Mitä hyötyä oli tuhota siviililentokenttä?

Mitähän helvetin hyötyä juutalaisille oli vuosia sitten tuhota Jasser Arafatin nimeä kantava siviililentokenttä, joka toimi Palestinian airlines-lentoyhtiön kotikenttänä? Kentän tuhoaminen ei ainakaan auttanut pitkällä tähtäimellä rauhan saavuttamisessa eikä Palestiinan kasvamisessa taloudellisestikin toimivaksi valtioksi.

Kenttä pommitettiin korjauskelvottomaan kuntoon ja kiitoratakin tuhottiin täysin palauttamiskelvottomaksi. Kyseinen paikka ei enää koskaan tule toimimaan lentokenttänä, mutta eipä sille alueelle ole näkyvissä muutakaan käyttöä, koska juutalaisten tekemä tuhotyö jätti kentän myös purkukelvottomaan kuntoon, jolloin alueelle ei voi järkevästi rakentaa mitään muutakaan.

Itse asiassa kaikkiaan Yasser Arafat intl airport koki hyvin samanlaisen kohtalon kuin kuuluisa Meigsin lentokenttä Chicagossa. Kenttä tuhottiin hetkessä ja samalla katosi osa amerikkalaista ilmailukulttuuria. Mitään käytännön tarvetta lentokentän tuholle ei ollut olemassa.

No ainakin Palestinian airlines lentää jälleen, joskin Egyptistä käsin. Toivottavasti Palestiina saa uuden lentokentän kansallisen lentoyhtiönsä käyttöön nopeasti.
974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Oletko käynyt armeijaa, vai oletko sivari?

Kato ku kaikkialla sodassa juuri nk. infrastuktuuri, eli vihollisen yhteiskuntaa kannattavat pisteet, esim. sähkölaitokset, vesilaitokset, päätiet, rautatieasemat, lentokentät, sillat, ym. tällaiset ovat ensisijaisten pommitusten kohteena. Tästä syystä monissa maissa, näitä ei saanut aiemmin edes turisti valokuvata.

Jasser Arafat-kenttää ilmeisesti käytettiin sotilaallisiin toimiin, joten Israel tömäytti sen ilmaan. En ole koskaan kuullutkaan moisesta lentokentästä ja väitätkö, että heillä on oikein oma lentoyhtiökin? Gazassako se sijaitsee? Empä uskaltaisi nousta matkustamoon.

Äänestä
  • Jasser Arafat INTL oli yksiselitteisesti siviilikenttä ja sitä käytettiin muiden kansainvälisten lentokenttien tavoin siviililiikenteen hoitamiseen. Toki kentältä toimi myös rahtiliikenne joka sinänsä voi kuskata mitä vaan.

    Ja kyllä, Palestiinalaisilla tosiaan on oma lentoyhtiö, joka kantaa nimeä "Palestinian airlines".

    http://en.wikipedia.org/wiki/Palestinian_Airlines

    Tällä hetkellä yhtiö operoi kahdella Fokker 50 koneella, mutta yhtiöllä on myös varmuudella Boeing 727 ja ilmoituksen mukaan yksi Airbus a320.

    Äänestä

  • Monenko muun lentoyhtiön kyytiin et lähtisi mistään hinnasta? Mites tankit tyhjinä lentävä ihan länsimainen Ryanair, joka kerjää onnettomuutta tililleen?

    Entä lentäisitkö Pohjois-Koreasta toimivan "Air Koryon" lennoilla? air Koryo operoi nykyisin kahdella modernilla Tu-204 koneella, jotka vastaavat länsimaisittain Boeing 757:aa. Air Koryolla on yhden tähden turvallisuuskulttuuri ja se on kielletty EU-alueella kokonaan.
    Todellisuudessa Air Koryo lentää hyvin korkeilla turvallisuus standardeilla ja koneet ovat hyvin huollettuja.

    Air Baltic muuten lentää Suomeenkin sillä samalla Fokker 50 konetyypillä, jota Palestinian airlines käyttää. Koneet ovat aivan helvetin vanhoja, mutta hyvin huollettuna turvallisia ja luotettavia.

    Äänestä

Mitäs siinä vingut, ota vasara käteen ja lähede terroristien kanssa paukuttamaan uutta kenttää.

Ei voi kuin sanoa, että mitäs aloittivat sodan Israelia vastaan ja sama tulee toistumaan aivan hetkenä minä hyvänsä ja taas otetaan turpiin,sutten vingutaan kuinka Israel taas kiusaa.

Äänestä

Ei meil Gazan kovil jätkil oo tapana vinkua kermaperseitten tavalla.

Me tosiaan muutetaan vaikka Gazan sivukuja kiitoradaksi ja teevati helikopterikentäksi jos ei Egyptin lennonjohto löydä just sillon aikaa koodata.

ja toisella käsvarrella torjutaan Israelin ammuksia kohan keritään...


Tää on elämää tää...

Äänestä
  • Saatte viettää melko joutilasta aikaa, niiden Israelin ammusten torjumisen suhteen.

    Mutta kootee voikin ottaa pikkuiset kottikärryt matkaan ja juoksuttaa erämaan puolelta kiviä taisteluveljille, joilla voi sitten urheasti viskoa kohti israelilaisia sotilaita. Niillä ei ole mitään virkaa, kun niitä viskellään kaukaa, mutta vaikuttaa kovin urhoolliseltya, aljazeeran ja YLEn uutisissa.

    Malakkaa niihin Palestiinan lippu, tai Jasun kuva, niin maailma ymmärtää, mistä oikein on kysymys.

    Äänestä

  • goldele* kirjoitti:

    Saatte viettää melko joutilasta aikaa, niiden Israelin ammusten torjumisen suhteen.

    Mutta kootee voikin ottaa pikkuiset kottikärryt matkaan ja juoksuttaa erämaan puolelta kiviä taisteluveljille, joilla voi sitten urheasti viskoa kohti israelilaisia sotilaita. Niillä ei ole mitään virkaa, kun niitä viskellään kaukaa, mutta vaikuttaa kovin urhoolliseltya, aljazeeran ja YLEn uutisissa.

    Malakkaa niihin Palestiinan lippu, tai Jasun kuva, niin maailma ymmärtää, mistä oikein on kysymys.

    Eikun kasataan ne Israelin kylvämät miinat v-a-r-o-v-a-s-t-i niihin kottikärryihin, viedään rajalle ja kylttiin teksti: "Nää jäi varmaan teiltä!"

    :D

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Eikun kasataan ne Israelin kylvämät miinat v-a-r-o-v-a-s-t-i niihin kottikärryihin, viedään rajalle ja kylttiin teksti: "Nää jäi varmaan teiltä!"

    :D

    Ihan myötätunnosta: älä tapata ihtiäs. Joku urhoollinen palestiini kuitenki kompastuu niitten kärryjes kanssa ja se ilotulitus näkyyki sitten Jerusalemiin asti.

    Jos puet päälles haarniskan ja kolistelet sitten ämpäri päässäs, kärryjes kanssa kohti raja-asemaa, voit päästä vähemmillä vaurioilla jos / kun räjähtää.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Eikun kasataan ne Israelin kylvämät miinat v-a-r-o-v-a-s-t-i niihin kottikärryihin, viedään rajalle ja kylttiin teksti: "Nää jäi varmaan teiltä!"

    :D

    Hyvä KTS.

    Mutta käydään ensin sosiaalitoimistossa nostamassa päivärahaa ja
    sitten pienet nokoset sen päälle.
    Tuo työnteko kun on niiiin raskasta!
    Sen jälkeen taas koneelle...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


törkeä tuhotyö kirjoitti:

Mitähän helvetin hyötyä juutalaisille oli vuosia sitten tuhota Jasser Arafatin nimeä kantava siviililentokenttä, joka toimi Palestinian airlines-lentoyhtiön kotikenttänä? Kentän tuhoaminen ei ainakaan auttanut pitkällä tähtäimellä rauhan saavuttamisessa eikä Palestiinan kasvamisessa taloudellisestikin toimivaksi valtioksi.

Kenttä pommitettiin korjauskelvottomaan kuntoon ja kiitoratakin tuhottiin täysin palauttamiskelvottomaksi. Kyseinen paikka ei enää koskaan tule toimimaan lentokenttänä, mutta eipä sille alueelle ole näkyvissä muutakaan käyttöä, koska juutalaisten tekemä tuhotyö jätti kentän myös purkukelvottomaan kuntoon, jolloin alueelle ei voi järkevästi rakentaa mitään muutakaan.

Itse asiassa kaikkiaan Yasser Arafat intl airport koki hyvin samanlaisen kohtalon kuin kuuluisa Meigsin lentokenttä Chicagossa. Kenttä tuhottiin hetkessä ja samalla katosi osa amerikkalaista ilmailukulttuuria. Mitään käytännön tarvetta lentokentän tuholle ei ollut olemassa.

No ainakin Palestinian airlines lentää jälleen, joskin Egyptistä käsin. Toivottavasti Palestiina saa uuden lentokentän kansallisen lentoyhtiönsä käyttöön nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu