui! (Tunnen sen nytkin yläkropassani ja hartioiden alueella:)

No, nukahdin sitten viimein ja näin unta Suomen kartasta. Suomen kartta vedettiin yläsuunnassa kahtia, ja jako oli pahempi kuin aiemmin oli ajateltu. Pidätin henkeäni unessa ja katsoin epäuskoisena karttaa. Puolet väestöstä jäisi itänaapurimme valtaamiksi. Kun siinä katselin tuota karttaa, aivan yllättäen iski suuri miekka keskelle Suomea. Minua muistutettiin siitä, että Pihon sivujen profetioissa olisi ohjeita Suomen kansalle. Samalla mietin myös omia hyllyvarastojani ja kirjojani, kuinka saisin ne näkyville niitä varten, jotka tänne jäävät ja kokevat tuon. Ymmärsin kuitenkin, että Jumalan Henki auttaa niitä, jotka niitä tarvitsevat ja johdattaa heidät tarvittaessa kirjojen ääreen.

Pihon sivuilla on paljon oikeita profetioita. Muistan ohjeista seuraavia: Käyttäkää se aika, kun ulkona vellovat ihmismassat, rukoukseen ja Jumalan edessä viipymiseen. Ja kun tuo virta on laannut, olkaa valmiit menemään ja viemään voimani eteenpäin.

Myös vastaanpanemisesta varoitetaan. "Älkää tehkö pahalle vastarintaa", Sanassakin jo sanotaan. Ottakaa tuo aika Jumalalta, kurituksena, joka johtaa hyvään. "Sillä kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat."

Monessa profetiassa sanotaan, että tuon ajan jälkeen Herra siunaa heimomme. Hän sen tekee. Se, joka on kuuliainen Hänelle, saa syödä maan hyvyyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu