Heseläiset

Mitä mieltä helsinkiläiset ovat meistä pohjoisen asukkaista? Olemmeko ihan täysiä juntteja silmissänne? Te kuvittelette jotenkin että me ajaisimme traktorilla kauppaan ja nostaisimme perunat omasta maastamme. Totuus kuitenkin on että te ette ole koskaan käyneet kehä kolmosen ulkopuolella ettekä tiedä mitä kaikkia suurkaupunkeja siellä on kuten esim. Vaasa ja Oulu.
28309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

juu olette juntteja, kirjoituksestasi tuo käy viimestään selville.
Minä ainakin olen käynyt muuallakin. Suomesta ainoastaan Vaasa Pietarsaari ja Kaarina ovat käymäti. Saavat jäädäkin.

Äänestä
  • Kapeakatseisuus ja sivistymättömyytesi paljastuvat kirjoituksestasi. Vaikka olenkin oululainen ja Oulusta lähtöisin niin silti pidän itseäni paljon kaupunkilaisempana kuin yhtäkään stadilaiseksi itseään väittävää pelleä. Ja tiedätkö mitä? Sillä Hakaniemen pienen ja hikisen vuokrayksiön hinnalla saa Oulusta kattohuoneiston keskeltä kaupungin keskustaa. Että jyrsi sinä vaan sitä makaroniasi siellä hikisessä narkomaanien täyttämässä heseläislähiössäsi, minä menen vaimon kanssa (joka on btw huippumallitasoa) erääseen huippuravintolaan syömään. Katkeruutesi meitä pohjoisen asukkeja kohtaan ymmärtää kun ei sinulla riitä rahat vuokranmaksun jälkeen edes nuudelipakettiin.

  • Oululainen80 kirjoitti:

    Kapeakatseisuus ja sivistymättömyytesi paljastuvat kirjoituksestasi. Vaikka olenkin oululainen ja Oulusta lähtöisin niin silti pidän itseäni paljon kaupunkilaisempana kuin yhtäkään stadilaiseksi itseään väittävää pelleä. Ja tiedätkö mitä? Sillä Hakaniemen pienen ja hikisen vuokrayksiön hinnalla saa Oulusta kattohuoneiston keskeltä kaupungin keskustaa. Että jyrsi sinä vaan sitä makaroniasi siellä hikisessä narkomaanien täyttämässä heseläislähiössäsi, minä menen vaimon kanssa (joka on btw huippumallitasoa) erääseen huippuravintolaan syömään. Katkeruutesi meitä pohjoisen asukkeja kohtaan ymmärtää kun ei sinulla riitä rahat vuokranmaksun jälkeen edes nuudelipakettiin.

    Piti tämä sama skeida postata kahteen kertaan ???

    "Sillä Hakaniemen pienen ja hikisen vuokrayksiön hinnalla saa Oulusta kattohuoneiston keskeltä kaupungin keskustaa."

    Sinä et ymmärrä mitään H:ki/Oulu asuntojen hinnoista:))))

    "...erääseen huippuravintolaan syömään."

    Saako poron parkkiin johonkin lähelle ??

    Äänestä

  • provo-poro avautui kirjoitti:

    Piti tämä sama skeida postata kahteen kertaan ???

    "Sillä Hakaniemen pienen ja hikisen vuokrayksiön hinnalla saa Oulusta kattohuoneiston keskeltä kaupungin keskustaa."

    Sinä et ymmärrä mitään H:ki/Oulu asuntojen hinnoista:))))

    "...erääseen huippuravintolaan syömään."

    Saako poron parkkiin johonkin lähelle ??

    Mikä sinua vaivaa? Onko kehäkolmoselta tuleva meteli saastuttanut päänuppisi?

    Sitäpaitsi Oulussa ei ole poroja. Mahdotonta kaltaisesi uusavuttoman tyypin päteä meikäläiselle kun et todennäköisesti osaa edes saunanpesään laittaa tulta. Saatikka käyttää tulitikkuja kun olet niin uusavuton stadilainen.

    Äänestä

  • Helsinkiläinen ei osaa tehdä mitään vaan pohjalaiset tekee ja se riskein kansa.

    Äänestä

  • Oululainen80 kirjoitti:

    Mikä sinua vaivaa? Onko kehäkolmoselta tuleva meteli saastuttanut päänuppisi?

    Sitäpaitsi Oulussa ei ole poroja. Mahdotonta kaltaisesi uusavuttoman tyypin päteä meikäläiselle kun et todennäköisesti osaa edes saunanpesään laittaa tulta. Saatikka käyttää tulitikkuja kun olet niin uusavuton stadilainen.

    Eikä huippuravintoloita.

    Onks sulla siellä tiipiissä bastu kans ??

    Äänestä

  • Oululainen80 kirjoitti:

    Mikä sinua vaivaa? Onko kehäkolmoselta tuleva meteli saastuttanut päänuppisi?

    Sitäpaitsi Oulussa ei ole poroja. Mahdotonta kaltaisesi uusavuttoman tyypin päteä meikäläiselle kun et todennäköisesti osaa edes saunanpesään laittaa tulta. Saatikka käyttää tulitikkuja kun olet niin uusavuton stadilainen.

    Espoolaisena sanoisin, että näitä naapureita ja miksei meitäkin vaivaa se, että meistä iso osa joutuu asumaan erittäin pienissä asunnoissa ja kuuntelemaan monikulttuurisuuden ääniä naapurista.

    Äänestä

Luulin ensin että tiedustelet HESEn = Helsingin eläinsuojelu yhdistys kirpputori hese.

Äänestä
  • ja mä mietin ett'ä heppu tarkoittaa Hesburgeria.

    Mutta siis Helsingin eläinsuojelu yhdistys on Hesy.

    Äänestä

No eiks Hesa just oo täynnä maalta muuttaneita nuoria. Pitäis ymmärtää kaikkia suomalaisia.

Äänestä
  • No eiks se olekkaan, tollo.

    Luuletko että tämä kaupunki oli tyhjänä, kunnes yht äkkiä maalta
    nuoret alkoivat tänne muuttamaan?

    Tai noh, pitäähän se paikkaansa tavallaan niinkuin kaikki kaupungit.
    Joskus ne on perustettu ja sinne on muutettu maalta, tai toisesta kaupungista.

    Äänestä

  • Miten sen nyt ottaa kirjoitti:

    No eiks se olekkaan, tollo.

    Luuletko että tämä kaupunki oli tyhjänä, kunnes yht äkkiä maalta
    nuoret alkoivat tänne muuttamaan?

    Tai noh, pitäähän se paikkaansa tavallaan niinkuin kaikki kaupungit.
    Joskus ne on perustettu ja sinne on muutettu maalta, tai toisesta kaupungista.

    Tyhjänähän tämä kaupunki aluksi oli, eikä asukkaita meinattu saada millään, mutta sitten kuningas määräsi, että mm. Porvoosta ja Ulvilasta on pakko muuttaa tänne.

    Äänestä

mikä #itun heseläiset?
Onks toi jotain kokkolan murretta?

Äänestä

Itse asus stadissa pakosta, koska tänne olen syntynyt. Jos lompakkoon ilmestyisi iso summa rahaa, muuttasi hevon kuuseen tästä -hel- paikasta. Kun en käy töissä, enkä tule käymään voisin täysin muuttaa keskelle skuttaa. Rahaa tarvitaan tähän ja paljon, kun pitäs olla talo, tie, auto jne. Näitä mammonia ei saa sossusta, pitää periä tai huijata rikkailta. Lottovoitto mahdollistas muuton POIS suomesta ja eläkkeen noston kuukausittain viimestä centtiä myöden. Veroa menis vain tästä ja muuhun ei suomen vouti ylettys.

Paskasempaa paikkaa saa hakea kun keskusta räkää,paskaa,yrjöö,paperi/muo yms roskaa pitkin poikin. Todella kuvottava mesta. Kännisiä alkoholisteja notkuu ja aukoo päätään, nistejä piikkaa itteään ja heiluu. Onnettomat kerjäläiset ja muut kaltaiset ei suomi turistit heiluu ja kalja maistuu mysli pojille, silti naisen pitää kulkea niissä verhoissa pennusta mummoon. Ison rempan tarvittis tää metropoliitan keskus, jossa muka jotain hitec kännyköitä pajailtu joskus ennen.

Kouluarvosana: 4 - Ehdot, kesällä siivottava paikat

Äänestä

"Totuus kuitenkin on että te ette ole koskaan käyneet kehä kolmosen ulkopuolella ettekä tiedä mitä kaikkia suurkaupunkeja siellä on..."

Niin vissiin...

Totta puhuen elämä Helsingissä on niin kallista, ettei ole varaa matkustella muuta Suomea katsomaan. Ja koska me helsinkiläiset olemme myös kaiken aikaa helkkarin kiireisiä, emme oikein ehdikään.

Kehä III:n ulkopuoleisista asukeista olen kuullut sen verran, että nämä kuulemma tunnistaa siitä, että näille oviaukko on se paikka, johon jäädään pihtipieleen nojaamaan ja tupakkia polttelemaan.

Joskus näitä on eksynyt mm. Helsingin rautatieasemalle.

Äänestä

Helsinkiläiset eivät ole käyneet koskaan pöndellä joten he luulevat että siellä kehä kolmosen ulkopuolella on joku ihmepaikka jossa kaikki ajavat traktorilla kauppaan ja lypsävät omat lehmänsä. Totuus ei ole kuitenkaan tämänkaltainen vaan Helsinki ei ole todellakaan ainoa kaupunki ja maan napa niinkuin nämä hölmöt kaupunkilaispellet luulevat. Maassamme on paljon muitakin kaupunkeja kuin Helsinki. Mielestäni Turku tai Tampere pitäisikin muuttaa maamme pääkaupungiksi koska ne ovat lähes yhtä isoja ja esim. Turulla on yli tuhannen vuoden historia jota Helsingillä ei ole. Eihän Helsingillä edes ole historiaa, se on vain asutuskeskittymä johon on muuttanut väkeä ympäri suomea aikojen saatossa.

Eli lyhyesti sanottuna = maamme pääkaupungin kuuluuisi olla Turku, ei Helsinki.

Äänestä
  • Turku oli pääkaupunki joskus vuonna Miekka&Kivi.

    Sittemmin virhe on korjattu.

    Tiesitkö, Turku on Suomen ainoa kaupunki jolle ei ole koskaan virallisesti
    myönnetty kaupunkioikeuksia.

    Äänestä

  • woltemaar kirjoitti:

    Turku oli pääkaupunki joskus vuonna Miekka&Kivi.

    Sittemmin virhe on korjattu.

    Tiesitkö, Turku on Suomen ainoa kaupunki jolle ei ole koskaan virallisesti
    myönnetty kaupunkioikeuksia.

    Helsinki on juureton paskaläävä ja hesalaiset (nimenomaan hesa, ei stadi) juurettomia itsekeskeisiä persläpiä.

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    Helsinki on juureton paskaläävä ja hesalaiset (nimenomaan hesa, ei stadi) juurettomia itsekeskeisiä persläpiä.

    Tämä on totta kuin rotta.

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    Helsinki on juureton paskaläävä ja hesalaiset (nimenomaan hesa, ei stadi) juurettomia itsekeskeisiä persläpiä.

    millä sä perustelet ton, miten niin juureton?

    Helsinki on perustettu 1550, joten täällä kyllä asuu jo aika monta
    polvea Helsinkiläisiä. NIin mihin sä perustat ton juntti väitteen?

    Itsekeskeisiä? Verrattuna mihin?

    Äänestä

  • Totta ... kirjoitti:

    Tämä on totta kuin rotta.

    oululainen 80 on niin hesalainen niin hesalainen.... Oikea tyyppiesimerkki hesalaisesta. Kusi noussu päähän kun päässyt pois sieltä Oulusta. Tai pikemminkin merituuli jäädyttänyt nuoruudessa sen kusen joka pikku hiljaa nyt Stadissa alkaa sulaa...

    Äänestä

Olen viidennen polven stadilainen ja pohjoisesta olen tavannut Lapista ja Kainuusta kotoisin olleita.
Olen todennut heidät kaikki hyvin fiksuiksi ja mennentullen peittoavan monet monet stadilaiset.
Joutavaa jäkättämistä täällä käydään...

Äänestä
  • Sama vika, ne fiksut vaan ei ole täällä provoilemassa.

    Äänestä

BB Jouni todellinen asshole halsingistä:
Suurimmat saavutukset? ( tämä on kopio tämän sällin BB haastattelusta)

Joni pitää suurimpana saavutuksenaan sitä, että pääsi kauppaopiston läpi kymmenessä vuodessa ja nappasi stipendin hyvästä koulumenestyksestä. Muita saavutuksiaan hän ei osaa listata.
– Ei jufenauta, kuka pitää kirjaa elämänsä saavutuksista? Ja miksi niistä pitäis leijua kenellekään? No okei, mulla ei ole saavutuksia, mies veistelee.
BB TALOSSA SAAVUTUS VIIKOSSA TULI INHOKKI . TOINEN SAAVUTUS JONKA JÄTTI KERTOMATTA OLI NUSSSINUT 300 NAISAT.
IHMETTELEN TUOTA TASALUKUA.
VOISKO JOKU NAINEN VALAISTA LISÄÄ TÄSTÄ JUNISTA.

Äänestä
  • kuka on bb jouni?

    Äänestä

  • Ei kun Joni näitä pösilöitä edes muista nimeltä. JONI on hesan pelle jouni.

    Tää poju onkuin Mikki Hiiri joka mättähältä mättähälle käy 300 naista nusssinu aika tarkka luku.
    Joni on ristinyt kätensä vasen on Virpi ja oikee on Olga . Näin se onnistuu runkkaaminen.

    Äänestä

Kun tulen Pääkaupunkiin ja jos joku pelle slangia vääntävä hyypiö alkaa niin lättyyn tulee . Ei pahasti mutta muistutuksesti Helsinki on pelle maa..
Savolais poeka Jyrki pyörittää koko planettaa. EU kukoistaa voi vitttu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mieskokkolasta22 kirjoitti:

Mitä mieltä helsinkiläiset ovat meistä pohjoisen asukkaista? Olemmeko ihan täysiä juntteja silmissänne? Te kuvittelette jotenkin että me ajaisimme traktorilla kauppaan ja nostaisimme perunat omasta maastamme. Totuus kuitenkin on että te ette ole koskaan käyneet kehä kolmosen ulkopuolella ettekä tiedä mitä kaikkia suurkaupunkeja siellä on kuten esim. Vaasa ja Oulu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu